lauantai 12. toukokuuta 2012

Day 295: Borough Market


Lähdimme serkkujen ja heidän koiransa Hattien kanssa puolilta päivin Borough Marketiin, ruokamarkkinoille. Aurinkoinen päivä oli houkutellut paikalle puoli Lontoota, mutta silti alue tuntui meistä väljältä Bangkokin ruuhkaisten markkinoiden jälkeen. Alue oli aika pieni, mutta siellä oli hyvä valikoima kojuja ja tarjolla oli monenlaisia herkkuja tavallisista markkinatuotteista gourmet-elämyksiin. Kari pääsi vihdoin testaamaan Monmouth Coffee Companyn laadun, sillä markkinoilta löytyi yksi heidän sivupisteistään. Erittäin hyvää kahvia, kuului tuomio. Vietimme toista tuntia kojuja kierrellen. Tarjonta oli selvästi Lontoon herkkusuille suunnattua, ja virkistävää vaihtelua Aasian jälkeen. Olo oli ihmeen kotoisa ja nautimme suunnattomasti urbaanista ilmapiiristä. Lounaaksi maistoimme maalaismunakasta, tuorepuristettua inkivääri-omena-sitruuna-vehnänoras-mehua, frankfurter-hodareita hapankaalin kera ja banoffee-piirakkaa sekä karamellisoitua omenajuustokakkua. Taivaallista. Kävelimme porukalla hakemaan Hattielle tilaustyönä tehtäviä kaulapantoja Holly&Lilista, ja tapasimme kaupassa ihania koiranpentuja. Englantilaiset ovat koirahullua kansaa, se tuli todistettua kun kulki Hattien kanssa. Minne tahansa menimmekin, Hattie herätti huomiota kuin joku kuuluisuus konsanaan, ja ihmiset halusivat ottaa kuvia Hattiesta ja silittää häntä. Hattie on ruskea puudeli, ja oikein soma ilmestys pinkissä rusetissaan. Ostosten päälle piipahdimme viereiseen pubiin. Mustalla taksilla ajelimme takaisin Islingtoniin, ja vietimme rauhallisen koti-illan hyvän ruoan parissa. Valvoimme taas myöhään kun juttua riitti. Ai niin, testasimme Lindtin kaksi uutuusmakua, kookoksen ja suolakaramellin, syntisen hyviä tummia suklaita molemmat!

Borough Marketilla sai hyviä gourmet-elämyksiä. Borough Market was great for gourmet tastings.

Vihdoinkin! Monmouth Coffee Companyn hyvää kahvia nautiskellen. At last! Kari enjoyes Monmouth Coffee company's good cuppa.

Orgaanisia vaihtoehtoja pikaruoalle oli tarjolla vaikka kuinka paljon. There were lots of organic choices for fast food.

Markkinahumua. Market atmosphere.

Syntisen hyviä kakkuja. Sinfully good cakes.

Tungoskaan ei tuntunut pahalta Bangkokin jälkeen. Market didn't feel that crowded after experiencing Bangkok crowds.

The Shard.

Lovely Hattie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti