Day 87: Hello Fiji!

Aamuviideltä lento laskeutui Nadiin, ja koneesta lähtiessämme vastaan pöllähti kosteaa ja kuumaa ilmaa trooppisine tuoksuineen. Maahantulomuodollisuudet hoituivat ripeästi, ja ensimmäistä kertaa meitä oltiin vastassa nimikyltin kanssa, hassua. Paikallinen matkanjärjestäjä antoi kaikki tarvittavat paperit ja saatteli meidät taksille, joka vei meidät Port Denarauhun odottamaan venekuljetusta Bounty Island Resortille, joka on Fijin matkamme ensimmäinen etappi. Oli aivan järkyttävän kuumaa, ja kävimme pikaisesti venesataman turistikaupoissa ostamassa bikinit ja leveälierisen hellehatun, joka tulikin tarpeeseen. Vaihdoimme veneessä varvastossut jalkaan ja juttelimme edessä istuvan aussipariskunnan kanssa, he antoivat hyviä vinkkejä sinne päin. Reilun puolen tunnin venematkan jälkeen saavuimme Bounty Islandille. Oli aivan uskomattoman hienoa katsella veneestä, kun pieni paratiisisaari lähestyi ja tiesi pääsevänsä pian rentoutumaan. Meitä tultiin hakemaan pienemmällä veneellä, olimme ainoat tälle saarelle tulijat. Mukavat venemiehet kertoilivat juttuja ja ajoivat kauniiden korallimetsien yltä, jotta voisimme ihailla niitä veneen lasipohjasta. Korallien välissä puikkelehti värikkäitä trooppisia kaloja ja välillä näimme komeita kanjoneita. Vene rantautui saaren ainoan resortin päärakennuksen eteen, missä muut asukkaat parhaillaan nauttivat aamupalaa. Henkilökunta oli vastassa meitä rannalla, he lauloivat ja taputtivat ja soittivat kitaralla tervetuliaislaulun. Täällä on sellainen tapa, että aina kun joku lähtee tai tulee, henkilökunta laulaa heille. Odottelimme hetken että rantabureemme valmistuu ja joimme aamukahvit rannalla ruokasalissa eli isossa katoksessa. Tuntui hyvin miellyttävältä ja epätodelliseltakin kuunnella aaltojen ääntä ja katsella turkoosinsinistä merta lämpimän tuulen hyväillessä ihoa.

Pian saimme avaimet rantamökkiimme ja asetuimme taloksi. Mökkimme on hieman rähjäinen mutta mukava ja ilmastoitu, ja se sijaitsee aivan rannalla, joten näkymät ovat loistavat ja aaltojen ääni kuuluu sisälle. Kymmensenttisiä liskoja vilistelee seinillä ja muutakin luontoa on havaittu. Kävimme heti loikoilemassa riippukeinussa ja testaamassa ah niin kirkkaan meriveden lämpötilan: lämmintä on. Meillä on täysihoito, mikä onkin oikeastaan ainoa vaihtoehto kun saarella ei ole mitään muuta kuin tämä yksi resort, ei siis kauppoja tai ravintoloita. Lounas oli yksinkertaista kotiruokaa, mutta amerikan makeiden herkkujen jälkeen se tuntui juuri sopivalta. Ruoan päälle otimme pikku päikkärit ja sitten olikin iltapäiväkahvin aika. Sen jälkeen lähdimme kiertämään saaren ympäri rantoja pitkin, kierros vei noin puolisen tuntia varvastossuvauhdilla, eli pieni saari on kyseessä. Aurinko on niin armoton, ettei puhettakaan että pystyisi oleilemaan ilman hattua. Sitten lojuimme aurinkotuoleissa pihalla ja keskityimme ottamaan rennosti illalliseen saakka. Pimeässä kosteassa tropiikin yössä kävelimme päärakennukselle nauttimaan pöydän antimista. Tarjolla oli paikallista kalaa kookoscurrykastikkeessa ja kanaa muussa soossissa, ja lisuikkeina vihanneksia ja leipää. Jälkiruokana kakkua. Oikein maittavaa perusruokaa. Ruoan jälkeen katselimme pimeällä rannalla tähtitaivasta ja sen outoja kuvioita, todella hyvin näkyy tähdet kun täällä on niin pimeää. Aaltojen pehmeään kuiskeeseen nukahdamme tänä yönä.

Auringonnousu Fijilla kun saavumme lentokoneesta. Sun rising in Fiji when we disembarked from the plane.

Vastaanottokomitea Bounty Island Resortilla. Welcoming committee in Bounty Island Resort.

Näkymä mökin ovelta. View from our cabin door.

Ranta. The beach.

Kävelyllä saaren ympäri. Walking around the island.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 87

Carlos heräsi hiljalleen ja ensimmäinen ajatus hänen mielessään oli: "Voi ei, mitähän nyt taas?" Hän aukaisi silmänsä ja huomasi ilokseen olevansa jälleen iso-Carlos. Hän makasi jollakin kylmällä ja kovalla alustalla ja ilmakin tuntui erittäin viileältä ja kuivalta. Hän katseli ympärilleen ja näki, että häntä jahtaavat pojat olivat kadonneet. Hänen vanha kotikaupunkinsakin oli kadonnut, koska Carlos näki ympärillään vain aution ja pimeän hautausmaan. Hän makasi sileän kivipaaden päällä, jonka päädyssä oli ruosteinen rautaristi. Carlos nousi ylös ja katsoi uteliaisuuttaan, josko ristissä lukisi jotain. Hetken tihrustelun jälkeen hän erotti ristissä pientä tekstiä. "Tässä lepää Kilimandjaro?" Nimi ei sanonut Carlokselle mitään ja hän ihmetteli myös tekstin perässä olevaa kysymysmerkkiä. Hän katseli hetken ympärilleen ja otti sitten suunnakseen kaukana näkyvän ison kivirakennuksen, joka oli joko kappeli tai perhemausoleumi. Hautausmaa oli selvästi erittäin vanha ja todennäköisesti myös hylätty, koska hautojen väliset käytävät olivat täynnä pitkänä kasvavaa heinää ja rikkaruohoa ja iso osa hautakivistä oli joko kaatunut tai rikki. Hautojen välissä kasvoi korkeana omituisen näköistä vihertävänkalpeaa kukkaa, josta levisi miellyttävä vaniljainen tuoksu. Kukka ei silti houkutellut ulkonäöllään tulemaan lähemmäksi. Siitä uhosi sairas ja jollain lailla väärä tunne. Hautausmaalla ei kasvanut yhtään puuta mutta siellä täällä näkyi joitakin kitukasvuisia pensaita, joissa roikkui muutama ruskea lehti. Jossain kaukaisuudessa kuului pöllön huhuilua, tosin tämä pöllö (jos se siis oli mikään pöllö) päästeli outoa Hahaahahaahahaa-ääntä, joka kuulosti pelottavasti naurulta. Carlos käveli rohkeasti eteenpäin (kylmyydestä johtuen hiukan nopeammin). Samassa hetkessä tumma varjo hyppäsi käytävän vieressä olevan hautakiven takaa Carloksen eteen ja huusi "Böö!"


Hautaako Carlos nyt toiveensa ikuisen puhtauden maljan löytämisestä?


Onko tämä tarina kuolleena syntynyt?


Vastaukset näihin haudanvakaviin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.