keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Day 327: Kemi, the pearl of the Bothnian Bay

Kaunis kesäinen päivä houkutteli meidät turistiksi Kemiin. Meillä kummallakin oli hieman vinoutuneet 80-luvulta peräisin olevat mielikuvat Kemistä, joten oli aika päivittää ne ja vierailla avoimin mielin tässä Perämeren pikkukaupungissa. Jätimme auton parkkiin ja jalkauduimme kaduille kuljeskelemaan. Ihmisiä oli melko vähän liikkeellä, mutta kyllä siellä selvästi elon tuntua oli enemmän mitä odotimme, varsinkin sataman alueella. Kivat pikku putiikit loistivat poissaolollaan, joten mikään shoppailijan paratiisi Kemi ei ole, eikä kahviloitakaan pahemmin näkynyt keskustan alueella. Sen sanottuani on pakko kuitenkin mainita, että yllättävän kivoja kankaita näin kangaskaupassa, erittäin ajan hengen mukaisia, ja myös yksi kiva laukkukauppa löytyi. Divarissakin kävimme. Sataman aluetta oli selvästi kehitetty viime näkemästä, siellä oli pari kahvilaa ja olutterassia rannan tuntumassa ja oikein kivat istuttavat portaat meren äärellä. Kemissä oli näköjään pidetty hiekkaveistosten SM-kilpailut, ja kilpailutyöt olivat vielä esillä. Ajelimme autolla vielä ristiin rastiin ja  näimme kauniin vaaleanpunaisen kivikirkon ja hienoja vanhoja puutaloja, jotka henkivät menneen ajan tunnelmaa. Aikaisemmin olin pitänyt Kemiä todella ahdistavana paikkana, mutta ei se nyt niin pahalta enää tuntunut, hieman pysähtyneeltä ja tylsältä vain. Mutta oli siinä jotain kivaakin, ainakin näin kesäisenä päivänä kun elo tuntuu kepeältä ja ihmisillä on hyvä mieli.

Ajelimme vanhoja pikkuteitä pitkin takaisin Tornioon ja kävimme Hesellä, missä Kari söi elämänsä ensimmäisen kerran jotain muuta kuin kasvishampurilaisen. Palasimme Ruotsin puolelle ja kotiin lepäilemään ja kahvittelemaan (ollaanhan nyt pohjoisessa missä se kuuluu tapoihin) ja muuten vain oleskelemaan. Illalla telkkarista tuli taas iki-ihana Project Runway eli Muodin Huipulle, ah sitä draamaa! Ja siitä tulikin mieleeni, että eilen yöllä törmäsimme kanavia surffatessa toiseen saman formaatin ohjelmaan, jossa oli taiteilijoita muotisuunnittelijoiden sijasta. Erittäin mielenkiintoinen ohjelma, mikäs sen parempaa viihdettä kuin seurata taiteilijoiden luomisprosessia ja egojen yhteentörmäyksiä, ja lopuksi arvostella kaikkien työt. Me likes. Samanlainen ohjelma voitaisiin tehdä helposti myös graafisista suunnittelijoista, se olisikin hauskaa seurattavaa! Varsinkin ne selitysosat! ;) Nuhaa täällä kumpikin podetaan, on se kumma että aina kun tulemme Pohjois-Suomeen saamme nuhan.

Kemin keskusta. Kemi center.

Olisipa ollut ihanaa asioida näin retrossa kenkäkaupassa, harmi että oli muuttanut muualle. It would have been great to shop in retro shoe shop like this, too bad it had moved elsewhere.

Kemin satamaa. Kemi harbour.

Kemissä oli pidetty hiekkaveistosten SM-kisat vastikään. Recently they held Finnish Championships in sand sculpting in Kemi.

Kaunis talo, jossa oli joku ravintola. Beautiful house that was a restaurant.

Todella hieno vanha puutalo Kemin keskustassa. Really beautiful old wooden house in the Kemi center.

Pinkki sopii yllättävän hyvin myös kirkoille. Pretty in pink goes with churches also.

2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Kemissä ois ollu semmonen ihana kahvila-konditoria kuin Pulla-Jussi, monesti viime syksynä siellä käydessäni ajattelin, että teidän pitäis käydä siellä. Ois myös kannattanut käydä siinä kauniissa puutalossa olevassa ravintolassa, siellä on kuulemma aivan tajuttoman hyvät pizzat (en ole maistanut, aion korjata asian heti kun työt Kemissä taas elokuussa alkaa). Ja mun koti oli ihan sen kirkon lähellä, työmatkan varrelle sattui monta hienoa rakennusta.

Tau kirjoitti...

Kemihän on niin lähellä, että tuo Pulla-Jussi saadaan varmasti testattua vielä tämän kesän aikana. ;) Kiva työmatka sulla kauniiden talojen kupeessa!

Lähetä kommentti