Day 27: 1450 kilometriä takana

Goodbye Norja! Mahtavat maisemat siellä, ei voi muuta sanoa vaikka alkaa kuulostaakin eläkeläiseltä. Tromssa oli oikein kiva pikku kaupunki, ja norjalaiset vaikuttivat mukavilta. Tromssan kadut olivat kapeita ja keskusta nopeasti nähty. Saarta emme ehtineet kokonaan kiertää, kuljimme vain keskustan tuntumassa. Rantanäkymiä ei oltu oikein kunnolla osattu hyödyntää, heti ydinkeskustan ulkopuolella ranta oli ihan jättömaata ja täynnä romua ja pusikkoa. Ehkäpä norjalaiset ovat niin tottuneita upeisiin näkymiinsä että kaikkea ei jakseta hyödyntää? Tromssa on muuten yksi maailman parhaita paikkoja revontulien bongaamiseen.

Aamulla lähdettiin taas matkaan ja ajettiin Tromssasta Suomen rajalle ja kutiteltiin Suomi-neidon kainaloa kun tultiin käsivartta pitkin takaisin Haaparannalle. Yllättävän kauan kesti matka, kun Norjassa eteneminen on niin hidasta, iltakuudelta vasta oltiin perillä. Pysähdyttiin vain kerran Muoniossa, joten kankkulihakset olivat koetuksella. Jonkinlainen Norja-kuume taisi tarttua, kun alettiin jo suunnitella että ensi kesänä voisi käydä Altassa ja Nordkapissa ja Kirkenäsissä...

Norjan puolella oli toinen toistaan mahtavampia maisemia, mutta heti kun tultiin Suomen puolelle maisemat latistuivat eikä mikään Saana-tunturi tai muutkaan näyttäneet miltään. Höh, mites ne norjalaiset ovat juurikin onnistuneet vetämään rajat niin ettei meille jäänyt yhtään vuoren huippua, rotkoa tahi koskea? Mutta poroja kyllä näkyi, oltiin ajettu ehkä 10 metriä Suomen puolella kun ensimmäinen lauma hyppeli tien poikki ja sitten niitä riittikin niin paljon, että piti koko matka vahtia silmä tarkkana tien laitaa.

Norjassa ei muuten näkynyt yksiäkään Crocseja, eikä kirpputorejakaan. Karin teoria on, että norjalaiset ovat niin pihejä, etteivät raski luopua mistään tavarasta. Mene ja tiedä, mutta Ruotsin ja Suomen puolella on säännöllisin väliajoin kirppari-ilmoituksia tien varressa.

Goodbye Trommsö!

Näin idyllisiä vuononäkymiä joillakin onnellisilla on pihoiltaan. Some people have very idyllic fjord scenes from their yards.

Tyyni sää antoi uusia ulottuvuuksia vuonoille. Calm weather gave new dimensions to the fjords.

Hurjia pilvihyökkäyksiä vuorten huipuilla. Wild cloud formations on the mountain tops.

Kaunista. Beautiful.

Graffitia?

Norjalaiset lampaat olivat oikein puhtaita ja somia ja fiksun oloisia. Norwegian lambs were clean, pretty and seemed clever.

Pakko oli taas pysähtyä... We had to stop once more...

Tuolla olis kiva soudella. It would be nice to go rowing a boat there.

Rentun ruusu. Willowherbs.

Saavumme pian Suomeen, ja sää alkaa näyttää pahalta. Muttei sitten ollutkaan. Arriving soon to Finland, the weather is looking bad. But wasn't, after all.

Oma koti kullan kallis! Ei mitään vuoria enää, vain tie ja pusikot. Home sweet home! No mountains anymore, just the road and bushes.

Yhtään poroa ei nähty Ruotsissa eikä Norjassa, mutta saman tien kun tultiin Suomeen alkoi porot hypellä tiellä. Olikohan ne kaikki kerääntyneet Suomeen? We didn't see any reindeer in Norway or Sweden, but the minute we arrived to Finland they started to run across the road. Perhaps they had all gathered in Finland?

Carlos Drake, seikkailija.

Luku 27

Palaamme hetkeksi tarinassa seuraamaan, mitä kuuluu Elvanderille, tuolle vaalealettiselle huonon henkselimaun omaavalle konnalle. Hän oli heittänyt Voguensa paperinkeräykseen ja oli korvikkeeksi käynyt ostamassa valtavan kokoisen lihaperunapatongin, jolla muksiminen tainnuttaisi sinivalaankin. Hän oli käyttänyt oikotietä ja ehtinyt baariin antamaan siellä istuvalle päällikölle kuivalihaköntsän vastineeksi siitä, että päällikkö neuvoisi Carloksen kohti pesulaa. Nyt Elvander juoksi kohti autopesulaa ottaakseen pikapesun vahauksella (siis itselleen, hänellä oli jonkin verran outo addiktio autopesuloihin). Elvander oli alkujaan kahden viikinkisoturin ottopoika Jämtlannista. Lapsuutensa hän vietti muurahaisen muotoisessa keinutuolissa syöden ruoaksi mateita ja juoden lampaanmaitoginiä päälle. Tällaisen ruokavalion kiikkumisen ohessa uskottiin antavan lapsille loistavan värisilmän ja virheettömän tyylitajun. Elvanderin kohdalla tämä oli ilmiselvästi mennyt täysin päin prinkkalaa ja hänestä oli kehittynyt se tyylitajuton hirviö, mikä hän oli tänä päivänä. Henkselikauppojen kauhu ja Voguen monivuotinen tilaaja, erään kalifin lettipäinen kaksoisolento, tätä kaikkea oli Elvander. Rikoksen polulle hänet oli houkutellut Frank. He olivat tavanneet golftarvikeliikkeessä, kun Elvander oli etsinyt itselleen keltaisia golfkenkiä, joissa on purppuranväriset pilkut. Elvander oli sitä mieltä, että juuri sellaiset kengät sopisivat hänen vaaleansinisten muumihaalareidensa kanssa. Ikävä kyllä sellaisia kenkiä ei ollut olemassakaan ja pelkkä kenkien kuvailu sai kaupan työntekijät niin pahoinvoiviksi, että he joutuivat lähtemään ulos. Frank, joka myöskin oli kaupassa katselemassa yksittäispakattuja golfpalloja, meni puhuttelemaan Elvanderia ja sai hänet muutamassa sekunnissa mukaansa rikoksen poluille. Heidän ensimmäinen yhteinen keikkansa oli yritys ottaa pikkutytöltä tikkari. Heidän päästyään sairaalasta (sattumalta sama sairaala, missä Frank oli töissä) jokunen viikko myöhemmin he päättivät yrittää jotain helpompaa.


Hei, mistäs tuollaista patonkia oikein saa?


Entäs muumihaalareita?


Tai tikkareita?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.