keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Day 131: Rim Walk & Uluru

Aamulla oli herätys jo kymmentä vaille neljä, sillä puoli viideltä oli aamupala ja viideltä lähtö Rim walkille King's Canyoniin. Rim walk on 5,5 kilometrin kävely, jossa kiivetään ylös kanjonin toista reunaa, kävellään reunan mukaisesti kanjonin päähän ja tullaan toista reunaa takaisin, kesto noin kolme ja puoli tuntia. Mukana piti raahata vähintään kolme litraa vettä per henkilö. Olimme taas samalla pienellä neljän hengen porukalla kuin eilen. Yön aikana lämpötila oli laskenut parinkymmenen hujakoille, ja tuuli oli myös viileämpi, joten meillä oli hyvä tuuri ja saimme tehtyä kävelyn ihanteellisissa olosuhteissa.  Pimeässä ajoimme samaan paikkaan kanjonille kuin eilen, mutta nyt reittimme lähti nousemaan jyrkkiä kiviportaita vasemmalla kanjonin rinteellä, nousua oli yli 300 metriä. Portaista tuli ihan mieleen TSH:n portaat, joita Frodo kumppaneineen kiipesi päästäkseen Mordoriin. Alku oli melko jyrkkää nousua ja hengästyimme nopeasti, mutta ylös päästyämme kulku oli jo helpompaa. Pysähdyimme rinteellä ihailemaan kallioiden takaa nousevaa aurinkoa. Ylhäällä oli upeita oransseja hiekkakivimuodostelmia, joiden välissä puikkelehdimme. Välillä maisemat muistuttivat jotain etäistä planeetan pintaa, hetken päästä taas atsteekkien raunioita. Puolimatkassa, lähellä kanjonin loppua, oli Garden of Eden, eli kapea kuru jonka pohjalla on pysyvä vesivaranto, minkä ansiosta kurussa on runsaasti kasvillisuutta. Laskeuduimme alas kurun pohjalle ja kiersimme polkua pitkin kallioiden suojassa olevan lammikon reunalle syömään eväitä. Tauon jälkeen nousimme portaita takaisin ylös kanjonin reunalle ja lähdimme kävelemään kanjonin vastakkaista reunaa takaisin päin. Kanjonin päässä näkyi hienoja pyöreähköjä kivimuodostelmia, joiden vuoksi paikkaa kutsutaan nimellä "Lost city". Ylhäällä tuuli puuskittain aika voimakkaasti, joten reunan lähellä kävellessä piti olla varovainen. Välillä tuuli tempoi hattua niin tarmokkaasti, että piti sitoa se tiukasti leuan alta kiinni. Oli aivan mahtava tunne kävellä ylhäällä kanjonin päällä, näkymät olivat huikeat joka suuntaan.

Väsyneinä mutta onnellisina palasimme takaisin autolle ja hotellille pakkaamaan tavarat, sillä yhdeltätoista meidän piti olla jo ison tien varressa odottamassa bussia seuraavaan kohteeseen. Rowan ajoi meidät puolentoista tunnin matkan tielle, enimmäkseen torkuimme kyydissä, siitä varhainen herätys ja reippailu pitivät huolen. Näimme matkalla villihevosia, todella kauniita ja isoja yksilöitä. Bussi odotteli jo meitä sovitulla paikalla, ja siirryimme sen kyytiin. Matka Yularaan kesti noin puolitoista tuntia, ja pysähdyimme matkalla tien varteen ottamaan kuvia Mount Connerista, joka näkyi komeana kaukaisuudessa. Perille päästyämme menimme hotelliimme, ja kuulimme iloisen yllätyksen; meidät oli  upgradettu toiseen hotelliin. Vaihdoimme siis hotellia, ja kävimme viemässä kamat huoneeseemme ja lähdimme sitten hotellialueen ostoskeskukseen syömään jotain helppoa ja nopeaa (wokkia). Ehdimme levähtää hetken huoneessamme, ja sitten piti jo lähteä päivän toiselle retkelle katsomaan Ulurua, kuuluisaa aboriginaalien pyhää kiveä. Ajoimme bussilla Ulurun juurella olevaan kuttuurikeskukseen, jossa saimme tutustua omaan tahtiimme näyttelyihin. Sieltä ajoimme Ulurulle, ja kävelimme lyhyen reitin tunnetulle watering holelle kallioiden suojaan. Vaikka kuinka olimme nähneet kuvia Ulurusta, eivät ne tehneet oikeutta tuolle majesteetilliselle kivelle. Kiven orgaaniset muodostelmat ja kolmiulotteisuus eivät välity kuvista ollenkaan. Enpä yhtään ihmettele että kivi on herättänyt kunnioitusta aikoinaan, siinä oli edelleen jotain salaperäistä vetovoimaa. Ajoimme sitten Ulurun toiselle puolelle kävelemään, ja näimme luolia ja pyhiä paikkoja, joissa ei saanut kuvata ollenkaan. Oppaamme/kuskimme kertoi koko matkan ajan kiinnostavia tarinoita aboriginaalien historiasta, elintavoista ja kulttuurista, ja niiden myötä oli helpompi ymmärtää heitä.

Illan päätteeksi ajoimme tietylle näköalapaikalle katsomaan Ulurua kauempaa auringon laskiessa. Siellä olivat myös kaikki muut matkalaiset, kullakin toimistolla oli omat bussinsa ja tarjoilupöytänsä, joista ihmiset saivat hakea kuohuviiniä ja pientä suolaista syötävää. Auringonlasku värjäsi Ulurun entistä punaisemmaksi, ja kamerat räpsyivät kilvan kun kaikki halusivat saada muistoksi upean kuvan (myös me). Pimeän tultua oli aika palata hotellille. Mekin olimme jo lähdössä, kun kuulimme oppaaltamme että meille oli varattu paikka Aussie barbecue -illalliselle kulttuurikeskuksen pihalle. Emme olleet varanneet kyseistä aktiviteettia, ja sanoimmekin sen suoraan, mutta kun osallistumisemme oli kuulemma jo maksettu, ajattelimme että varmaankin tämä oli meille hoidettu suomalaisen matkatoimistomme kautta jo aiemmin emmekä olleet vain muistaneet sitä. Niinpä osallistuimme illalliselle. Siellä tarjottiin grillattua nautaa ja kengurua, lammasmakkaroita ja kanavartaita lisukkeineen ja juomineen. Ehdimme hieman aloittaa syömistä, mutta Karille tuli huono olo ja pyysimme pian kuskia viemään meidät takaisin hotellille. Ei se mitään haitannut, sillä illallinen oli huono versio eilisillan ruokailusta tähtitaivaan alla. Palasimme huoneeseemme lepäämään, mutta oli vaikea nukahtaa kun päivän tapahtumat pyörivät ajatuksissa. Juuri kun nukahdimme, alkoi kuulua kummaa rapinaa ja heräsimme. Laitoimme valot päälle, mitään ei näkynyt, ja sammutimme valot. Pian kuului taas rapinaa, nyt lähempää, ja Kari nousi ylös katsomaan millainen otus sieltä löytyisi, minä jäin urheana peiton alle odottelemaan. Hiirihän se siellä oli tullut etsimään makupaloja. Pakkasimme tavaramme huolellisesti ja nostimme kaikki syötävät jääkaappiin turvaan, ja laitoimme nukkumaan. Juoskoon hiiret, nyt oli pakko saada nukuttua.

Aamukävelymme King's Canyon Rim Walkilla alkoi jyrkkien portaiden kiipeämisellä. Kanjonin reunalle noustaksemme meidän piti kivuta yli 300 metriä. Our morning Rim Walk at King's Canyon started with climbing steep stairs. We had to rise over 300 metres to get to the rim of the canyon.

Näkymät portailta alas lähtöpaikkaamme olivat huikeat. View from the stairs to our starting point was amazing.

Enää lyhyt nousu jäljellä kanjonin reunalle. Only a short way left to go to the rim of the canyon.

Aurinko nousi kanjonin reunan takaa. Sun rising behing the rim of the canyon.

Auringonnousun myötä kallioiden värit heräsivät henkiin. Sunrise woke up the colours of the rocks.

Ylhäällä King's Canyonin päällä on kuvattu kohtauksia elokuvasta Priscilla - Queen of the desert. Kari on juuri astumassa rakoon, joka on nimetty "Priscilla's crackiksi". Some scenes from the movie "Priscilla - Queen of the desert" has been shot up on the King's Canyon. Kari is just entering the place named "Priscilla's crack". 

Kapean väylän jälkeen avautui upea tasanko joka jatkui kanjonin reunalle. After the crack opened a beautiful plane that streched all the way to the rim of the canyon.

Kanjonin reunalta avautui upea näkymät alhaalle kanjoniin ja alas erämaahan. From the rim there was an unbelievable view to the floor of the canyon and the desert beyond.

Kauniita kalliomuodostelmia. Beautiful rock formations.

Kanjonin vastakkainen reuna näkyvillä. Kohta kävelisimme sielläkin. The opposite rim of the canyon visible. Soon we would walk there, too.

Kaunis käppänä. Beautiful tree trunk.

Pyöreät kivikummut, joista tuli mieleen muinaiset rauniot. Round rock domes that reminded us of ancient ruins.

Välillä tasanko näytti vieraan planeetan pinnalta. Occasionally the plane looked like a surface of a strange planet.

Rock.

Kanjonin päässä oli Garden of Eden, kuru jossa oli kasvillisuutta ja vettä. At the end of the canyon there was the Garden of Eden, a gorge that had vegetation and water.

Garden of Eden piti ylittää siltaa pitkin, jotta voisi kiivetä kanjonin vastakkaiselle reunalle. The Garden of Eden had to be crossed over a bridge to reach the climbing place to the opposite side of the canyon.

Kanjonin vastareunalla oli kivimuodostelmia, jotka on nimetty "Lost Cityksi". On the opposite side of the canyon there were rock formations, that were named "the Lost City".

Lost city.

Kovat tuulet pyyhkivät kanjonin reunaa ja hatusta piti pitää kiinni. Hard winds swept the rim of the canyon and we had to hold our hats with our hands to stop them flying away.

Erämaata näkyvissä. Far away the desert.

Reitti oli merkitty nuolikyltein. The route was marked with arrows.

Laskeudumme takaisin kanjonin alkupäähän. We descended back to the start of the canyon.

Maastopalot olivat riehuneet täälläkin, näkymä matkalla takaisin teltalle. Fires had raged also here, view on our way to the tent.

Mount Conner.

Ensimmäinen kävelyretki Ulurulle. Our first walking trip to Uluru.

Uluru oli mykistävän kaunis kokemus, joka hiljensi. Uluru was a stunningly beautiful experience that silenced us.

Goottipuita kasvaa erämaassa. Gothic trees grow in the desert.

Uluru auringonlaskun aikaan. Uluru in the sunset.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 131

Traileritauko!

Hän on mies, jolla on törkeän paljon rahaa! Hän on nainen, joka ei halua tehdä töitä! 
Hän on mies, jolla on Ferrari! Hän on nainen, joka ei halua kävellä!
Hän on mies, jolla on huvipursi! Hän on nainen, joka ei osaa uida!
Hän on mies, jolla on yksityiskone! Hän on nainen, joka haluaa päästä nopeasti paikasta toiseen!

Kun he kohtaavat, mannerlaatat järisevät ja pankkitilit tyhjenevät! Luvassa shoppailua, heikkoa moraalia ja turhaa löpinää. 

Dramaattinen tositarinaan perustuva elokuva: Miljonääri ja Onnenonkija.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Day 130: King's Canyon Wilderness Lodge

Aamulla varhain alkoi kolmen päivän retkemme Australian keskiosassa. Bussi tuli hakemaan meitä hotellilta, ja lähdimme ajamaan kohti King's Canyonia, jossa yövyimme seuraavan yön. Kuljettaja oli samalla myös opas, ja kertoi pitkin matkaa alueen historiaa ja kiinnostavia tarinoita elämästä täällä ei-minkään-keskellä. Olimme aivan innoissamme jo pelkästä bussikyydistä, sillä pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään oikeita outbackin maisemia, mitä olimme odottaneet jo pitkään. Muutenkin oli jo eilen tuntunut kummalliselta tulla Australian kosteimmalta seudulta yhteen kuivimmista alueista maailmassa. Kaupungista päästyämme ajelimme pitkää suoraa asfalttitietä pitkin kuivaa erämaata, jolla kasvoi vain ruohoa ja erämaan puita harvassa. Välillä näimme isoja mustuneita alueita, jotka olivat jäänteitä täällä vasta riehuneista maastopaloista. Ylitimme myös useita siltoja, mutta jokinäkymissä olisi parantamisen varaa; ne olivat kaikki kuivuneita eikä yhtään vesitippaa missään. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kamelifarmi, jossa sai ratsastaa kamelilla jos halusi, ja halusinhan minä. Kovaa höykytystä se ratsastus oli, ja haisevaa myös. Matka jatkui syvemmälle erämaahan, ja seuraavan kerran pysähdyimme Mount Ebenezer Road Housessa, joka oli bensa-asema/ravintola/aboriginaalitaidegalleria. Ulkona oli aivan mielettömän kuuma, ja erämaassa puhalsi uskomattoman kova ja kuuma tuuli. Jatkoimme matkaa bussilla vielä puolisen tuntia, ja sitten vaihdoimme lennossa tien vieressä toiseen kulkuneuvoon, sillä olimme menossa yöksi King's Canyoniin ja bussi jatkoi Yularaan. Nousimme siis King's Canyonin yösijamme Wilderness Lodgen oppaan Rowanin kyytiin parin muun vieraan kanssa, ja hän ajoi jäljellä olevat puolitoista tuntia hotelliimme. Pysähdyimme lounaalle King's Creek Stationille, ja sopivasti kameliratsastuksen päälle nautimme kameliburgerit. Ihan hyvää lihaa se oli, en olisi erottanut naudasta. Sitten Rowan ajoi meidät hotelliimme, ja perillä saimme pienen briiffauksen, sillä hotelli ei ollut mikä tahansa hotelli, vaan majoituimme luksustelttoihin. Siinä briiffauksen aikana taivastelimme kuumuutta, ja virkailija kertoi että tänään lämpötila oli kivunnut yli noin +42 asteeseen! Eipä ihme että hikeä pukkasi, tarkistimme vielä mittarista ja totta se oli, varjossa lämpötila oli +40 astetta, ja ilmankosteus vaivaiset 20%. Koko ajan varoiteltiin, että pitää juoda paljon, ja kaikille kävelyretkille piti ottaa mukaan huimat määrät vettä per henkilö. On kuulemma hyvin tavallista että lämpöhalvauksen tai nestevajauksen takia pitää hälyttää helikopteri viemään turisteja sairaalaan. Olimme niin syvällä erämaassa, että kännykät eivät toimineet, eikä blogin päivityskään onnistunut. Busseissa oli hätätilanteiden varalta satelliittipuhelimet, ja kaikki ajoivat nelivetoautoilla.

Luksustelttamme muistutti kyllä enemmän mökkiä kuin telttaa; siellä oli ilmastointi, maasta koholla oleva lattia, erillinen kylpyhuone jossa oli hienot posliiniset kalusteet ja juokseva vesi. Ehdimme puolisen tuntia levähtää ja juoda vettä, ja sitten lähdimme retkelle oppaamme Rowanin ja yhden toisen vieraan, Simonin kanssa. Rowan ajoi pitkin punaisia kuoppaisia hiekkateitä erämaahan ja vei meidät kävelylle katsomaan luontoa, kasveja ja petroglyfejä eli kivikaiverruksia. Hän kulki edellämme, jotta näkisi mahdolliset käärmeet ajoissa. Olimme aboriginaalien mailla, mutta ihan luvan kanssa onneksi. Olimme kiitollisia siitä että saimme nähdä alueen ihmeitä, ilman opasta sinne ei ollut mitään asiaa. Sieltä ajoimme King's Canyonille ja teimme lyhyen kävelyretken kanjonin pohjassa. Punaiset hiekkakivikalliot hehkuivat upean oransseina ilta-auringossa, kärpäset pyörivät ympärillä ja ilmassa tuoksuivat kuumenneet yrtit. Palasimme takaisin "teltalle" valmistautumaan illalliselle, joka katettiin ulos tähtitaivaan alle. Tutustuimme ruokaa odotellessa muihin vieraisiin ja kaikki jakoivat matkakokemuksiaan. Mukavia ihmisiä, tosin kaikki olivat meitä keskimäärin 20 vuotta vanhempia. Illallinen oli oikein maittava kokonaisuus: alkupalaksi kanakeittoa, pääruoaksi australialaisia herkkuja eli barramundia, härän ja kengurun filettä, perunoita ja kasviksia, ja jälkiruoaksi suklaakakkua toffeekastikkeella. Aterian jälkeen yksi Lodgen työntekijöistä piti meille lyhyen opastuksen eteläisestä tähtitaivaasta, ja näytti meille tärkeimmät tähtikuviot. Illan lopuksi saimme ihailla teleskoopilla kuuta ja jupiteria ja sen kuita. Mahtava päivä! Palasimme teltalle aivan uupuneina, ja pikaisen suihkun jälkeen ihailimme vielä hetken upeaa tähtitaivasta. Erämaassa ilman kaupunkien valosaastetta tähdet näkyivät ihmeellisen selvästi.

King's Creek Station: Camel burger 10 AUD

Alice Springsin ulkopuolella maisema alkoi muuttua erämaaksi. Taustalla McDonnell Ranges vuoristoketju. Outside Alice Springs it started to get more and more desert-like. On the background the McDonnell Ranges.

Pysähdyimme kamelifarmille jossa kokeilin ratsastusta. Ratsunamme 16-vuotias Eddie.  We stopped at a camel farm where I rode the 16 year old Eddie camel.

Matkalla näimme useita joenuomia ilman jokia. On our way we saw many river beds without rivers.

Matkalla King's Canyonille maisemat muuttuivat koko ajan karummiksi. On the route to King's Canyon the view became more and more rough.

King's Creek Station, erämaan keskellä sijaitseva ravintola ja kamelifarmi. King's Creek Station, a restaurant and a camel farm in the middle of desert. 
"Telttamme" King's Canyon Wilderness Lodgessa. Our "tent" in King's Canyon Wilderness Lodge.

Teltan sisällä oli oikein kotoisaa ja mukavaa. In the tent it was quite cosy and nice.

Teltan terassilta avautui näkymä suoraan erämaahan, yöllä siellä ei ollut valonpilkahdustakaan näkyvissä. From our tent we had a view straight to the desert. At night there was not a light to be seen anywhere.


Illallispöydät odottavat iltaa, jolloin saimme nauttia ruoasta tähtitaivaan alla. The dinner tables are waiting for the evening, when we had the opportunity to enjoy good food under starry sky.

Ensimmäisellä kävelyretkellämme oppaamme Rowanin kanssa matkalla katsomaan kivikaiverruksia. On our way to see the petroglyphs with our guide Rowan, our first hike.

Kallio jolla oli useita kivipiirroksia. The rock face that had many petroglyphs.

Upea oranssi hiekka saa värinsä rautaoksidista. Hiekka oli todella hienojakoista. The beautiful orange sand get its colour from iron oxide. The sand was very fine, not coarse at all.

Erämaassa juomapaikat ovat harvassa. Tässä karjaa ja villejä kameleita juomassa. Australiassa on yli miljoona villiä kamelia juoksentelemassa pitkin erämaata. In the desert watering holes are sparse. Here we saw some cattle and wild camels having a drink. In Australia there are over one million wild camels running around the desert.

King's Canyonin pohjalla. In the bottom of King's Canyon.

Kanjonissa oli kuivunut joenuoma joka tulvii heti kun sataa. In the canyon there was a dry river bed that floods when it rains in the desert.

Kaunista hiekkakivikalliokerrostumaa. Beautiful sand stone layers.

King's Canyonin pää. End of the King's Canyon.

Sininen taivas, oranssi kallio ja kuivuneet puunrungot olivat tyypillistä nähtävää. A typical thing to see: blue sky, orange rock and dried tree trunks.

Paikallinen punkkari. Local punk rocker.

Ennen nukahtamista ihailimme erämaan yllä näkyvää upeaa tähtitaivasta. Before falling asleep we admired the beautiful starry sky above the desert.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 130

Ona ja Elviira vetelivät pitkin aavikkoa niin, että hiekka pöllysi. Kummatkin leijuivat noin metrin korkeudella ja pitivät vauhtinsa tasaisessa kahdeksassakympissä. Aavikko oli aluksi jatkunut tasaisena mutta nyt heidän edessään kaukaisuudessa näkyi vuoriketju. Jokaisen vuoren kylkeen oli kaiverrettu valtavankokoinen kirjain. Kirjaimet muodostivat yhdessä tekstin: "Kalen Rilli: Planeetan parhaat ja tulisimmat jakkipurkerit, tule ja hae omasi. Aukioloajat: Aina. Paikka: Kos Meisseli, Unohdetut Planeetat". Onalla ja Elviiralla oli kummallakin nälkä ja siksi he suuntasivatkin leijuntansa kohti Kos Meisseliä. Jonkin matkaa heidän perässään tuli jotain mustaa ja kiiltävää, joka liikkui aaltoillen ja katosi hetken päästä hiekan alle.

Saavatko Ona ja Elviira ylinopeussakot?

Saavatko he jakkipurkerit?

Saavatko he ruokamyrkytyksen?

Vastaukset näihin herkullisiin kysymyksiin ja paljon muuta purtavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Day 129: Alice Springs is hot!

Aamulla varhain jätimme Trinity Beachin kotikolon taaksemme ja lähdimme lentokentälle odottelemaan Alice Springsin lentoamme. Haikeaa oli lähteä Cairnsista, näköjään kuukaudessa ehtii jo juurtua jonkin verran uuteen paikkaan. Trooppinen Cairnsin seutu oli hieno kokemus Valliriuttoineen, isoine aaltoineen, sademetsineen ja helteineen. Näkemättä jäi monia kiinnostavia paikkoja, joten ehkäpä sinne pitää joskus palata isomman kukkaron kanssa.

Lento kesti parisen tuntia, ja siirryimme aikavyöhykkeeltä toiselle. Uusi aikavyöhyke oli puoli tuntia taaksepäin, kummallista. Koneen ikkunasta ihailimme alla näkyvää autiomaata ja hiekkateitä, asutusta ei pahemmin näkynyt. Kun astuimme koneesta ulos, vastaan pölähti aivan järkyttävän kuumaa ja kuivaa ilmaa, ihan kuin joku olisi jättimäisellä föönillä sohinut turistiparkoja. Tuntui että silmämunatkin kuivuivat hetkessä. Ilma tuoksui todella hyvältä, kuivilta yrteiltä, varmaankin eukalyptuspuiden ansiosta. Hyppäsimme taksiin ja tulimme hotelliimme, All Seasons Oasikseen, joka on hieman rähjäisempää sorttia taas vaihteeksi. Huoneemme oli mielettömän kuuma eikä ilmastointilaite suostunut pukkaamaan kuin ulkoilman lämpöistä ilmaa ympäriinsä, joten kävimme ystävällisesti respassa ilmoittamassa asiasta ja korjaussetä tuli katsomaan laitetta. Hänen mukaansa laite oli kunnossa, ja meidän tulisi vain kärsivällisesti odotella ovi kiinni että ilma viilenee huoneessa. Yeah right. Ei se viilennyt. Nälkä alkoi vaivata, ja lähdimme kävellen tutustumaan Alice Springsin pikkukaupunkiin, noin 10 minuutin kävelymatkan päähän. Ja pikkukaupunki tämä tosiaan onkin, melkein voisin kuvitella Crocodile Dundeen kävelevän kadulla vastaan. Keskustan muodostaa muutama katu, joilla on pubeja, ravintoloita ja pari kauppakeskusta, ja siinä se onkin. Näimme mukavan näköisen perinteisen aussibaarin, mutta sinne oli niin paljon sisäänpääsyn ehtoja (alkuperäisväestöäkö varten?), että emme olisi päässeet sisään, minulla kun oli kielletyt varvastossut jalassa. Joten se siitä virvoittavasta juomasta.

On täällä jotain nähtävyyksiäkin, mutta tässä kuumuudessa emme jaksaneet innostua muusta kuin jäätelöstä ja ruoasta, ja palasimme melko pian takaisin hotelliin. Siihen kuumaan huoneeseen. Kummallakin alkoi jo päätä särkeä se kuumuus, ja illan hämärtyessä totesimme ettei siellä pysty nukkumaan ja marssimme taas respaan. Saimme uuden huoneen, jossa luojan kiitos oli toimiva ilmastointi. Nyt on jo paljon parempi olo, heti tuntuu pirteämmältä kun ei tarvitse kökkiä huonoa saunaa muistuttavassa huoneessa. Aamulla on taas aikainen herätys, joten täytynee tästä hankkiutua yöpuulle.

Matkalla Alice Springsiin katselimme koneen ikkunasta alla levittyvää autiomaata. On our way to Alice Springs we watched from the airplane the desert go by below us.

Hieman hotellimme ulkopuolella kadunvarrella oli aidattu kuiva maapläntti, joka oli pyhä paikka alkuperäisväestölle. A little way outside our hotel by the street there was a fenced dry piece of land that was a sacred place for the indigenous  people. 

Katu hotellilta keskustaan. The street from the hotel to the center of town.

Alice Springsin keskusta. The center of Alice Springs.

Parin korttelin päässä keskustasta kaupunki loppui kuin seinään, ja kadun toisella puolella alkoi kuiva metsämaasto. A couple of blocks from the center the town ended and dry woods started on the other side of the street.


Carlos Drake seikkailija

Luku 129

Musta Tahto oli ottanut vanhan herttaisen mummon hahmon ja köpötteli parhaillaan kohti tapaamistaan (mummohahmo oli yleensä se fyysinen olomuoto, jossa Musta Tahto mieluiten hoiti asioitaan eri planeetoilla. Mummo sai yleensä hyvää palvelua ja kaikki olivat hänelle ystävällisiä). Mummo oli pukeutunut valkoisiin ja vaaleanpunaisiin vaatteisiin ja hänen nenällään oli kakkulat, joiden yli hän katseli maailmaa. Kädessään mummolla oli suuri vaaleanpunainen käsilaukku, jossa oli kirkkaanpunaisia täpliä. Mummo oli matkalla kohti Turgaarien Yliopistoa, jossa häntä olisi vastassa Professori Putki (Professorin oppilaat kutsuivat häntä Sutkiputkeksi, koska hänellä oli tapana huijata korttipelissä). Päästäkseen yliopistolle Mummon täytyi kulkea pahamaineisen Välikyljys-alueen läpi. Tämä alue oli tunnettu baareistaan ja rikollisistaan. Mummo kääntyi oikealle ja jatkoi matkaansa kapeaa ja pimeää kujaa pitkin. Kujan molemmin puolin oli kellaribaareja, joiden ulkopuolella seisoskeli paikallisia rikollisia juomassa teetä ja lukemassa James Joycea (rikollisetkin voivat pitää teestä ja hyvistä kirjoista). Mummo hymyili kaikille aurinkoisesti köpötellessään pitkin kujaa. Rikolliset puolestaan mulkoilivat Mummoa paheksuvasti (mummoilla oli Välikyljyksessä huono maine). Mummo oli melkein kujan päässä ja tunsi olonsa hiukan pettyneeksi, kun mitään ei ollut tapahtunut. Viimeisen baarin kohdalla tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti. 

Osaako Mummo karatea?

Aikooko Professori Putki huijata Mummolta rahat?

Otatko Välikyljyksen raakana vai mediumina?

Vastaukset näihin mureisiin kysymyksiin ja paljon muuta kypsää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.