keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Day 222: Slothful living

Jo aamusta oli ihan vetämätön olo, ei jaksanut oikein innostua mistään. Johtui varmaan pilvisestä säästä ja matalapaineesta. Tai sitten siitä, että vauhtia ja ärsykkeitä on piisannut viime aikoina niin paljon että aivot kaipaavat nollausta. Saimme itsemme jollain tavalla tsempattua kauppareissulle, kai se oli se nälkä joka ajoi ulos. Palatessa nappasin aulasta paketin Hobittonista, takkini sieltä palasi seikkailuistaan, jälleennäkemisemme oli liikuttava ja tunteikas. Teimme lounaaksi kanakeittoa. Lisukkeeksi kokeilimme muiden kasvisten ohella kumara sweetieseja, vähän uuden perunan tapaisia varhaiskumaroita, ja ne maistuivat todella hyviltä ja makeilta, nam. Jälkiruoaksi kiwi berryjä, pieniä kiwi-hedelmän makuisia karvattomia marjoja, herkullisia nekin. Surffailimme netissä ja tutkimme tulevia juttuja, kunnes kahvinhimo ajoi meidät etsimään iltapäiväkahvipaikkaa. Se osoittautuikin vaikeammaksi mitä uskoimme, tässä ydinkeskustan alueella kahviin erikoistuneet paikat sulkevat ovensa jo kolmelta iltapäivällä! Monen kahvilan ovia kävimme rynkyttämässä, ennenkuin eksyimme kujapahaselle, josta löytyi vanhaan autotalliin perustettu trendikahvila. Kahvi oli ok, ei mitään erikoisen hyvää kuitenkaan. Nyt olemme oppineet kantapään kautta, että Australian ja Uuden Seelannin suurkaupungeissa kaikki kiinnostava on keskittynyt lähiöihin, ja ydinkeskustassa eli CBD:ssä on enimmäkseen toimistotyöläisille suunnattuja palveluja, jotka sulkevat ovensa varhain, ja illaksi koko CBD kuolee. Huomenna suuntaamme siis lähiöihin, jos vain jaksamme eikä sada. Kävimme vielä kotimatkalla uudestaan ruokakaupassa, kun muistimme lisää ostettavaa, ja Kari lähti sieltä onnellisena miehenä, häneltä kun kysyttiin papereita viinipulloa ostaessa. Oikeasti se johtui tietenkin siitä, että seurueen muut jäsenet eli minä olin niin nuoren näköinen, että myyjä epäili että Kari on ostamassa alaikäiselle pulloa. ;) Illalla aiomme keskittyä komediaputken katseluun, täällä kun tulee keskiviikkoiltaisin sitcomit peräjälkeen. Vaan sitä tyhmää Two and a Half Men -sarjaa en katso, ärsyttää kun joka maassa se tulee aina kun telkkarin avaa, ihan kuin ei maapallolla muuta katsottavaa olisi!

Kiwi-marjat olivat herkullisia ja raikkaita. Kiwi berries were delicious and fresh.

Kuljimme kujapahasilla etsimässä hyvää kahvia, mutta turhaan, kahvilat suljetaan keskustassa jo kolmelta! We searched through narrow lanes and alleys to find a good cafe, but all in vain, the cafes in the CBD area are closed at 3 PM!

Vanhasta autotallista viimein saimme kupin keskinkertaista sumppia. From an old parking hall we finally found a cup of average coffee.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 222

Carlos seisoi junaosaston oven luona ja katseli ikkunasta ulos ollen koko ajan valmiina ryntäämään karkuun. Ulkona oli kuitenkin tasaisen harmaata eikä mitään uhkaavaa näkynyt. Pian Carlos tunsi miten juna alkoi hidastaa vauhtiaan. Veturin pilli päästi kaksi pitkää vihellystä ja junan vauhti hidastui entisestään. Pian juna kolkutteli eteenpäin kävelyvauhtia ja jarrutti sitten pehmeästi. Carlos tunsi pienen tömähdyksen ja juna pysähtyi kokonaan. Hän aukaisi osaston oven ja käveli lähimmälle ulko-ovelle. Carlos astui ulos junasta sateen kastelemalle laiturille. Juna seisoi hänen edessään harmaana ja hiljaisena. Kukaan muu ei tullut junasta eli Carlos oli matkustanut yksin muuten tyhjässä junassa. Hän katsoi kohti junan alkupäätä mutta ei nähnyt mitään, koska oli niin sumuista. Laiturin vieressä kulki korkea tiilimuuri, joka jatkui katkeamattomana kadoten sumuun. Koska Carlos ei voinut tehdä muutakaan, hän lähti kävelemään kohti junan alkupäätä. Hetken päästä hän näki veturin ja asemarakennuksen. Veturi seisoi pimeänä ja tyhjänä vasten paksua puusta tehtyä puskuria johon raiteet loppuivat. Asemarakennus oli monikerroksinen betonista tehty järkäle, joka näytti synkältä ja uhkaavalta. Carloksen mielestä rakennus ei näyttänyt ollenkaan juna-asemalta vaan ennemminkin vankilalta. Hän tunsi suurta vastentahtoisuutta astua rakennuksen sisään.

Meneekö Carlos aseman sisään vai kiertääkö hän muuta kautta?

Pitäisikö Carloksen matkustaa mieluummin bussilla?

Vastaukset näihin joukkoliikennekysymyksiin ja paljon muuta matkustelua seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Day 221: Yum cha, we love it!

Sain aamuvarhain soiton Hobittonista, takkini oli löytynyt sieltä ja he lupasivat lähettää sen kuriirilla tänne, ihanaa! Toivottavasti ei tule kuitenkaan kovin kalliiksi. Päivällä kuljeskelimme kaupungilla taas, ja kiertelimme kauppoja ja haimme kahvit Shakey Isles -kahvilasta, joka oli kyllä kovin trendikäs ulkokuoreltaan mutta ei voittanut eilistä kahvilaa maussa eikä asiakaspalvelussa. Olimme varanneet yhdeksi pöydän Grand Harbour Seafood Chinese Restaurantista, sillä halusimme kovasti kokea yum cha -elämyksen. Vinkin olimme saaneet Tairuan majapaikan isännältä. Yum cha on kantonilainen perinne, johon liittyy teen juontia ja dim sumien syöntiä perheen ja ystävien seurassa brunssin tapaan. Ensimmäistä kertaa törmäsimme yum chaan Melbournessa, mutta emme tienneet mitä se on, joten emme osanneet siitä innostua sen kummemmin. Tairuassa juttelimme sitten mukavan isäntämme kanssa, ja hän kehui meille kovasti yum chaa, ja siitä saimme kipinän kokeilla itsekin tätä ihmeellisyyttä. Ravintola oli jo aivan täynnä, joten oli hyvä että meille oli pöytä varattuna. Kysyimme neuvoa vielä tarjoilijalta, että varmasti osaisimme käyttäytyä niinkuin pitää, ja hän kertoi että tarjoilijat kulkevat kärryjen kanssa pöytien lomassa ja voimme ottaa kärryistä mitä haluamme, ja annos merkitään korttiin, jonka mukaan lähtiessä sitten laskutetaan sen verran mitä tulee syöneeksi. Annoksissa on yleensä kolme suupalaa, ja tarkoitus on jakaa annokset seurueen kesken niin että kaikki saavat maistella useita eri ruokalajeja. Olimme aivan innoissamme uusista makuelämyksistä, ja nautimme lounaasta kovasti. Ikävän nopeasti tulimme täyteen, vain kahdeksan ruokalajin jälkeen. Himo jäi kokeilla vielä lisää yum chaa eri paikoissa... Maistoimme järjestyksessä katkarapukevätrullia, kampasimpukkapallosia, rapeaa possua viipaleina, seesamipapupallosia, tahmeaa lootuksen lehdessä höyrytettyä riisiä ja lihaa, possulla täytettyjä pullia, mangopannareita ja kookoshyytelöä. Ja aivan älyttömän hyvää vihreää teetä pari pannullista. Ja kaikki tämä ihanuus vain 16 euroa per lärvi! Olen vieläkin shokissa tästä hinta-laatu-suhteesta.

Olimme niin täynnä yum chasta, että emme jaksaneet tehdä enää mitään, kävelimme vain hissukseen hotellille päin. Sitten olemmekin lähinnä lepäilleet ja katsoneet televisiota, tuota ihmeellisen kiinnostavaa kapinetta. Ja hieman suklaata olemme myös maistelleet, päivällä kun tuli käytyä Devonport Chocolatesin kaupassa hakemassa kiwien tekemiä erityisherkkuja, kuten kawakawa- ja horitikitryffeleitä. Makoisa päivä tänään kertakaikkiaan!

PS. Viikon ohjelmaa suunnitellessamme törmäsimme useisiin mahtaviin konsertteihin, mutta ne kaikki ovat vasta sen jälkeen kun lähdemme. Argh miten huono tuuri! Täällä on keikalla ihan kohta Roky Erikson, Sisters of Mercy, System of a Down... Tupla-argh!

Shakey Isles -kahvila ei vakuuttanut tällä kertaa. Shakey Isles cafe didn't convince us.

Vaatimattoman näköinen ravintola ulospäin, mutta mitä parhain yum cha -elämys odotti  meitä sisällä Grand Harbour Seafood Chinese Restaurantissa. Modest lookin restaurant outside, but inside the Grand Harbour Seafood Chinese Restaurant a magnificent yum cha experience awaited us.

Alkuun kevätrullia ja kampasimpukkapallosia. To begin with, we had spring rolls and scallop balls.

Seuraavaksi rapeaa porsaanlihaa. Next we added some crisp pork.

Seurueen suursuosikki, seesamipapupalloset. The favorite dish of the company, sesame bean balls.

Tahmeaa riisiä ja lihaa höyrytettynä lootuksen lehdessä. Sticky rice with meat steamed in lotus leaf.

Yllätyspulla, täytteenä porsasta maustekastikkeessa. Surprise bun, stuffed with pork meat in sauce.

Jälkiruoaksi mangopannareita ja kookoshyytelöä. For desert, mango pancakes and coconut jelly.

Hurjan näköisiä mereneläviä altaissaan. Fierce looking sea creatures in their tanks.

Noin suuria hummereita en ole nähnyt ikinä, veti kyllä hiljaiseksi. This big lobsters I haven't seen before, I was quite shocked.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 221

Musta Kapteeni vedettiin pimeyteen, joka oli mustempaa kuin hän itse oli.

Elviira eksyi kylmään syvyyteen.

Philomenon sekoittui pahuuteen.

Royce katosi tyhjyyteen.

Heitä muovattiin, heidät yhdistettiin ja sekoitettiin. Heistä tehtiin jotain muuta. He eivät riittäneet. Vaadittiin ensimmäinen osa. A löytyi ja täydensi kokonaisuuden.

Nyt jotain on matkalla maailmankaikkeuden rajan toiselta puolelta. 

Vaviskaa.

Mitä on tulossa?

Mihin se on menossa?

Paljonko kello on?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Day 220: Exploring the inner city

Nukuimme ihanan myöhään ja vietimme oikein rauhaisan aamupäivän parvekkeella auringosta nauttien. Kun viimein saimme itsemme liikkeelle, lähdimme tutustumaan läheiseen Britomartin alueeseen, jossa on trendikkäitä putiikkeja ja ravintoloita. Haimme kahvit (ei varmaan yllätä ketään) googlettamalla löydetystä Espresso Workshopista, ja istuskelimme sataman läheisyydessä imemässä atmosfääriä itseemme hyvän kahvin ohella. Kuljeskelimme satamaan ja ihastelimme outoa näyttelyrakennusta veden äärellä ja sen ympäristöön istutettuja puisia lepotuoleja. Tuli todella elävästi Sydney mieleen, samoja viboja havaittavissa. Auckland on mielestämme paljon kivempi kuin Sydney, jotenkin täällä on rennompi ja parempi fiilis. Kävimme katsomassa vielä venesatamaa ja näimme siellä hienon Haparanda-nimisen veneen, haimme esitteitä turisti-infosta, ja sitten palasimme asuntoomme kokkaamaan lounasta. Lounaan päätteeksi alkoi sopivasti Oscar-gaala suorana lähetyksenä, joten ensimmäistä kertaa elämässäni katsoin sen. Olipa tylsä juontaja, vitsit olivat ihan nolon kökköjä. Ja minä kun luulin että gaalassa olisi tasokkainta viihdettä mitä on tarjolla. Huomasin myös että reissun päällä ollessamme elokuvatietoisuutemme on mennyt ihan rempalleen, en ole nähnyt mitään ehdokkaista. Tämä täytyy korjata ensi tilassa, ainakin Hugo ja The Artist pitää ehdottomasti katsoa. Lähdimme iltakävelylle pääostoskadun varteen, ja huomasimme että kaikki kaupat suljetaan täällä jo kuudelta. Kävimme Skytowerissa, mutta ei siellä ollut mitään erikoista nähtävää, kun emme viitsineet maksaa siitä ilosta että saisimme ihailla Aucklandia ylhäältä käsin. Palasimme asuntoomme viettämään koti-iltaa, ja aina vaan se jaksaa ilahduttaa.

Britomartin alue. Britomart destrict.

Hauskoja konttikauppoja Britomartissa. Cool container shops in Britomart.

Sataman hassu pötkylätalo. The funny tube house in harbor.

Pötkylä paljastui jonkinlaiseksi näyttelyrakennukseksi. The tube turned out to be some kind of exhibition building.

Auckland harbor.

Kiva lisänsä satama-alueelle olivat nämä kahden hengen lepotuolit, joita oli ripoteltu sinne tänne. Here and there in the harbor area you could take a break in these lazy chairs for two.

Haparanda-niminen alus kiinnitti huomiomme. We noticed there was a ship called Haparanda in the harbor.

Auckland harbor.

Skytower.

Otos Queen Streetin varrelta. A shot along the Queen Street.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 220

Pöm syöksyi kohti paikkaa, jonka koordinaatit hän oli saanut Lungilta. Tai tarkemmin ottaen hänen haarniskansa oli saanut koordinaatit. Pömistä tuntui, että haarniska oli älykkäämpi kuin hän, ja että Pöm oli lähinnä vain matkustajan roolissa. Yhtäkkiä he törmäsivät rajusti johonkin ja heidän vauhtinsa pysähtyi. Pöm katseli ympärilleen ja näki jonkin matkan päässä luunvalkean kasan, josta sojotti neljä lehdettömän näköistä oksaa. Hän meni lähemmäksi ja huomasi, että oksat olivatkin käsiä ja kasa oli vartalo. Samassa kädet nappasivat Pömistä tiukan otteen ja vartalo kietoutui tiukasti haarniskan ympärille. Pöm ei tiennyt mitä tehdä mutta onneksi haarniska tiesi. Haarniskan pinnasta työntyi lasereita, jotka alkoivat leikata luunvalkeita käsivarsia poikki. Lasersäteiden osuessa käsivarsiin niiden väri muuttui luunvalkeasta heijastavaksi hopeaksi ja säteet kimposivat pois. Käsivarret alkoivat puristaa haarniskaa niin, että Pöm kuuli miten metalli natisi paineen alla. Seuraavaksi haarniska lähetti liudan partateräohjuksia, jotka kävivät kaartamassa muutaman kymmenen metrin päässä ja palasivat sitten kovalla vauhdilla takaisin kohti haarniskaa. Juuri ennen kuin ne osuivat haarniskaa puristavaan otukseen ne muuttuivat värikkääksi parveksi avaruusperhosia, jotka liihottelivat kaikessa rauhassa pois. Otus puristi haarniskaa koko ajan kovempaa ja Pömillä alkoi olla ahtaat oltavat haarniskan metalliseinämien lähestyessä häntä joka suunnasta.

Onko Pöm ahdingossa?

Onko haarniska liian ahdas?

Onko luunvalkea otus ahtaaja?

Vastaukset näihin ahdistaviin kysymyksiin ja paljon muuta ahdasmielistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Day 219: Well hello Auckland!

Tuntui haikealta lähteä aamulla ajamaan pois Tairuasta, sillä tänään oli viimeinen päivä kun meillä oli auto käytössä ja se tarkoittaa myös, että viimeinen viikko Uudessa Seelannissa käynnistyy nyt. Päivät ovat menneet kuin siivillä, kun on ollut niin paljon nähtävää. Soitin aamulla Hobbitoniin siinä toivossa että saisin takkini takaisin, ja sieltä luvattiin soittaa minulle kunhan ehtivät tarkistaa asian, mutta eipä ole kuulunut vielä mitään. Ajoimme Tairuasta Karangahake Gorgeen, jossa oli kävelyreittejä vanhan kultakaivoksen alueella. Pysähdyimme siellä ja kävimme nuuskimassa aluetta, mielenkiintoinen paikka. Koko vuori oli täynnä kaivoskäytäviä, joiden suut olivat paljaana ja kenen tahansa vapaasti kuljettavissa. Toki kyltissä varoitettiin menemästä merkitsemättömiin luoliin. Kävelimme rotkon molemmin puolin lyhyet reitit, ja juuri kun kerrankin olisi ollut käyttöä taskulampulle, se oli tietenkin jäänyt autoon. Ilman lamppua ei ollut mitään asiaa mennä tutkimaan pimeitä kaivoskäytäviä ja hylättyä maanalaista pumppuhuonetta, joten palasimme autolle ja ajoimme Paeroaan lounastauolle. Lounas koostui lähinnä jäätelöstä, täysipainoinen kesälounas siis, ja se nautittiin puiston penkillä auringossa istuen niinkuin asiaan kuuluu. Sitten ajoimme loppumatkan Aucklandiin, ja riemuitsimme kun kerrankin oli ihan naurettavan helppo reitti määränpäähämme: autovuokraamolle päästäksemme käännyimme yhdestä selvästi merkitystä liittymästä ja olimme perillä. Yesh! Ja hienosti Kari selvisi vasemmanpuoleisesta liikenteestä, kuulemma ei enää osaa ajaa oikealla puolella ollenkaan. Auto luovutettiin ja aloimme taas jalkamiehiksi loppuajaksi ja kävelimme kilometrin matkan Waldorf Celestion Apartments Hoteliin, joka on tukikohtamme ensi viikon ajan. Respassa saimme kuulla, että yhden makuuhuoneen sijasta saisimmekin kahden makuuhuoneen huoneiston, upgradea siis jälleen, jee! Ja kun näimme huoneistomme, hypimme tasajalkaa onnesta, siis aivan mahtava asunto! Kaikki todella siistiä ja uutta, oma keittiö, olohuone divaanisohvineen ja telkkareineen, kaksi makuuhuonetta, parveke... ja mikä parasta, tämä kaikki hostellin hinnalla! Olimme varanneet asumisemme ajoissa etukäteen netistä, ja näköjään saimme todella hyvän diilin, joskus näinkin. Kävimme kaupassa hakemassa täytettä jääkaappiin ja tulimme sitten tekemään ruokaa ja viettämään koti-iltaa. Tuntui ihanan nautinnolliselta käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle suihkunraikkaana viinilasi kädessä katsomaan telkkaria, kun viime aikoina on viettänyt enimmäkseen hostellielämää (josta kyllä pidämme) vaihtelevan tasoisissa paikoissa, eikä oma rauha ole ollut mitenkään itsestäänselvää. Näin seitsemän kuukautta kodittomana olleina voimme sanoa, että välillä se oma rauha on niin luksusta! Nauttikaa siis siitä täysin rinnoin, te oman kodin omaavat kanssaihmisemme! Nyt lähden illan elokuvan, Inceptionin, pariin.

Kultakaivoksen raunioita Karangahake Gorgessa. The ruins of an old gold mine in Karangahake Gorge.

Vanhoja raiteita pitkin saattoi kävellä luolaverkostoihin. Following the old rails you could walk inside old mining tunnels.

Yksi luolista. One of the tunnels.

Karangahake Gorge.

Vanhaan maanalaiseen pumppuasemaan olisi saanut mennä tutkimusretkelle, mutta meillä ei ollut taskulamppua mukana. We could have gone to explore the old undergroung pumping station, but we didn't have our torch with us.

Uusi kotimme, kahden makuuhuoneen asunto Aucklandin keskustassa. Our new home, a two bedroom apartment in CBD Auckland.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 219

Raiku

Märkä betoni
Kaupungin mieleen tuo
Ahdistuksineen

lauantai 25. helmikuuta 2012

Day 218: Coromandel Peninsula

Nukuimme pitkään ja nautimme kunnon aamupalan, ja lähdimme sitten päivän ajeluretkelle ympäri Coromandelin niemimaata. Huomasin myös aamulla, että olin unohtanut villatakkini Hobbitonin kahvilaan, kyllä harmitti. Ensin hoidimme alta pois lähiseudun must do -jutun ja kiipesimme Paku Hillin huipulle katsomaan näkymiä. Kuulimme majapaikkamme isännältä, että jos hyvin käy, niin paikallinen kissa tulee kävelemään kanssamme kukkulalle, ja totta se oli, kun pääsimme ulos autosta ja astuimme polulle niin talon pihalta käveli kissa katsastamaan meidät ja saatteli meitä jonkin matkaa polkua pitkin. Hauska katti! Näkymät olivat hienot, joten kannatti kiivetä. Paikallinen maorien legenda sanoo, että jos kiipeää Paku Hillin huipulle niin tulee takaisin Uuteen Seelantiin. Emme kuitenkaan vielä varanneet motellihuonetta.

Sitten lähdimme ajelulle. Sää ei ikävä kyllä ollut täydellinen, aina välillä ropisi vähän vettä ja tuuli kovaa, mutta onneksi välillä aurinkokin paistoi. Kävimme Sailor's Graven rannalla mutta se oli ihan tylsä paikka ja lähdimme äkkiä pois. Sitten ajoimme Colenso-kahvilaan lounaalle, ja jatkoimme matkaa kauniiksi väitettyä 309-tietä pitkin kohti kauripuu-nähtävyyttä. Tie oli kapea, sorapintainen ja mutkainen, joten matka edistyi hitaasti. Nähtävyyksinä oli lähinnä viidakon tyyppistä pusikkoa, johon kyllästyi aika nopeasti. Lopulta pääsimme oikeaan paikkaan, pysäköimme auton ja kävelimme katsomaan kauripuita. Toisella paikalla oli iso porukka kuvauttamassa itseään puita vasten, joten menimme toiselle paikalle. Siellä oli Siamese Kauriksi nimetyt kaksi puuta, jotka olivat alaosastaan kiinni toisissaan. Siinä se. Eipä ollut kummoiset puut, en tiedä kannattiko tuon takia ajaa koko matkaa. Jatkoimme eteenpäin Coromandel Towniin, jota oli kehuttu kauniiksi. Se oli todella pieni ja hiljainen kaupunki, muutama kiva vanha rakennus näkyi pääkadun varrella mutta muuta kiinnostavaa ei osunut silmiin, ja hetken kävelyn jälkeen hyppäsimme taas autoon ja lähdimme kiertämään eri reittiä takaisin päin. Ajoimme seuraavaksi ehkä Coromandelin kuuluisimmalle nähtävyydelle, Hot Water Beachille. Kun rannalle saapuu sopivaan aikaan (tunti laskuveden molemmin puolin), voi kaivaa itselleen kuopan hiekkaan ja se täyttyy kuumalla vedellä. Vesi on noin 65 asteista parhaimmillaan, eli todella kuumaa. Olimme saaneet isännältämme ohjeet ja lapion, joten hyvin varustautuneina valmistauduimme kylpykokemukseen. Yeah right, olisihan se pitänyt tietää. Ranta oli niin täynnä, ettei sekaan tahtonut mahtua. Pikku jalkakylvyn saimme sentään otettua, mutta ei puhettakaan kunnon rennosta lököilystä. Aika nopeasti alkoi ahdistaa siinä väenpaljoudessa, ja lähdimme seuraavaan etappiin, Cathedral Coveen. Siellä teimme tunnin kävelyn upeissa rantakalliomaisemissa ja saavuimme kuuluisalle rannalle, jossa tuo Cathedral Cove -luola sijaitsee. Kuvaussession jälkeen palasimme autolle ja ajoimme viettämään iltaa tv:n parissa motelliimme.

Näkymä Paku Hilliltä. View from Paku Hill.

Lounaaksi pinaattifetapiirakkaa ja kumarakakkua.

Ja tietenkin kahvia, sitruunatorttua ja pavlovaa.

Aasit aitauksessaan eivät lämmenneet rapsutteluille. Donkeys didn't like to be scratched.

Kaksoskauripuut. Siamese kauri trees.

Coromandel Townin yläpuolella oli näköalapaikka. There was a viewing point above Coromandel Town.

Hot Water Beach. Arvatkaa missä kohti voi ottaa kuumavesikylpyjä? Guess in which part of the beach you can take hot water baths?

Pahempi ruuhka kuin Stockan herkussa joulun alla. Pikku jalkakylvyn saimme kuitenkin otettua. The crowd is worse than in Stockmann's deli in Christmas time. We managed to have a little foot bath, though.

Stingray Bay.

Matkalla Cathedral Coveen. On our way to Cathedral Cove.

Lampaan kallo. Sheep's skull.

Cathedral Cove.

Cathedral Cove.

Cathedral Cove.

Ja sama. And the same.

Ja taas. And again.



Lokki. Seagull.

Jotenkin Dalimainen. There's a bit of Dali here.

Kiva polku. Nice path.

Ujo vasikka juoksi karkuun kun yritin kuvata. Shy calf ran away when I tried to take a photo.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 218

Svalbard Pökkelö (kuuluisia Puu-Planeetan Pökkelöitä), Mustan Tahdon armeijan ylikomentaja, heräsi kesken kauneusuniensa keskustietokoneen kuivaan ääneen: "Salainen viesti Ylikomentaja Svalbard Pökkelölle. Viestin voi aukaista vain mentaalikäyrällä! Aikaa viestin aukaisemiseen on 10 sekuntia!" Svalbard otti unimyssyn päästänsä ja nousi istumaan. Hän oli vielä puoliunessa mutta hänen onnistui silti lähettää aktivointikäsky mentaalikäyrällensä. Keskustietokone sai yhteyden käyrään ja tarkisti, että Svalbard oli oikea vastaanottaja. "Käyrä hyväksytty! Viesti alkaa viiden sekunnin kuluttua ja se voidaan kuunnella vain yhden kerran, jonka jälkeen se tuhoutuu!" Viesti aukesi Svalbardin eteen kolmiulotteisena. Viestin lähettäjä oli Musta Tahto ja näytti siltä kuin hän olisi seissyt aivan Svalbardin edessä. "Tervehdys Ylikomentaja! Jos saat tämän viestin, olemme vastoin kaikkia odotuksia tuhoutuneet. Tuhoutumisemme ei silti saa estää suunnitelmaamme toteutumasta. Siksi annamme sinulle vielä viimeiset käskyt. Kerää heti koko armeija kokoon ja lähde kohti linnunrataa, etsi sieltä Maa-niminen planeetta ja tuhoa se. Olemme istuttaneet loput käskyt mentaalikäyrääsi ja saat ne Maan tuhoamisen jälkeen. Tee tehtäväsi huolella ja sinut palkitaan, hyvästi!" Viesti loppui ja Musta Tahto katosi. Svalbard haukotteli ja raapi päätään. Sitten hän nousi ylös ja tilasi tuplaespresson. Oli aika herätä ja ryhtyä töihin.

Onko Svalbard kova jätkä?

Vai onko hän pikku pätkä?

Maistuuko hänelle sätkä?

Vastaukset näihin riimittelyihin ja paljon muuta runoilua seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.