perjantai 4. toukokuuta 2012

Day 287: Chocolate buffet at Sukhotai Hotel

Kauan odotettu päivä koitti viimein! Olimme varanneet synttärien kunniaksi pöydän Sukhotai-luksushotellin legendaariseen suklaabuffettiin jo ajat sitten, ja tänään viimein pääsimme vapauttamaan sisäiset ahmattimme notkuvien pöytien ääressä. Aamun otimme iisisti hotellissa vatsaa venytellen, ja kahdeksi hankkiuduimme hotellille niin hienoissa vaatteissa kuin matkalaukuista löytyi, eli ei kovin hienoissa. Onneksi muut asiakkaat olivat myös ihan t-paita&farkku-linjalla, niin ei tarvinnut tuntea oloansa noloksi. Palvelu hotellissa oli erinomaista heti sisäänastumisesta lähtien, kohteliaat työntekijät ohjasivat meidät kunnioittavasti pöytään ja toivat virvoketta kuumuudesta toipumiseksi. Aulassa kauniiseen silkkikaapuun pukeutunut nainen soitti vanhaa itämaista soitinta joka kuulosti sitralta, ja tunnelma oli hillitty ja yksityinen. Katselimme silmät pullistuen tarjoilupöytiä herkkuvateineen. Oih, mikä paratiisi! Toisella puolella salia oli suolaisten pikku suupalojen pöytä, ja meidän puolellamme salia oli suklaaherkkujen pöytä. Verryttelyksi haimme alkuun suolaista purtavaa, sushia ja pieniä voileipäsiä ja rapukakkusia ja hernesoseshotteja ja pomelon viipaleita. Näin haasteeseen virittyneenä kävimme itse asiaan ja suklaapöydän kimppuun. Oli vaikea päättää, mitä ottaisi ensimmäiseksi, kun kaikki näytti niin hyvältä. Huomasimme kuitenkin nopeasti, että vaikka ulkonäkö oli kaunis, ei maku välttämättä ollut ihan huippusuperluksustasoa. Tietysti halusimme testata kaiken mahdollisen, joten söimme useita makupaloja puoleksi, ettei kunto loppuisi kesken. Tryffelit, kakut, jäätelöt ja leivonnaiset kuitenkin kalpenivat suklaashottien rinnalla: tarjoilupöydällä oli parisenkymmentä sorttia erilaisia suklaalaatuja, joista sai valita mitä halusi, joko puhtaasti tai sekoituksina, ja tarjoilija sekoitti niistä kuuman maidon kera paksua suklaajuomaa pieneen espressokuppiin. Mahtava tapa nauttia suklaasta, maku oli niin intensiivinen ja vahva, että sai todella hyvän käsityksen eri laatujen aromeista ja eroista. Viimeistään tässä vaiheessa tajunta räjähti kummallakin ja leijuimme jossain sokeripilvien yläpuolella ja virnistelimme toisillemme kuin typerykset. Laskeutuminen alas vaati lisää sushia, ja se tasapainottikin onneksi oloa sen verran että pysyimme tolpillamme. Näin jälkikäteen ajatellen buffetin parasta antia olivat sushit, suklaashotit, tryffelit, suklaainkiväärikakku, hedelmäpaistos sulan suklaan kera ja jäätelöt. Kolmisen tuntia vietimme hurmoksessa, ja onnellisina horjuimme takaisin hotelliimme lepäämään. Tänään tuskin tulee enää nälkä.

Legendaarinen suklaabuffet Sukhotai-hotellissa. The legendary chocolate buffet at Sukhotai Hotel.

Truffles.

White chocolate cherry things.

Summer fruit crumble with melted chocolate sauce, vanilla sauce and whipped cream.

Chocolate salami.

Macarons.

Lime chocolate cake.

Sushi.

Salty things.

Ingredients for the chocolate shots.

A piece of heaven: a chocolate shot.

Marshmallows dipped in melted chocolate.

A happy man.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 287

Pieni kivinen patsas (eli Obdurlath, duh!) tömähti keskelle mustan massan ja kaaoksen aallon voimien mittelöä. Tämä kolmas vahva voima lopetti tasaväkisen kamppailun aiheuttamalla reaktion jollaista mikään maailmankaikkeus ei ollut kokenut sitten aikojen alun. Kaikki kolme voimaa vapisivat sekunnin miljoonasosan verran liitoksissaan ennen kuin ne hajosivat kukin eri tavalla ja eri suuntiin. 

Kaboom?

Onko paha nyt voitettu ja tämä tarina loppu?

Vastaukset näihin toivottavasti lopullisiin kysymyksiin ja paljon muuta helpottavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

3 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Hih, teidän kanssa :) Mulle olis kans maistunut! Suklaa-lime kakku kuulosti hyvältä!

Sami kirjoitti...

O.o

Whoa.

Tau kirjoitti...

Nina: Itse asiassa suklaalimekakku oli huonoimmasta päästä, kuivahko ja mauton. Leivotaan me parempaa kun nähdään. ;)

Sami: Erittäin hyvin sanottu!

Lähetä kommentti