Day 260: By bus to Siem Reap

Aamupalan jälkeen valmistauduimme kuuden tunnin bussimatkaan Siem Reapiin. Liput maksoivat peräti 5 dollaria, halpaa on bussikyyti täällä. Phnom Penhista pääsisi myös bussilla Bangkokiin, hinta 18 dollaria, mutta me tarvitsemme vielä kuukauden visan ja sen saa vain lentokentän kautta tullessaan joten meille tuo kyytimuoto ei sopinut. Nouto oli puolisen tuntia myöhässä ja sitä odotellessamme kävin kiinnostavan keskustelun emännän 6-vuotiaan Chris-pojan kanssa. Natiainen puhui älyttömän hyvää englantia ja oli muutenkin fiksun oloinen, ja tiesi satelliiteista ja kaikenlaisista asioista knock knock -vitsien lisäksi. Onnistuin hämmästyttämään hänet kun kysyin tietääkö hän Angry Birdsit; hän kysyi yllättyneenä että miten minä tiesin niistä ja kerroin että lintuset ovat Suomesta kotoisin. Täällä näkyy lapsilla ja nuorillakin paljon Angry  Birds -kamaa t-paidoista laukkuihin, mutta tuskinpa tietävät mistä linnut tulevat. ;)

Pääsimme viimein bussin luo, ja turhaan olimme huolissaan myöhästymisestä, sillä kellään ei ollut kiire. Lopulta lähdimme noin 40 minuuttia myöhässä matkaan, ja ajelimme täydellä bussilla pitkin maaseutua. Välillä oli melko köyhän ja rähjäisen näköistä, lehmänkantturatkin niin laihoja, liekö joku erityinen rotu kyseessä. Talot oli rakennettu tolppien varaan varmaan tulvien vuoksi, ja roskavuoria näkyi siellä sun täällä. Seutu oli kuivempaa kuin Etelä-Thaimaa, viidakon sijasta näkyi hiekkaisia kenttiä joilla kasvoi yksittäisiä puita. Yksi ruokatauko pidettiin välillä, mutta muuten joutui pyytämään kuskia pysäyttämään jos sattui tulemaan vessahätä välillä. Paikalliset kävivät tottuneesti puskassa, mutta kaikista eniten hämmästytti se vanha rouva, joka juoksi tienviereen asialleen kankaasta ommeltu leveä putki mukanaan. Hän astui putken keskelle ja nosti sen katseensuojaksi, ja kyykistyi sitten tyynesti sen suojissa hoitamaan homman. Kätevää. Koko matkan ajan televisiosta pauhasi khmerin kielistä ohjelmaa, ensin tanssi- ja laulushow ja sitten jonkinlainen sketsiohjelma, jossa huudettiin ja itkettiin kovaan ääneen. Naapuripenkin mummoja itketti niin että paidan kulmilla piti pyyhkiä kyyneleitä, ja sitten taas naurettiin kun meno muuttui remakaksi huutamiseksi. Harmi ettemme ymmärtäneet sanaakaan. Loppumatkasta alkoi olla jo melko puutunut olo, ja harmitti kun huomasimme että tulemme Siem Reapiin puolitoista tuntia myöhässä, sillä olimme sopineet että seuraavasta majapaikasta tullaan meitä hakemaan eikä ollut kiva ajatus että joku siellä joutuu odottamaan noin kauan. Kaiken huipuksi bussi suuntasi keskustan sijasta jollekin sivukadulle, ilmeisesti varikolleen, eikä vienytkään loppuja asiakkaita bussiasemalle niinkuin piti. Varikolla oli vastassa lauma aggressiivisia tuk tuk -kuskeja, eikä meillä ollut hajuakaan missä olimme, joten oli pakko ottaa ylihintainen tuk tuk että pääsimme Victory Guesthouseen. Siellä kuulimme, että paikan isäntä Tom oli vieläkin odottamassa meitä bussiasemalla, jonne bussi ei siis koskaan ilmestynyt. Kuulemma joskus bussin kanssa sattuu tällaisia huijauksia, he vievät ihmiset oikean määränpään sijasta jonnekin missä on sovitusti tuk tuk -kuskit odottamassa ja ihmisten on pakko ottaa kuski päästäkseen pois. Tympäisi vähän joutua moisen huijauksen kohteeksi, maksoimme kolme dollaria kyydistämme eikä tinkiminen onnistunut, kun tiesivät mokomat että ei meillä ollut valinnanvaraa. No, loppu hyvin kaikki hyvin, saimme perillä majapaikassa tervetuliaisjuomat eteemme ja ruokaa syödäksemme, ja pääsimme toipumaan matkapäivästä. Illan pimettyä ukkosti ja satoi hetken, emmekä jaksaneet lähteä mihinkään katselemaan vaan suunnittelimme Tomin kanssa temppelikiertuettamme ja sovimme kuljetukset ja oppaat. Päätimme panostaa temppelien katsomiseen kunnolla, kun nyt kerran täällä olemme.

TAT Guesthouse.

TAT Guesthouse.

Kuvia tienvarrelta matkalla Siem Reapiin. Photos of the roadside on our way to Siem Reap.

Kuvia tienvarrelta matkalla Siem Reapiin. Photos of the roadside on our way to Siem Reap.

Tuk tukilla majataloon pakon edessä. We were forced to take a tuk tuk to get to the guesthouse.

Victory Guesthousen viihtyisä aula/ravintola. The cosy lobby/restaurant of the Victory Guesthouse.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 260

Svalbard nousi jälleen kerran ylös. Hän ravisteli pölyt vaatteistansa ja samassa lauma pieniä sinisiä käppänöitä juoksi hänet kumoon. Viimeisenä tullut käppänä käveli Svalbardin kasvojen yli ja sanoi: "Minä inhoan kumoon juoksuja!" Hetken päästä ohi juoksi taikurin näköinen mies kissan kanssa. Svalbard ei vaivautunut enää nousemaan ylös vaan jäi maahan makaamaan. Hänellä alkoi olla kahvin vieroitusoireita ja muutenkin maahan kaatuminen oli menettänyt uutuudenviehätyksensä. Hetken päästä hän kuuli auton äänen ja pian hänen viereensä pysähtyi sininen avoauto, jota ajoi punaiseen pikkoloasuun pukeutunut nuori mies. Auton takapenkillä istui oudon näköinen mustakeltainen eläin, jolla oli erittäin pitkä häntä. "Kelpaako kyyti?", mies kysyi.

Ottaako Svalbard kyydin vastaan?

Minne hän voisi mennä?

Miksi vaivautua?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.