sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Day 337: Midsummer family fun

Onneksi sää oli taas aurinkoinen, vaikka kylmää olikin. Kaikki kokoontuivat jälleen tänne siskon luokse viettämään juhannusta, grilli kävi kuumana ja kaikenlaisia pihaleikkejä leikittiin lasten huvitukseksi. Siskon vanhin tytär halusi ehdottomasti käydä uimassa, joten lähdimme piipahtamaan läheisellä järvellä. Vesi oli niin kylmää, etten todellakaan halunnut uida, mutta lapset kyllä kastautuivat, ja erityisesti perheen pienin, yksi-vuotias vauveli riemastui veden nähdessään niin, ettei häntä pidellyt mikään vaan pakko oli päästä konttimaan kylmään rantaveteen. Hänestä tullee melkoinen vesipeto, niin riemuisasti hän kiljahdellen ja nauraen konttasi kovaa kyytiä koko rantaviivan pituudelta. Joukko kasvoi illan päälle, kun ystäviä tuli mukaan pihajuhliin. Yksi heistä toi kitaran mukanaan ja lauloimme koko illan yhdessä pihalla suomirockia Hassisen Koneesta Leevi & The Leavingseihin. Anteeksi naapurit. Saunakin oli saatu kuntoon, kun myrkyt ja kuuma vesi avasivat tukkeutuneen viemärin. Pääsimme siis noudattamaan perinteitä ja saunomaan juhannuksena pihasaunassa. Yöllä kävimme vielä ajelulla tyhjässä kaupungissa ja melko tyhjässä Nallikarissa. Poliiseja näkyi enemmän kuin juhlijoita, ja meidätkin puhallutettiin kaksi kertaa ensimmäisen puolen tunnin sisään.

Kylmä vesikään ei estänyt perheen lapsia uimasta. Even the cold water couldn't stop the children from swimming.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti