sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Day 9: Ristiäiset

Olipa ihanaa nukkua kunnon yöunet! Sitten vielä voileipäkakun viimeistely ja sitruunavadelmatortun teko, ja vieraita alkoi saapua suvun uusimman tulokkaan eli sisarenpojan ristiäisiin. Pappi hoiti homman lyhyesti, taisi olla kiire seuraavaan tapahtumaan. Vauva hoiti oman osuutensa mallikkaasti eikä itkenyt kertaakaan. Ah, ja sitten se odotetuin osuus! Kahvipöytä! Tässä sitten köllötellään koko porukka masut piukeina ja ollaan puhuttu iltakävelystä. Nähtäväksi jää, tuleeko puheista totta. Telkkarista tulee hyvä leffa...

Ristiäistunnelmissa. Christening.




Vadelmasitruunatorttu. Raspberry lemon tart.

Huipennuksena kinkkusalamivoileipäkakku. The most coveted thing on the menu: finnish ham-salami-sandwich-cake. 





Carlos Drake,seikkailija.

Luku 9

"Ahaa", sanoi uskomattomalla päättelykyvyllä siunattu Carlos Poirot. "Konna mitä ilmeisimmin löi minua juuri tuolla Voguella, ja todennäköisesti kyseessä oli tuplanumero, muuten en olisi ollut moksiskaan". "Pim", sanoi Pim. "Pam", sanoi Pam. "Pam", sanoi Pim. "Pim", sanoi Pam. "PimPam", sanoi PimPam. "Ähh", sanoi tähän Carlos ja lähti kävelemään kohti leikkaussali kuutta. "Me tulhan mukhaan", huuteli Pim. "Niin juurhi", mukaili Pam. "Ettehän te tomppelit koskaan poistu täältä", Carlos totesi. "Te olette olleet kanttiinin vakiokalustoa siitä lähtien, kun sairaala rakennettiin viime viikolla". "Vaihtelu virkistää ja leikkaussali piristää", sanoi Pim. "Niin just, ja sitä paitsi rokka on loppu, kun Herpertti lähti Pudasjärvelle lennättämään paperilennokkeja". Näin sanoen punahousuinen kaksikko lähti seuraamaan Carlosta, tuota metsien miestä ja rehvakasta reinoa.

Missä on Pom?

Miten tässä nyt käy?

Vaihtaako tomppelikaksikko housuja, jos muoti muuttuu?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa dramaattisessa jaksossa tarinassa, Carlos Drake, seikkailija.

Day 8

Now the journey really begins... hello world, here we come!

Jätimme Lempäälän taaksemme ja lähdimme ajamaan kohti Oulua illalla yhdentoista jälkeen. Odotimme kyytiä Ideaparkin parkkipaikalla illalla yhdentoista aikaan, ja pianhan bemari kurvasikin paikalle ja lastasimme maallisen omaisuutemme kyytiin ja lähdimme ajamaan. Ensin auto piti tietysti työntää käyntiin, koska jostain kumman syystä startti meni rikki juuri sillä hetkellä. Eikä se siitä miksikään muuttunut, joten tankilta lähdettäessä tarvittiin taas työntövoimaa. Sen jälkeen ei uskallettukaan sammuttaa moottoria, joten saatiin tuimia katseita poliiseilta taukopaikalla, mutta onneksi päästiin perille ja aamukuudelta oltiin toisen siskon pihassa Oulussa. Matkalla nähtiin hieno auringonnousu ja upeita usvaisia peltoja, kyllä Suomi on kaunis!

Neljän tunnin unien jälkeen riennettiin vanhimman kummitytön Prometeus-juhliin eikä edes myöhästytty! Tai mitä nyt vaivainen vartti, eihän sitä tämmöisen yön jäljiltä voi edes laskea. Juhlat pidettiin Iin vanhassa Haminassa, joten samalla saatiin ihailla perinnemaisemaa ja vanhoja taloja. Voi miten nopeasti aika onkaan rientänyt, kun pikku kummityttösemme on jo nuori aikuinen! Onnea, toivottavasti löydät lukiosta yhtä ihania ystäviä kuin minä ja äitisi! ;)

Ilta ja yö meni leipoessa, tein kinkku-salami-voileipäkakun ja juustosarvia. Mmm, nälkäisenä nukkumaan.

Kaunis järvimaisema matkan varrelta Jyväskylän jälkeen. Beautiful lakeside on our way to Oulu.
Auringonnousu vähän ennen Oulua. Sunrise just before Oulu.



Vanhoja taloja Iin Vanhassa Haminassa. Old houses in Ii's Hamina.
Hostelli suomalaiseen tyyliin, vai oliko tämä sittenkin vanha uittomiesten museokämppä? Hostel in Finnish style, or was it old workers bunkbed museum?
Juustosarvia paistellaan tietysti öisin! Cheese horns are baked at night, of course!

Carlos Drake, seikkailija

Luku 8

Carlos Drake, miesten mies ja sankari vailla vertaa heräili tajuttomuudestaan ja aukaisi teräksenharmaat silmänsä, joiden näkökentässä näkyi kaksi paria töppöjalkoja verhoiltuna punaisiin housuihin. "Voi ei" voihkaisi Carlos, "veljekset idiootti ja typerys". "Ei kun Pim", sanoi tonttu Pim. "Ja Pam" sanoi tonttu Pam. "Miksi sinä siinä löhöät", kysyi Pim. "Aika epämiehekästä maata turkoosissa säkkituolissa", sanoi Pam (joka nimestään huolimatta oli miespuolinen). "Sinähän olet niin miehinen mies", sanoi Pim (jolla oli tapana pimahtaa pahemman kerran, siitä juontui hänen nimensä). "Enhän minä tässä vapaaehtoisesti makaisi, istahdin tähän hetkeksi lepäilemään ja sitten joku roisto mojautti minulta tajun kankaalle. Ette sattumoisin nähneet kuka se oli? Tehän olitte äskenkin täällä". "Jaa, en mää vaan mitään nähnyt", sanoi Pim. "Ehkä näin, ehkä en", sanoi Pam. "Pienestä korvauksesta voisin ehkä muistaa jotain. Niin kuin sen, että sut kolkkasi karhun kokoinen vaalea lettipää, jolla oli vaaleanpunaiset henkselit ja jonka nimi oli Elvander ja joka juoksi täältä kohti leikkaussali kuutta huutaen että hänpä menee sinne piiloon odottamaan Carlosta". "Öhh, jaa, ehkä voimmekin unohtaa sen korvauksen", totesi tomppelitonttu, naama samanvärisenä kuin housut. "Kiitos vaan", vastasi Carlos ja tunkkasi itsensä ylös säkkituolista. "Lähdenpä siis kohti leikkaussali kuutta. Oliko vielä jotain, mitä voisitte kertoa". "Sä oot niin ihqu, tihihii", tirskui Pim. "Mielellään jotain järkevää, mistä olisi apua", vastasi Carlos. "Niin kuin esimerkiksi oliko konnalla korkokengät vai lenkkarit jalassa. Tai minkäväristä huulipunaa hän käytti". "Huulipuna oli ainakin vampyyrinpunaista ja kainalossa näkyi olevan uusin Vogue. Enpä ole itsekään sitä vielä lukenut, siinä on tosi mielenkiintoinen juttu tämän kevään uusista käsilaukkumallistoista", vastasi Pam (joka siis todellakin oli miespuolinen).

Mikä ihmeen nimi on Elvander?

Miksi mekään emme ole lukeneet uusinta Vogueta?

Milloin tämä tonttuilu loppuu?

Vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa, Carlos Drake seikkailija.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Day 7: Farewell Lempäälä

Buhuhuu, lähdön aika on tullut! Kauhean nopeasti meni viikko, tuntuu noin kolmelta päivältä. Kiitos ihanalle alkuasukasperheelle vieraanvaraisuudesta, toivottavasti viikko ei tuntunut heistä kolmelta viikolta... Saimme hyvän startin täältä maailmanvalloitukselle, mukavuus oli vaan sitä luokkaa että jaksaako tässä lähteäkään mihinkään maailmalle, jos jäiski vaan tänne... pikkuneidit vois pukeutua koala-asuun ja kuviteltais että ollaan downunder. Sisko saapunee iltamyöhään vanhalla bemarillaan hakemaan meidät mukaansa, ja housut kiristäen tunkeudutaan kyytiin (miksi ne penkit on niin matalalla!) ja suunnataan auton nokka kohti pohjoista. Ja ajetaan koko yö. Eli virkeinä sitten huomenna kekkuloidaan kummitytön Prometeus-juhlissa. Jostain pitäis vielä keksiä juhlakengät kun en tullut pakanneeksi mukaan. Jotain näköjään aina jää.

Kiitos siis Nina ja perhe, olette lähellä sydäntä! Ikävä tulee, mutta pakko karaista luonto ja jatkaa eteenpäin, ei maailmalle muuten pääse.


Carlos Drake, seikkailija.

Luku 7


Carlos uinui vanhurskaan unta paatuneen konnan häntä muksautettua.
Unen pehmein aalloin hän liukui ja valui, pilvenä leijui kauniissa maisemassa.
Metsän halki, viljapellon yli, leikkaamatta jäi, villeys ja vehreys on parempi.
Meren alta ilman painoa ilman pelkoa soljuen välähtäen, kalakin näkyi.
Kieriskelee Carlos, hetken ilman sankarinviittaa, vain muumuu päällänsä.
Jo lähestyy tajunta ja raskas taakka ja velvollisuus, ollapa kissa.


Onko kääntäjä kännissä?


Onko tämä muka runoutta?


Entä toiminta ja vaaralliset tilanteet?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Day 6: Munkit

Blääh, mulla on gauhea duha. Senpä vuoksi ja muutenkin ollaan vaan lepäilty koko päivä. Iltapuoleen tahdoimme vielä käydä katselemassa Pyynikin kansallismaisemaa ja samalla maistelemassa Suomen parhaita munkkeja, joten porukka autoon ja menoks! Mmm, saatiin munkit ihan kuumina... Munkkienergialla otettiin pikku kävelyt harjulla ja käytiin myös uimarannalla ihmettelemässä naisten rantalentisinnostusta. Ja nyt täytyy tankata lisää munkkienergiaa että jaksaa koko yön niistää. Trööt!

Kari tahtoo brum brum isolla autolla!

On tuossa joku tornikin mutta  mistä niitä munkkeja saa?

Suomen parhaat vieläkin!





Carlos Drake, seikkailija

Luku 6

Sankarimme hoippuroi sairaalan käytävää eteenpäin. Kuiva rapina kertoi karua kieltään siitä miten  kovan hinnan hän oli joutunut maksamaan päästäkseen Lindasta eroon. Pelkästään leikkaussali kuuteen pääseminen alkoi osoittautua melkoiseksi koettelemukseksi (myöskin lukijoille, toimituksemme on saanut lukuisia uhkauksia kieltäen ehdottomasti enää yhdenkään Carloksen puoliveljen esiintymisen tarinassa, hähää, ei muuten totella). Kaikeksi onneksi Carlos saapui juuri sopivasti sairaalan kanttiiniin, jossa hän voisi hetken hengähtää ja nauttia vaikka kamomillateen. Carlos istahti lähimpään Fatboyhin (turkoosi) ja katsoi ympärilleen. Kumma kyllä koko kanttiini oli täysin tyhjä ihmisistä. Tokihan siellä istui paikan vakiotontut ikuisella tauollaan, mutta muuten ei ollut ketään näkyvissä. Edes kanttiinin kokki ja myyjä Herpert ei ollut omalla paikallaan Rokkamasterin vieressä (vähintään kymmenen litraa rokkaa tunnissa). Yhtäkkiä Carlos tunsi jotain kovaa painautuvan selkäänsä vasten (minkä luulisi olevan fyysisesti täysin mahdotonta ottaen huomioon, että hän istui säkkituolissa). Kova oli tässä tapauksessa revolverinpiippu ja se oli kiinni revolverissa, joka vuorostaan oli erittäin matalaäänisen miehen kourassa (oletettavasti, se olisi voinut olla myös hänen suussaan). 
"Pysy erossa leikkaussali kuudesta", sanoi matalaääni, "tai muuten sulle käy köpelösti." Uhkauksen vahvistukseksi matalaääni soitti pienen välisoiton Carloksen selkänikamilla nyrkkiraudan avulla ja päätti konsertin muksauttamalla Carlosta pääkoppaan. Viimeinen asia, minkä Carlos näki ennen tajuttomuutta oli vaaleanpunaiset henkselit joissa oli hyvin kauniita beigenvärisiä kukkia. 

Kuka mahtaa olla seuraava Carloksen velipuoli/puoliveli, joka saa kunnian esiintyä tarinassa?

Miksi beigenvärisiä kukkia, eikö oranssit olisi parempia?

Mistä voi ostaa Rokkamasterin?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Day 5

Enpä olisi uskonut että vadelmien poiminta voi olla niinkin helppoa kuin se oli. Kypsät marjat suorastaan hyppäsivät astiaan. Aiempia kokemuksia oli vain mustikan poimimisesta ja vadelmat vei voiton kirkkaasti, ei mitään epäilystä. Ja jälleen yksi ennenkokematon asia lisätty koettujen listaan. 

Aamuvarhaisella heräämisen vastapainoksi loppupäivä lähinnä syötiin, ensin vadelmia, sitten vadelmarahkaa, sitten eri sorttisia makkaroita, sitten lättyjä sekä tavallisella että kookoskermataikinalla eri täytevaihtoehdoin... ja lopuksi saunomaan. Täydellistä lomapäivää varjosti ainoastaan alkava nuha. Siis miten voi saada nuhan keskellä kesää?

Nämäkin pulleat ja mehukkaat marjat syötiin parempiin suihin.


Vadelmapuskat suorastaan notkuivat kypsien jättimarjojen painosta. Eihän sitä voinut edes kutsua poimimiseksi.







Carlos Drake, seikkailija

Luku 5

Carloksen ajatukset ja rahjustamisen oli tylysti keskeyttänyt läheisestä hoitohuoneesta lentänyt stetoskooppilasso, joka tempaisi sankarimme suoraan huoneessa lymynneen hoitaja Lindan kiihkeään ja kuumaan syliin. Hoitaja Linda (vaalea, sinisilmäinen ja tottakai uhkeapovinen, jopa erittäin sellainen) oli kuten muutkin sairaalan hoitajat palavasti rakastunut Carlokseen (joka siis oli naistenmies jne). Linda imaisi törröhuulensa kiinni Carloksen vastakappaleisiin niin voimalla, että Carlokselta meinasi taju mennä (Lindan suuhygieniassa oli myös parantamisen varaa). Pari vajosi intohimoiseen syleilyyn lattialla sopivasti lojuneelle karhuntaljalle, heidän kiihkonsa kuumuus sytytti vieressä olevan takan lempeisiin liekkeihin ja me laskemme hienotunteisuuden verhon hetkeksi uteliaiden ja pervojen silmien eteen. Käymme tässä sillä aikaa tapaamassa Carloksen vähemmän tunnettua velipuolta nimeltään Marlos Drake, leikkailija. Marlos oli tietysti ammatiltaan parturi-kampaaja ja kuuntelemme hetken hänen taidokasta leikinlaskuaan erään asiakkaan kanssa.

-Mikäs se on sellainen kokous, jossa puhutaan paljon? Kysyi Marlos. Hiljaisuutta asiakkaan suunnalta.
-No sehän on tietysti päläveri, höpötti Marlos ja nauraa kihersi itsekseen. Asiakasparan hiljaisuus alkoi saada huolestuttavia piirteitä.
-Entä mitä tekee kiinalainen pariskunta häämatkallaan? kysyi lannistumaton Marlos. Hiljaisuutta, hiljaisuutta.
-Harrastaa tietenkin lomantiikkaa. Ahahhaahaaa, höhöö, krääk, snif, räkätti Marlos. 

Kuinka uhkea Lindan povi tosiasiassa olikaan?

Kuinka paljon velipuolia Carloksella oikein on?

Miksi?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa puujalkahuumorin sävyttämässä jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.


tiistai 26. heinäkuuta 2011

Day 4: Turistina Tampereella

Aamunkoitteessa eli siinä puolilta päivin tehoviisikko otti haltuunsa Tampereen turistiskenen. Olimme varustautuneet kartalla, johon oli merkitty arviolta puolentoista tunnin kävelyretki läpi Tampereen keskeisten nähtävyyksien. Meillä kierros kesti kuusi tuntia, syynä lukuisat kaffitauot ja tankkauspuuhat. Tosi kätevä tapa tutustua kaupunkiin, kunpa tämmöisiä opaskarttoja selostuksineen olisi tarjolla muistakin kaupungeista! Tai ehkä niitä onkin, jos joku tietää niin huikatkoon?

Uusia tuttavuuksia Tampereella olivat mm. lukuisat erilaiset kanalinnut sorsalammella, uudehko Armas Maitobaari jossa oli tarjolla luomumaitoherkkuja ja Vohvelikahvila Ojakadulla. Ex-kasvissyöjä halusi lihanhimossaan mustaa makkaraa... joten sitäkin maisteltiin ja hyväähän se oli. Illalla ei jaksettu enää mitään moisen ulkoilun jälkeen. Toimistotyöläisen raittiin ilman kestokyky on näköjään rajallinen. Siedätyshoitoa tarvitaan, siispä huomenna vadelmapuskiin kökkimään!




Mmm, pähkinäsuklaavohveli...


Ei tämä lämminsavuvohvelikaan hullumpi ollut.


Tampereen Tuomiokirkko oli upea ja erityisesti Hugo Simbergin maalaukset puhuttelivat. Tämä Kuoleman puutarha ei tunnu yhtään pelottavalta, vaan luurankoukkelit ovat jotenkin suorastaan sympaattisen oloisia.


Erittäin hassunnäköisiä kanalajikkeita esillä Sorsalammella, tuokin töyhtöhyyppä tuossa järjesti meille kunnon kukkoilushown. 


Mustaa makiaa.


Klassinen Tampereen näkymä.


Tilataideteos lähti lapasesta...





Carlos Drake, seikkailija

Luku 4


Carlos juoksi pitkin sairaalan keltamustaa (mehiläisen sairaala, duh) käytävää. Tai no, hän yritti kävellä nopeasti nilkuttaen, tai itse asiassa hän rahjusti hitaammin kuin satavuotias rollaattorilla. Hän oli onnistunut pääsemään Berthan kynsistä (jotka olivat olleet leikkaamatta jo parin vuoden ajan) hirvittävällä ponnistuksella ja yritti nyt saada pesäeroa sadistiseen nisäkkääseen. Hyvä uutinen oli se, että hän oli saanut vilkaistua Berthan banaaninkuorista, minne hänen oli tarkoitus mennä, syy oli kyllä edelleen arvoitus. Nyt Carloksen suuntana oli leikkaussali kuusi, jolla oli hyytävä maine paljolti sen takia, että siellä oli aina niin halvatun kylmä. Osaksi maineeseen vaikutti myös salissa omituisia kokeita tehnyt kirurgi Frank Victorstein, joka oli salaperäisesti kadonnut kesken erään leikkauksen jo useampi vuosi sitten. Huhut väittivät, että Victorin golfmailat kummittelivat salissa niille joiden tasoitus oli birdie alle parin ja jotka eivät saanet paikkoa ekalla (tai sitten se oli toisin päin, oli miten oli). Carlos mietti mielessään, mikä mahdoton tehtävä häntä odottikaan tällä kertaa, mitkä mahdottomat haasteet, mitkä uskomattomat sei...


Mitä ihmettä tapahtui?


Mikä on leikkaussali kuuden salaisuus?


Mitä järkeä on golfissa? 


Paljonko kello on?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta, seuraavassa oudossa jaksossa tarinassa, Carlos Drake, seikkailija.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Day 3

Leppoisan aamukahvittelun jälkeen päätimme tutustua paikalliseen perinnemaisemaan ja kävelimme museoraitin. Harmiksemme museot olivat kiinni, joten emme päässeet tutustumaan tarkemmin vanhojen rojujen ihmeelliseen maailmaan. Kotimatkalla väsynyt seurue koki suurta draamaa kyynelien ja murjotuksen muodossa kun väsy yllätti pienet kulkijat, mutta ilta päättyi mukavasti grilliherkkujen äärellä. Näin kaupunkilaisena päivän mieleenpainuvin kokemus oli perinteinen ruohonleikkuu, elämäni ensimmäistä kertaa. Apilat sai kyytiä!









Carlos Drake, seikkailija

Luku 3


Tiskin toiselta puolen Carlosta tuijottivat pistävät silmät tuuheiden kulmakarvojen alta. Kyseessä oli kaikkien eturauhasvaivaisten kauhu: Gorilla-Bertha! Myös Carlos oli tavannut Berthan aikaisemmin Bangokin syrjäkujilla, eikä missään nimessä halunnut toistaa sitä kokemusta. Yleinen uskomus oli, että Bertha oli tavallinen sairaalan vastaanottoapulainen, mutta Carlos tiesi, että Bertha oli todellisuudessa aivan oikea gorilla Papuan viidakoista. Se selitti Berthan melko suppean sanavaraston ja lievän parrankasvun. Sairaalan vastaanottoon Bertha oli päätynyt melko omituisen yhteensattuman kautta, johon liittyi kärpässieniä ja italialainen muinaistutkija (mutta se onkin aivan oma tarinansa eikä kiinnosta meitä juuri nyt). Carlos tuijotti lamaantuneena Berthaa, joka nosti yhden valtavista käsistään tiskin alta. Käden koristeena oli kaunis vaaleanpunainen kumihanska ja tässä vaiheessa me laskemmekin häveliäisyyden verhon tulevien tapahtumien suojaksi. Tässä odotellessa kuuntelemme välisoiton, jonka meille esittää Carloksen vähemmän tunnettu velipuoli: Jarlos Keikkailija. 


Menin klubiin ja sitten pubiin, kiekui Jarlos.
Tunnelma oli karvas ja kipeä oli varvas, rohisi Jarlos.
Iso oli ateria, vanukasmateria, kähisi Jarlos.


Tässä vaiheessa joudumme keskeyttämään tämän esityksen, koska suurin osa kuuntelijoista on vaipunut koomaan. Siirrymme takaisin Carloksen tilanteeseen.


Mitä tapahtuu Carloksen ja Berthan välillä?


Onko vaaleanpunainen kumihanska pelkkä koriste?


Onko Jarlos puolalainen merimies?


Kaikki tämä ja paljon muuta seuraavassa täysin epäuskottavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.  

Day 2

Tämän päivän kohokohtia olivat aamukahvi ulkona, päiväunet ja grillatut hampurilaiset. Outoa oli katsella vierestä, kun vannoutunut kasvissyöjäkin sitten nautti hampurilaisen noin 20 vuoden tauon jälkeen. Ei tuo ainakaan vielä ole tullut kipeäksi, mutta kuulemma lihansyönnin jälkeen alkoi huimata.

Ihmeen uupunut olo on ollut, varmaan maksellaan viime talven univelkoja. Netissä tulee surffailtua koko ajan etsimässä majoituksia ensi vuodelle. Tuntuu että koko ajan suunnitellaan jotain niin kaukana olevaa, ettei ehdi keskittyä tähän hetkeen ollenkaan.






Carlos Drake, seikkailija

Luku 2

Kuten muistamme, Carlosta kohtasi dramaattinen näky viime jaksossa. Tämän hän siis näki: Hoitajat Rebecca (punaiset hiukset, vihreät silmät, uhkea povi) ja Betty (mustat hiukset, harmaat silmät, uhkea povi), seisoivat sairaalan ankeassa odotustilassa nenät vastakkain (made by plastiikkakirurgi, Henry Skalpelli, á 2000 drakhmaa per nenä). Heillä kummallakin oli tyhjät vesipullot käsissään, sisällöt he olivat ruiskuttaneet toistensa rinnuksille (uhkeille sellaisille), aiheuttaen valkoisille hoitajanpuvuille eräänlaisen läpinäkyvyysefektin ja ympärillä oleville odotushuoneen miespuolisille potilaille niin sanotun seisokin ja naispuolisille potilaille niin sanotun kateudentunteen. Heidän kasvonsa punoittivat kiihtymyksestä ja kyseessä oli selvästikin vakava välienselvittely. Carlos asettui oitis heidän väliinsä ja suuntasi ensimmäiseksi kuuman katseensa hoitaja Bettyyn saaden hänen pukunsa taskussa olevat yrttisavukkeet (vain lääkkeeksi tarkoitetut) syttymään. Betty kirkaisi korkean C:n ja hyppäsi takanaan olevaan karppialtaaseen sammuttaakseen äkillisen palon, tuloksena kaksi kuollutta karppia ja viisi syvästi traumatisoitunutta ja terapian tarpeessa olevaa harria. Seuraavaksi Carlos sinkosi laserinomaisen vilkaisunsa Rebeccaan, joka menetti oitis tajuntansa kaatuen taaksepäin. Ainaisena herrasmiehenä Carlos otti Rebeccan syliinsä ja aukaisi hänen takanaan olevan siivouskomeron laskien kaatunen punapään komerossa asustelevan burmalaisen perheen haltuun. Tilanteen ratkettua ympärillä olevat ihmiset puhkesivat suosionosoituksiin (lukuunottamatta muutamaa miespuolista potilasta, jotka istuivat kädet tiukasti sylissään). Carlos kumarsi jokaiseen ilmansuuntaan ja astui vastaanottotiskin ääreen jähmettyen samantien paikalleen kauhusta nähdessään tiskin takana seisovan ilmestyksen. "Onko tämä loppuni?", hän mietti mielessään.

Kenet Carlos näki tiskin takana?

Entä kehittyykö Bettyn ja Harrin välille romanssi?

Selviävätkö karpit traumastaan?

Selviävätkö miespuoliseet potilaat traumastaan?

Adoptoivatko burmalaiset Rebeccan?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta, seuraavassa jaksossa tarinassa: Carlos Drake, seikkailija.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Day 1

Edellisenä päivänä: Minä nukuin yöni ilmapatjalla hyvin, Kari ei. Viimeinen aamu tyhjässä kodissa sujui sekavissa tunnelmissa, mutta lopulta selvisimme töihin ja selvitimme jopa normityöpäivän. Ja sitten alkoi matkamme ensimmäinen etappi. Siskon hyvästeltyä meidät rautatieasemalla (sillä mitä olisi matka ilman ketään laiturilla huiskuttamassa) nousimme junaan ja seikkailumme eksoottinen alkuosio alkoi. Kuten maailmanympärimatkalle sopii, ensimmäinen etappimme on Lempäälä. Olimme saaneet kutsun saapua tutustumaan alkuperäisväestön elintapoihin tähän Hämeen kuntaan, ja VR:n luotettavalla kyydillä saavuimmekin paikalle turvallisesti, yhtä euroa rikkaampina. Varmistaaksemme alkuasukkaiden ystävällisen vastaanoton, veimme heille seremonialahjaksi modernin elämäntavan huipputuotteita, teepusseja ja vessapaperia. Tämä takasi leppoisan illanvieton trooppisissa tunnelmissa. Väsyneet seikkailijat löysivät itsensä illan päätyttyä jälleen ilmapatjalta, ja uni otti omansa.

Day 1: Aamukymmeneltä liityimme alkuasukkaiden seuraan, ja nautimme ensimmäisistä aamukahveista ulkona. Mukana matkalla tietysti uskollinen Bialettimme ja pussi Marchea. Ah, tätä ihmeellistä rauhaisaa oloa! Iloa hieman varjosti Karin hurjat rakot molemmissa kantapäissä. Uudet vaelluskengät ottivat uhrinsa. Nähtäväksi jää, kumpi luovuttaa ensin.

Päivän mittaan grillattiin ja käytiin Niihaman siirtolapuutarhan 95-vuotispäivillä kuulemassa liikuttavaa laulantaa. Myös pieni ukkoskuuro koettiin, ja loppuilta vietettiin liikkuvan kuvan parissa. Tähän voisi tottua. Ihania ihmisiä täällä.

Tässä kaikki mitä jäljelle jäi, kun tarpeeton erotettiin tarpeellisesta.

We are so ready!

Epäluuloiset alkuasukkaat tutustuvat lahjoihin.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 1

Carlos Drake, seikkailija, naistenmies, miestennainen, jne, jne, kurvasi renkaat savuten Kenraalisairaalan etuovien eteen vastaostetulla Datsunillaan, (Datsuni on ratsuni, oli Carloksen slogani, silloin kun autoista oli kyse). Carlokselle oli lähetetty hätäkutsu sairaalasta heijastamalla Carloksen oma logo taivaalle (tyylitelty kuva, missä hän voittaa yksin Rooman armeijan ja hunni Attilan samalla kertaa).  Hän jarrutti ja sammutti samalla renkaiden savutuslaitteen (Biltema, 14,95). Hän hyppäsi pitkät tummat kiharat hulmuten ulos autosta ja seisoi hetken ylväässä mutta täysin naurettavassa poseerauksessa pikimustalla asvaltilla tulikuuman pasaatituulen puhaltaessa, (paikalliset asukkaat kutsuivat tuulta nimellä hottis amore eli rakkauden tuuli). Sitten hän räjähti toimintaan ja syöksyi sairaalan etuovien läpi, sekuntia myöhemmin hän laittoi itselleen muistutuksen kännykkään, että ensi kerralla kannattaa avata ovet ennen kuin juoksee niiden läpi, nimittäin panssarilasin murskaaminen pääkopalla sattuu melkoisen paljon. Sirpalesateen saattelemana hän saapui suoraan keskelle uskomattoman dramaattisia tapahtumia sairaalan sisääntuloaulassa.

Mitä aulassa oli tekeillä?

Miksi Carlos oli ylipäätään kutsuttu paikalle?

Miksi hän ei ollut ostanut renkaidensavutinta Honkkarilta kaksi euroa halvemmalla?

Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatte seuraavassa jännittävässä jaksossa tarinassa: Carlos Drake, seikkailija.



lauantai 23. heinäkuuta 2011

Intro

Onhan tästä puhuttu jo vuosia, unelmoitu iltaisin viinilasin ääressä vapaudesta ja maailman ihmeistä. Sitten kun ollaan isoja, niin lähdetään. Sitten kun ollaan rikkaita, tehdään se reissu. Sitten kun koulut on käyty. Sitten kun työpaikka on löytynyt. Sitten kun täytetään pyöreitä. Sitten kun. Mutta entä jos ei odotetakaan? Entä jos lähdetäänkin nyt? No hei, voidaanhan me! Mennään vielä ku jaksetaan! Kyllä kaikki järjestyy.

Ja järjestyihän se. Nyt, kun on koditon ja tavarat on levitetty maailmalle ja loput tungettu varastoon ja päätetty mihin mennään ja mitä otetaan mukaan, on ihmeen kevyt olo. Yli puolen vuoden työ ja byrokratian rattaissa pyöriminen on päättymässä, ja tilalle astuu vapaus. Määräaikainen tosin, mutta vapaus kuitenkin. Paljon on odotuksia ja tavoitteita, mutta tärkeimpänä niistä on olla yhdessä vuosi ja ihmetellä tätä maailmaa ja eloa uusista näkökulmista.

Näin alkaa siis ihka tavallisen suomalaisen pariskunnan irtiotto arjesta. Mitähän tästä tulee? Iik!

EDIT: lukemisen helpottamiseksi alla kuukaudet määränpäineen:
Heinä-elokuu: Suomi, Ruotsi & Norja
Syyskuu: Saksa (Berliini ja Hampuri)
Lokakuu: USA (New York ja San Francisco) & Fiji
Marraskuu-joulukuu: Australia
Tammi-helmikuu: Uusi-Seelanti
Maalis-huhtikuu: Hong Kong, Thaimaa & Kambodža
Toukokuu: Ranska (Pariisi ja Normandia) & Lontoo
Kesä-elokuu: Suomi & Ruotsi

Lukijoidemme huviksi aloitamme tämän blogin yhteydessä julkaisemaan jatkokertomusta, julkaisutahti riippuu täysin tekstin kääntäjän nopeudesta ja työmoraalista ja tietysti kahvitaukojen pituudesta. Kyseessä on siis Lapin syvistä viidakoista löydetyistä ikivanhoista porontaljakääröistä, joihin on kirjattu Carlos Drake nimisen miehen ihmeelliset ja höperöt seikkailut. Pitkän ja ankaran pohdinnan jälkeen olemme antaneet niille nimeksi: CARLOS DRAKE, SEIKKAILIJA. 

Siispä nautinnollisia lukuhetkiä.

CARLOS DRAKE, SEIKKAILIJA

Muinais-sanskriitista ja post-latinasta suomentanut Rock Birchgrove, A.K.A The Submerger. Oikoluku by Legend Birchgrove, A.K.A The Artist.

Ennen varsinaisen tarinan alkamista on lienee syytä tehdä lyhyt esittely Carloksesta. Hän on tosimies, naistenmies, miestennainen, äijä, heebo, jäpikkä, kovis, hurmuri, karvuri, kansainvälinen playboy ja yleisesti ottaen kadehdittava kaveri. Carloksen syntymä on arvoituksen peitossa eikä se meitä pahemmin edes kiinnosta mutta sen verran voi sanoa, että hänen äitinsä oli satakiloinen kääpiötanssija Minneapoliksesta ja hänen isänsä oli laihialainen kaivurikauppias, ja kyllä, Carloksen verenperintönä oli myös tilkka kuuluisaa merirosvoa, niin kuin nimestäkin voi helposti päätellä. Carlos vietti nuoruutensa ulko-oppilaitoksessa ja tienasi myöhemmin omaisuuden myymällä karaokelaitteistoja Vimpelissä. Nykyään hän seikkailee ja ratkaisee mysteerejä ja ongelmia ja muita kiperiä tilanteita. Se siitä, nyt jokainen tietää riittävästi Carloksesta, ja voimmekin aloittaa hänen seikkailujensa kertomisen.