sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Day 261: Amazing Angkor Wat

Olimme sopineet aamukahdeksalta lähdön oppaan ja autokuskin kanssa temppelikierrokselle. Olimme jo etukäteen sanoneet mitkä temppelit halusimme ehdottomasti nähdä, ja opas päätti puolestamme temppelien järjestyksen, kun hän tiesi mihin kannattaa mennä mihinkin aikaan. Ohjelmamme noudatti melko tarkkaan pientä temppelikierrosta, eli aloitimme Angkor Thomin kuninkaallisesta kaupungista, jossa kävimme katsomassa ensimmäisenä Bayonin temppelin, sitten järjestyksessä Baphuonin, Terrace of the Elephantsin ja Terrace of the Leper Kingin. Seuraavaksi ajoimme autolla Chau Say Tevodan luokse, ja kävimme katsomassa Thommanomin, Ta Keon ja Ta Prohmin, joka tunnetaan Tomb Raider -leffasta. Välillä kävimme lounaalla alueella olevassa turistiravintolassa, ja sitten palasimme temppelien pariin. Ensimmäisenä menimme Banteay Kdeihin, sitten Prasat Kravanin tiilitemppeliä katsomaan ja lopuksi sokerina pohjalla Angkor Watiin. Halusimme nähdä myös auringonlaskun, jota niin paljon kehutaan, ja oppaamme oli sitä mieltä ettei sitä kannata katsoa Angkor Watista vaan Phnom Bakhengista, joten kiipesimme kukkulan huipulle odottamaan aurongonlaskua, joka oli kyllä melkoinen pettymys; mieluummin olisin ollut temppeleillä kuvaamassa. Kirjoitin omankin muistin tueksi tarkkaan järjestyksen ja temppelien nimet tähän, sillä tiedän etten niitä enää parin päivän päästä muista.

Meitä turisteja oli luonnollisesti liikkeellä runsain joukoin, ja välillä oli vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta, saada hyviä kuvia otettua haluamistaan kohteista, kun sen edessä oli jatkuvasti sankka muuri ihmisiä kuvauttamassa itseään. Välillä piti ihan jonottaa että pääsi ottamaan pari räpsäystä kohteesta, hyvällä tuurilla ketään ei tullut väliin (mutta aika usein tuli). Erityisesti Ta Prohm oli ihan tukossa, kun kaikki halusivat poseerata kuin Lara Croft vääntyneiden puunjuurien edessä. Yritin vaikka kuinka kauan saada otettua kuvaa ilman ihmisiä, mutta heti kun yksi lähti tuli toinen tilalle, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi jonottaa vuoroaan ja pilata kuvat omalla naamallaan. Kuumuus oli koko päivän jotain aivan uskomatonta, lämpötila oli +35 astetta ja lämpöindeksi oli +43 astetta, ja siltä se tuntuikin. Joimme vettä koko ajan, noin 4 litraa per naama, ja silti kuivetuimme hurjan hikoilun seurauksena. Oli kuin olisi ollut koko päivän kestävällä jumppatunnilla hiestä märin vaattein. Kylmä suihku illalla tuntui taivaalliselta! Temppelien luona oli aika paljon kaupustelijoita, ja söpöjä pikkulapsia oli laitettu houkuttamaan turisteja rahoista luopumiseen, mistä varoiteltiin oikein valtion toimesta ja kehotettiin olemaan tukematta moista sillä lapset kuuluvat kouluun eivätkä töihin. Juuri näin. Turistinen lounasravintolamme oli kallis muovituolipaikkoihin verrattuna, mutta onneksi ruoka oli ihan hyvää ja sitä tuotiin paljon, niin ei niin kovasti harmittanut että opas meidät sinne järjesti. Opas ja kuski menivät itse syömään jonnekin paikan taakse, ja luulenpa että heillä on sellainen diili, että turisteilta otetaan sikahinta ruoasta ja oppaat saavat halvalla tai ilmaiseksi ruoan kun tuovat turistit kyseiseen ravintolaan.

Päivä oli aivan mieletön kokemus, ja temppelit todella mahtavia. Ilmassa kuului ihan selvästi historian siipien havinaa... Uskomatonta miten hienoja rakennuksia ja työläitä projekteja on saatu aikaan tuhat vuotta sitten manuaalisella työvoimalla. Millään emme olisi malttaneet lähteä pois, kun tuntui että aina pitää katsoa vielä vähän jotain lisää ja ottaa vielä muutama kuva. Angkor Wat oli vaikuttavan iso ja mahtava ja siellä oli upeita seinäreliefejä. Kannatti kiivetä ylimpään torniin katsomaan hienot näkymät. Bayon teki lähtemättömän vaikutuksen (osittain varmaan siksikin että menimme sinne ensimmäiseksi), ja jättimäiset hymyilevät buddhan päät olivat mielettömän hienoja. Myös Ta Prohm erikoisine kivien päällä kiemurtelevine puunjuurineen oli upea ja kuvauksellinen. Muutkin temppelit olivat kaikki omalla tavallaan vierailemisen arvoisia. Ainoa turha reissu oli se illan viimeinen auringonlaskupaikka, sen olisi voinut jättää tekemättä jos olisi tiennyt paremmin. Olimme seitsemän aikaan illalla takaisin guesthousessamme, ja vaihdoimme pikaisesti huonetta ja lähdimme sitten etsimään ruokapaikkaa jostain läheltä. Nälissämme menimme melkein ensimmäiseen vastaantulevaan paikkaan, siellä oli todella kohtelias ja hyvä palvelu ja ruokakin oli oikein maittavaa (tilasimme banaaninlehdissä haudutettua kalaa), vaikkakin kalliihkoa. Kävimme vielä kaupassa hakemassa evästä ja vettä, ja loppuillan olemmekin vain toipuneet tästä päivästä. Kuvat lataan heti kun ehdin, niitä tulikin räpsittyä niin paljon etten millään jaksa tänään enää valita edustavimpia otoksia. Ja huomenna lisää temppeleitä...

Green House Restaurant&Bar: fish steamed in banana leaves; 5 dollaria.




Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Bayon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Baphuon.

Terrace of the Elephants.

Terrace of the Elephants.

Thommanom.

Thommanom.

Thommanom.

Thommanom.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Ta Prohm.

Banteay Kdei.

Banteay Kdei.

Banteay Kdei.

Prasat Kravan.

Prasat Kravan.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Angkor Wat.

Näkymä Phnom Bakhengista. The view from Phnom Bakheng.

Phnom Bakheng.

Phnom Bakheng.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 261

Seuraavaksi älykkövitsi historiantuntijoille.

Mitä Jayavarman VII teki, kun hän kuuli, että temppeli ei valmistu ajoissa? Hän meni ihan palasiksi!

2 kommenttia:

Luu kirjoitti...

Mahtavata, mahtavata! Kannatti vissiin käydä? ;)

Tau kirjoitti...

No arvaa vaan! Tykättiin kovasti, vaikka karmea helle vähän verotti voimia liikaa välillä. Olihan ne ihan mielettömän hienoja! Kiitos sulle kovasti neuvoista!

Lähetä kommentti