maanantai 25. heinäkuuta 2011

Day 3

Leppoisan aamukahvittelun jälkeen päätimme tutustua paikalliseen perinnemaisemaan ja kävelimme museoraitin. Harmiksemme museot olivat kiinni, joten emme päässeet tutustumaan tarkemmin vanhojen rojujen ihmeelliseen maailmaan. Kotimatkalla väsynyt seurue koki suurta draamaa kyynelien ja murjotuksen muodossa kun väsy yllätti pienet kulkijat, mutta ilta päättyi mukavasti grilliherkkujen äärellä. Näin kaupunkilaisena päivän mieleenpainuvin kokemus oli perinteinen ruohonleikkuu, elämäni ensimmäistä kertaa. Apilat sai kyytiä!









Carlos Drake, seikkailija

Luku 3


Tiskin toiselta puolen Carlosta tuijottivat pistävät silmät tuuheiden kulmakarvojen alta. Kyseessä oli kaikkien eturauhasvaivaisten kauhu: Gorilla-Bertha! Myös Carlos oli tavannut Berthan aikaisemmin Bangokin syrjäkujilla, eikä missään nimessä halunnut toistaa sitä kokemusta. Yleinen uskomus oli, että Bertha oli tavallinen sairaalan vastaanottoapulainen, mutta Carlos tiesi, että Bertha oli todellisuudessa aivan oikea gorilla Papuan viidakoista. Se selitti Berthan melko suppean sanavaraston ja lievän parrankasvun. Sairaalan vastaanottoon Bertha oli päätynyt melko omituisen yhteensattuman kautta, johon liittyi kärpässieniä ja italialainen muinaistutkija (mutta se onkin aivan oma tarinansa eikä kiinnosta meitä juuri nyt). Carlos tuijotti lamaantuneena Berthaa, joka nosti yhden valtavista käsistään tiskin alta. Käden koristeena oli kaunis vaaleanpunainen kumihanska ja tässä vaiheessa me laskemmekin häveliäisyyden verhon tulevien tapahtumien suojaksi. Tässä odotellessa kuuntelemme välisoiton, jonka meille esittää Carloksen vähemmän tunnettu velipuoli: Jarlos Keikkailija. 


Menin klubiin ja sitten pubiin, kiekui Jarlos.
Tunnelma oli karvas ja kipeä oli varvas, rohisi Jarlos.
Iso oli ateria, vanukasmateria, kähisi Jarlos.


Tässä vaiheessa joudumme keskeyttämään tämän esityksen, koska suurin osa kuuntelijoista on vaipunut koomaan. Siirrymme takaisin Carloksen tilanteeseen.


Mitä tapahtuu Carloksen ja Berthan välillä?


Onko vaaleanpunainen kumihanska pelkkä koriste?


Onko Jarlos puolalainen merimies?


Kaikki tämä ja paljon muuta seuraavassa täysin epäuskottavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.  

2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Oh Gee, se on siis alkanut, teidän maailmanvalloitus :) Kiva että ulkopuolinenkin pääsee elämään sen kaiken, myös Carloksen bimbot seikkailut, näin mutkan kautta!!!

Tau kirjoitti...

Juu nyt on startti tehty! Katsotaan sitä ens kevättä sitten, eikös...? ;)

Lähetä kommentti