Day 90: Sun & kayaking & music

Jännää kun nyt kun vuorokausirytmit ovat ihan poskellaan matkustelun takia mekin olemme pystyneet omaksumaan aamuvirkun elämäntavan. Kuudelta ylös ja yhdeksältä nukkumaan, ou jee. Aamupäivän otimme aurinkoa oikein tosissaan niin että hiki vaan valui, ja ennen lounasta teimme vielä toisen kajakkireissun, tällä kertaa syvemmille vesille. Tuli kova kiire meloa rantaan päin siinä vaiheessa kun iso laiva lähestyi saarta ja nostatti aaltoja. Iltapäivällä piti viettää aikaa lähinnä varjossa, kun aurinkokiintiö tuli täyteen. Pieniä rusketusraitoja on jo havaittavissa, jippii! Illallisen jälkeen otimme baarissa cocktailit ja seurasimme henkilökunnan esitystä. He esittivät joka ilta laulua ja joskus muutakin ohjelmaa, tällä kertaa he soittivat ja lauloivat viiden ihmisen voimin sellaisella volyymilla, että aloimme jo katsella että missä ne vahvarit ovat piilossa. Yksi heistä soitti kitaraa, yksi löi puukapuloilla rytmiä puukappaleesta ja eräs isokokoinen nainen näppäili keppiin pingotettua narua joka oli ilmeisesti jonkinlainen basso. Tällä samaisella rouvalla oli niin mahtava ääni, että harvoin kuulee. Musiikkihetken jälkeen olikin aika mennä viimeiseksi yöksi rantamökkiin. Yöllä nousi niin kova tuuli että se häiritsi jo nukkumista, aallot kohisivat ja palmut suhisivat ja liskot tappelivat katossa (en muuten aikaisemmin tiennyt että liskotkin pitävät ääntä, niillä on sellainen hassu nakutusääni), joten mikään rauhaisa tämä viimeinen yömme Bounty Islandilla ei ollut.

Kaikkiaan viihdyimme hyvin Bounty Islandilla, vaikka puitteet olivatkin hieman nuhjuiset. Kaikessa tekemisessä oli siellä sellainen omaleimainen kotikutoinen fiilis, joka oli aika hauskaa. Ja sellaista yksityisyyttä ja rauhaa mitä siellä sai on harvoin tarjolla, ei ollut ruuhkaa rannalla eikä tarvinnut tapella aurinkotuoleista, hyvä jos näki ketään muulloin kuin aterioilla. Ja snorklausvälineet ja kajakit kuuluivat huoneen hintaan, mistä myös plussaa.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 90

Pomin tarina jatkuu.


Pom annettiin Intialaiselle liikemiehelle. Ero muista tontuista oli katkera ja kyyneliä täynnä. Kohtalon ivaa oli myöskin se seikka, että he olivat juuri ennen erotustaan havainneet omaavansa hyvin erityisiä kykyjä. Nämä kyvyt toimivat vain heidän kaikkien ollessa yhdessä. He olivat ehtineet kokeilla kykyjään pari kertaa, joista toisella kerralla he olivat vahingossa hävittäneet lähellä olleen kaksituhatta metriä korkean vuoren jäljettömiin. Kaikkein oudointa oli, että kukaan ei ollut huomannut vuoren katoamisessa mitään erikoista. Pom vietiin siis Intiaan Mumbaihin, jossa hän toimi liikemiehen henkilökohtaisena palvelijana. Hän oppi tekemään tulista curryä ja soittamaan sitaria. Pom oppi myöskin joogaamaan niin hyvin, että hän piti tonttujoogatunteja kaksi kertaa viikossa. Sitten eräänä päivänä liikemiehen ollessa matkoilla Pom lähti ostamaan mangoja torilta. Hän oli juuri ostanut kapallisen kypsiä mangoja, kun eräs torilla kytännyt taskuvaras nappasi hänet mukaansa. Taskuvaras vei hänet välittäjälle, joka maksoi Pomista kourallisen rupioita. Välittäjä puolestaan laittoi Pomin varastoonsa odottamaan varakasta ostajaa. Varastossa oli kaikenlaista sekalaista tavaraa, kiinnostavimpana suurikokoinen peili, joka oli reunustettu jollain mustalla metallilla. Peilin yläosaan oli kirjoitettu sanat: "Kilimandjaro meni tästä". Pom katseli hetken peiliä ja näki oman kuvansa kuin veden läpi. Silloin peili tummeni ja näkyviin tuli synkkä ja autio hautausmaa. Pom tunsi vastustamatonta halua hypätä peiliin sisälle ja päästä hautausmaalle (Pom oli tonttujoukon makaaberi kaveri). Sekuntia myöhemmin hän noudatti mielihaluansa ja syöksyi peilin läpi huomaten päässeensä hautausmaalle. Hän käveli jonkin aikaa ympäriinsä ja löysi melko pian samaisen paaden, jonka päältä Carlos oli herännyt. Pomin mielestä Kilimandjaro oli hieno ja salaperäinen nimi ja hän päätti omia sen itselleen. Sen jälkeen hänellä oli ollut melko tylsää. Välillä hän oli etsinyt poispääsyä hautausmaalta mutta ei ollut löytänyt sitä. Hautausmaa oli loppumattoman laaja joka suuntaan. Itseään huvittaakseen Pom ryhtyi pelottelemaan hautausmaalle tulleita ihmisiä (ja muitakin olentoja, koska niitäkin välillä näkyi). Hän ei harmikseen saanut ketään pelästymään, vaikka puitteet olivat mitä parhaimmat. Kaiken lisäksi kaikki hautausmaalle tulleet hävisivät sieltä melko pian. Pom ei ollut kertaakaan nähnyt minne kaikki menivät tai miten he pääsivät pois. Nyt hän oli kuitenkin erittäin iloinen tavatessaan henkilön, joka tunsi hänen veljensä.


Mitä tapahtui Pomin mangoille?


Mutta missä on Philomenon?


Vastaukset näihin kypsiin kysymyksiin ja paljon muuta hedelmäistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.