lauantai 14. huhtikuuta 2012

Day 267: Oh my poor tummy!

Argh, Cambodian kosto iski illalla ja vatsataudissa tai missä lie ruokamyrkytyksessä täällä kärvistelen. Kari on ihan kunnossa onneksi, saanpahan ainakin hoivaa jos tilanne vielä pahenee. Pitkästä aikaa olemme hotellissa johon kuuluu oikein aamupalakin, ja kovin odotuksin menimme syömään puoli tuntia ennen buffetin sulkemista, kun taudiltani pääsin liikkeelle. Ruokahalu ei ole nimittäin kadonnut mihinkään, ruoka vain ei pysy sisällä. ;) Eipä siellä enää ollut juuri mitään ruokaa jäljellä, vain jotain paahtoleipää ja maissiraksuja ja kylmiä nakkeja. Ja sitten tulikin kiire takaisin huoneeseen. Siinähän se päivä kului pötkötellessä ja opaskirjaa lukiessa ja netissä surffatessa. Illalla kömmimme alakertaan hotellin ravintolaan syömään, halpaa perusthairuokaa oli tarjolla. Harmitti kovasti mutta en uskaltanut vielä lähteä kauemmas ulos. Katselimme ikkunasta vesisotaa ulkona ja näyttää siltä että kameraa ei kannata kuljettaa mukana, sen verran paljon sitä vettä lentää kun oikein hyvin sattuu. Hotellin edessä oli vesiposti ja siihen oli parkkeerannut neljän tytön porukka, jotka heittivät saaveilla vettä kaikkien ohiajavien tuk tukien päälle. Tuk tuk -kuskit huomaavaisesti hiljensivät heidän kohdallaan jotta kyydissä olijat saisivat kunnon kasteen. Ihmisten naamalla oli valkoista mönjää, kuulemma veteen sekoitettua talkkia jolla koristellaan (eli sotketaan) kasvot, olikohan se nyt hyvän onnen tuomiseksi. Hauskaa kaikilla näytti olevan, toivottavasti pääsemme huomenna katsomaan itsekin menoa.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 267

Jossain mittaamattoman kaukana, erään aution ja tuntemattoman galaksin etäisimmässä kolkassa sijaitsi nimetön planeetta. Planeetta ei ollut pyöreä vaan litteä, useita valovuosia laaja täydellinen neliö, joka leijui liikkumattomana avaruudessa. Planeetan pinta koostui puuttomasta suosta. Suon korkeimmat kohdat olivat noin metrin korkuiset kuivat hetteiköt joita oli siellä täällä. Suo oli täysin hiljainen, minkäänlaisia hyönteisiä, kaloja tai muitakaan eliöitä ei siellä elänyt. Ilmakin oli kuollut ja hapettoman oloinen. Suo muistutti enemmän hautakammiota kuin suota. Tismalleen suon keskipisteessä sijaitsi hetteikkö, jonka keskellä seisoi pieni kivinen patsas. Kiven pinta oli epätasainen ja sammaloitunut. Patsas saattoi esittää pienikokoista humanoidia mutta kasvojenpiirteistä ei saanut mitään selvää. Oli aivan kuin katse olisi lipsunut pois kiven pinnasta. Jos suolla olisi ollut sillä hetkellä joku katsomassa, hän olisi saanut todistaa miten patsas nosti kaksi vääntynyttä kättä ilmaan. Upotettuna syvälle kummankin käden kämmeneen oli kolikot, jotka loistivat himmeää valoa. Jos samainen katsoja olisi mennyt lähemmäksi hän olisi nähnyt, että kolikoissa luki OBDURLATH.

Suo, kuokka ja Obdurlath?

Onko Obdurlath suomalainen?

Onko hän suoraselkäinen?

Suoltaako hän silkkaa puppua?

Vastaus tähän suodattamattomaan kysymykseen ja paljon muuta suotavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

3 kommenttia:

Pingviinimatkalaiset kirjoitti...

Todella kurja juttu tuo vatsatauti :( Pikaista paranemista!

Heidi kirjoitti...

Reissu ilman vähintään yhtä vatsatautia ei ole mikkään oikia reissu... :)

Tau kirjoitti...

Kiitos! Onneksi on tehokkaita lääkkeitä keksitty ja pääsimme kuin pääsimmekin ulos Songkranin juhlintaan. Heidi, ilmankin pärjäisi... ;)

Lähetä kommentti