Day 95: Local school and village

Aamupala oli positiivinen yllätys, tuoreita hedelmiä ja muffineja ja muuta perussälää. Heti sen jälkeen oli eilen mainostettu kylävierailu, jonne lähti meidän lisäksemme kuusi muuta vierasta ja opas. Naisten piti pukeutua yli polven ulottuvaan hameeseen, housut olivat ehdottomasti kiellettyjä, ja olkapäät piti myös peittää. Ja rahaa sai/piti ottaa mukaan. Kylä oli tällä samalla saarella, mutta toisella puolella, joten meidät vietiin veneellä kylän rantaan. Rannassa saimme vielä lisäohjeita: kuvia varten piti pyytää lupa, alastomia lapsia ei saanut kuvata (ei sellaisia kyllä näkynytkään), aurinkolasit piti ottaa pois, eikä hattua myöskään saanut pitää päässä. Ensin kävimme tutustumassa paikalliseen kouluun, jossa oppilaat lauloivat meille muutamia lauluja, ja sitten sai antaa lahjoituksen oppilaiden rahastoon. Lapset olivat aitoja niinkuin lapset yleensä, ja he lauloivat todella hienosti ja kovalla äänellä, aikamoinen ero Suomen kouluihin lauluperinteessä täällä. Oppilailla oli violettivalkoiset koulupuvut ja paljaat jalat ja leveät hymyt. Sieltä menimme viereiseen kylään, tervehdimme paikallisia jotka ystävällisesti huusivat "bula!" aina vieraita nähdessään, ja kävimme päällikön vanhassa kodissa joka nyt on tyhjillään. Siellä oppaamme kertoi hieman historiaa ja maistatti siskonsa leipomaa kookosleipää. Sitten hän kertoi kuinka paikallisille naisille on tärkeä tulonlähde saada tuotteitansa myydyksi turisteille, ja vei meidät kylän isoon saliin, jonne varta vasten meitä varten kylän naiset olivat tulleet myymään tuotteitaan. Kaikilla samat tuotteet, koruja ja pieniä esineitä, jotka oli tehty simpukoista tai puusta. En ostanut mitään, sillä Australiaan ei saa viedä simpukoita tai vastaavia luonnonmateriaaleja, eivätkä korut muutenkaan olleet makuuni. Eivätkä ne olleet edes itse tehtyjä, vaan pääsaarelta ostettua rihkamakamaa.  Kävimme vielä ennen lähtöä kirkossa, jossa myös sai antaa lahjoituksen. Lähdettyämme opas palasi katsomaan oliko lahjoituksia annettu. Yhden parakkimaisen talon seinällä oli lappu, jossa luki lääkärin vastaanottoajat eri päiville, maanantaisin oli näköjään hampaidenirtivetämispäivä. Kävelimme sitten rannalle päin, ja kuvasimme matkalla paikallisia majoja, jolloin opas innostui viemään meidät sisään yhteen majaan, jossa asui hänen sukulaisensa. En tiedä, olisiko lahjoituksia saanut antaa sinnekin.

Palasimme hotellille veneellä, ja söimme myöhäisen lounaan, joka jäi myös aika kevyeksi, kun ruoka ei kauheasti houkutellut. Ruoan jälkeen kävimme naapuriresortissa ostamassa aurinkovoidetta ja vettä (vesipullo oli siellä kaksi dollaria halvempi) ja palasimme sitten omalle lähes tyhjälle rannallemme ottamaan aurinkoa. Illallinen oli mongolialainen buffetti, eli keräsimme omille lautasillemme vihanneksia ja lihaa ja kokki wokkasi ne. Parasta illallisessa oli vastaleivottu leipä, jota sai niin paljon kuin halusi. Ruoan jälkeen oli rapukisa, jokainen vieras sai valita ravun itselleen ja sitten niitä piti kirittää voittoon. Me lähdimme kisan alkaessa nukkumaan, ei täällä meinaa pysyä hereillä enää iltayhdeksän jälkeen, ainakaan parisenttisten rapujen takia.

Koulurakennukset kylän kupeessa. School buildings by the village.

Näkymä kylässä. Rakennukset olivat melko kaukana toisistaan. View of the village. Buildings were quite far apart from each other.

Perinteiseen tyyliin rakennettu maja kylässä. Kävimme myös sisällä tervehtimässä talon emäntää. A hut build in the traditional way. We got a peek inside and said hi to the lady of the house.

Viidakkopolku kylältä rannalle. Jungle path from the village to the beach.

Resorttimme päärakennuksen portaat johtavat nousuveden aikaan suoraan veteen. The front stairs of the main building of our resort lead straight to the water in high tide.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 95

Auringonnousun Liittoutuma, neuvoston päärakennus, keskiplaneetta. Nykyinen hetki.


Neuvosto on kokoontunut normaaliin päivittäiseen istuntoonsa. Alkamassa on ensimmäisen aiheen käsittely ja puheenjohtaja on juuri pyytänyt hiljaisuutta. Ennen kuin hän ehtii aloittaa alustustaan salin kymenen metriä korkeat pääovet aukeavat ja sisään marssii neljä jättiläismäistä hahmoa. He ovat verhoutuneet raskaan näköisiin paksuihin panssareihin, päidensä suojana heillä on verenpunaiset kypärät, joissa on paksut kalterit silmien suojana. Kalterien takaa näkyy himmeän vihreä hohde. Jokaisella on pitkä kirkas miekka kädessään ja laserkivääri toisessa kädessä. Hahmot astelevat keskelle kokoussalia ja asettuvat neliöön selät vastakkain. Puheensorina salissa taukoaa ja puheenjohtaja katsoo närkästyneesti panssariasuisia jättejä. "Onko joku erityinen syy, miksi olette täällä, Pyhän veren ritarit?" Jymisevä bassoääni, joka tuntuu tulevan joka suunnasta, vastaa: "Olemme tulleet luovuttamaan miekkamme, tehtävämme täällä on päättynyt!" Ritarit nostavat miekkansa ilmaan ja irroittavat otteensa jättäen miekat paikoilleen ilmaan. "Mutta ettehän te voi jättää meitä taistelemaan yksin Mustan Tahdon sotajoukkoa vastaan!", puheenjohtaja huutaa. "Te olette vannoneet suojelevanne meitä!" "Meillä on uusi tehtävä, joka myös koskee Mustaa Tahtoa!", ääni vastaa. Ritarien keskelle ilmestyy avoin ovi, jonka läpi ritarit astuvat. Viimeisen ritarin kadottua ovi sulkeutuu ja häviää. Sali täyttyy huolestuneiden neuvostonjäsenien kysymyksistä puheenjohtajan yrittäessä saada järjestystä aikaan.


Mihin Pyhän veren ritarit menivät?


Mikä on heidän uusi tehtävänsä?


Miksi me välittäisimme?


Vastaukset näihin ritarillisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.