Day 34: Potatoes

Lähdimme siskon ja vauvan kanssa päiväretkelle, mikäs sen mukavampaa. Ensin ajeltiin Linnanmaan yliopistokampukselle fiilistelemään lapsuuden muistoja, sillä siellä tuli usein käytyä lapsena kun äiti oli siellä töissä. Heti kun astuin sisään rakennukseen muistin sen tuoksun ja ne ah niin ihanat 70-luvun värit ja pitkät käytävät joista avautui ovia sinne sun tänne. Se oli lapsena tosi jännä paikka. Palasin hetkeksi lapsuuteen tosi vahvasti, oli aika liikuttavaakin käydä siellä. Vähän oli jo alkaneet opiskelijakuhinat, ja sitä katsellessa tuli kauhea hinku lähteä opiskelemaan jotain, ihan mitä vaan, vaikka tähtitiedettä tai nanoteknologiaa. Se meni kyllä nopeasti ohi.

Sitten ajoimme retken varsinaiseen määränpäähän eli Tyrnävän Pömilään. Tyrnävä on tunnettu pottupitäjä, ja matkan varrella näkyikin laakeita perunapeltoja ja muutama lehmänkantturakin. Tyrnävän keskustassa on Pömilä-niminen kahvilaravintola, jonka tarjontaan tutustuminen oli tietysti matkamme tarkoitus. Nautimme siellä päiväkahvit munkin kera (Pyynikki on edelleen ykkönen mutta kyllä tämä hyvä oli) ja otimme paljon kehutut pitsat mukaan kotiin viemisiksi. Luonnollisesti pottupitäjässä on pottupitsoja tarjolla, ja valitsimme peruna-kinkku-homejuustopitsan. Siinä Pömilän vieressä on myös kaunis kirjasto joka on tehty entiseen myllyyn, sitäkin kävimme ihailemassa.

Kotimatkalla sisko huomasi tien vieressä kyltin jossa kerrottiin perunoita olevan kaupan 350 metrin päässä, joten kurvasimme pihaan ja perunaostosten jälkeen (20 kg Mirabel-perunoita, käsinpoimittuja) vietimme hetken isännän kanssa jutellen ja hänen taideteoksiaan ihaillen. Hän oli sellainen puuhamies, oli rakentanut omin käsin aitan ja jättimäisen kiikkutuolin pihaan, sekä tehnyt veistoksia romusta ja esittelipä hän meille keskeneräisen öljyvärimaalauksen ja pari entisöityä mopoakin, toinen oli perinteinen vihreä pappa-Tunturi. He keräsivät myös Deutz-traktoreita, ja näimme pari hienoa yksilöä. Mukavan isännän hyvästeltyämme jatkoimme matkaa, mutta eihän me kauas päästy kun piti jo kurvata uuteen hienoon kalaravintolaan ja myymälään eli Vihiluodon Kalakauppa & Keittiöön, joka on ihan nelostien varrella. Harmiteltiin ettei voitu jäädä lounaalle, mutta ehkäpä sinne ehtii vielä palata joku päivä... mukaan ostettiin tervamuikkuja ja paikan päällä nautittiin paikallista artesaanijäätelöä, Sortolan tilan jäätelöä. Kinuskikermajäätelö oli parasta mitä olen pitkään aikaan maistanut! Päätimmekin saman tien että täytynee tehdä retki Sortolan tehtaanmyymälään Ylikiiminkiin, sisko olikin siitä jo lukenut lehdestä. Sitten ajeltiin kotiin, syötiin pitsat lounaaksi ja ne olivat kyllä hemmetin hyviä ja täyttäviä, en jaksanut syödä puoliakaan ja olin ruoan jälkeen ihan pökerryksissä. Oli pakko ottaa pikku päikkärit.

Illalla ajeltiin ihailemaan Nallikarin rantaa, joka voittaa hietsun kyllä mennen tullen. Käytiin myös pikavisiitti veljen luona, ja siellä muistin yhtäkkiä että olin kokonan unohtanut että tänään on Oulussa Taiteiden Yö ja teatterilla oli alkanut kirpputori klo 15 ja olin suunnitellut meneväni sinne. Argh! Sitä se pottuspäissään oleminen teettää, unohtuu elämän prioriteetit. Olihan sinne pakko kuitenkin ajaa tarkistamaan tilanne, vaan eihän siellä mitään enää ollut jäljellä, harmi. Ajeltiin hieman ympäriinsä ja etsittiin Taiteiden Yön menoa ja meininkiä, mutta kun ketään ei näkynyt missään ajettiin kauppaan ja kotiin.

Pömilä: pottu-kinkku-homejuustopizza 7,5 euroa

Oulun Yliopiston oranssi-siniset värit muistuttivat jostakin... Oulu University's orange & blue colours remind me of something...

Tyrnävän Pömilästä saa herkullisia pottupitsoja. Pömilä cafe in Tyrnävä sells delicious potato pizzas.

Kaunis kirjasto vanhassa myllyssä. Beautiful library in an old mill.

Siinä menu, ei uskallettu maistaa hauskasti nimettyjä tulitiaisia.  Here's the menu of Pömilä.

Karia lapsettaa paikallisen pottuisännän tekemässä tuolissa. Kari enjoyes feeling like a child in a chair made by a local potato farmer.

Hieno traktori. Fine tractor.

Uutta arkkitehtuuria kalaravintolassa. New architecture in fish restaurant.

Lounaaksi erinomaista ja erittäin täyttävää pottupitsaa. Very good and very filling potato pizza for lunch.

Kaunis ja iso Nallikarin ranta. Beautiful big Nallikari beach.

Nallikarissa riittää hiekkaa kaikille. There's enough sand for everyone in Nallikari.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 34

"Näytä mitä osaat!" , pukki sanoi. Carlos loikkasi kaksi senttiä ilmaan ja potkaisi maassa ryömivää tuhatjalkaista potkaisten ohi ainakin metrillä. Seuraavaksi hän nappasi maasta tukon ruohoa ja liimasi sen leukaansa etanan limalla. Sitten hän käveli kumarassa ja puhui narisevalla äänellä kuulostaen ja näyttäen erehdyttävästi ihan itseltään. "Loistavaa, mitään et ole oppinut. Nyt tiedät, vuohet ei osaa mitään". Näin sanoen pukki lähti loikkimaan takaisin kohti ruokapöytää laulaen mennessään: Bäää baaa bäää baaaahhaaaahaahhhhahahhahhahahhahaha. Carloksen mielestä pukin laulu kuulosti loppuvaiheessa epäilyttävästi naurulta, mutta hän saattoi erehtyäkin. "Hei, äläpäs vielä mene, sinunhan piti kertoa minulle missä minä olen ja miten pääsen pois täältä". Pukki ei pysähtynyt mutta huiskautti mennessään sorkkaansa. Carlos aukaisi suunsa huutaakseen uudestaan pukinrähjän perään, kun yhtäkkiä tuli pyörretuuli, joka nosti hänet ilmaan ja alkoi kuljettaa häntä ylös yhä ylös. Ollessaan melkein pilvien tasalla hän näki kuinka kaksi pientä sinistä pistettä tulivat hänen perässään saman pyörteen kuljettamana. Pian pilvet sulkivat Carloksen pehmeään syleilyynsä ja kaikki muuttui valkoiseksi. Yhä vain hän kohosi, samaan aikaan siniset pisteet lähestyivät häntä. Kohta pisteet olivat niin lähellä, että Carlos tunnisti kissoiksi muuttuneet tontut. Kohta kisut olivatkin jo Carloksen vierellä. "Röyh!", sanoi kissa, joka oletettavasti oli Pim (tai Pam). "Burp!", sanoi kissa, joka oletettavasti oli Pam (tai Pim). "Hei kaverit, mites menee! Tuliko maha täyteen!".

No, tuliko maha täyteen?


Vastaus tähän kysymykseen ja paljon muuta ruokaisaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.