Unta riitti taas yllättävän pitkälle aamuun, vieläkin odottelemme sitä ihmettä että joku aamu heräisimme täysin levänneinä ja energiaa uhkuen. Hieroimme pintaan aurinkorasvaa ja lähdimme rantaan makoilemaan ja kävelemään. Oli todella tuulinen päivä ja aallot sen mukaiset, ihan mielettömät vaahtopäät kohisivat rantaan. Viihdyimme rannalla melkein kolme tuntia, aaltojen ääni on niin hypnoottinen että huomaamattaan sitä kuuntelee pitkiä aikoja ja unohtuu omiin ajatuksiinsa. Tuntui hyvältä kävellä aaltojen siloittamalla hiekalla avojaloin ja antaa meren välillä huuhdella nilkkoja. Vesi oli niin korkealla ja merenkäynti niin kova että paikoitellen yllätysaalto pyyhkäisi yli polvien ja oli viedä mennessään. Jotenkin tuli flashbackia lapsuuteen, kun olimme aina meren rannalla uimassa ja aallot tuntuivat silloin NIIN isoilta ja niissä oli kiva riehua. Ilta meni kotihommia tehdessä, olin urhea ja tartuin jopa inhokkipuuhaani eli käsipyykin pesuun. Leffakin katsottiin.
Carlos Drake, seikkailija
Luku 114
Ona seisoi yksin keskellä paahtavan kuumaa erämaata. Korkealla taivaalla loisti neljä pientä eriväristä aurinkoa. Hän oli levitoinut satoja kilometrejä hiekkadyynien ylitse nähden vain tyhjyyttä ja hiekkaa ympärillään. Ona oli menettänyt ryhmänsä heti heidän tullessaan Unohdetuille Planeetoille. He olivat saapuneet normaalisti oven kautta ja olivat edenneet etsinnöissään ensimmäiselle hiekkamerelle. Siellä outo tervamainen olento oli hyökkännyt heidän kimppuunsa ja vienyt mukanaan kaikki paitsi Onan. Nyt hän oli viimeinen Vartija ja hänen täytyisi suorittaa tehtävä ilman kenenkään apua. Ona kohosi ilmaan ja lähti jatkamaan matkaansa. Onan lähdettyä dyyniltä hiekasta alkoi tihkua jotain mustaa ja paksua.
Saako Ona apuvoimia?
Onko hän todellakin niin yksin, kuin hän luulee olevansa?
Vastaukset näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ja paljon muuta tervanjuontia seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti