tiistai 18. lokakuuta 2011

Day 88: Day in paradise

Heräsimme ennen kukonlaulua, kirjaimellisesti. Rattoisa elämänrytmi löytyi nopeasti täällä paratiisisaarella, aterioiden välillä otetaan aurinkoa +50 suojakertoimella ja välillä jäähdytellään paahtunutta ihoa uimalla kirkkaassa suolaisessa vedessä. Jäsenten kolotukset ja jäykistykset alkavat pikku hiljaa sulaa, kun tässä kuumuudessa ei voi olla rentoutumatta, tai siis lötkistymättä. Olen koittanut opetella rintauintia Karin ohjeiden mukaan, mutta toimistotyöläisen spagettikäsivarsia alkaa pakottaa turhan nopeasti, jotta pitkän matkan uimisesta voisi vielä unelmoida. Moskiittoja on näkynyt muutama, ja on meitä purtukin parisen kertaa. Ei niitä kuitenkaan niin paljoa ole, että viitsisi laittaa hyttysmyrkkyä. Enemmän ärsyttää ruoan ääreen pyrkivät kärpäset ja minimuurahaiset, joista yksi livahti eilen mäkin näppäimistölle ja sieltä koneen sisälle. Onneksi se tuli toisesta näppäimestä ulos. Matkakasseiksi valitut vedenkestävät reput osoittautuivat kullanarvoisiksi; ne ovat niin tiiviit etteivät elukat pääse sisään ja tavarat voivat siellä kelliä rauhassa muurahaisilta ja muilta ylimääräisiltä otuksilta. Laukkujamme on kovasti ihailtu eri käänteissä, tänne tullessamme ne herättivät paljon huomiota ja niitä esiteltiin kaikille työntekijöille (water proof, Germany!). Hassut asiat kiinnostavat ihmisiä. Koitamme tänään saada viimein ladattua blogiin puuttuvat päivitykset, ja voi olla että muutamien päivien katkoja esiintyy niin kauan kuin olemme Fijillä.

Taru uimakoulussa. Taru at swimming school.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 88


Varjo pomppi Carloksen edessä kuin vähä-älyinen marakatti ja huuteli böötä jonkin aikaa ennen kuin tajusi ettei Carlos ollut yhtään säikähtänyt. "Äh, ei se taaskaan toiminut. On se nyt kumma, kun kukaan ei säikähdä, tässä voisi pienempi tonttu masentua". Varjon tullessa lähemmäksi se paljastuikin nimenomaan tontuksi, joka kaiken lisäksi muistutti Pimiä ja Pamia hätkähdyttävän paljon. "Ja taas yksi tonttu, et kai vain ole sukua niille kahdelle typerykselle Pimille ja Pamille?", kysyi Carlos, aina yhtä päättelykykyisenä. "Voe tokkiinsa, nehän on minun veljiäni. Nimeni on Pom, täällä hautausmaalla käytän taiteilijanimeä Kilimandjaro", saneli Pom. "Miten muuten tunnet Pimin ja Pamin ja missä olet heitä nähnyt? Me kun jouduttiin eroon jo vuosia sitten, kun meidät synnyttänyt nainen, joka oli meille kuin äiti, jätti meidät nunnaluostarin portaille. Se onkin tosi murheellinen tarina, voisinkin kertoa sen sinulle. Vaikutat niin empaattiselta tyypiltä". "Ne kaksi ääliötä takertuivat minuun, kun olin suorittamassa erästä tehtävää ja jätin heidät pantiksi eräälle pesulanomistajalle siksi aikaa, että löydän yhden esineen", vastasi Carlos. "Enkä missään nimessä halua kuulla murheellista tarinaasi. Minulla on hommia ja seuraavaksi pitäisi löytää pois täältä hautausmaalta". "Voi kun kiva, arvasin että olet empaattinen. Asetu siis aloillesi niin kuulet koko jutun", sanoi Pom. Carloksen naama happani kuin vanha maito mutta hän jäi silti kuuntelemaan.


Kuinka monta tonttuveljestä vielä ilmestyy?


Onko seuraava Pem tai ehkä jopa Pöm?


Onko Carlos todella empaattinen?

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Ihana turkoosi meri :) Tulin niin hyvälle tuulelle teidän puolesta kuvia katsoessa. Täällä sataa ja on 7 astetta kylmää.

Neea kirjoittaa päiväkirjaa mielikuvituspariskunnasta Abu ja Leena. He ovat nyt Hawajilla. Ja aina muistaa kirjoittaa mitä he ovat syöneet :) Ei kai vaan vaikutteita jostakin blokista ;)

Tau kirjoitti...

Hauska juttu tuo Neean tarina! Kylla syomiset pitaa aina kertoa koko maailmalle. :) Ikava on kova, terkkuja koko porukalle!

Lähetä kommentti