keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Day 278: Good to be back!

Juna saapui Bangkokiin aamuyhdeksän maissa, kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Toivotimme hyvää matkaa ranskalaisille matkakumppaneille, ja lähdimme viemään laukkuja seuraavaan hotelliimme, Bally's Suitesiin, joka on lähellä Sukhumvit-tietä. Jätimme laukut hotelliin ja lähdimme syömään ja hakemaan lisää lukemista, sillä junamatka meni taas syömättä ja meillä oli kiljuva nälkä. Otimme helpon tien ja menimme lähimpään thai-ravintolaan, mutta se oli niin huono paikka että ei siitä sen enempää. Kirjakaupan jälkeen menimme viettämään aikaa Terminal 21:een, isoon kauppakeskukseen, ja maistelimme kummallisia välipaloja huonon lounaan unohtamiseksi. Yhden jälkeen palasimme hakemaan avaimet ja asetuimme taloksi studioomme, jossa on pieni keittiönurkkaus mutta ei kokkaamismahdollisuutta. Lepäilimme hetken ja kävimme tsekkaamassa kattoterassin ja uima-altaan. Illalla lähdimme pizzalle (oli muuten ensimmäinen länkkäriruoka piiitkään aikaan ja maistui ihan älyttömän hyvältä) ja sen jälkeen uudestaan Terminal 21:een, tällä kertaa tutustumaan yläkerroksiin. Siellä riittikin katseltavaa, kauppoja oli joka lähtöön ja oli mukava kuljeskella katselemassa kaikenlaisia hassuja tavaroita vaikkemme mitään ostaneetkaan. Kävimme vielä illan päätteeksi kakkukahvilla synttäreiden kunniaksi näin jälkikäteen, ja palasimme hotellille viettämään rauhallista iltaa television parissa.

Pala Pizza: neljä palaa pizzaa; 362 bahtia (8.85 euroa)


Näkymä kattoterassilta. The view from the roof terrace.

Näillä helteillä uima-altaalle tulee varmasti käyttöä! With these hot days I'm sure we will use the pool a lot!

Terminal 21 mall.

San Francisco -teemaa ykäkerroksissa. There was a San Francisco theme in the upper floors.

Illan päätteeksi kakkukahvit juhlan kunniaksi. To end the evening we had some cake to celebrate my birthday.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 278

Lousianan kuumimmassa (kirjaimellisesti, sillä sisällä oli 43 astetta lämmintä ja kosteaa kuin Dean Martinin drinkkilasissa) can-can kapakassa oli tunnelma korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Kapakka (nimeltään Purkkipurkki) oli juuri saanut uuden tanssijan, joka oli heti ensimmäisenä iltana osoittanut olevansa kuin luotu can-can lavalle. Tanssijan taiteilijanimi oli Lola Magique ja vaikka hän oli iältään hiukan kypsempi kuin tanssijat yleensä, se ei estänyt hänen jalkojaan nousemasta korkeammalle kuin kenenkään muun. Hän oli juuri lavalla esiintymässä riehakkaassa loppunumerossa. Lavan edessä olevat runsaslukuiset vanhat herrat villiintyivät täysin ja heittivät lavalle boksereitaan ja puhelinnumeroitaan niin, että Lola näytti hetken verran tanssivan lumimyrskyssä. Lola hyppäsi korkealle ilmaan ja laskeutui täydelliseen spagaattiin. Herralauma puhkesi vihellyksiin ja suosionosoituksiin. Eräs erityisen tyylikäs herra lähetti Lolalle lentosuukon ja sai hänet punastumaan vienosti. Lola lähetti lentosuukon takaisin ja nousi sitten ylös ja hymyili onnellisena.

Love is in the air?

Love, exciting and new?

All you need is love?

Vastaukset näihin romanttisiin kysymyksiin ja paljon muuta hempeää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti