maanantai 31. lokakuuta 2011

Day 101: First glimpse of the ocean

Nukuimme melkein kellon ympäri, ja heräsimme suht virkeinä nauttimaan ensimmäisestä päivästä trooppisessa Pohjois-Australiassa. Sääennustus lupasi +30 astetta, ja siltä se tuntuikin. Kävimme tutustumassa ympäristöön ja keinotekoiseen laguuniin, jonka äärelle meidän resorttimme on rakennettu. Noin 200 metrin päässä on merenranta, jonka aallokko ei ole mikään rauhallinen liplatilip, vaan komea kuohuva pauhu. Oli mahtavaa astua rannalle ja tuntea kuuma kova tuuli ja jylisevät korkeat aallot. Näimme varoituskyltin, jossa kiellettiin uimasta meressä koska nyt on stinger-kausi ja krokotiilitkin saattavat liikuskella näillä kulmilla, joten päätimme suosiolla jättää uimisen pieneen verkolla suojattuun alueeseen meressä tai uima-altaalle. Kiipesimme näköalapaikalle ihailemaan merta ja sitten kävimme kahlaamassa meressä suoja-alueella. Aallot ovat hurjan voimakkaat, hyvä kun pysyy pystyssä vaikka seisoo vain nilkankorkuisessa vedessä. Täytyy ostaa hyvin päällä pysyvä uimapuku ennenkuin uskallan lähteä uimaan noihin tyrskyihin. Juttelimme tovin hengenpelastajan ja erään naisen kanssa, kuulemma vielä ei ole paljoa stingereitä vedessä, kun kausi on vasta aluillaan. Nainen kertoi meille tulleensa juuri Euroopasta kolmen kuukauden lomalta, hän oli käynyt Italiassa ja Kreikassa ja ihmetteli halpaa ruoan hintaa siellä. Palasimme siestan viettoon kotiin, ja iltapäivällä kävimme kaupassa ja leipomossa ja tietysti viinakaupassa katsomassa viinivalikoimaa. Niinkuin arvata saattaa, tarjolla oli huima määrä paikallisia viinejä, mutta aika kalliita ne kyllä olivat, pitää vielä tarkistaa kunhan pääsen nettiin katsomaan aussidollarin kurssin. Ilta meni kotihommissa ja pyykin pesussa.

Kotitalomme seuraavan kuukauden ajan. Our home building for the next month.

Keinotekoinen laguuni josta resort on saanut nimensä. The resort is named after man-made lagoon.

Onnellinen mies meren rannalla. Happy man at the beach.

Näköalapaikalta voi ihailla Trinity Beachia. From a high rise there was a lovely view of the Trinity Beach.

Ei sitten uskallettu mennä uimaan. We didn't quite have the guts to go swimming.
Hengenpelastajan valvomalla suoja-alueella voi uida suht turvallisesti. On the net protected area watched by a life guard it is possible to swim relatively safely.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 101

Elviiran tarina jatkuu vielä.

Philomenon lähetti Elviiran suorittamaan tehtäviä ensiksi ympäri maapalloa ja myöhemmin ympäri galaksia. Sammammin rauha oli Elviiran ansiota, vaikka sitä ei monikaan tiennyt. Vaikeampia tehtäviä hän suoritti yhdessä Kapteenin kanssa. Yksi kuuluisimmista tapauksista oli Naglacorin kiista, jossa he estivät linnunradan tuhoutumisen onnistuen pysymään kulisseissa koko ajan. Sitten koitti hetki jolloin Philomenon lähetti heidät Unohdetuille Planeetoille. Siellä Kapteeni vajosi pahaan ja hänestä tuli Musta Kapteeni. Elviira selvisi täpärästi hengissä ja palasi maapallolle syvästi traumatisoituneena ja muistinsa menettäneenä. Aika alkoi kuitenkin olla kypsä Philomenonin suunnitelman seuraavaan vaiheeseen ja Elviiran sairasloma loppui lyhyeen. Hänet lähetettiin seuraamaan erästä Carlos Drakea ja pitämään huoli, että vähemmän terävä seikkailija tekisi mitä hänen pitäisikin. Tehtävän alustukseksi Philomenon kertoi Elviiralle hänen taustastaan ja syntyhistoriastaan. Elviira teeskenteli kovanaamaa ja oli aivan kuin hänen kuulemansa asiat eivät tekisi mitään vaikutusta. Sisimmässään hän kuitenkin vannoi suojelevansa Carlosta ja paljastavansa itsensä sopivan tilaisuuden tullen. Elviira oli tietoisesti työntänyt Carloksen ovien maailmaan, koska Carloksella oli Elviiran tavoin vaistomainen kyky löytää ovia ja hädän tullen myöskin luoda niitä tyhjästä.

Kuka muistaa Unohdetut Planeetat?

Kuka unohtaa Muistetut Planeetat?

Kuakomekiki?

Vastaukset näihin unohdettuihin kysymyksiin ja paljon muuta muistettavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Day 100: Goodbye Fiji, hello Australia!

Järkyttävää herätä neljältä aamulla, ensi kerralla vältän kyllä aikaisia lentoja. Hotellilla oli ilmainen taksikuljetus kentälle, joku kävi potkimassa kuskin hereille ja uninen mies ajoi meidät kentälle pimeydessä. Saimme selvitettyä muodollisuudet nopeasti ja pääsimme torkkumaan koville penkeille odotusaulaan. Viimeiset kolikot piti saada tuhlattua joten ostin Pure fiji -sarjan kookosöljyä, törkeän halpa ja hyvälaatuinen tuote. Olisin halunnut ostaa kaikille Pure fijin tuotepaketteja joululahjaksi mutta minkäs teet kun ei voi kuljetella niitä pitkin maailmaa. Viimein pääsimme koneeseen ja lennolle kohti Brisbanea, missä meillä oli vaihto Cairnsiin. Lento kesti vain neljä tuntia, eipä ihme että Fiji oli täynnä australialaisia. Brisbanessa ihmettelimme kovin hiljaista ja tyhjää terminaalia, kunnes selvisi että se johtui Qantaksen lakosta. Me reppanat kun olemme ihan uutispimennossa niin emme tienneet että Qantaksen johto oli päättänyt jättää koneet maahan koko sunnuntaiksi. Luojan kiitos meidän lentomme oli vain nimellisesti Qantaksen ja varsinaisen lennon hoitivat yhteistyökumppanit, muuten olisimme varmaan vielä Fijillä. Brisbanen kentällä söimme kevyen lounaan ja kulutimme aikaa, ja iloitsimme siitä että tämän päivän jälkeen ei tarvitse lentää kuukauteen. Lento Cairnsiin kesti pari tuntia, ja kolmen jälkeen iltapäivällä laskeuduimme Australian maaperälle. Meillä oli kuljetus varattuna Blue Lagoon Resortiin Trinity Beachille, joka on noin varttitunnin ajomatkan päässä Cairnsista. Ajomatka oli tylsä, ei yhtään krokotiiliä tai kengurua näkynyt. Perillä saimme huoneistomme ja asetuimme taloksi. Seuraavan kuukauden ajan kotimme on kaksio uima-altaan äärellä, joten voin jatkaa uimaharjoituksia. Lähdimme illalla käymään lähikaupassa, ja muuta emme jaksaneet tehdäkään.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 100

Elviiran tarina jatkuu.

Philomenon aikoi aluksi antaa Elviiran kasvatuksen erään lastenhoitajan (nimeltään Kaija Loppanen, hänellä oli hyvin kuuluisa englantilainen serkku, joka oli myöskin lastenhoitaja ammatiltaan) tehtäväksi mutta hän muutti mieltään viime hetkessä. Philomenon oli ollut niin vaikuttunut Kapteeni Kaboomista, että hän päätti antaa Elviiran kasvatuksen majavan osaaviin käpäliin. Kapteeni opetti Elviiralle kaiken puiden kaatamisesta ja patojen rakentamisesta. Elviiralle kasvoi vahvat hampaat ja hän oppi nakertamaan puuta jopa paremmin kuin Kapteeni. Kului muutama vuosi, jonka jälkeen Kapteeni arvioi, että oli aika aloittaa Elviiran supervoimaharjoitukset. Seurasi kiihkeä ajanjakso, jonka aikana Elviira oppi lentämistä, käpälä-chitä, majavatelepatiaa ja salaperäistä talttahammas-futa. Eräs tärkeä taito, jonka Elviira oppi, oli Salfarilainen muodonmuutostekniikka. Tekniikan avulla Elviira saattoi muuttaa ulkonäköään ja sukupuoltaan ja jopa rotuaan. Supervoimadiplomikokeessa Elviira säväytti lautakuntaa lentämällä paikalle Zagatikorppina, lukemalla lautakunnan jäsenten ajatukset ja varastamalla heidän lompakkonsa. Sen jälkeen hän muutti itsensä nelikätiseksi Kippari-Kalleksi ja antoi selkään kokonaiselle legioonalaiskomppanialle keräten kaikki kypärät korkeaksi keoksi päänsä päälle. Elviira sai loppukokeestaan ensimmäisenä kokelaana koskaan täydet satakymmenen pistettä ja räätälöidyn tittelin: Kenraalitar Pow.

Käyttääkö Elviira Colgatea vai Pepsodentia?

Onko Powwow Elviiraa ihailevien miesten huudahdus vai Elviiran johtama kokous?

Vastaukset näihin tyrmääviin kysymyksiin ja paljon muuta patoutunutta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Day 99: Sightseeing in Nadi

Olimme varanneet aamusta neljäksi tunniksi auton ja kuskin, joka toimi oppaanamme ja kuljetti meitä nähtävyyksiä katsomassa. Ei niitä nähtävyyksiä niin kauheasti täällä Nadissa ollut, joten osa neljästä tunnista meni turistikaupoissa. Olimme kumpikin hieman huonovointisia, mikä lie pöpö nyt jyllää, mutta halusimme kuitenkin nähdä kaupungin, ettei jää kaivelemaan mieltä. Kierros aloitettiin orkideapuutarhassa eli Garden of the Sleeping Giantissa. Kaunis paikka, viidakkomaiseen ympäristöön oli istutettu runsaasti erilaisia kasveja. Polku kierteli ympäri puutarhaa ja voisi melkein kuvitella että nurkan takaa vastaan tulee dinosaurus. Oppaamme oli mukava mies, joka osasi kertoa Fijin kulttuurista ja historiasta pieniä anekdootteja. Hieman piti osata pitää varansa ja kieltäytyä ylimääräisistä ehdotuksista, jotka ensin vaikuttivat hyviltä diileiltä mutta paljastuivat sitten maksullisiksi. Businessmiehiä nämä fijiläiset, turistilta otetaan kyllä rahat pois. Sen huomasimme myös vieraillessamme intialaisessa temppelissä, jonka piti olla ilmainen jos ei mene sisälle, mutta lipunosto vaadittiin silti. Kävimme seuraavaksi Port Denaraussa, jossa olisi ollut oikein kivan oloinen kalaravintola Bone Fish, jos vain olisimme olleet syömäkunnossa. Sieltä palasimme Nadiin ja kuski jätti meidät kaupoille pyörimään puoleksitoista tunniksi ja meni itse juomaan kavaa kavereidensa kanssa sillä aikaa. Tuhlasimme kaupoissa aikaa muttei rahaa, emme jaksaneet innostua turistikrääsästä ja ainoat edulliset vaatteet olivat paikalliset merkit, joiden laatu ei vaikuttanut kovin hyvältä. Iltapalaksi ostimme paikallisesta leipomosta kookoskierteet ja kermapullat, joita oli kehuttu, mutta kermapulla oli kyllä enemmän sämpylä kuin pulla ja kermakin jotain pahanmakuista mömmöä, joten syömättä jäi. Kävelimme pääkatua pitkin ja katselimme paikallista meininkiä. Turisteja houkuteltiin välillä kauppoihin melko aggressiivisesti. Paikallisväestö ei paljoa turisteista välittänyt, he kävivät eri kaupoissa ja viettivät "fiji time" eli ottivat iisisti juoden ja syöden ja jutellen. Kaupungissa ei ollut ainakaan näin päivällä kiva tunnelma eikä oikeastaan mitään nähtävääkään, joten ihan mielellään palasimme takaisin hotelliin lepäämään. Loppupäivä on mennyt leppoisasti; päiväunet, lukemishetki ja välipala palauttivat hieman voimia. Niitä tarvitaan, sillä huomenna on taas matkapäivä ja aikainen herätys puoli viideltä aamulla.

Jokin orkidea Nukkuvan jättiläisen puutarhassa. Some orchid at the Garden of Sleeping Giant.

Lisää kukkasia puutarhassa. More flowers at the garden.

Puutarhassa oli myös isoja puita ja pensaita, välillä siististi ja välillä viidakkomaisen villisti. There were also trees and bushes in the garden, at times they were quite jungle like.

Banaaniterttu. Bananas.

Hieno kukka. Nice flower.

Intialainen temppeli Nadissa. Indian temple in Nadi.

Tyypillinen tienvarsitalo. Typical house by the roadside.
Nadin pääkatu. Main street in Nadi.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 99

Elviiran tarina.

Carloksen ja Elviiran äiti ei tiennyt odottavansa kaksosia. Carlos syntyi ensimmäisenä aiheuttaen isänsä, hoitajan ja synnytyslääkärin pyörtymisen. Elviira syntyi Carloksen vanavedessä ilman, että heidän äitinsä huomasi mitään. Koko porukan ollessa pyörtynyt tai muuten vain muissa maailmoissa, joku kävi nappaamassa Elviiran. Näin Carlos kasvoi luullen olevansa ainoa lapsi (hänen veli- ja siskopuolensa ovat aivan oma tarinansa). Elviiran oli siepannut kaksosten kidnappaukseen erikoistunut supervoimin varustettu majava nimeltään Kapteeni Kaboom (majava oli lievästi suuruudenhullu). Majavan oli tehtävään palkannut maailman rikkain mies Philomenon (joka kuitenkin oli hiukan köyhempi kuin maailman rikkain ankka Roope). Philomenon oli törmännyt vanhaan ennustukseen tutkiessaan vanhoja kääröjä Anghzhagin kuningaskunnan kirjastossa. Hän oli ollut alunperin etsimässä tietoa Unohdetuista Planeetoista mutta jätti etsinnän kesken löytäessään erään hyllyn pohjalta ikivanhan käärön, jonka sinetissä oli kaksi hyppäävää lohta. Kääröön oli kirjattu vanha ennustus, joka sai Philomenonin pään pyörälle. Kahden seuraavan vuoden aikana hän pani täytäntöön monimutkaisen ja kalliin suunnitelman, jonka ensimmäinen tärkeä askel oli Elviiran kidnappaus.

Saammeko tietää minkälaisia supervoimia Kapteeni Kaboomilla on?

Vastaus tähän superkysymykseen ja paljon muuta nappaavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Day 98: In the hotel

Nukuimme pitkään ja makeasti eilisen uuvuttamina. Kävimme aamupalalla ja kuulimme samalla, että hotelli on varttitunnin ajomatkan päässä Nadin keskustasta eikä suinkaan keskustassa, niinkuin olimme kuvitelleet. Olisi pitänyt ottaa selvää paremmin asiasta, mutta kaikesta päätellen Nadin keskustassa ei ole hotelleja ollenkaan. Minulla oli vielä vähän huono olo ja Karille iski migreeni, joten emme jaksaneet lähteä bussilla tai taksilla köröttelemään helteessä mihinkään. Kävimme läheisessä supermarketissa ostamassa ruokaa, ja vietimme loppupäivän hotellilla. Otimme aurinkoa uima-altaan reunalla kunnes pilvet peittivät koko taivaan. Vaihdoimme huonetta, sillä meidän ja naapurihuoneen väliseinässä oli ovi jonka kautta kaikki äänet kuuluivat toiseen huoneeseen. Tässä hotellissa (Tanoa International Hotel) huoneet ovat apartamentos-tyyppisiä, tosin ilman keittiötä. Puremajälki kädessä on parantumaan päin, joten säästyin lääkärireissulta. Kauhean nopeasti tämäkin päivä on mennyt, vaikkei juuri mitään ole tehnyt.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 98

Carlos ja Pom astuivat lähemmäksi valtaistuinkoroketta. Valtaistuimella istuva hahmo nousi seisomaan ja asteli hitaasti  ja ylväästi alas. Hahmo oli Elvander mutta naiseksi muuttuneena. "Tervetuloa Carlos! Olen siskosi Elviira. Olen pahoillani etten aikaisemmin paljastanut sinulle kuka olen mutta siihen on syynsä. Kerron sinulle kaiken, jos jaksat kuunnella". Carlos oli aivan sanaton mutta Pom ei. "Siistii, Carloksella on yllätyssisko. johan pomppasi! (Pom oli pitkään yrittänyt keksiä itselleen tunnuslausetta ja hän oli kokeillut montaa erilaista, nyt hän uskoi keksineensä iskevimmän). Kuka olisi uskonut! Johan pomppasi! (Pom ei tiennyt milloin lopettaa)". "En ymmärrä miten tämä voi olla mahdollista, vanhempani eivät koskaan kertoneet, että minulla on sisko. Velipuolia ja siskopuolia kyllä riittää, ehkä oletkin joku niistä, ehkä Narlos Kyproslainen?", Carlos kysyi. "Ei, me olemme itse asiassa kaksoset, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin", Elviira vastasi. "No huh!", Carlos ei osannut muuta sanoa.

Miksi Elviiralla on niin vanhanaikainen nimi?

Käyttääkö Elviira mekkoja?

Mihin tämä kaikki oikein johtaa?

Vastaukset näihin tunnusomaisiin kysymyksiin ja paljon muuta löpinää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

torstai 27. lokakuuta 2011

Day 97: Never ending boat trip

Tänään oli edessä matka takaisin pääsaarelle Nadiin. Aamupalan jälkeen luovutimme mökin pois ja jäimme juttelemaan erään mukavan pariskunnan kanssa venettä odotellessamme. Paikalliset kylänmiehet korjailivat rakennuksen katosta vieressä ja kävivät välillä kyselemässä Suomesta (Onko siellä leijonia? Ai susia on, tappavatko ne ihmisiä? Onko siellä käärmeitä? Ovatko ne myrkyllisiä?) ja ihailivat samalla laukkujamme. Lounas tarjoiltiin taas liian aikaisin, joten jätimme sen väliin kun maha oli vielä täynnä aamupalasta. Ei tullut kookosdemonstraatiota, jäi oikein vaivaamaan että mitä siinä olisi näytetty. Puolenpäivän jälkeen meidät vietiin pienellä veneellä isoa venettä vastaan, ja nousimme alukseen. Minulla oli vähän huono olo, taisin saada lievän ruokamyrkytyksen tai jotain. Takanamme veneessä istui suomalaispariskunta, ja alkumatka meni heidän kanssa jutellessaan. Loppumatkasta veneen toinen moottori meni rikki keskellä merta, ja miehistö koitti pari tuntia korjailla moottoria, mutta joutui luovuttamaan ja lähti hitaasti etenemään yhdellä moottorilla. Olimme aikataulusta jo pahasti myöhässä, joten henkilökunta soitti toisen aluksen hakemaan pääsaarelle meneviä ihmisiä, ja muut jäivät rikkonaiseen  veneeseen kulkemaan saarikierroksen loppuun hitaammalla tahdilla. Muuten ihan hyvä juttu, mutta jossain oli paha kommunikaatiokatkos; vene joka tuli meitä hakemaan ei mennytkään suoraan Port Denarauhun niinkuin oli sanottu, vaan lähti omalle kierrokselleen, ja luvatun puolen tunnin sijasta matka kestikin yli kaksi tuntia. Olimme perillä satamassa kymmenen aikaan illalla ja kas, mikäs se siinä laiturilla olikaan meitä vastassa ellei alkuperäinen rikki mennyt aluksemme, joka olikin sitten perillä ennen meitä. Heikkona nälästä, maha kipeänä ja tosi pahantuulisina kapusimme bussiin, joka vei meidät hotelliimme. Uskollisena päivän tyylille meidän hotellimme oli kierroksen viimeinen: bussi kiersi kaikki muut resortit ensin ja lopulta kyydissä olimme enää me kaksi. Katselimme bussin ikkunasta pimeää Nadia ja ihailimme Diwali-valaistusta. Kaupunki näytti kovin pieneltä, matalalta ja hajanaiselta. Lopulta pääsimme hotelliimme, saimme huoneemme ja kävimme hotellin ravintolassa syömässä pizzat. Siinä vaiheessa saattoi jo vähän nauraa päivän vastoinkäymisille.


Carlos Drake, seikkailija.

Luku 97

Pim, Pam ja Pum putosivat kohti jättiravun vatsalaukkua, kun Pim näki edessäpäin avoinna olevan oven. "Oviii!", hän ehti huutaa juuri ennen kuin he menivät ovesta läpi. Kolmikko putosi toistensa päälle sikin sokin. Hetken ähkittyään ja selviteltyään mikä jalka ja käsi kuului kenellekin he nousivat ylös ja katsoivat ympärilleen. He seisoivat pienessä huoneessa, jossa oli läpinäkyvät lasiseinät. Seinien ulkopuolella oli vettä, jossa näkyi kasveja ja uivia kaloja. Myös huoneen katto oli lasia. Yhdessä seinässä oli harmaa teräsovi, jonka keskellä oli pieni käsipyörä avaamista ja sulkemista varten. "Hei kaverit, me ollaan veden alla!", sanoi aina yhtä havaintokykyinen Pam. "Ovet pelastivat taas", sanoi Pum. Huone oli täysin tyhjä lukuunottamatta yhdessä nurkassa sijaitsevaa tiskiallasta. Tontut menivät katsomaan allasta lähempää. Se oli aivan tavallisen näköinen tiskiallas, joka oli tehty teräksestä ja varustettu sekoitehanalla. Altaan pohjalla lojui valkoinen emalimuki, joka näytti harvinaisen puhtaalta ja kiiltävältä. "Hei, olisiko tuo se ikuisen puhtauden malja?", Pam ihmetteli. "Heh, on varmaan. Ja me löydettiin se ennen Carlosta, mahtaa kaveria harmittaa", sanoi Pim. Pum otti maljan (tai mukin) ja laittoi sen taskuunsa. "Eiköhän lähdetä täältä", Pum sanoi ja meni ovelle. Hän otti kiinni käsipyörästä ja käänsi sitä monta kierrosta. Pim alkoi juuri sanoa "Odotas vähän!", kun ovi aukesi ja vesi syöksyi sisään.

Miten tonttujen nyt käy?

Osaavatko he uida?

Entä ajatella?

Vastaukset näihin puhtaasti teoreettisiin kysymyksiin ja paljon muuta vetistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Day 96: Diwali and fellow travelers

Tuhdin ja myöhästyneen aamupalan jälkeen otimme taas aurinkoa rannalla, ja ennen kuin huomasimmekaan lounasrumpua jo soiteltiin; olivat jostain syystä päättäneet aloittaa lounaan tarjoilun liian aikaisin. Kenelläkään ei ollut oikein nälkä, vastahan olimme aamupalapöydästä nousseet, mutta oli mukava istua puun katveessa rannalla ja jutella muiden vieraiden kanssa. Siinä vierähtikin kolmisen tuntia kun vaihdeltiin matkakokemuksia ja vinkkejä tulevia kohteita varten. Olen saanut käsivarteeni oikein komean paukaman, jonka ympärille kehittyi punainen rinki. Muut olivat sitä mieltä ettei se voi olla hyttysen purema vaan todennäköisesti hämähäkin. Kiva.

Olimme ilmoittautuneet kookosdemonstraatioon, mutta henkilökunta unohti järjestää sen joten nyt odotamme jännityksellä saammeko huomenna nähdä kookosten salat. Kaikesta päätellen täällä ei olla niin tarkkoja ajoista tai muustakaan, välillä henkilökunta touhuaa omiaan pitkät ajat ja tuntuu unohtavan että täällä on vieraita. Toisaalta se on ihan hauskaa, saamme olla aivan rauhassa eikä kukaan tuputa mitään. Kävimme hakemassa lisää vettä naapurihotellista ja palasimme sitten rannalle käristämään kääntöpuolta. Kävin myös uimassa, Kari ei viitsinyt kastella housujaan. Aivan ihana ranta täällä on, kirkas ja puhdas vesi ja melko hieno korallihiekkapohja, kyllä siinä kelpasi pulikoida. Harjoittelin rintauintia ja sain räpiköityä omalla tyylilläni ehkä 20 metriä yhteen putkeen, kyllä se siitä vielä. Ruskettuminen on yllättävän vaikeaa, tai siis tasainen sellainen. Epätasaisen rasvan levityksen seurauksena olen kärähdellyt sieltä täältä laikukkaasti ja voin sanoa että näitä rusketusraitoja ei kyllä kannata näytellä ylpeänä kenellekään, tai ehkä korkeintaan modernin taiteen ystävälle. Toivottavasti tilanne tasaantuu pian.

Kesken illallista naapuriresortissa alkoi hieno ilotulitus, jonka jälkeen pari tyyppiä heilutteli tulipalloja ja sitten sytytettiin kokko. Oli hienoa katsella pimeässä veteen heijastuvia valoja, tunnelma oli oikein juhlava. Valoshown syyksi selvisi intialaisten valon juhla Diwali, joka on hieman niinkuin meidän joulumme. Meidän resortin porukka kokoontui rantaan fiilistelemään ja juttelemaan, ja eräs pariskunta näytti muille eilisen löytönsä: kun käveli märällä hiekalla pimeässä alkoivat hiekassa olevat bioluminenssiset levät hohtaa sinistä valoa muutaman sekunnin ajan. Pian hiekalla pyöri joukko riehakkaita aikuisia hyppelemässä, tanssimassa ja juoksemassa ja saimme aikaan upean sinisen tähtitaivaan hiekalle. Loistava lopetus viimeiselle illallemme saarilla.

Resortissa oli kolme koiraa, jotka tykkäsivät uida ja hypellä meressä. There were three dogs in the resort, they liked to jump and swim in the ocean.

Päärakennuksen pylväät koristeltiin palmun lehvistä tehdyillä koristeilla. Columns in the main building were decorated with palm leafs.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 96

Epätoivon meri, Jääsydämen vuoren huipulla oleva Vartijoiden viimeinen torni. Nykyinen hetki.

Ensimmäinen vartija seisoi katselemassa myrskyävää merta korkealla vartijoiden tornin huipulla sijaitsevalla näköalatasanteella. Valtavat, satoja metrejä korkeat aallot löivät rajulla voimalla kohti vuoren rinnettä saaden aikaan hienovaraista värinää joka tuntui huipulle asti. Ensimmäisellä vartijalla ei ollut varsinaista nimeä, mutta häntä kutsuttiin Onaksi helppouden vuoksi. Ona oli samainen vanha rouva, joka oli auttanut Carlosta pakenemaan Mustan Tahdon sotajoukon edestä. Ona oli johtanut Vartijoita viimeiset viisi tuhatta vuotta. Hän oli perinyt tehtävän edeltäjältään, joka oli kuollut Mustan Tahdon päästessä pakoon. Ona odotti tasanteella, että hänen viestinviejänsä palaisi ovien kautta matkaltaan Tasoille. Samassa hetkessä tasanteelle ilmestyikin ovi, josta astui ulos hänen luottomiehensä Erv. "Oliko ongelmia matkalla?", Ona kysyi. "Pääsin melko helposti perille ja sain toimitettua viestin alatasolle, toivon mukaan he toimittavat sen ylöspäin mahdollisimman pian", Erv vastasi. " Hyvä, enempää emme pysty juuri nyt tekemään. Kuulin juuri, että Pyhän veren ritarit ovat luovuttaneet miekkansa ja jättäneet Auringonnousun Liittoutuman. En pysty vaistoamaan heitä missään lähettyvillä, mikä tarkoittaa heidän todennäköisesti lähteneen Unohdetuille planeetoille. Tai sitten he ovat parempia kätkemään läsnäolonsa kuin olin aavistanut. Ilman heitä liittoutuma on selvästi heikompi, mutta en silti usko, että Mustan Tahdon sotajoukko pystyy voittamaan heitä". "En tiedä, Anghzhagin kuningaskunta kukistui yllättävän nopeasti ja heillä oli käytössään laaja telepaattivelhoarmeija. Harmi ettemme saaneet siitä taistelusta mitään tietoa. Olisimme paljon viisaampia, jos tietäisimme millä keinoilla Musta Tahto tuhosi niinkin vahvan armeijan", Erv vastasi. "Niin, emmekä nyt pysty auttamaan Liittoutumaa. Meidän täytyy lähteä kohti Loppumatonta autiomaata. Aukaisen oven, käy sinä sillä aikaa hakemassa muut", Ona sanoi. "Käskystä!", vastasi Erv ja lähti kohti tornin portaikkoa.

Mitä vartijat lähtevät tekemään?

Miten tämä kaikki liittyy Carlokseen?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Day 95: Local school and village

Aamupala oli positiivinen yllätys, tuoreita hedelmiä ja muffineja ja muuta perussälää. Heti sen jälkeen oli eilen mainostettu kylävierailu, jonne lähti meidän lisäksemme kuusi muuta vierasta ja opas. Naisten piti pukeutua yli polven ulottuvaan hameeseen, housut olivat ehdottomasti kiellettyjä, ja olkapäät piti myös peittää. Ja rahaa sai/piti ottaa mukaan. Kylä oli tällä samalla saarella, mutta toisella puolella, joten meidät vietiin veneellä kylän rantaan. Rannassa saimme vielä lisäohjeita: kuvia varten piti pyytää lupa, alastomia lapsia ei saanut kuvata (ei sellaisia kyllä näkynytkään), aurinkolasit piti ottaa pois, eikä hattua myöskään saanut pitää päässä. Ensin kävimme tutustumassa paikalliseen kouluun, jossa oppilaat lauloivat meille muutamia lauluja, ja sitten sai antaa lahjoituksen oppilaiden rahastoon. Lapset olivat aitoja niinkuin lapset yleensä, ja he lauloivat todella hienosti ja kovalla äänellä, aikamoinen ero Suomen kouluihin lauluperinteessä täällä. Oppilailla oli violettivalkoiset koulupuvut ja paljaat jalat ja leveät hymyt. Sieltä menimme viereiseen kylään, tervehdimme paikallisia jotka ystävällisesti huusivat "bula!" aina vieraita nähdessään, ja kävimme päällikön vanhassa kodissa joka nyt on tyhjillään. Siellä oppaamme kertoi hieman historiaa ja maistatti siskonsa leipomaa kookosleipää. Sitten hän kertoi kuinka paikallisille naisille on tärkeä tulonlähde saada tuotteitansa myydyksi turisteille, ja vei meidät kylän isoon saliin, jonne varta vasten meitä varten kylän naiset olivat tulleet myymään tuotteitaan. Kaikilla samat tuotteet, koruja ja pieniä esineitä, jotka oli tehty simpukoista tai puusta. En ostanut mitään, sillä Australiaan ei saa viedä simpukoita tai vastaavia luonnonmateriaaleja, eivätkä korut muutenkaan olleet makuuni. Eivätkä ne olleet edes itse tehtyjä, vaan pääsaarelta ostettua rihkamakamaa.  Kävimme vielä ennen lähtöä kirkossa, jossa myös sai antaa lahjoituksen. Lähdettyämme opas palasi katsomaan oliko lahjoituksia annettu. Yhden parakkimaisen talon seinällä oli lappu, jossa luki lääkärin vastaanottoajat eri päiville, maanantaisin oli näköjään hampaidenirtivetämispäivä. Kävelimme sitten rannalle päin, ja kuvasimme matkalla paikallisia majoja, jolloin opas innostui viemään meidät sisään yhteen majaan, jossa asui hänen sukulaisensa. En tiedä, olisiko lahjoituksia saanut antaa sinnekin.

Palasimme hotellille veneellä, ja söimme myöhäisen lounaan, joka jäi myös aika kevyeksi, kun ruoka ei kauheasti houkutellut. Ruoan jälkeen kävimme naapuriresortissa ostamassa aurinkovoidetta ja vettä (vesipullo oli siellä kaksi dollaria halvempi) ja palasimme sitten omalle lähes tyhjälle rannallemme ottamaan aurinkoa. Illallinen oli mongolialainen buffetti, eli keräsimme omille lautasillemme vihanneksia ja lihaa ja kokki wokkasi ne. Parasta illallisessa oli vastaleivottu leipä, jota sai niin paljon kuin halusi. Ruoan jälkeen oli rapukisa, jokainen vieras sai valita ravun itselleen ja sitten niitä piti kirittää voittoon. Me lähdimme kisan alkaessa nukkumaan, ei täällä meinaa pysyä hereillä enää iltayhdeksän jälkeen, ainakaan parisenttisten rapujen takia.

Koulurakennukset kylän kupeessa. School buildings by the village.

Näkymä kylässä. Rakennukset olivat melko kaukana toisistaan. View of the village. Buildings were quite far apart from each other.

Perinteiseen tyyliin rakennettu maja kylässä. Kävimme myös sisällä tervehtimässä talon emäntää. A hut build in the traditional way. We got a peek inside and said hi to the lady of the house.

Viidakkopolku kylältä rannalle. Jungle path from the village to the beach.

Resorttimme päärakennuksen portaat johtavat nousuveden aikaan suoraan veteen. The front stairs of the main building of our resort lead straight to the water in high tide.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 95


Auringonnousun Liittoutuma, neuvoston päärakennus, keskiplaneetta. Nykyinen hetki.


Neuvosto on kokoontunut normaaliin päivittäiseen istuntoonsa. Alkamassa on ensimmäisen aiheen käsittely ja puheenjohtaja on juuri pyytänyt hiljaisuutta. Ennen kuin hän ehtii aloittaa alustustaan salin kymenen metriä korkeat pääovet aukeavat ja sisään marssii neljä jättiläismäistä hahmoa. He ovat verhoutuneet raskaan näköisiin paksuihin panssareihin, päidensä suojana heillä on verenpunaiset kypärät, joissa on paksut kalterit silmien suojana. Kalterien takaa näkyy himmeän vihreä hohde. Jokaisella on pitkä kirkas miekka kädessään ja laserkivääri toisessa kädessä. Hahmot astelevat keskelle kokoussalia ja asettuvat neliöön selät vastakkain. Puheensorina salissa taukoaa ja puheenjohtaja katsoo närkästyneesti panssariasuisia jättejä. "Onko joku erityinen syy, miksi olette täällä, Pyhän veren ritarit?" Jymisevä bassoääni, joka tuntuu tulevan joka suunnasta, vastaa: "Olemme tulleet luovuttamaan miekkamme, tehtävämme täällä on päättynyt!" Ritarit nostavat miekkansa ilmaan ja irroittavat otteensa jättäen miekat paikoilleen ilmaan. "Mutta ettehän te voi jättää meitä taistelemaan yksin Mustan Tahdon sotajoukkoa vastaan!", puheenjohtaja huutaa. "Te olette vannoneet suojelevanne meitä!" "Meillä on uusi tehtävä, joka myös koskee Mustaa Tahtoa!", ääni vastaa. Ritarien keskelle ilmestyy avoin ovi, jonka läpi ritarit astuvat. Viimeisen ritarin kadottua ovi sulkeutuu ja häviää. Sali täyttyy huolestuneiden neuvostonjäsenien kysymyksistä puheenjohtajan yrittäessä saada järjestystä aikaan.


Mihin Pyhän veren ritarit menivät?


Mikä on heidän uusi tehtävänsä?


Miksi me välittäisimme?


Vastaukset näihin ritarillisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Day 94: Goodbye Nanuya Island Resort, bula Oarsman's Bay Lodge!

Aamupalan jälkeen lueskelimme rannalla ja otimme vielä hetken rennosti. Tänään oli taas resortinvaihtopäivä. Meitä oli tulossa vene noutamaan naapurisaarelle (muistaakseni Nacula Island nimeltään) yhdeltä, joten ehdimme syödä vielä lounaan ennenkuin piti alkaa odotella kuljetusta. Pikku moottorivene saapuikin ihan ajallaan, ja mukava paikallinen setä vei meidät turvallisesti seuraavaan paikkaan, Oarsman's Bayhin. Matka ei ollut pitkä, ehkä noin vartin verran, mutta merenkäynti kävi paikoitellen kovaksi ja vaadittiin melkoista taitoa kuskilta ajaa pikkuveneellä tyrskyjen lomassa. Välillä kiisimme kovaa vauhtia turkoosissa meressä niin että suolatyrskyt vain lensivät, se oli hauskaa. Perillä saimme taas lauluvastaanoton ja tervetuliaisjuoman, ja muodollisuuksien jälkeen pääsimme omaan rantamökkiimme, joka on hieman nuhjuisempaa sorttia mutta sijainniltaan aivan loistava, upea turkoosi ranta muutaman metrin päässä. Otimme heti kirjat mukaan ja lueskelimme rantatuoleissa varjossa pötkötellen, kunnes alkoi pimetä.

Illallinen oli seitsemältä. Täällä on pöytiintarjoilu ja siitä mielenkiintoinen tapa, että asiakas ei saa valita ruokaa eikä sitä ole etukäteen kerrottu, vaan henkilökunta kantaa kaikkien eteen samat pöperöt. Saimme kurpitsakeittoa, lihapataa ja ananaspiirakkaa. Olemme syöneet parempaakin… Pöytäseuraksi saimme nuoren saksalaispariskunnan, ja oli mukava kuulla heidän matkastaan. He olivat juuri tulleet Australiasta, ja kertoivat inhottavia juttuja hämähäkeistä, yöks! Illallisen aikana paikallinen miesporukka joi kavaa (paikallinen lievästi huumaava juoma) ja lauloi vieraiden viihdytykseksi. Yksi heistä oli kuulemma kyläpäällikkö, joka omistaa tämän resortin ja saaren ja naapurisaaretkin. Tarjoilijat kulkivat vahtien pöytien välissä kuin vanginvartijat. Pöytiä oli vain kolme (vieraita kaksitoista), ja tuntui hieman hassulta kun henkilökuntaa oli läsnä niin paljon ja vieraita niin vähän. Hotellin virkailija kertoi huomisen aktiviteeteista, ja päätimme että käymme kylävierailulla vaikka siinä olikin selvää rahastuksen makua ja pientä painostusta rahankäyttöön. Ruoan päälle oli tarjolla bula-tanssin opetusta, mutta siinä vaiheessa liukenimme mökkiimme. Koira säikäytti meidät pimeällä mökinpihalla ja käytti meidän jalkojenpesuvatiamme juomakuppinaan.

Meillä oli rinnemökki Nanuyalla. We had a cabin high on the hill at Nanuya.

Upean turkoosi meri tervehti meitä matkalla naapurisaareen. Lovely torquise sea accompanied us on our way to the neighboring island.

Jälleen hieno auringonlasku. Another beautiful sunset.

Rantamökkimme Oarsman's Baylla. Our beach cabin at Oarsman's Bay.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 94

Aswand ( lukijoidemme mukavuudeksi olemme muuntaneet hänen nimensä mahdollisimman lähelle ihmiskieltä, Aswandin oma kieli on mykoargitelepaattinen muoto, jota useimpien rotujen on mahdoton oppia), Suuren Galaktisen Valloituksen (SGV) ja sotajoukon ylipäällikkö leijui keskellä sodanjohtokeskustaan. Puolet hänen mekaanisista lonkeroistaan oli kytkettynä keskuksen eri osiin ja toinen puoli ohjasi erilaisia virtuaaliprosesseja ilmassa pyörivien heijastusten avulla. Aswand oli mietteliäs, valloitus sujui päällisin puolin hyvin. Aswand ohjasi parhaillaan sotajoukkoa suuren intergalaktisen tyhjyyden läpi, joka sijaitsi Merweuksen tähtisumun ja Auringonnousun Liittoutuman välissä. Hän ei ollut kyennyt löytämään isompaa ovea tai mustaa aukkoa ja siitä syystä he joutuivat ylittämään tyhjyyden. Ylittäminen oli osoittautunut hitaaksi ja vaikeaksi, sotajoukko oli kohdannut jo alkuvaiheessa parven vakuumihaita. Kohtaamista seuranneessa taistelussa Aswand oli menettänyt useita aluksia. Vielä pahempaa oli se, että aluksilla oli ollut suurin osa hänen aktiivisista taisteluaivoistaan. Hait olivat vainunneet aivojen sijaintipaikan ja iskeneet juuri niihin aluksiin joissa aivot sijaitsivat. Kiivaan taistelun jälkeen Aswandin lohikäärmeet olivat ajaneet hait pakosalle. Aswandia vaivasi haiden päämäärätietoisuus, ne olivat käyttäytyneet aivan kuin joku olisi ohjannut niitä. Se ei kuitenkaan voinut olla mahdollista, vakuumihai oli villi vaihtomolekyylinen olento, jota ei voinut käskeä ja jonka kanssa ei voinut kommunikoida. Haiden jälkeen he olivat joutuneet keskelle tähtimyrskyä, jota oli jatkunut kaksi vuotta ennen kuin he olivat päässet sen läpi. Aswandin miehistö väitti nähneensä myrskyn keskellä valtavan kokoisia outoja olentoja, jotka kiersivät sotajoukkoa nälkäisen näköisinä. Nämä tapahtumat saivat Aswandin huolestuneeksi, aivan kuin joku yrittäisi hidastaa heidän etenemistään. Kuka uskalsi uhmata Mustan Tahdon sotajoukkoa?

Milloin Aswandilla on kahvitauko?

Pääseekö sotajoukko koskaan perille?

Kuka yrittää hidastaa heidän kulkuaan?

Vastaukset näihin tyhjiin kysymyksiin ja paljon muita aivoituksia seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Day 93: Walking in the hills

Täällä siirryttiin tänään kesäaikaan eli tunti eteenpäin. Meitä oltiin muistutettu tästä jo edellisessä resortissa joten tiesimme varautua asiaan. Aamupäivästä teimme reilun tunnin kävelyretken saaren toiselle puolelle. Kuljimme polkua joka meni saaren poikki kukkuloiden yli, joten luvassa oli nousuja ja pusikkoa ja kaikkea siltä väliltä. Iltapäivällä oli Karin vuoro mennä hierontaan, sillä aikaa minä makoilin riippukeinussa rannalla ja luin ja torkuin. Aurinkoa emme tänään voineet ottaa, kun nahka vielä punoitti sen verran komeasti. Enimmäkseen olemme siis oleskelleet varjossa. Päivä tuntui viileältä eilisen jälkeen, hierojalta kuulimme että eilen oli ollut yli +30 astetta lämmintä, ja tänään vain +27 astetta. Illallisella nautimme taas paikallista kalaa ja ruoan päälle istuimme hetken loungessa nauttimassa lämpimästä illasta, Kari maisteli paikallista tummaa rommia ja minun kädelleni tipahti katosta liskonpoikanen. Tämän päivän puheenaihe on ollut illan rugbyn mm-finaali, jossa pelaavat Ranska ja Uusi-Seelanti. Osa henkilökunnasta ja vieraista kuljetettiin illallisen jälkeen veneellä toiselle saarelle seuraamaan finaalia televisiosta, täällä kun ei ole moista rakkinetta ollenkaan.


Vauva-ananas kasvoi tien poskessa. Baby pineapple growing by the road.

Naapurisaari näkyi hyvin korkealta kukkulalta. On the hilltop one could see the neighboring island quite well.

Kapeaa pikku polkua pitkin kuljimme saaren toiselle puolelle ja takaisin. We followed this narrow little path to the other side of the island and back.

Auringonlasku lahdella hotellin edessä. Sun setting in front of the hotel.

Tyhjä ranta nӓyttää kummalta pӓivӓn vilinӓn jӓlkeen. Empty beach looks weird after a day of busy sun bathing.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 93


Carlos ja Pom kävelivät pitkin synkkää ja ruohikkoista hautausmaan käytävää. He olivat päättäneet kulkea jonkin aikaa yhdessä (tarkemmin ottaen Pom oli päättänyt lyöttäytyä Carloksen seuraan hinnalla millä hyvänsä ja Carlos ei ollut päässyt eroon iilimatomaisesta tontusta). Kaksikko jatkoi kohti kivirakennusta, jonka Carlos oli nähnyt tullessaan hautausmaalle. Heidän kävellessään ja joutuessaan vaihtamaan reittiä useamman kerran (rakennus tuntui liikkuvan pois heidän tieltään), Pom pommitti Carlosta kysymyksillä. "Mistä tulit tänne? Miten tulit tänne? Mistä tiedät minne mennä? Miksi me menemme kohti juuri tuota rakennusta? Carlos vastaili hajamielisesti ja yritti samalla kehitellä jonkinlaista järkevää suunnitelmaa, epäonnistuen niin kuin aina. He kävelivät tunnin verran ilman että rakennus tuli yhtään lähemmäksi. Carlos päätti yrittää jotain epäloogisempaa lähestymistapaa. Hän syöksyi äkkiarvaamatta vieressä sijaitsevan mausoleumin rikkinäisestä ovesta sisään. Pom olisi jäänyt pois kyydistä mutta epäluuloisena tonttuna hän oli kiinnittänyt narun itsensä ja Carloksen väliin. Siksi hän tempautui Carloksen mukaan mausoleumin oven läpi. Carlos luuli tulleensa mausoleumin sisään mutta huomasi, että tila mihin hän oli joutunut, oli huomattavasti suurempi. Samassa hetkessä Pom syöksyi päin häneen selkäänsä. Carlos puisti päätään alistuneena, hän oli ilmeisesti tonttumagneetti. He seisoivat valoisassa pylväiden koristelemassa salissa, jonka keskellä sijaitsi korkea kultainen valtaistuin. Valtaistuimella istui lettipäinen hahmo vaaleanpunaiset henkselit yllään. Samaan aikaan salin kummaltakin puolelta hyppäsi kaksi kullasta tehtyä lohta, jotka pysähtyivät kohdatessaan ilmassa ja jäivät leijumaan liikkumattomina.  "Emme taida olla hautausmaalla enää!", Carlos totesi muistaessaan ennustuksen, jonka oli saanut aikaisemmin.


Onko valtaistuimella istuva hahmo se, jonka luulemme sen olevan?


Vai onko se joku muu?


Miten käy Pomin?


Entä nappaako joku lohet haaviinsa?


Vastaukset näihin kalasteleviin kysymyksiin ja paljon muuta ajankohtaista seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Day 92: Pure bliss

Aamusta otettiin taas aurinkoa niin lahjakkaasti että tällä kertaa vähän kärähdettiin vaikka päällä oli tuplakerrokset +50 suojakerrointa. Huomenna sitten varovaisemmin. Näimme hassun kurjenomaisen linnun joka tepasteli pitkään vierellämme rannalla ja touhusi omiaan, ja näimme myös vihreän puolimetrisen iguana-liskon puussa. Iltapäiväksi olin varannut rentouttavan polynesialaisen hieronnan, hinnat ovat täällä ihan törkeän edulliset. Hieroja kauhisteli kireitä hartioitani ja teki kovasti töitä että saisi ne aukeamaan. Kauhea rutina vaan kuului, mutta nyt tuntuu oikein hyvältä hartioissa. Tämä resort toimii tilausravintolaperiaatteella toisin kuin useimmat muut, jotka tarjoavat meals-paketteja turisteille ja ruoka on aina seisovasta pöydästä. Niinpä olemmekin saaneet tosi hyvää ruokaa. Nettiyhteys on sen verran kallis, että odotamme blogipäivityksien kanssa seuraavaan hotelliin.

Aamukahvit parvekkeella. Morning coffee in the balcony.

Nӓitӓ pikkuveijareita on joka paikassa. These little fellows are everywhere.

Kurjenomainen lintu tepasteli pitkӓӓn rannalla hauskuuttamassa meitӓ. This stork-like bird was walking along the beach and entertaining us a long time.

Lounaalla maistoimme kookosvanilja-flapjackeja paistetun banaanin ja pekonin kera, sekӓ taro- ja leipӓpuu-ranskalaisia (kuvassa) chilin kera. For lunch we had coconut vanilla flapjacks with fried banana and bacon, and taro and breadfruit chips (in the image) with chili.

Iguana puussa. Iguana in the tree.

Liian mukavat aurinkotuolit + hyvӓӓ lukemista = nahka palaa. Too comfortable sun lounges + good books = skin burns.



Carlos Drake, seikkailija


Luku 92


Pim, Pam ja Pum istuivat penkeillään kauhusta kankeina. Heitä ei enää naurattanut eikä tehnyt mieli taputtaa. Areenan keskellä seisoi neljä synkkää ja mustanpuhuvaa hahmoa. Heidän kiiltävän mustaksi maalatuista naamoistaan törrötti valtava verenpunainen nenä. Atlantiksen pelleillä oli päässään mustat, korkeat hatut, joiden terävä kärki kiilteli metallisena. He olivat pukeutuneet mustan eläimen nahasta tehtyihin takkeihin ja housuihin. Nahat liikkuivat ja kiemurtelivat aivan kuin ne olisivat vieläkin elossa. Pellet seisoivat paljain jaloin ja varpaiden tilalla heillä oli erilaisia eläinten kynsiä. Yksi pelleistä nyökäytti päätään ja harmaata vettä alkoi virrata lattiasta ylös sirkusteltan seiniä. Pian vesi peitti koko teltan sisäosan, virraten alhaalta ylös ja kadoten jonnekin teltan katon kautta. Tontut olivat nousseet penkeiltään ja juoksivat paniikissa ympäri telttaa yrittäen löytää ulospääsyä. Pellet seisoivat liikkumatta areenan keskellä mutta seinillä virtaavan veden läpi työntyi valtava rapu, jolla oli neljä saksea pitkien lonkeroiden päissä. Rapu nappasi tontut saksiinsa muutamassa silmänräpäyksessä. Sitten se aukaisi suuren kitansa, johon se tipautti tontut yksi kerrallaan. Ennen kidan sulkeutumista kuului vielä Pimin huuto vaimeana jostain ravun sisuksista: "Oviii!" 

Pääsemmekö vihdoin eroon noista kolmesta kiusankappaleesta?

Vai tapahtuuko taas kerran halpahintainen viime hetken pelastus?

Vastaukset näihin pellemäisiin kysymyksiin ja paljon muita juonenlonkeroita seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Day 91: Farewell Bounty Island, bula Nanuya Island!

Aamupalan jälkeen hyppäsimme veneeseen ja henkilökunnan jäähyväislaulun säestyksellä lähdimme matkaan kohti seuraavaa saarta ja Nanuya Island Resortia. Tätä saarirykelmää jota koluamme kutsutaan Yasawa-saariksi, ja saaria kiertää joka päivä alus, joka pysähtyy kaikkien resorttien kohdalla. Resorteista tullaan hakemaan ja tuomaan asukkaat pienillä veneillä tämän isomman aluksen kyytiin, homma toimii vähän niinkuin paikallisjuna syöttölinjoilla. Bounty Island on tämän linjan alkupäässä ja seuraava etappimme ihan loppupäässä, joten meille oli luvassa viiden tunnin matka emoaluksen kyydissä. Merenkäynti oli aika kovaa jo lähtiessämme, Karilla alkoi nenänpää vihertää jo pikkuveneessä kun keikuimme aallokossa odottamassa isoa venettä. Sitten pikkuvene ajettiin ison veneen kylkeen ja siinä piti hypätä pikaisesti alukseen ettei tipahda mereen. Iso vene (joka ei oikeastaan ole kovin iso, vaan pienempi kuin Suomenlinnan lautta) se vasta keikkuikin kun pääsimme avomerelle saarien suojasta. Aallot olivat hurjan kokoiset ja vettä roiskusi yläkannella olijoiden päälle niin että pian alakannelle alkoi ilmestyä läpimärkiä turisteja vaatteita kuivattelemaan. Tulipahan testattua merisairaustaipumukset samalla, minulle ei tullut huono olo mutta Kari kärsi hieman pahoinvoinnista.

Iltapäivällä kahden aikaan olimme perillä Nanuya Islandilla. Tämä on iso saari jossa on muutama resort eri puolilla saarta. Tällä saarella on kuvattu elokuva Blue Lagoon, jos joku sattuisi sen muistamaan. Meitä oltiin rannalla vastassa tervetuliaisjuomien ja simpukkakaulanauhojen kera, ei laulua tällä kertaa. Sitten saimme lyhyen esittelyn resortista ja siitä, miten homma täällä toimii (ekologisuutta ja rauhaa painotetaan), jonka jälkeen meidät opastettiin rinnettä ylös tyylikkääseen puumökkiimme, jossa on myös parveke jolta voi ihailla lahtea. Kävimme lounaalla ja tutustumassa saareen, ja sitten olemme vain ottaneet rennosti.


Jäähyväislaulu lähtiessämme Bounty Island Resortilta. Farewell song when we leave Bounty Island Resort.

Bounty Island.

Mökissä kaikki oli kauniisti laitettu esille ja kukkia oli joka paikassa. In the cabin everything was nicely decorated with flowers.

Tässä mökkimme Nanuya Islandilla. Our cabin on Nanuya Island.

Lounaalla ollessamme näimme kun kalastajat toivat päivän saalista keittiöön ja riensimme kuvaamaan komeat hummeriniput. Hummerit olivat noin 30 cm:n pituisia vartaloltaan, ja sarvet päälle. When we were having lunch we saw fishers bringing catch of the day to the kitchen and went to photograph the huge lobsters. They had 30 cm long bodies plus antennas.

Joka vuosi muutama ihminen kuolee kun kookospähkinä tippuu päähän. Every year a few people die when a coconut falls to their head.

Laguunirantaa hotellin edessä. Lagoon beach in front of the hotel.



Carlos Drake, seikkailija


Luku 91


Lukijamme varmasti ihmettelevät mitä kuuluu Philomenonille (tai sitten eivät)? Ökyrikas äijäpahahan jäi viimeksi häntä nähdessämme hiukan ikävään tilanteeseen. Philomenon ehti pelätä jättiläismäisen isoa silmää vain hetken ennen kuin häntä taas vietiin. Hän pyöri villisti ympäri ja välillä tuntui kuin häntä olisi vedetty suuren mankelin läpi. Seuraavassa hetkessä hän tipahti tammesta tehdyn oven eteen. Hänellä oli jälleen vaatteet päällään. Päässään hänellä oli korkea punavalkoraidallinen silinteri, jaloissaan kirkkaanvioletit housut. Takkina toimi limetinvihreä frakki, jossa oli vaaleansiniset neliskulmaiset napit. Philomenon oli aivan sekaisin höykytyksestä, jonka oli juuri käynyt läpi, eikä päänsärkyä aiheuttava asu auttanut yhtään. Hän katseli ympärilleen mutta ei nähnyt mitään muuta kuin tuulenpieksämää peltoa silmänkantamattomiin. Hänen edessään oleva tammiovi oli ainoa erikoinen asia näkyvissä. Ovessa oli jykevän näköinen kullanvärinen kolkutin, jossa luki pienellä mustalla kirjoituksella "kolkuta minua!" Philomenon tarttui kolkuttimeen ja paukautti sillä pari kertaa ovea. Ovi aukeni silmänräpäyksessä ja sisältä tuli lauma vaaleanpunaisia jäniksiä suuret lusikat käpälissään. Jänikset törkkivät Philomenonia lusikoillaan ja ohjasivat hänet oven läpi. Oven toisella puolella ei suinkaan auennut peltonäkymää vaan jotain aivan muuta.

Kenellä on niin hyvä värisilmä, että puki Philomenonin noin tyylikkäästi?

Tuleeko kohta vastaan oravia, joilla on haarukat käpälissään?

Vastaukset näihin viiltäviin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

torstai 20. lokakuuta 2011

Day 90: Sun & kayaking & music

Jännää kun nyt kun vuorokausirytmit ovat ihan poskellaan matkustelun takia mekin olemme pystyneet omaksumaan aamuvirkun elämäntavan. Kuudelta ylös ja yhdeksältä nukkumaan, ou jee. Aamupäivän otimme aurinkoa oikein tosissaan niin että hiki vaan valui, ja ennen lounasta teimme vielä toisen kajakkireissun, tällä kertaa syvemmille vesille. Tuli kova kiire meloa rantaan päin siinä vaiheessa kun iso laiva lähestyi saarta ja nostatti aaltoja. Iltapäivällä piti viettää aikaa lähinnä varjossa, kun aurinkokiintiö tuli täyteen. Pieniä rusketusraitoja on jo havaittavissa, jippii! Illallisen jälkeen otimme baarissa cocktailit ja seurasimme henkilökunnan esitystä. He esittivät joka ilta laulua ja joskus muutakin ohjelmaa, tällä kertaa he soittivat ja lauloivat viiden ihmisen voimin sellaisella volyymilla, että aloimme jo katsella että missä ne vahvarit ovat piilossa. Yksi heistä soitti kitaraa, yksi löi puukapuloilla rytmiä puukappaleesta ja eräs isokokoinen nainen näppäili keppiin pingotettua narua joka oli ilmeisesti jonkinlainen basso. Tällä samaisella rouvalla oli niin mahtava ääni, että harvoin kuulee. Musiikkihetken jälkeen olikin aika mennä viimeiseksi yöksi rantamökkiin. Yöllä nousi niin kova tuuli että se häiritsi jo nukkumista, aallot kohisivat ja palmut suhisivat ja liskot tappelivat katossa (en muuten aikaisemmin tiennyt että liskotkin pitävät ääntä, niillä on sellainen hassu nakutusääni), joten mikään rauhaisa tämä viimeinen yömme Bounty Islandilla ei ollut.

Kaikkiaan viihdyimme hyvin Bounty Islandilla, vaikka puitteet olivatkin hieman nuhjuiset. Kaikessa tekemisessä oli siellä sellainen omaleimainen kotikutoinen fiilis, joka oli aika hauskaa. Ja sellaista yksityisyyttä ja rauhaa mitä siellä sai on harvoin tarjolla, ei ollut ruuhkaa rannalla eikä tarvinnut tapella aurinkotuoleista, hyvä jos näki ketään muulloin kuin aterioilla. Ja snorklausvälineet ja kajakit kuuluivat huoneen hintaan, mistä myös plussaa.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 90


Pomin tarina jatkuu.


Pom annettiin Intialaiselle liikemiehelle. Ero muista tontuista oli katkera ja kyyneliä täynnä. Kohtalon ivaa oli myöskin se seikka, että he olivat juuri ennen erotustaan havainneet omaavansa hyvin erityisiä kykyjä. Nämä kyvyt toimivat vain heidän kaikkien ollessa yhdessä. He olivat ehtineet kokeilla kykyjään pari kertaa, joista toisella kerralla he olivat vahingossa hävittäneet lähellä olleen kaksituhatta metriä korkean vuoren jäljettömiin. Kaikkein oudointa oli, että kukaan ei ollut huomannut vuoren katoamisessa mitään erikoista. Pom vietiin siis Intiaan Mumbaihin, jossa hän toimi liikemiehen henkilökohtaisena palvelijana. Hän oppi tekemään tulista curryä ja soittamaan sitaria. Pom oppi myöskin joogaamaan niin hyvin, että hän piti tonttujoogatunteja kaksi kertaa viikossa. Sitten eräänä päivänä liikemiehen ollessa matkoilla Pom lähti ostamaan mangoja torilta. Hän oli juuri ostanut kapallisen kypsiä mangoja, kun eräs torilla kytännyt taskuvaras nappasi hänet mukaansa. Taskuvaras vei hänet välittäjälle, joka maksoi Pomista kourallisen rupioita. Välittäjä puolestaan laittoi Pomin varastoonsa odottamaan varakasta ostajaa. Varastossa oli kaikenlaista sekalaista tavaraa, kiinnostavimpana suurikokoinen peili, joka oli reunustettu jollain mustalla metallilla. Peilin yläosaan oli kirjoitettu sanat: "Kilimandjaro meni tästä". Pom katseli hetken peiliä ja näki oman kuvansa kuin veden läpi. Silloin peili tummeni ja näkyviin tuli synkkä ja autio hautausmaa. Pom tunsi vastustamatonta halua hypätä peiliin sisälle ja päästä hautausmaalle (Pom oli tonttujoukon makaaberi kaveri). Sekuntia myöhemmin hän noudatti mielihaluansa ja syöksyi peilin läpi huomaten päässeensä hautausmaalle. Hän käveli jonkin aikaa ympäriinsä ja löysi melko pian samaisen paaden, jonka päältä Carlos oli herännyt. Pomin mielestä Kilimandjaro oli hieno ja salaperäinen nimi ja hän päätti omia sen itselleen. Sen jälkeen hänellä oli ollut melko tylsää. Välillä hän oli etsinyt poispääsyä hautausmaalta mutta ei ollut löytänyt sitä. Hautausmaa oli loppumattoman laaja joka suuntaan. Itseään huvittaakseen Pom ryhtyi pelottelemaan hautausmaalle tulleita ihmisiä (ja muitakin olentoja, koska niitäkin välillä näkyi). Hän ei harmikseen saanut ketään pelästymään, vaikka puitteet olivat mitä parhaimmat. Kaiken lisäksi kaikki hautausmaalle tulleet hävisivät sieltä melko pian. Pom ei ollut kertaakaan nähnyt minne kaikki menivät tai miten he pääsivät pois. Nyt hän oli kuitenkin erittäin iloinen tavatessaan henkilön, joka tunsi hänen veljensä.


Mitä tapahtui Pomin mangoille?


Mutta missä on Philomenon?


Vastaukset näihin kypsiin kysymyksiin ja paljon muuta hedelmäistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Day 89: Just another day in paradise

Heräsimme kuudelta, aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja kiersimme aamunkoitteessa saaren ympäri matkalla aamupalalle. Kauhea ruokahalu täällä raikkaassa meri-ilmassa on kehittynyt, koko ajan on nälkä, varmaan siksi kun ollaan koko päivä ulkona. Aamupäivä oli varattu auringonpalvonnalle ja uimiselle. Ennen lounasta haimme lasipohjaiset kajakit ja harjoittelimme melomista saaren edessä. Mökin hintaan kuuluu kajakkien ja snorkkelivälineiden käyttö, mutta snorklaus taitaa jäädä väliin kun silmälasit eivät mahdu niiden sukelluslasien alle, joten sokkoina joutuisimme snorklailemaan. Saakohan niitä sukelluslaseja vahvuuksilla jostain edullisesti? Tämän saaren edustalla on paljon koralleja ja tunnettuja sukelluspaikkoja, joten vedenalaisia näkymiä riittää. Oli hassua katsella kajakin pohjasta korallien liukuvan alla ja kalojen puikkelehtivan siellä väleissä. Ihmeellisiä korallinäkymiä siellä olikin, pari möykkyä näytti ihan täplikkäiltä isoilta otuksilta ja vähän jo ehdin säikähtää että hui hai. Lounaan jälkeen palvoimme taas aurinkoa ja uimme, ja mietimme että mitäköhän ruokaa illallisella tarjotaan. Yksinkertaista elämää.

Mikä puuttuu kuvasta? What's missing in the picture?


Aamulla seitsemän aikaan aurinko helottaa jo tosi kuumasti. In the morning at seven o'clock sun is already quite hot.

Bounty Island Resort, main building.




Aamupalalla merimaisemissa. Having breakfast with a sea view.

Olispa kiva kokeilla tuommoista… It would be so nice to try one of those…


Ei muuta kuin kokeilemaan! So why not try!

Siellä se nyt meloo. There she goes paddling.

Fijin lippu. Fiji flag.
Fijiläisiä patsaita polun varrella. Fiji statues by the path.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 89


Pomin tarina.


Olipa kerran neljä pientä tonttua: Pim, Pam, Pum ja Pom. Heitä hoivasi heidät synnyttänyt nainen, joka oli heille kuin äiti. Heidän äitinsä oli nimeltään Petunia Pömpeli ja hän neuloi tumppuja työkseen. Heidän isänsä oli Joosua Jumpperi. Hän oli hyvin kunnianarvoisa lautamies. Joosua lähti eräänä päivänä ostamaan tyynyjä Ikeasta ja eksyi hyllyjen väliin. Heidän äitinsä sai silloin tällöin kirjeitä, jotka oli kirjoitettu Ikean luettelon sivuille. Niinä hetkinä heidän normaalisti rauhallinen äitinsä kirosi pitkään ja hartaasti ja mutisi jotain tyynyistä joita olisi tarvittu. Kaikki sujui muuten hyvin tonttujen elämässä siihen päivään asti, jolloin heidän äitinsä innostui keilaamisesta. Tämän onnettoman harrastuksen Petunialle opetti heidän naapurinsa Tomelia Titaani, joka oli keilannut kesät talvet pienestä pitäen. Petunia innostui valtavasti keilaamisesta ja päätti lähteä Tomelian kanssa maailmankiertueelle. Koska hän ei halunnut pieniä tonttuja riesakseen häiritsemään peliään ja keskittymistään hän vei tontut nunnaluostarin portaille ja jätti heidät sinne ( myöhemmin Petunia ja Tomelia voittivat dramaattisten vaiheiden jälkeen kaksikkojen mestaruuden mutta se on oma juttunsa). Eräs vanha nunna löysi tontut portailta ja otti heidät ottotontuikseen. Hän kasvatti ja ruokki heitä aikuisuuteen asti. Sitten tonttuja kohtasi seuraava vastoinkäyminen. Luostarissa oli töissä eräs kokki, jonka suurena heikkoutena oli räsypokeri. Hän oli ajautunut pahoihin velkoihin hävittyään useamman viikon peräkkäin. Kokki sai mielestään loistavan idean ja antoi tontut velkojilleen etumaksuna häviöistään. Tämän takia tontut joutuivat eroon toisistaan. Vain Pim ja Pam pysyivät yhdessä, koska heidät annettiin henkilölle jolle kokki oli eniten velkaa. Tämän henkilön nimi oli Philomenon.


Mikä ihmeen nimi on Tomelia?


Montako euroa vastaa yksi tonttu?


Vastaukset näihin tonttuihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija