keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Day 103: Shopping at Smithfield (and thoughts of Fiji)

Heräsimme taas seitsemältä, ilmeisesti jonkinasteinen jet lag vaivaa kun nukuttaa kovasti mutta sitten heräilee keskellä yötä ja nukkuu levottomasti. Pulahdimme aamu-uinnille altaaseen ja lähdimme sitten bussilla Smithfieldin ostoskeskukseen, se kun on lähin paikka missä on kunnollisia kauppoja. Päiväksi oli lupailtu sadetta, joten senkin puolesta oli hyvä päivä sisätiloissa olemiseen. Ihmiset ovat täällä kauhean ystävällisiä, heti kun on vähänkin empivän näköinen joku tulee kysymään voiko olla avuksi, ja muutenkin kaikki ovat kovia juttelemaan, enpä tiennyt sitä puolta Australiasta, mukava yllätys. Niinpä saimme heti neuvoja bussipysäkillä kun olimme epävarman näköisiä, ja ihmiset vielä muistivat bussissa kertoa meille missä kohti pitää jäädä pois, ja kun tutkimme aikataulua takaisin lähtöä varten eräs rouva tuli kertomaan että meidän tarvitsemamme bussi lähtee toisesta paikasta ja neuvoi oikean reitin, ja kaupan kassa antoi vinkkejä Sydneytä varten… ihan uskomatonta. Itse asiassa täällä ollaan ystävällisempiä kuin Fijillä, jonka ystävällisyyttä mainostettiin etukäteen joka paikassa.

Ostoskeskuksessa tuli vietettyä aikaa viitisen tuntia, oli niin paljon asioita mitä piti hoitaa. Kyselimme kuukaudeksi nettiyhteyttä parista paikasta, mutta jäi epäselväksi että toimivatko yhteydet täällä Trinity Beachilla hyvin, joten jouduimme vielä turvautumaan nettikahvilaan että saimme blogipäivitykset tehtyä. Toivottavasti pian saisimme netin myös tänne "kotiin". Illalla teimme ruokaa kotona, nyt kun saimme tarvikevarastot täydennettyä kunnon kotielämää varten. Olemme seuranneet televisiosta uutisointia euroalueen kriisistä ja pörssin romahduksesta, se on täälläkin iso uutinen Qantaksen tilanteen ohella. Illan huipennus oli vanha klassikkoleffa Road house tofupastan ja valkoviinin (!) kera.

Olemme pari viime päivää muistelleet Fijiä ja tunnelmia siellä. Niinkuin yllä jo mainitsin, paljon mainostettu fijiläisten ystävällisyys ei tällä kertaa ainakaan tehnyt erityistä vaikutusta, vaikka ihan mukavia ihmisiä siellä tapasimmekin. Parasta antia siellä olivat saaret, ja oli hyvä käydä usealla eri saarella sillä niissä oli kaikissa ihan oma tunnelmansa ja meininkinsä. Olot olivat välillä melko alkeelliset länsimaiseen tasoon verrattuna (varmaankin viiden tähden resorteissa homma on ihan toinen), mutta toisaalta upeat rannat ja luonto heti käden ulottuvilla saivat unohtamaan kaiken muun. Vesiaktiviteetit olivat siellä se juttu, ja turkoosi kirkas meri valkoisine korallihiekkarantoineen ei voinut olla tekemättä vaikutusta. Korallit ja sukelluspaikat ovat kuulemma maailman huipputasoa. Turisteja kyllä rahastetaan ihan kaikesta, ja hieman oli välillä vedätyksen makua havaittavissa. Hintataso oli tosi edullinen, mutta hyviä ostospaikkoja ei Nadissa ollut. Ihmiset olivat aitoja, kaikki tuntuivat osaavan laulaa, ja elämänmeno oli rentoa, ei se oo niin justiinsa -tyylistä. Fiji time tosiaan oli havaittavissa paikallisten elämässä, aika hidastui ja monet asiat menettivät merkityksensä. Ehkä siihen vaikutti osaltaan myös se, että paikalliset tykkäsivät juoda rauhoittavaa kavaa iltaisin. Tuoreita banaaneja, ananaksia ja paw paw -hedelmiä oli tarjolla yllin kyllin, kun taas maitotuotteet ja jälkiruoat loistivat poissaolollaan. Ihmiset olivat hyvin perhekeskeisiä, ja lapsista tykättiin kovasti.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 103


Tontut joutuivat voimakkaaseen vesipyörteeseen, joka imaisi heidät mukaansa ulos huoneesta. He pyörivät vinhasti ympäri ja nousivat koko ajan ylöspäin. Noustessaan he näkivät miten huone, jossa he olivat olleet, hajosi ja katosi. Heidän happensa ollessa juuri loppumaisillaan he tupsahtivat pintaan. He eivät ehtineet kuin haukata nopeasti henkeä, kun heidät pintaan tuonut pyörre vaihtoi suuntaa ja vedenpinta alkoi nopeasti laskea. Tontut uivat sulavalla kroolilla pyörteen reunalle ja näkivät hurjan näyn. He olivat korkean vesimassan päällä, joka laski nopeaa vauhtia. Vesi valui ympärillä olevien rakennusten lävitse niiden takana olevaan kaupunkiin. Tonttujen ihmetellessä tapahtumia he näkivät miten viisi sanoinkuvaamatonta olentoa syökysyi vesimassasta ulos ja jatkoi matkaansa kohti kaupunkia. Vedenpinta laski koko ajan ja tontut kelluivat mukana. Aikansa kelluttuaan he huomasivat veden olevan enää puoli metria syvää. Siinä vaiheessa he nousivat jaloilleen ja pian he seisoivat kuivalla hiekalla veden kadottua jäljettömiin. "Vau! Täällä on mahtava viemäröinti", Pum sanoi. "Niin on, ja varmaan maailman suuriin tori", sanoi Pim. "Mihinköhän ne viisi kamalan näköistä hirviötä hävisivät?", ihmetteli Pam (joka ei ilmeisesti ollut katsonut paljoakaan elokuvia). 


Pitäisikö tonttujen alkaa käydä enemmän elokuvissa?


Pitäisikö heidän alkaa kilpauimareiksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti