sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Day 324: Walkies in Riekkola

Sen verran aktivoiduimme liikunnallisesti, että lähdimme päivällä Riekkolan ulkoilualueelle viiden kilometrin reippaalle lenkille. Hyttyset vähän hätyyttelivät pään ympärillä, mutta eihän niitä täällä enää osaa pelätä kun ei niistä saa edes malariaa tai dengueta. Mustikan varvut olivat jo kukassa, tulee varmaan hyvä mustikkakesä.  Reippailun jälkeen palasimme anoppilaan potun keittoon ja söimme hyvällä ruokahalulla eilisen padan tähteet. Kotiruoka on maistunut erinomaisesti viime aikoina. Illalla kävimme Ikeassa katselemassa tulevaan kotiin hankintoja jo valmiiksi. Ei oikein löytynyt mitään tosi kivaa, mutta ehkä se johtuu siitä ettei ole vielä kotiakaan niin ei osaa tosissaan vielä sisustaa. Lueskelimme ja vietimme mukavaa koti-iltaa, ja Kari keitti vielä herkullisen riisipuuron meille iltapalaksi.

Mustikka kukkii jo, tuleekohan hyvä mustikkakesä? Blueberries are blooming already, I wonder if it will be a good summer for blueberries?

Haaparannan lumenkaatopaikka oli täynnä kamaa (tuossa on normaalisti iso hiekkakuoppa), eikä ihmekään, sillä Haaparanta oli Ruotsin lumisin paikka viime talvena. Haaparanta's snow dump (normally there's a huge sand pit). No wonder it's still full, last winter Haaparanta was the most snowy place in Sweden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti