perjantai 30. syyskuuta 2011

Day 70: Taking care of business

Toinen asioidenhoitopäivä, matkailulääkärissäkäyntiä ja rokotusjuttujen selvittämistä, kaupoissa käyntiä ja muuta sekalaista. Välillä ehdin onneksi tavata kaveriakin, ja sain ihastella kuvia Angkor Wattista. Iltapäivällä alkoi väsyttää armottomasti ja piti ottaa pikaiset päikkärit. Haettiin kaupasta illaksi naposteltavaa ja ollaan saunottu ja kuunneltu musaa siskon luona. Saksan radiosta bongattiin uusi tuttavuus Caro Emerald, ja huomattiin että koko levy on oikein mukavaa kuunneltavaa, tässäpä vinkki niille jotka kaipaavat letkeää uutta musaa. 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 70

Frank oli lähtenyt kaljalle ja jättänyt Pullan yksin. Hän veti syvään henkeä ja muutti olomuotoansa. Ennen kuin Punaisen Mäyrän taikuri oli muuttanut hänet alukseksi hän oli ollut jotain ihan muuta. Hänellä oli edelleen kyky muuttaa itsensä alkuperäiseen muotoonsa, mutta vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Saatuaan muutoksen loppuun hän oikaisi hiippalakkinsa ja astui sisään pesulaan. Pim ja Pam seisoivat tiskin päällä ja yrittivät tehdä lumiukkoja pesujauheesta. Pullan tullessa sisään he kääntyivät katsomaan ja sanoivat yhteen ääneen: "Pum! Missä ihmeessä sinä olet ollut, me ollaan etsitty sinua joka paikasta. Me käytiin jopa siellä tyhmässä sairaalan kahvilassa. Et muuten usko kenen kelkkaan me siellä jouduttiin!" 

Siis Pum, ei kai nyt sentään?

Armoa?

Ja missä se Carlos luuraa?

Vastaukset näihin säälimättömiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

torstai 29. syyskuuta 2011

Day 69: Friends

Tapasimme aamukahvin merkeissä La Torrefazionessa työtoverini kanssa ja herkuttelimme uunituoreilla croissanteilla ja hyvällä vahvalla kahvilla samalla kun vaihdettiin kuulumiset. Sitten lähdimme etsiskelemään vielä kaikkea pientä tarpeellista matkalle, ja kävimme myös matkatoimistossa hoitamassa viimeiset asiat. Oli hassua kulkea tutussa Helsingissä, ja tuntui kummalta ja kivalta kun ymmärsi kaiken mitä ympärillä puhuttiin. Menimme Kampin keskukseen etsiskelemään t-paitaa ja satuimme huomaamaan, että taas oli tullut suklaa-uutuuksia kauppaan, jee! Sieltä tulimme siskon luokse syömään lounasta (ehei, se ei koostunut pelkästään suklaa-uutuuksista), ja sitten palasimme takaisin keskustaan tapaamaan paria työtoveria (joista toinen sattui olemaan sama kuin aamuinen). Keskustelu pyöri lähinnä meidän matkasuunnitelmien ympärillä, toivottavasti saamme anteeksi yksitoikkoisuutemme. Riensimme vielä illan päälle tapaamaan ystäväpariskuntaa, ja saimme heiltä hyviä vinkkejä New Yorkia varten, mahtavaa! Päivän parasta antia oli kollegoiden ja ystävien tapaaminen, ihanaa kun ehdittiin nähdä vielä ennen lähtöä. Tänään osallistuimme myös jogurttimielipidekyselyyn ja saimme palkkioksi levyllisen Fazerin sinistä.

Upea auringonnousu tänään. Beautiful sunrise this morning.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 69

"Galaktisista sähkeuutisista, hyvää iltaa. Tragaltiittien eduskunta on saapunut Dermin valtuustoon esittämään paheksuntansa viimeviikkoisen Alpaattipelin lopputuloksen johdosta. Dermin valtuusto on kiistänyt jyrkästi tietävänsä mitään koko asiasta, toimituksemme seuraa tilannetta. Kinttaturin kalifi on mennyt kihloihin Xcrestaasin hovin kamarineidon kanssa aiheuttaen skandaalin Kinttaturin tiedotusvälineissä. Tiedotusvälineiden edustajan mukaan he eivät saaneet tietää kihlauksesta tarpeeksi ajoissa, kaksintaisteluhaaste on lähtenyt kalifille, seuraamme myös tätä tilannetta reaaliaikaisesti. Viimeisenä uutisena: Valtava armeija on tuhoamassa galaksia yksi planeetta kerrallaan, juoskaa henkenne edestä. Ja tässä olivat tämän illan uutiset, näkemiin".

Mutta missä on Carlos?

Vastaus tähän kysymykseen mahdollisesti seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija. 

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Day 68: Hello Helsinki & Tori Amos!

Aamulla vielä viimeiset pakkaamiset ja siivoamiset, pikainen kävely kotikulmilla ja sitten taksilla kentälle. Oikein mukava taksikuski sattui kohdalle, hän jutteli meille saksaksi, ja me vastailimme hänelle englanniksi, ja yllättävän hyvät keskustelut saatiin aikaiseksi. Lento lähti vähän myöhässä joten tultiin Helsinkiin puolisen tuntia myöhemmin mitä piti, mutta onneksi ei sen enempää. Bussi-metro-yhdistelmällä matkattiin siskon luo välipalalle ja laukkuja viemään. Illalla oli Tori Amoksen kiertueen avauskonsertti Helsingin jäähallissa, syy minkä takia tulimme Helsinkiin näin aikaisin. Meillä oli siskon ansiosta loistopaikat permannolla, joten konsertti oli yhtä nautintoa. Tori lauloi upeasti ja lavakarismaa hänellä oli vaikka muille jakaa, niinkuin aina. Oli mahtavaa seurata jousikvartetilla höystettyä hienoa kokonaisuutta ja taitavien muusikkojen soittoa. Yöllä ei meinannu uni tulla, kun oli konsertin jälkeen vielä niin täpinöissä.

Tori Amoksen keikka Helsingissä oli mahtava. Tori Amos concert in Helsinki was a wonderful experience.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 68


Carlos saapui ovelle puuskuttaen raskaasti. Häntä kutsunut valkokaapuinen hahmo osoittautui vanhaksi valkotukkaiseksi naiseksi. Hän seisoi rauhallisena odottamassa Carlosta, kaikki muut valkoisiin kaapuihin pukeutuneet olivat jo menneet ovesta. "Mene nopeasti ovesta, sulje silmäsi kun tulet toiselle puolelle ja pysähdy odottamaan minua!", vanha nainen sanoi Carlokselle. "Mutta...", aloitti Carlos vieläkin hengittäen raskaasti. "Nyt heti!", nainen kivahti. Carlos totteli ja käveli ovesta sisään. Hän ei kuitenkaan malttanut sulkea silmiään vaan kääntyi katsomaan taakseen. Hän näki oven läpi ikäänkuin siinä olisi ollut vihreä väreilevä kalvo, taistelun ääniä ei kuulunut enää. Vanha nainen oli mennyt ovea puolustavan miehen taakse ja laski kätensä miehen hartioille. Samassa hetkessä he kummatkin katosivat ja vihollisarmeijan ampumat luodit ja ohjukset pääsivät osumaan vapaasti vuorenseinämään. Osa osui oviaukkoon mutta ei läpäissyt vihreää kalvoa. Nyt kun ketään ei ollut enää estämässä armeijaa, se pääsi etenemään vapaasti ja tuli kohti oviaukkoa kovalla vauhdilla. "Oops!", Carlos sanoi.


Mihin vanha nainen katosi?


Mihin ovea puolustava mies katosi?


Mihin Carloksen kannattaisi kadota?


Vastaukset näihin katoavaisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa Carlos Drake, seikkailija. 

Day 67: Home Day

Aikamme Berliinissä lähestyy loppuaan, nyyh, ja sehän tietysti tarkoitti kotipäivää tänään. Asunto piti siivota ja tavarat pakata, ja henkisesti valmistautua irrottamaan otteensa tästä kaupungista. Haikeutta on siis ilmassa. Onneksi on sovittuna kivoja tapaamisia Helsinkiin, se piristää mieltä! Illalla kävimme vuokraemännän kanssa syömässä läheisessä intialaisessa ravintolassa (Aasma), jossa hyttyset hyökkäsivät kimppuumme oikein joukolla. Vähän kummallinen olo on, vaikea uskoa että huomenna ollaan taas Helsingissä. Aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti, tuntuu että vasta pari viikkoa sitten tultiin ja nyt jo pitäisi lähteä. Paljon on nähty uusia puolia ja paikkoja Berliinistä. On ollut ihanaa olla täällä ja tutustua kaupunkiin omassa tahdissa. Ystävällinen, rento ja tapahtumarikas mielikuva kaupungista jäi edelleen. Kyllä täällä voisi viihtyä pitemmänkin aikaa, vuokrat ja ruoka ovat selvästi edullisempia kuin Helsingissä. Hieno kuukausi takana, ja hyvillä mielin jatkamme eteenpäin.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 67

Pulla, kahvia rakastava, elävä avaruusalus syöksyi intergalaktisen risteyksen läpi kuin myrskytuuli. Hän meni seuraavasta mutkasta kuin lainelautailija ja kävi hetken verran pientareella mutta selvitti kuitenkin tilanteen verrattomalla lentotekniikalla. Hän sai rakettiskouden peräänsä lennettyään punaisia valoja päin astrokeskuksen eritasoliittymässä. Kaikeksi onneksi heidän väliinsä lensi vanha mummo Katz kauppamatkallaan ja Pulla pääsi karkuun. Hän kiihdytti niin paljon varppeja, että Frank lensi ohjaamon takaseinään ja litistyi lätyksi. Pulla lensi täydellä varppinopeudella mustaan aukkoon, joka toimi pikatienä maapallolle. Sekuntia myöhemmin hän putkahti ulos viemäriaukosta, joka sijaitsi Lungin pesulan edessä ja jarrutti renkaat kiljuen ja savuttaen. 

Onko lyhyestä matka kaunis?

Mitä mummo Katz oli menossa ostamaan?

Ei kai vaan taas vaari Henryn olutta?

Vastaukset näihin epämääräisiin kysymyksiin ja paljon muuta tarpeetonta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.  

maanantai 26. syyskuuta 2011

Day 66: Wandering around almost without aim

Huomaa että alkaa jo henkisesti valmistautua jättämään Berliinin, kun ei oikein enää keksi mitä tekisi ja mieli halajaa jo eteenpäin. Jälleen kerran oli upea aurinkoinen päivä, joten lähdimme kävelylle vaikka vähän laiskotti eikä oikein enää edes keksitty mihin mentäisiin. Niinpä sitten katsottiin summissa kartalta joku alue missä ei vielä olla käyty, ja lähdettiin katsomaan että mikä ihmeen mötikkä karttaan on merkitty juuri sille alueelle. Mötikkä paljastui hurjan jykeväksi patsaaksi, joka oli asetettu kuivettuneen ja ankean näköisen puistikon reunalle, taustalla kerrostaloja. Ei siitä sen enempää. Haikeuden lievittämiseksi poikkesimme mukavan näköiseen kahvilaan, jota oli netissä kehuttu, eikä suotta ollenkaan. Kahvi oli oikein tummaa ja vahvaa eli juuri meidän makumme mukaista, ja leivonnaiset jättimäisen isoja ja yllättävän edullisia, koko lysti kahdelle alle 10 euroa. Välillä kävimme kotona lounaalla ja sitten lähdimme taas kylille, jatkoimme jo aiemmin päivällä aloitettua purkinavaajan metsästystä. Yllättävän haasteellista oli löytää edullinen tavallinen purkinavaaja, jostain syystä kaupoissa on täällä tarjolla vain sellaisia kuorimaveitsi-avaaja-yhdistelmiä. Onneksi löytyi vihdoin pikkukauppa jossa oli ymmärretty tämän tarpeen päälle ja saimme avaajan. Tuli nimittäin vahingossa ostettua keittopurkki ilman repäisykantta pari päivää sitten, eikä millään viitsi jättää sitä tänne.

Sowohl Als Auch: 2 isoa kahvia ja 2 jättikakkua 9.2 euroa




Lystikkään näköinen kauppa kulman takana. Fun looking store around the corner.

Tätä käveltiin paahteessa ihmettelemään, kun oli oikein karttaan merkitty. This we walked in the heat to see, just because it was marked on the map.

Jäähyväiskahvit. Farewell coffees.




Carlos Drake, seikkailija

Luku 66


Philomenon käveli pitkän tovin portaita alas. Portaikko kiertyi jyrkästi edestakaisin usean eri maa- ja kivikerroksen läpi. Moni arkeologi ja paleontologi olisi saanut riemuhalvauksen, jos olisi päässyt kävelemään Philomenonin vanavedessä. Matkalla näkyi omituisen näköisten olentojen fossiileja ja merkkejä sivilisaatioista, joita kukaan arkeologi ei olisi tunnistanut. Philomenon ohitti sivulleen katsomatta valtavan kokoisen pitkulaisen pääkallon, joka näytti norsun ja käärmeen sekoitukselta. Pari metriä alempana hän käveli tyynesti ohi avaruusaluksen, jonka himmeän ohjaamolasin takana näkyi kaksi pientä nelikätistä hahmoa. Jimmy Hoffan ruumis ei myöskään tehnyt häneen mitään vaikutusta. Portaat loppuivat vihdoin matalaan tunneliin. Käveltyään kymmenisen metriä Philomenon saapui pieneen täysin pyöreään huoneeseen. Tyhjä huone muodostui mustasta metallista, josta hehkui valju valo. Eräs Zargaattialainen mustekala oli tehnyt huoneen Philomenonille meteoriitista, joka oli aikojen alussa iskeytynyt maapallon pintaan. Mustaa metallia kutsuttiin "Paholaisen alttariksi" ja hyvästä syystä. Maapallolla metallia oli huoneen lisäksi vain Pietarinkirkossa, mutta muualla universumissa sitä oli enemmänkin. Mustalla metallilla oli useampiakin mielenkiintoisia ominaisuuksia, mutta juuri nyt Philomenon tarvitsi sitä soittamiseen. Hän astui huoneen keskelle ja jäi odottamaan. Hetken kuluttua metallin valju hohde sammui ja tuli täysin pimeää. Philomenon katsoi suoraan eteensä ja näki pimeyden keskellä jotain pimeyttäkin mustempaa. Hän laskeutui polvilleen ja sanoi "Herrani".


Mihin Philomenon on sotkeutunut?


Onko kirjailija sotkeutunut juonikuvioissaan?


Missä on Carlos?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Day 65: Berlin marathon

Oi joi miten lämmin päivä taas, suurin osa ajasta vietettiin parvekkeella ottaen aurinkoa, tosin ilman tulosta, ei näihin kalpeisiin raajoihin mikään pysty. Välillä käytiin ihmettelemässä Berliinin maratonia Unter Den Lindenillä. Siellä oli täysi juhlatunnelma, musiikki soi ja ihmiset kannustivat juoksijoita ja joivat olutta. Myöhemmin luimme netistä, että tänään rikottiin maratonin maailmanennätys, joten ehkä sekin vaikutti siihen että kaikki olivat juhlamielellä. Emme jaksaneet kauaa urheilumassatapahtumassa pyöriä, vaan palasimme pian omalle parvekkeelle aurinkoon. Läheisestä puistosta kantautui rumpujen ja saksofonin soittoa, ja nautiskelimme rauhallisesta sunnuntaipäivästä. Työstin vielä blogin uutta headeria hieman, ja tutkiskelin bloggerin visuaalisia työkaluja. Olisi opeteltavaa tuossa nettipuolessa...


Carlos Drake, seikkailija

Luku 65

Philomenon oli ollut naisissa sen verran kauan, että oli väsynyt koko touhuun ja lähtenyt kotiinsa. Lähtemiseen oli ollut myös se syy, että hän oli saanut tekstiviestin, jossa häntä ei suinkaan pyydetty vaan käskettiin menemään kodissaan olevaan salahuoneeseen ja soittamaan pikapuhelun erääseen kaukaiseen galaksiin (ei kuitenkaan "siihen" kaukaiseen galaksiin). Philomenon kaarsi skootterillaan kartanonsa pihalle, jätti kaksipyöräisensä hovimestarinsa Jamesin haltuun (todellisuudessa hovimestarin nimi oli Pentti mutta Philomenon oli hyvin vanhanaikainen, hänen mielestä James oli ainoa oikea nimi hovimestarille) ja asteli reippain askelin sisään. Hän jatkoi matkaansa kohti kirjastoa ja tervehti mennessään sisäkkö Dorothya (oikealta nimeltään Ssmigshug, kotoisin meren alla sijaitsevasta humanoidien yhdyskunnasta) ja kokki Leonardia (oikealta nimeltään Tapani, kotoisin Riihimäeltä). Philomenon lähestyi kirjastoa koko ajan hidastuvin askelin. Reippaus oli poissa ja tavaton vastenmielisyys oli vallannut hänen mielensä. Kirjasto oli nimensä mukaisesti oikean kirjaston kokoinen ja näköinen. Kirjoja täynnä olevat hyllyt ulottuivat lattiasta kattoon ja täyttivät useita suurikokoisia huoneita. Philomenonin kirjastossa oli jopa oma kirjastonhoitaja, Angelica (oikealta nimeltään Aarne), joka istui kuten aina omalla paikallaan kirjaston vessassa lukemassa Tex Willereitä. Philomenon sai näin kulkea kaikessa rauhassa biologian osastolle (kolmas huone oikealla). Siellä hän seisahti lääkärikirjojen eteen ja painoi erään tietyn kirjan selkämystä (Luulotaudit ja miksi ne ovat todellisia, kirjoittanut Bernhardt Von Hypochondriac). Hylly liikkui hitaasti ulospäin paljastaen oviaukon ja alaspäin menevät kiviset portaat. Philomenon sytytti mukanaan tuomansa soihdun (koska taskulamput eivät vain ole niin cooleja) ja lähti laskeutumaan portaita.

Hei, onkos tuo se sama Pentti, joka oli aikanaan töissä Juupajoen Essolla?

Mihin Philomenon on menossa? (Tahallinen sanaleikki, toim. huom.)

Kuka pystyy käskemään häntä tekemään jotain?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta luulotautista seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

 

lauantai 24. syyskuuta 2011

Day 64: Fooling around with design

Vitsit miten hieno ja lämmin päivä on taas ollut. Aurinko paistoi tosi lämpimästi ja ollaan nautittu siitä parvekkeella, istuskeltu ja juteltu ja suunniteltu tulevaa. Koko Berliini on ollut jotenkin hiljainen ja rauhallinen, kärpäset vaan surisivat ja lasten leikkimisen ääntä kuului kadulta, ei ollenkaan liikenteen melua. Aivan kuin olisimme jossain aikakuplassa jossa on vielä yhden päivän verran kesä. Naapuriparvekkeilla on grillattu ja pidetty kestejä, ihana savustetun ruoan tuoksu leijaili ilmassa illalla. Päivät Berliinissä käyvät vähiin ja koskapa pian meillä on kovasti tekemistä ja uusia asioita edessä, nyt on viime hetket viimeistellä blogin ulkoasu. Olen sitä kyllä ajatellut jo monta kertaa näiden parin kuukauden aikana (ihan oikeasti!), mutta vasta nyt sain itseni tarttumaan toimeen. Deadline on paras muusa, vai miten se menikään... Niinpä päivä on kulunut Illustratorin parissa huonossa tuolissa kykkien. Hieman tökki alkuun mutta onneksi sain jotain lopulta aikaiseksi. Illalla kokattiin herkullista tofupastaa ja kuunneltiin musiikkia, ja sitten palasin taas suunnittelutyön pariin. Toivottavasti lopputulos miellyttää lukijoita! Hion vielä kokonaisuutta kunhan pääsemme parempien nettiyhteyksien päähän, hermot palaa kun koko ajan tökkii yhteydet täällä ja muutokset joutuu tekemään vähintään pari kertaa uudestaan.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 64


Samaan aikaan toisaalla:


Pulla saapui vihdoin määränpäähänsä ja jarrutti vauhtiansa varppimistäliestä kävelyvauhtiin. "Perillä ollaan!", hän huikkasi kahvikuppinsa ääreltä Frankille, joka oli vihdoin herännyt. Frank meni näköalaikkunan ääreen, "Taidetaan olla väärässä paikassa, eihän täällä ole mitään muuta kuin hiekanjyviä leijumassa siellä täällä". "Koordinaattien mukaan meidän pitäisi olla juuri planeetan valkoisen kehän tuntumassa", Pulla vastasi. "Jos planeettaa ei enää ole, siihen on vain yksi selitys: Alkuhämärän Ruhtinas on jo käynyt täällä!" (Jos tämä olisi elokuva, tässä kohdin kuuluisi dramaattinen pätkä musiikkia, dadadaaa). "Voihan rähmä!" Frank sanoi. "Sitten lähdemme suorittamaan seuraavaa tehtävää. Meidän pitäisi hakea kaksi tonttua nimeltä Pim ja Pam jostain pesulasta maapallolta. Kuulostaa typerältä mutta näin Philomenon käski. Eli tehdään siis työtä käskettyä. Ota vielä yksi kuppi kahvia ja sitten  mennään!" "Yesh massa!", sanoi Pulla, otti lisää kahvia ja laittoi isompaa vaihdetta silmään.


Montako zarppia on yksi varppi?


Montako kuppia kahvia tarvitaan, että Pulla pääsee takaisin maahan?


Montako kuppia kahvia tarvitaan, että lukijat jaksavat lukea tämän tarinan loppuun asti?


Vastaukset näihin kofeiinipitoisiin kysymyksiin ja paljon muuta piristävää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.



Day 63: Park, cakes and old airport

Huolimatta hieman väsyneestä olosta päätimme pitää retkipäivän, koska sää oli siihen mitä mainioin. Kävimme tsekkaamassa pari paikkaa jotka oli merkitty kartalle, ja löysimme sieltä hienon vanhan rautatieaseman julkisivun raunion ja Tempodromen, joka on jonkinlainen konserttisali tai vastaava. Kuljimme myös tekniikkamuseon ohitse ja ihailimme katolle ripustettua vanhaa lentokonetta, jolla on kuljetettu elintarvikkeita ilmasiltaa pitkin Berliiniin kylmän sodan aikana. Kävimme virkistäytymässä Tiergartenin vihreydessä ja kuljimme pitkin tätä suurta puistoa eläintarhan ohitse (näimme aidan raosta sikoja, lehmiä, laamoja ja elefantin) ja lopulta päädyimme KaDeWeen lounaalle. Sieltä matkasimme Tempelhofin vanhaa lentokenttää ihailemaan, siellä oli joku messutapahtuma ja hirveästi ihmisiä eikä maksamatta päässyt kuin ensimmäiseen isoon aulaan, mutta onneksi siitä jo vähän välittyi vanhaa tunnelmaa ja jälleen kerran se skaala, mikä tuon ajan rakennuksissa tekee vaikutuksen. Entinen lentokenttäalue kiitoratoineen on muutettu ilmaiseksi puistoksi, ja siellä berliiniläiset ulkoiluttavat koiriaa, grillaavat, lennättävät lennokkeja ja rullaluistelevat. Kiersimme metrolla pari asemaa että pääsimme ilmaiselle puistoalueelle (muuten olisi pitänyt kävellä 1.5 kilometriä Tempelhofin rakennuksen kaartuvaa seinänvierustaa pitkin lähimmälle portille) ja kävimme ihmettelemässä sitä outoutta ja avaruuden tunnetta joka hylätyillä lentokentillä on. Harmittaa hieman, ettei päästy sisään tutkimaan niitä pitkiä käytäviä, mutta minkäs teet. Ja varmaan ne olisi oikeasti olleet paljon tylsemmät kuin mitä olen kuvitellut. Kotimatkalla meinasimme kuukahtaa janoon mutta selvisimme perille ja nyt edessä on rento perjantai-ilta dubatun television tai superhitaan nettisurffauksen parissa. Taidan sittenkin tarttua kirjaan.

Rautatieaseman rauniot. Ruins of a railwaystation.

Tempodrom.

Suuri vehreä Tiergarten, Berliinin keuhkot. Big green Tiergarten, the lungs of Berlin.

Lounas. Lunch.

Tempelhofin lentokenttä on nykyään puistona. Taustalla hieno, kaareva ja valtavan pitkä lentoasemarakennus. Tempelhof airport field is a park nowadays. On the background you can see the magnificent, curved and immensely long airport building.

Kiitoradalla. On the runway.

Urbaani auringonlasku. Urban sunset.

Iltapalaksi Havana-, Martinique- ja pistaasitorttua. As a late night snack some Havana, Martinique and Pistachio cake.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 63

Aluksen keula osoitti kohti silmänkantamattomiin ulottuvaa tasankoa. Tasangon katkaisi oikealla puolella vuori, jonka seinämä nousi kohtisuorana pilviin asti. Tasangon täytti melkein vuoren juurelle asti suurin sotajoukko, jonka Carlos oli koskaan nähnyt, edes elokuvissa. Aluksen tullessa lähemmäksi rantaa Carlos näki, että sotajoukko koostui lukemattomista jalkaväen sotilaista, joiden aseet tulittivat taukoamatta. Sotilaiden joukossa jyrisi tuhansia kerrostalon kokoisia panssarivaunuja. Panssarivaunujen katoilla seisoi velhoja jotka syöksivät tulta ja salamoita sormenpäistään ja sauvoistaan. Ilmatila oli täynnä hävittäjiä ja helikoptereita ja jopa lentäviä lautasia joiden putkista tuli tasainen virta ohjuksia ja lasersäteitä. Niiden välissä kierteli erivärisiä lohikäärmeitä sylkien tulta. Sotilaiden takana tuli pitkä rivi lasisilta näyttäviä koppeja. Koppeja veti lauma hevosen kokoisia torakoita. Lasikopit olivat täynnä kirkasta nestettä ja jokaisen sisällä kellui jättiläismäisen kokoiset aivot. Ne sykkivät ja liikkuivat vedessä kuin ameebat. Kaukana sotajoukon takana näkyi kolossaalisen kokoinen sotakone, joka peitti koko taivaanrannan ja jonka varjo pimensi edessä kulkevan sotajoukon. Sotakoneesta tuli lukemattomia mustia pilvilonkeroita, jotka kiinnittyivät jokaiseen sotajoukon osaseen.  Hyökkäys keskittyi pienelle alueelle, joka sijaitsi lyhyen matkaa vuoren seinämästä. Carloksen alus oli jo melkein rannassa ja hän näki, että sotajoukon edessä sen kulun estäen seisoi yksinäinen mies. Hän oli pukeutunut valkoiseen kaapuun ja seisoi kädet levällään ja silmät suljettuina. Mies piti molemmissa käsissään paksuja vaijereita, samanlaisia joilla valtamerialuksia kiinnitetään laituriin. Vaijerit hehkuivat punaisina ja aaltoilivat kuin käärmeet mutta mies piti niitä tiukassa otteessa. Sotilaiden ja panssarivaunujen tulitus kilpistyi näkymättömään esteeseen juuri ennen kuin luodit tai ohjukset osuivat mieheen. Carlos näki kuinka luodit tippuivat litteinä maahan ja ohjukset menivät romuksi. Miehen edessä oli useita monen metrin korkuisia kasoja metalliromua. Nyt Carlos näki myös mitä mies yritti suojella. Vuorenseinämässä oli avoinna oleva pieni ovi ja tästä ovesta kulki parhaillaan jono valkoisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä. Jono eteni hitaasti, koska ovesta saattoi kulkea vain yksi ihminen kerrallaan, mutta jäljellä ei ollut enää kuin kymmenkunta valkokaapuista. Alus saapui rantaan ja samalla hetkellä yksi valkokaapuisista henkilöistä huomasi hänet ja huusi Carlokselle: "Kiiruhda, ehdit vielä mukaan!" Carlos juoksi kohti ovea niin, että hippulat vinkuivat (mitä se sitten tarkoittaakaan).

Onko tämä nyt sitä aivotonta menoa?

Saako Carlos taas tilaisuuden olla sankari?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta päätöntä seuraavassa jaksossa Carlos Drake, seikkailija.

torstai 22. syyskuuta 2011

Day 62: Slow life or no life?

Berliinin henki on selvästikin laskeutunut yllemme ja nostanut meidät trendien yläpuolelle: unohtakaa Slow life, seuraava kuuma juttu on No life! Olemme valaistuneet ja noudatamme tätä oppia uskollisesti, emmekä siis ole tänäänkään tehneet kummempia. Pikkuisen surffailua, vähän lukemista, välipalaa ja matkasuunnitelmien tekoa. Jaksettiin sitä menoa viiteen asti ja sitten oli pakko päästä käymään ulkona. Nähtiin taas pari upeaa graffitia, ja käytiin parissa vaatekaupassa (yesh, vihdoinkin!) ja käytiin Galerie Kaufmanilta hakemassa pullo saksalaista Rieslingiä (Motzenbäcker 2007, herkullista), koska perehtymisemme tähän puoleen saksalaista kulttuuria on jäänyt pahasti kesken. Kotimatkalla törmäsimme johonkin laittomaan katutapahtumaan, poliisit olivat sulkeneet yhden kadun ja sieltä kuului kova musiikinjytke, joten menimme tutkimaan tilannetta lähempää. Kauhea ihmismäärä oli sulloutunut kuuntelemaan DJ:n soittamaa musiikkia, ja ihmiset hurrasivat ja huusivat jotain, mitä emme harmi kyllä ymmärtäneet. Välillä myös buuattiin. DJ oli jonkin pikkukaupan tiloissa, siellä oli muutama ihminen sisällä ja he tuntuivat kovin yllättyneiltä itsekin saamastaan huomiosta ja kuvasivat ihmisjoukkoa videolla ja kameroilla. Katselimme hetken menoa, mutta kun musiikki lakkasi eikä mitään tuntunut enää tapahtuvan, jatkoimme matkaa.

Jälleen yksi hieno graffiti. Another great graffiti.

Tämä se vasta olikin hieno, mielettömän yksityiskohtainen taideteos. This was impressive, very detailed piece of art.

Laiton katutapahtuma vaiko facebook-kutsu joka on lähtenyt käsistä? Illegal street party or perhaps a facebook invitation gotten out of hand?


Carlos Drake, seikkailija

Luku 62


Carloksen berserkkiraivo laantui hiljalleen. Hän seisoi tyhjän vihollisaluksen kannella miekka ja pistooli käsissään, eikä oikein ymmärtänyt mitä juuri oli tapahtunut. Alus kynti kastikemerta määrätietoisesti ilman ohjausta eikä kukaan huolehtinut purjeista. Carlos laski aseensa kannelle ja meni istumaan aluksen keulaan. Hän katseli merta ja odotti mitä tuleman pitää. Hän oli jo oppinut, että yleensä ei mennyt kauaa ennen kuin jotain taas tapahtui. Ei siis ollut mikään yllätys, että juuri tällä kertaa ei tapahtunutkaan yhtään mitään. Alus liikkui tasaisesti eteenpäin ja Carlokselle jäi hyvin aikaa miettiä tilannetta. Hän oli toki jo ymmärtänyt, että oraakkelin mainitsema ovi, jonka takana oli ikuisen puhtauden malja, oli Vortexin keskellä oleva ovi. Sinne meneminen ulkokautta olisi varma itsemurha, ellei sitten löytyisi jokin keino, millä saisi Viiden suuren huomion kiinnitettyä muualle. Hirviöiden tappaminen olisi luultavasti vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Carloksella oli muutenkin tarpeeksi ongelmia. Hänellä ei ollut aavistustakaan missä hän oli tai miten hän pääsisi takaisin. Hän istui pitkän aikaa mietteissään ja oli jo vaipunut puolittaisesti uneen, kun alus yhtäkkiä hiljensi vauhtia. Carlos nousi seisomaan ja katsoi menosuuntaan. Siellä häntä kohtasi näky, joka sai hänen henkensä salpautumaan.


Mitä Carlos näki?


Vastaus tähän kysymykseen ja paljon muuta henkeä salpaavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.













Day 61: Night walking

Jälleen todella kesäinen ja lämmin päivä, josta parhaiten nautti parvekkeella lukien ja kahvia hörppien. Siinähän se päivä menikin. Illaksi olimme varanneet käynnin Reichstagin kupolissa, ja lähdimme kävelemään sinne viiden aikaan tuhdin ruoan jälkeen (bratwurstia). Saksan eduskuntatalon katolle on rakennettu lasinen jättimäinen kupoli, jonka sisäpuolta kiertävät rampit joita pitkin pääsee nousemaan kupolin huipulle. Kupolista ja eduskuntatalon katolta muutenkin on upeat näkymät joka suuntaan, eikä tämä hupi maksa muuta kuin etukäteen ilmoittautumisen vaivan, joten suosittelen lämpimästi. Turvallisuustoimenpiteet ovat erittäin tiukat, mutta järjestelyt toimivat hyvin eikä missään tarvinnut jonottaa enää niinkuin vielä pari vuotta sitten, jolloin eduskuntataloa kiersi muutaman sadan metrin kävijäjono. Olimme tarkoituksella varanneet ilta-ajan suunnilleen samoihin aikoihin kun aurinko alkaa laskea, ja meidät palkittiin mahtavalla auringonlaskulla ja valolla, joka muuttui joka hetki ja joka muutti myös maisemat koko ajan erilaisiksi. Oli hulppea tunne seisoa siellä ylhäällä ja nauttia kauniista sävyistä ja yön sykkeeseen heräävästä kaupungista. Olimme siellä toista tuntia ennenkuin maltoimme lähteä.

Kävelimme Unter Den Lindeniä kotiin päin ja napsimme samalla yövalokuvia tunnetuista nähtävyyksistä. Brandenburg Tor on valaistu iltaisin todella kirkkaasti joten se erottuu hienosti yötaivasta vasten. Näimme taas mielenosoituksen, melko pienen tällä kertaa. Hyvää musiikkia ne soittivat, Iggy Popin Lust for lifen sävelet kaikuivat suloisesti korviimme. Aika vähän oli ihmisiä liikkeellä, mutta silti oli turvallinen olo koko matkan. Tässä kaupungissa on hyvä meininki.

Reichstagin kupoli. Reichstag Dom.

Ramppeja noustaan kupolin huipulle. Along the ramps you can ascend to the top of the dome.

Kaupungin silhuettia auringonlaskun aikaan. City silhouette during the sunset.

Katolla oli joka kulmassa "pikku" tornit. In each corner on the roof there were "small" towers.

Komeasti valaistu Brandenburg Tor. Magnificently illuminated Brandenburg Tor.

Kupoli illan hämärtyessä. Dome in the twilight.

Reichstag iltavalaistuksessaan. Reichstag in its' evening lighting.

Tätä ei voi olla huomaamatta. You can't miss this.

Olihan se aika komea. It was quite strapping.

TV-torni näkyy kauas myös iltaisin. Fernsehturm is visible far away also in the evenings.

Tuomiokirkko näytti pelottavan mahtavalta iltavalaistuksessaan. Berliner Dom was scarily overwhelming in its' evening illumination. 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 61


Carloksen valtasi esi-isien berserkkiraivo. Hänen suustaan valui vaahtoa ja hänen hiuksensa nousivat pystyyn. Hänen silmänsä pyörivät villisti ja varpaansa menivät kippuraan. Oudompi sivuvaikutus oli, että hänen kitarisansa alkoivat soittaa "Green, green grass of homea". Sitten nähtiin lyhyt mutta sitäkin julmempi taistelu. Carlos heilutti miekkaa niin kuin Karajan tahtipuikkoa ja pilkkoi lakritsamerirosvoja niin, että palaset lentelivät mustana ja punaisena kaarena joka suuntaan. Hän laukaisi pistoolinsa mutta sen piipuista tuli vain kaksi salmiakkikalaa, jotka pulahtivat kastikemereen ja katosivat. Pian kaikki vastustajat olivat siroteltuina aluksen kannelle mutta Carlos ei kyennyt pysähtymään. Hän jatkoi matkaansa toisen aluksen kannelle, joka lähti oitis liikkeelle ja vei yhä miekkaansa huitelevan Carloksen mukanaan. 


Kuunteleeko Carlos Tomppaa?


Lukeeko Tomppa Carlosta?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta makeaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.







tiistai 20. syyskuuta 2011

Day 60: Unforgivably lazy

Ihanaa laiskotella koko päivä ilman mitään suunnitelmia tai aikomustakaan tehdä mitään vähänkään järkevää. Joimme aamukahvit ja iltapäiväkahvitkin parvekkeella auringon lämmössä paistatellen, ihan mieletöntä että vielä näin myöhään täällä voi istuskella kesähepenissä ulkona. Heti auringon laskiessa tulee kyllä niin kylmä että sitten tarvitseekin takkia. Välillä on pötkötelty ja luettu, ja tehty helppoa ja huokeaa kotiruokaa edellisen asukkaan jättämistä tarvikkeista. Voi mitä herkkuja voikaan loihtia makaroonista, papupurkista ja bratwurstista... Illan laskeutuessa katselemme saksalaista X-factoria ja pohdimme teoreettisella tasolla pitäisikö jotain tehdä vai eikö. Hauskasti dekadenssi olo valtaa mielen heti kun heittäytyy irti kaikista askareista mitä on tottunut päivän mittaan tekemään. Luulenpa että tänään yön laskeutuessa kaksi laiskiaista valvoo kun uni ei tule silmään.

PS. Ei avaudu helpolla se Torin uusi levy, ei...


Carlos Drake, seikkailija

Luku 60


Carlos oli juuri joutumaisillaan lihapullien kitaan, kun kastikkeesta nousi sinivalaan kokoinen nakki ja ahmaisi kaikki lihapullat ja samalla ison perunamuusisaarekkeen, joka sattui kellumaan aluksen lähellä. Nakki sukelsi takaisin kastikkeeseen ja jätti Carloksen heilumaan aluksen keulaan ilmavirrassaan. Ei kulunut kuin lyhyt hetki ja hän kuuli kuinka joku huusi aluksen kannelta: "Hoi! Lakritsipiraatteja näkyvissä. Valmistautukaa taisteluun". Alus kääntyi rajusti ja Carlos heilahti vastakkaiseen suuntaan. Sitten hän tunsi, että häntä hinattiin ylöspäin ja pian hänet nostettin kannelle. Valkoparta seisoi hänen edessään ja ojensi Carlokselle miekan ja pistoolin. "Olemme vihollisen hyökkäyksen kohteena ja tarrvitsemme jokaisen taistelemaan kykenevän. Sinä saat kelvata parremman puutteessa!" Valkoparta kääntyi jakamaan käskyjä seiteissä ahkeroiville hämähäkeille ja jätti Carloksen seisomaan hämmentyneen näköisenä. Hän katseli ympärilleen ja näki aivan heidän vieressään mustan aluksen, jolla oli punaiset purjeet. Vihollisaluksen kannella näkyi  mustia ja punaisia veneen muotoisia hahmoja miekat käsissään. Pian alukset olivat rinnakkain ja kiinni toisissaan niin, että viholliset pääsivät hyppäämään Valkoparran aluksen kannelle. Carlos peräytyi ja etsi samalla katseellaan Valkoparran miehistöä. Kansi oli tyhjä ja hämähäkitkin olivat kadonneet jonnekin. Carlos kääntyi katsomaan valtaajia ja näki ison joukon lakritsa- ja vadelmaveneitä miekat ja pistoolit käsissään. Ne lähestyivät Carlosta uhkaavan oloisina. "Tämähän on jo aivan älytöntä", mietti Carlos mielessään. "Lihapullahait ja Nakkivalas olivat sentään pelottavia, mutta merirosvoirtokarkit ovat pelkästään naurettavia!" Ja vihdoin koitti hetki, jolloin Carlos pääsi vapauttamaan sisäisen sankarinsa ja osoittamaan miehuutensa. Hän ryntäsi kohti vihollista miekka ojossa.


On nälkä, joko ollaan perillä?


Saako ruuan jälkeen karkkia?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.





  

Day 59: Chilling

Tänään oli suuri päivä: Tori Amoksen uuden levyn julkaisu! Kävelimme Aleksander Platzin Saturniin levyostoksille, ja sitten takaisin kotiin.Vielä ei olla ehditty kuunnella levyä, on ollut kaikenlaista pientä puuhaa ja kotihommaa esteenä, sillä Torin levyjähän ei voi kuunnella taustamusiikkina vaan niihin pitää keskittyä, varsinkin ensimmäisillä kuuntelukerroilla. Keikkaa odotellessa...

Aina odotettu tapaus: uusi levy Tori Amokselta! Always something to look forward to: a new CD from Tori Amos!


Carlos Drake, seikkailija

Luku 59


Carlos heräsi ja huomasi roikkuvansa pää alaspäin hämähäkinseittiin kiedottuna. Hän tunsi itsensä ihan Frodoksi. Carlos roikkui merirosvoaluksen keulassa ja katseli alaspäin veteen. Vesi ei muistuttanut tavallista vettä vaan näytti ihan ruskealta kastikkeelta. Carlos nuuhki hetken aikaa ja totesi, että neste oli nimenomaan ruskeaa kastiketta ja vieläpä pohjaanpalanutta sellaista. Aivan kuin todisteeksi tästä,  seuraavassa kastikeaallossa näkyi mustia hitusia. Alus halkoi kastikeaaltoja käyden välillä niin syvällä aallonpohjassa, että Carloksen hiukset hipoivat paksua soosia. Hän katsoi kummallekin puolelle ja näki suuria kelluvia perunamuusilauttoja, jotka ajelehtivat leppoisasti aallokossa. Alus sukelsi jälleen aallonpohjaan ja Carlos tunsi nykäisyn hiuksissaan. Hän taivutti hiukan niskaansa nähdäkseen paremmin mutta näki vain suurikokoisen ja mehevän lihapullan kelluvan vieressään. Seuraavassa hetkessä lihapulla aukaisi valtavan kokoisen kitansa, joka oli täynnä luonnottoman suuria hampaita. Carlos kiljaisi kauhusta ja yritti heilauttaa itsensä turvaan saaden aikaan vain pienen liikkeen, mutta se riitti pelastamaan hänet. Lihapullan hampaat loksahtivat parin sentin päässä Carloksen korvasta. Carlos heijasi itseään paniikissa edestakaisin, yrittäen saada lisää vauhtia. Lihapulla kaarteli hänen ympärillään odottaen tilaisuuttaan. Carlos keinui aluksen nokassa edelleen varsin vaatimattomassa kaaressa. Hän vilkaisi alaspäin ja näki, että lihapullia oli nyt viisi kappaletta, kaikilla oli suuret hampaita täynnä olevat kidat ammollaan ja ne kaartelivat kastikkeessa tyylikkäässä kahdeksikon muotoisessa kuviossa. Alus lähti jälleen sukeltamaan alaspäin ja lihapullat kerääntyivät odottamaan, että Carlos osuisi heidän kohdalleen.


Onko Carloksella nälkä?


Voiko lihapullalla olla nälkä?


Voiko nälkäistä lihapullaa syödä?


Voiko nälkäistä Carlosta syödä?


Vastaukset näihin syötäviin kysymyksiin ja paljon muuta ruokaisaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija. 



sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Day 58: Back to Berlin

Aamupalan jälkeen perheen isä vei meidät ajelulle katselemaan Hampurin sataman ympäristöä. Ajoimme upean korkean sillan kautta näköalapaikalle ottamaan pari kuvaa joen vastarannalla näkyvästä keskustasta. Harmi ettei sillalla voinut pysähtyä ottamaan valokuvia, sieltä oli todella mahtavat näkymät joelle ja telakoille. Sieltä ajoimme sataman museoalueelle ja nousimme hetkeksi autosta tutkimaan vanhoja laivoja, junia ja kaikkea muuta mitä satamista löytyy. Sitten ajoimme vanhoja varastomakasiineja ihailemaan Hafen Cityyn, ja sieltä suuntasimme bussiasemalle. Matkan varrella näimme vielä Chilehausin, komean tiilirakennuksen. Hyvästelimme isäntämme ja nousimme Berliiniin bussiin, ja pian nuokuimme täydessä unessa bussin toisessa kerroksessa. Maisemat Hampurin ja Berliinin välillä ovat aika tylsät, enimmäkseen jättimäisiä peltoja, joten uni oli paras tapa viettää sekin bussimatka. Kauniin ja rikkaan Hampurin jälkeen Berliini tuntuu taas vahvasti omalta itseltään. Perille päästyämme kävimme pikaisesti kaupassa ja tulimme kotiin viettämään rauhallista sunnuntai-iltaa.

Upea oopperatalo kaunistaa Elben jokinäkymiä valmistuessaan. Beautiful opera house will make Elbe scenery even better when its ready.

Sataman museoalueella oli kaikkea jännää. There were lots of exciting stuff in the museum area of the port.

Jäänsärkijä. Icebreaker. 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 58


Koura laski Carloksen alas ja hän näki olevansa kasvokkain hyvin karvaisen merirosvon kanssa. Rosvolla oli normaalista poiketen kummankin silmän edessä silmälappu, joihin oli maalattu pienet pääkallot silmien kohdalle. Toisen käden tilalla oli sentään normaali koukku mutta puujalan sijasta rosvolla oli pomppukeppi (sekin oli koristeltu pääkalloilla). "Arr, vai on meillä salamatkustaja. Ei arrmoa, hirrteen vain", ärisi rosvo. "Eiei, tässä on nyt ihan selvä erehdys. Olin juuri äsken avaruudessa ja sain neuvoja kanalta, joka oli oraakkeli ja nyt minun pitäisi mennä veden alla olevalle ovelle", selitteli Carlos. "Arr, juurri tuota selitystä en olekaan vielä kuullut. Enkä kuulekaan enää, koska joudat hirrteen, niin totta kuin nimeni on Valkoparrta", merirosvo sanoi. "Mutta eihän sinulla ole partaa ollenkaan?", Carlos kysyi. "Arr, niin, kaikki muut parrtavärrit oli jo varrattu, vain valkoinen oli jäljellä ja minulla kun on tuo parrankasvu vähän heikko. Yrritän kyllä kasvattaa koko ajan. Mutta nyt loppui höpötys, lähdetään!" Valkoparta otti uuden otteen Carloksen rintamuksesta ja lähti raahaamaan häntä mukanaan. He olivat varastokopissa, jossa pidettiin köysiä ja tynnyreitä. Ovi, josta Carlos oli kiskaistu sisään, oli kopin katossa ja näytti paljon pienemmältä kuin se oli näyttänyt toiselta puolelta. Valkoparta astui ulos kopista Carloksen kanssa. He tulivat puukannelle, jota ympäröi matala kaide joka puolelta. Kannen keskellä oli kolme korkeaa mastoa, joiden purjeina toimi valtavan kokoiset hämähäkin verkot. Verkoissa vilisti yhtälailla valtavankokoisia hämähäkkejä korjaamassa ja säätämässä niitä. Tässä vaiheessa Carlos, joka inhosi hämähäkkejä, pyörtyi ja vajosi aluksen kannelle kuin märkä rätti.


Arr?


Vastaus tähän arrvaamattomaan kysymykseen ja paljon muuta arrveluttavaa seurraavassa jaksossa tarrinassa Carrlos Drrake, seikkailija.



Day 57: Outside fun

Aamupalan jälkeen lähdimme koko porukka retkeilemään luontoon omenapiirakkaa ja kahvia korissa mukana. Maastouduimme Sven-Simon-Parkkiin ja kävelimme Elbe-joen hiekkaiselle rannalle, ja sieltä takaisin ylös metsäisiä rinteitä pitkin. Matkalla juotiin kahvit ja syötiin piirakka pois vaivaamasta mieltä, oli mukava nautiskella olosta kauniin luonnon helmassa. Metsässä kasvoi ihan eri puut mitä Suomessa, ja tuoksukin oli erilainen. Murattia kiipeili joka paikassa, ja myös metsän pohja oli paikoitellen muratin peitossa. Jatkoimme matkaa perheen isän kanssa Blankenesen kaupunginosaan, joka on kuuluisa siitä, että autolla ei pääse rinteitä ylös talojen pihoihin, vaan kulkua varten paikka on täynnänsä kapeita ja jyrkkiä kivipolkuja ja portaita. Kulkeminen siellä kävi kyllä treenistä. Jäi vielä mietityttämään, että millä keinoin kaikki huonekalut ja muut on saatu kuljetettua niihin isoihin hienoihin taloihin rinteiden huipulla, polut kun olivat niin kapeat ettei niistä kyllä mitenkään saa sänkyjä tai sohvia vietyä vaikka olisi sata miestä kantamassa. Ennen kotiin paluuta ajettiin vielä kierros kaupungin kautta, ja kävimme ihailemassa vanhaa Elben alikulkutunnelia, jonne pitää laskeutua hissillä niin autojen kuin ihmisten (tai no ihmiset voivat mennä portaitakin). Paluumatkalla ajettiin Reeberbahnin kautta, kauheasti siellä oli väkeä liikkeellä. St. Pauli oli kuulemma juuri hävinnyt matsin joten ehkäpä fanit olivat tulleet rauhoittamaan hermojaan sinne. Sitten palasimme kotiin juuri sopivasti illalliselle. Saimme maistella saksalaisia Weissburgunder-valkoviinejä, ne olivat raikkaita ja meidän makuun sopivia joten alkaa näyttää siltä että pitää pian muuttaa käsitystään valkoviineistä. Illalla leivoin kansallisaarrettamme eli korvapuusteja isäntäperheen iloksi.

Kaunis ja pitkä hiekkaranta Elben varrella. Beautiful long sandy beach by the Elbe river.

Kumpuilevassa metsämaastossa oli kiva kävellä. It was nice ascending the forest hill.

Reippailijat. Active hikers.

Kauhean paljon isoja hämähäkkejä joka puolella, tämäkin roikkui kävelytien sivussa kahden oksan väliin tekemässään verkossa. Lots of spiders everywhere, this one was hanging from the net it had made in between two branches.

Blankenesea.

Olkikatto on kuulemma toimiva ja luonnonmukainen valinta. Thatch roof is functional and natural choice.

Blankenesessa riittää kapeita kujia ja portaita joissa kuntoilla. In Blankenese there are many narrow  alleys and stairs to workout.

Vanha kulkutunneli Elben alla. Old underpass tunnel under Elbe.




Carlos Drake, seikkailija

Luku 57

"Tietysti haluan tietää, sitä varten minut on palkattu!" Carlos vastasi. "Alahan kaakattaa!" "Vastaus toiseen kysymykseesi on: Ei kuka vaan mikä. Annan vielä bonusvihjeen: naamarit eivät ole Philomenonin oikea ongelma", kana vastasi. "Se on kotkot!", kana hyvästeli Carloksen, räpytteli siipiään ja katosi. Aukea katosi kanan mukana jättäen Carloksen leijumaan avaruuteen. Hetken Carlos pelkäsi, että hän ei pystyisi hengittämään tai että hän jäätyisi, mutta mitään erityistä ei tapahtunut. Hän pystyi hengittämään normaalisti ja olo oli mukavan lämmin. Carlos leijui hetken aikaa avaruudessa ja mietti kuulemaansa. Hän ei nähnyt mitään kiintopistettä minkä mukaan hän voisi suunnistaa, joka paikassa oli vain kaukaisena hohtavia tähtiä. Carlos lähti kroolaamaan summittaisesti valittuun suuntaan. Hän rikkoi kahdensadan metrin maailmanennätyksen, jonka jälkeen hän hellitti hiukan tahtia ja vaihtoi rintauintiin. Pitkän aikaa uituaan Carlos näki vihdoin jotain erilaista edessäpäin. Tähtien keskeltä erottui vaalea kohta. Tätä kohti Carlos suuntasi reittinsä. Päästessään lähemmäksi hän näki, että tyhjyyden keskellä kellui kermanvaaleaksi maalattu ovi. Ovenripana toimi pyöreä messinkinen pallo. Carlos tarttui ripaan ja aukaisi oven. Samassa hetkessä oven sisältä työntyi iso karvainen koura, joka tarttui Carloksen paidan rintamukseen ja tempaisi hänet ovesta sisään.

Onko tämä tarina tyhjää täynnä?

Onko kirjailijan pää tyhjää täynnä?

Vastaukset näihin tähdellisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa ovelassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Day 56: Hello Hamburg!

Aamulla pakattiin ja lähdettiin bussilla köröttelemään Hampuriin, sillä tuttavaperhe oli kutsunut meidät luokseen viettämään viikonloppua. Oli myöhästyminen lähellä, kun lippuautomaatti ei ottanutkaan seteleitä vastaan ja piti paniikissa etsiä rahanvaihtajaa, ja U-bahnista S-bahniin vaihdettaessa laiturit olivat kilometrin päässä toisistaan, ja perillä ei meinattu löytää bussin lähtöpaikkaa ja poukkoiltiin kuin jänikset etsimässä jotain merkkiä siitä mihin suuntaan pitäisi lähteä. Neljä minuuttia ennen lähtöä löydettiin perille, ja sitten se mokoma bussinrontti oli myöhässä puoli tuntia! Matka meni leppoisasti nukkuessa, ja iltapäivällä olimme perillä aurinkoisessa Hampurissa. Vietimme mukavan illan perheen parissa seurustellen ja kuplivaa punaviiniä maistellen, ja illalla kävimme yhdessä syömässä turkkilaisessa ravintolassa, ihan sairaan hyvää hummusta ja juustokääröjä. Emme saaneet nettiä toimimaan meidän läppärillä, joten viikonlopun blogipäivitykset tupsahtaa taas kerralla.

Turkkilaisia herkkuja. Turkish yummy stuff.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 56

Carlos nojasi muuriin ottaakseen tukea väistöliikettä varten mutta ei tuntenutkaan käsiensä alla mitään ja rojahti taaksepäin selälleen. Hän huomasi tulleensa jollain keinolla muurin läpi ja makasi nyt kovalla alustalla. Käärmeestä ei näkynyt eikä kuulunut mitään, ja myös muuri oli kadonnut. Carlos nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Hän oli pienellä pyöreällä aukealla, joka oli päällystetty punaisilla laatoilla, ja jonka reunat päättyivät tyhjyyteen. Sinisenä loistavat tähdet ympäröivät häntä joka suunnasta. Carlos käveli aukean reunalle, meni makuuasentoon ja kurkkasi alapuolelle ja näki sielläkin vain avaruutta. "Etsitkö matoja vai mitä?", kuului ääni Carloksen takaa. Carlos pomppasi pystyyn ja kääntyi ympäri. Hänen edessään seisoi suurikokoinen ruskea kana, joka katsoi häntä kysyvän näköisenä (jos nyt kana voi olla kysyvän näköinen). "Hmm, höö, etsin oraakkelia, tiedätkö mistä löydän sellaisen?"  Kana kotkotteli sarkastisen oloisesti (jos nyt kana voi olla sarkastinen): "Minä olen oraakkeli, sinulla on kaksi kysymystä, jotka voit esittää, älä munaa tätä tilaisuutta (tästä voimme päätellä, että kyseessä oli huumorintajuinen kana)". "Aa, tuota… etsin ikuisen puhtauden maljaa, mistä löydän sen?" Tässä vaiheessa Carlos huomasi, että Eb ei ollut kertonut mitä hän halusi Carloksen kysyvän oraakkelilta. Niinpä Carlos päätti kysyä myös toisen kysymyksen omaan piikkiinsä. "Vai niin, olet siis sen vanhan huijarin Lungin asialla", kana sanoi. "Se nokkava hölmö on yrittänyt saada maljaa itsellensä jo montakymmentäyksipäivää. Mutta ei sen väliä. Vastaus ensimmäiseen kysymykseesi on: oven takana, veden alla (uskolliset lukijamme varmaan jo arvaavatkin mihin tässä viitataan). Kysy toinen kysymyksesi, ja muista: älä laita kaikkia munia samaan koriin", kana sanoi ja kotkotteli tyytyväisenä itsekseen. "Tässähän menee ihan kananlihalle jännityksestä", kana sanoi ja kotkotteli entistä enemmän. "Hyvä ettei tule sulkasatoa, taidatkin olla aika kovaksikeitetty tapaus? Kuorestasi ei löydy yhtään säröä, et olekaan mikään untuvikko", kana sanoi ja oli tikahtua kotkotukseensa. "Pyh", Carlos tuhahti, "Nyt saa nämä kanamaisuudet riittää. Toinen kysymykseni on: kuka aiheutti Philomenonille hänen naamariongelmansa?" Kana lopetti kotkotuksensa kuin munaleikkurilla leikaten ja katsoi pää kallellaan Carlosta. "Oletko ihan varma, että haluat tietää?"

Minkälainen linnunaivo tätä oikein kirjoittaa?

Mennäänkö tässä nyt pyrstö edellä orrelle?

KotKotKotKot?

Vastaukset näihin kotkottaviin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa kotkottavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Day 55: Currywurst

Ihana aamu! Niin kirkas auringonpaiste ja syksyn tunne jo ilmassa, mutta vielä saatiin nauttia aamukahvit parvekkeella. Eilisen kävelyn jäljiltä oltiin niin väsyneitä, että päätettiin jättää pitkät kävelyt tänään väliin ja kierreltiin vain pari tuntia lähitienoilla. Käytiin kaupoissa ja etsittiin kakkukonditorioita (mutta ei löydetty), ja kun nälkä yllätti niinkuin se aina tekee, haukattiin välipalaksi perinteiset berliinin herkut eli currywurstit, vieläpä siinä ainoassa oikeassa paikassa (näin luimme Mondon oppaasta) eli Konnopke'sissa, joka on perustettu jo 1930-luvulla. Ilta meni surffatessa ja lukiessa matkaoppaita. Varsin rauhallinen päivä tänään.

Berliinissä tulee vastaan paljon koiria irrallaan. Tähän mennessä kaikki ovat käyttäytyneet äärimmäisen hyvin ja kulkeneet hienosti liikenteen ja ihmisten seassa yhtään hermostumatta. You can see lots of dogs loose in Berlin. So far all have behaved extremely well and ran around people and traffic without barking.

Se ainoa oikea currywurst-paikka.  The place to eat currywurst.

Oli se hyvää! It was good!


Carlos Drake, seikkailija

Luku 55


Carlos vilkaisi olkansa yli ja näki, että patsas oli lähtenyt seuraamaan häntä huolestuttavan nopealla askelluksella. Carlos lisäsi vauhtia ja vilkaisi uudestaan olkansa yli, patsaat olivat lisääntyneet ja niitä oli nyt koko kujan leveydeltä. Niiden käsistä kasvavat käärmeet olivat kietoutuneet yhteen ja muodostivat nyt yhden valtavan kokoisen käärmeen, joka lähestyi Carlosta kita ammollaan. Carlos juoksi nyt niin lujaa kuin kykeni eikä enää tuhlannut aikaa taaksepäin katselemiseen. Carlos näki edessäpäin rautaportin, joka oli hiukan raollaan. Hän pinnisti voimansa äärimmilleen ja pujotteli portissa olevasta raosta kuin Ingemar Stenmark konsanaan. Hän jatkoi juoksemista ja kuuli takaansa kovaäänisen rämähdyksen ja sen jälkeen rouskutusta. Äänistä päätellen käärme oli törmännyt porttiin ja irroittanut ja syönyt sen. Carlos jatkoi juoksuaan. Kaukana edessäpäin näkyi korkea musta muuri, joka katkaisi hänen reittinsä. Pian Carlos huomasi juoksevansa kohti umpikujaa, kujan kummatkin seinämät olivat muuttuneet korkeiksi ja sileiksi eikä ovia tai ikkunoita näkynyt. Pian hän saapui mustan muurin luo ja kääntyi ympäri päättäen myydä nahkansa kalliilla. Käärme tuli häntä kohti kuin kuplavolkkari täydellä kaasulla. Carlos jännitti lihaksensa ja valmistautui taisteluun.


Miten tuo Carlos joutuukin aina vaikeuksiin?


Tapahtuuko viime hetkessä yllättävä pelastus?


Tapahtuuko viime hetkessä jotain yllättävän typerää?


Vastaukset näihin vähemmän yllättäviin kysymyksiin seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.




keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Day 54: Walking around, part two

Tämän päivän kävelylenkki kiersi Hauptbahnhofin kautta Tiergartenin sivuitse Bellevuen linnan ohitse Hansaviertelin alueelle ja takaisin, arviolta noin 14 kilsaa (tätä lukiessa alkoi Ninan jalkoja varmaan pakottaa...). Matkan varrella  nähtiin monta mahtirakennusta, kuten Reichstag ja Siegessäule eli huikea 60-metrinen voitonmerkkipylväs jonka nokassa keikkuu kullattu jumalatar. Muuta mainitsemisen arvoista ei sitten jaksettukaan tehdä. Syksyä alkaa täälläkin olla jo ilmassa, tuulee kovaa ja pilviä rientää taivaalla, minne lie niilläkin kiire. Nyt lepuutellaan jalkoja ja kuunnellaan musiikkia iTunesista ensimmäistä kertaa sitten Helsingistä lähdön. Ahaa, telkkarista tulee näköjään Ghost dubattuna saksaksi, mikäs sen hauskempaa.

Uppoavaa laivaa muistuttava taideteos, jonka päälle pääsi kiipeämään. Piece of art that reminds sinking ship. You can climb on top of it if you dare.

Teräshevonen päärautatieaseman edessä. Steel horse in front of  Hauptbahnhof.

Outo puu yksinään laajalla ruohokentällä lähellä Hauptbahnhofia. Weird tree alone in a grass field near Hauptbahnhof.

Reichstag.

Siegessäule oli vaikuttava, sisällekin olisi päässyt 3 euron maksua vastaan. Siegessäule was impressive. You can go inside if you pay 3 euros entrance fee.

Päivän kuva-arvoitus: mitä pensaspatsas esittää? Huomaa taustalla oleva kerrostalo, se on kiemuraisen käärmeen muotoinen ja varmaan kilometrin pitkä. Riddle of the day: what does this statue represent? Notice the building behind, it is serpent shaped and must be near a kilometre long.

Joku museo. Some museum.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 54


Eb johdatti Carloksen baarin takaosassa sijaitsevalle pienelle puuovelle. Sitten Eb kaivoi taskustaan pienen lapun ja antoi sen Carlokselle. "Tässä ovat ohjeet oraakkelin luo, noudata niitä tarkasti niin pääset perille". Tämän sanottuaan hän aukaisi oven. Sen takana oli baarin takapiha, jossa oli pari täysinäistä roska-astiaa ja baarimikon kolmipyörä lastauslaiturin vieressä. "Kiitos, palaan pian", sanoi Carlos ja astui ulos lappu kädessään. "Ei, et palaa", kuiskasi Eb hänen jälkeensä. Eb sulki oven Carloksen jäljessä ja lähti takaisin baarin puolelle kengät kopisten. Sekuntia myöhemmin kuului outo ääni: aivan kuin joku olisi haukannut makkaran kokonaisena. Ebin askelten äänet lakkasivat äkisti kuulumasta. Sillä aikaa Carlos seisoi baarin takapihalla ja luki lapusta ensimmäisen ohjeen: 1. Kävele takapihalta ulos ja käänny vasemmalle, jos et pysty kääntymään vasemmalle, käänny oikealle. Carlos teki työtä käskettyä ja onnistui kääntymään vasemmalle. Sitten hän luki seuraavan ohjeen: 2. Kävele eteenpäin ja käänny sattumanvaraisesti vasemmalle ja oikealle noin puolen tunnin ajan. Carlos seurasi ohjetta ja oli pian täysin eksyksissä. Kaupunki näytti aivan tavalliselta vain sillä erotuksella, että kadut olivat tyhjiä, eikä yhtään ihmistä ollut näkyvissä. Kaikki ikkunat olivat mustina ja ovet lukossa. Carlos jatkoi matkaansa. Pian hän näki aukion edessäpäin ja käveli sinne. Aukiokin oli tyhjä ihmisistä mutta sen keskellä oli jalustalla kiiltävästä teräksestä tehty suurikokoinen patsas, joka esitti miestä jolla ei ollut kasvoja. Miehen käsivarret olivat normaalit kyynärpäihin asti, mutta siitä eteenpäin hänellä kasvoi neljä käärmettä kummastakin käsivarresta. Carlos sai etovia väristyksiä katsoessaan patsasta, siinä oli jotain väärää ja sairasta. Minkälainen taiteilija tekisi jotain tuollaista? Carlos käveli patsaan ohi ja jatkoi matkaansa aukion toiselle puolelle. Hän pysähtyi kuullessaan raapivan äänen takaansa. Carlos kääntyi ympäri ja näki sen mitä oli pelännytkin (hän oli lukenut paljon Yöjuttuja ja kauhukirjallisuutta nuoruudessaan). Patsas oli astunut alas jalustaltaan ja katsoi Carlokseen päin (tai niin Carlos arveli, vaikea tietää patsaasta, jolla ei ole kasvoja). Patsaan käsivarsissa olevat käärmeet kiemurtelivat toistensa ympärillä saaden aikaan rahisevan äänen. Carlos lähti juoksemaan.


Mitä tapahtui Ebille?


Miksi Carlos ei saa palata takaisin?


Miksi ohjeet olivat niin huonot?


Miksi tämä tarina on niin huono?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.