maanantai 9. heinäkuuta 2012

Day 353: Enjoying Oulu

Lähdimme tänään kahdella autolla ja koko isolla sisaruskatraalla (molemmat veljeni ja toinen siskoistani) lasten kera nauttimaan kesäisestä Oulusta. Alunperin olimme ajatelleet lähteä Tyrnävän Pömilään, mutta onneksi tarkistimme aukioloajat kun se onkin suljettu koko heinäkuun. Varasuunnitelma siis käyttöön ja auton nokka kohti Villa Hannalaa, kauniisti entisöityä puuhuvilaa jossa on kahvila. Nautimme kuistilla pullakahvit ja lapset leikkivät (tai ennemminkin nahistelivat) keinujen luona kunnes hyppäsimme taas autoon ja ajoimme Pikisaaren viereen parkkiin. Jalkauduimme ja teimme lyhyen kävelylenkin Pikisaaren ympäri. Poikkesimme käsityömyymälään ja merimiesmuseoon, ja lähdimme sitten torille syömään. Ruoan päälle porukka jakautui ja osa lähti kirjastoon ja loput kaupungille kenkäkauppoihin ja kahville. Eipä tarvinne arvata kummassa porukassa olimme. Palasimme kahvien jälkeen siskon luokse ja lähdimme sitten porukalla uimaan Valkeisjärvelle. Siellä oli väkeä kuin pipoa, miellyttävä hiekkapohja ja puhdas vesi kun ovat paikan vetonauloina, mutta mahduimme sekaan ja pulahdimme melko viileään veteen räpistelemään kuka mitenkin. Kauhean kylmältä vesi tuntui Thaimaan kuumien aaltojen jälkeen, mutta virkistymisefekti oli ihan omaa luokkaansa. Toista tuntia siellä viivyimme, ja palasimme sitten koteihimme kukin taholleen. Kiva peruskesäpäivä kahvinautintoineen, hyvä alku uudelle viikolle.

Villa Hannala.

Lyömätön yhdistelmä: pullakahvit ulkona terassilla kauniina kesäpäivänä. A superb combination: coffee with buns outside on a patio on a beautiful summer day.

Oulu.

Kasvi ojan pientareelta. A plant from a roadside.

Merimieskotimuseo. Sailor's home museum.

Sisällä museossa kaikki oli pientä ja sievää. Inside the museum everything was small and pretty.

Torilounas. Lunch at the market.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti