Day 77: Goodbye New York, Hello San Francisco!

Viimeinen päivä New Yorkissa, ja iltapäivällä lento San Franciscoon. Heräsimme aikaisin kauniiseen aamuun ja kävimme kävelyllä lähiseudulla. Näimme graffiti-gallerian, mutta Berliinin jälkeen se tuntui tosi vaisulta ja tylsältä, ja graffitit suorastaan lapsellisilta. Osuimme myös jonkin poliisisarjan kuvauksiin ja seurasimme hetken sivusta sitä menoa. Sitten palasimme hotellille ja haimme tavarat ja lähdimme lentokentälle kuluttamaan aikaa. JFK:n kenttä oli aika tylsä ja vanha, eikä siellä ollut juuri mitään kauppoja, ainakaan meidän terminaalissa. Vihdoin pääsimme koneeseen, viimeisten joukossa kun emme olleet halunneet maksaa ylimääräistä siitä ilosta että saisi nousta koneeseen ennen muita. Kone oli aivan täyteen buukattu, ja pelkäsimme että lento lähtisi myöhässä kun boarding aloitettiin niin myöhään, mutta AA hoiti homman tehokkaasti ja miehistö teki jo tsekkauksia ihmisten vielä etsiessä paikkojaan. Kone oli ikivanha, ja samoin koko miehistö. Se oli aivan absurdia, tuntui että koko kone miehistöineen oli juuri kaivettu jostain naftaliinista, ja meitä nauratti aika lailla. Mutta täytyy sanoa etten ole ennen nähnyt viiden eläkeläisen hoitelevan noin ripeästi ja ystävällisesti lentoemännän tehtäviä, siinä vauhdissa jäivät kyllä kaikki muut lentomiehistöt jalkoihin. Niinpä laskeuduimmekin San Franciscoon puoli tuntia etuajassa.

Matkalla hotellille (King George) ihailimme iltahämärässä maisemia ja kaupunkiin saavuttuamme fiilistelimme hetken sen sykettä: meitä tervehti iloinen hälinä ja väenpaljous kapeilla kaduilla. Ilta oli aika viileä ja tuuli suorastaan kylmä mutta ihanan raikas. Saimme nuhjuisen ja pienen hotellihuoneemme ja lähdimme pikaisesti kauppaan ostamaan vettä ja ruokaa, ja sitten palasimme takaisin hotellille syömään. Olimme aivan poikki, hyvä kun pysyimme edes hereillä syömisen ajan, ja menimmekin heti nukkumaan. Tänne tullessamme saimme kolme tuntia lisää aikaa (New Yorkiin tullessamme saimme seitsemän), joten olemme kaikkiaan nyt kymmenen tuntia jäljessä Suomen ajasta, ja se taitaa vähän tuntua elimistössä.

Mietimme äsken millaisia fiiliksiä New Yorkista jäi, ja molemmat olimme positiivisesti yllättyneitä kokemuksesta. Ihmiset olivat käsittämättömän ystävällisiä; heti ensimmäisenä päivänä kun astuimme Manhattanille ja tutkimme karttaa, tuli vanha herra kysymään tarvitsemmeko apua ja minne haluamme mennä, ja sama toistui Brooklynissa myöhemmin. Palvelu oli myös erittäin ystävällistä, ja vaikka siihen tietysti liittyy tippikulttuuri ei se tuntunut ollenkaan väkinäiseltä. Kulkeminen oli turvallista emmekä kokeneet missään vaiheessa oloamme uhatuksi. Poliiseja näkyi joka paikassa (aika moni söi donitseja ja oli ylipainoinen). Ruoka on Amerikassa paljon kalliimpaa mitä luulimme, hinnat ovat lähes samat kuin Suomessa lukuunottamatta joitain paikallisia tuotteita, esim. avokadot olivat pari dollaria kilo. Valikoimat ruokakaupoissa eivät olleet niin kattavia mitä odotimme, ja varsinkin suklaavalikoimat olivat suppeat Ranskaan verrattuna. Ihmiset olivat ihan tavallisen oloisia ja näköisiä, kaupunki ei hiljentynyt edes yöllä, ja ilma oli yllättävän raikasta. New Yorkista jäi hyvä mieli, ja jos vielä menemme takaisin, täytyy se tehdä paremmalla budjetilla, sillä nyt on kaikki ilmaiset asiat koettu.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 77

Carloksen kauhun keskeytti kova koura, joka otti tiukan otteen hänen nyt kapeasta niskastaan. Koura lähti raahaamaan Carlosta käytävää pitkin. Carlos kuuli kiukkuista mutinaa ja muisti kuka kouran omisti. Kyseessä oli sadistinen liikunnanopettaja, Kangeksi kutsuttu vanha armeijan upseeri, joka mielellään rankaisi lintsaavia tai muuten vain huonosti käyttäytyviä oppilaita. Kangen harrasti tiukkaa niskaotetta, missä saattoi harjoitella puristusvoimaansa. Moni oppilas oli saanut pitkäaikaisia niskakipuja ja purskahtanut itkuun Kangenin käsittelyssä. Kukaan ei ollut uskaltanut tehdä valitusta Kangenista, koska kaikki pelkäsivät hänen kostoaan ja käytävillä liikkui huhu, että hän oli koulun johdon erityisessä suojeluksessa. Kangen raahasi Carlosta kuin märkää rättiä kohti koulun liikuntasalia. Carlos yritti kähistä jotain mutta ei saanut kunnolla sanaa suustansa, koska koura hänen niskassaan puristi niin lujaa. Carlosta ahdisti ja hän pelkäsi niin paljon, että hän tunsi kuinka itku teki tuloaan. He saapuivat liikuntasaliin ja Kangen heitti Carloksen lattialle. "Kymmenen kierrosta salin ympäri, niin kuin olisi jo!", karjui sadistinen pikkunilkki. Carlos nyyhkytti ja niiskutti ja lähti sitten kömpelösti jolkottamaan salia ympäri. 


Montako kierrosta Carlos jaksaa juosta?


Kuinka kauan Carlos aikoo itkeä?


Vastaukset näihin surullisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.