Junamme lähti 19.35, ja perillä sen piti olla seuraavana aamuna 9.45. Olimme ilmastoidussa makuuvaunussa, neljän hengen hytissä. Hyttikavereiksemme osui mukava aussi-britti-pariskunta, joiden kanssa jutellessa ilta kului rattoisasti. Ikävä kyllä hyttimme oli juuri wc-tilojen vieressä, ja sieltä leijaili karmea viemärin ja virtsan löyhkä, välillä teki ihan pahaa. Vessat olivat japanilaistyyliisä kyykkyvessoja, joissa noustiin korokkeelle kyykistymään. Onneksi on tullut treenattua tuota tasapainoa ja notkeutta, oli meinaan melkoinen haaste osumatarkkuuden ja pystyssäpysymisen kanssa junan heiluessa. Kaikenlaista vartijaa ja univormupukuista herraa kulki käytävällä moneen otteeseen, ja junapalvelija petasi sängyt niille jotka menivät ajoissa nukkumaan. Vaunu oli todella hiljainen ja rauhallinen, oli vaikea uskoa että muissa hyteissä oli ihmisiä kun ketään ei näkynyt missään. Joku tyyppi tyrkytti koko ajan olutta ja muuta maksullista purtavaa, ja yritti painostaa tilaamaan ruokaa. Dean lähti illan päälle etsimään ravintolavaunua ja kertoi, että häntä ei päästetty sinne asti, vaan muutaman vaunun päässä vartija pysäytti hänet ja sanoi, että baarivaunu on niin täynnä ettei sinne voi mennä, ja joku kävi juosten hakemassa Deanille olutta. Tienasivat varmaan hieman ylimääräistä tällä "palvelulla". Saimme nukuttua joten kuten kaikesta kolinasta ja heilumisesta huolimatta, ja se kyllä helpotti matkan tekoa. Nettiä ei tietenkään ollut, joten blogin päivitys jäi seuraavaan päivään.
Sukhumvit-tien varrella oli paljon kivoja kauppoja ja kauppakeskuksia. Along the Sukhumvit Road there were lots of nice shops and malls. |
Chiang Main yöjunaa odottamassa Hua Lumphongin asemalla. Waiting for the Chiang Mai night train in the Hua Lumphong Station. |
Toimii kuin junan vessa, mutta miten se sitten toimiikaan? Toilets in the train were japanese style squat toilets, luckily I have a good balance. |
Carlos Drake, seikkailija
Luku 270
Svalbard katseli kiinnostuneena auton kimppuun syöksyviä varjoja. Hän istui takapenkillä; pitkähäntäinen eläin oli nukahtanut ja kuorsasi kovaäänisesti pää nojaten Svalbardin reiteen. Pikkoloasuinen nuori mies oli esittäytynyt Pikoksi (mikä Svalbardin mielestä osoitti huomattavaa mielikuvituksen puutetta) ja ajoi autoa kuin raivopäinen rocktähti. Svalbard otti paremman asennon ja odotti mitä tuleman pitää. Varjot saavuttivat auton ja tempaisivat Pikon ja pitkähäntäisen eläimen (joka ei herännyt) mukaansa. Kaksi varjoa tulivat Svalbardin luo ja tarttuen hänen käsivarsiinsa nostivat hänet ilmaan. Auto ja loput varjot katosivat Svalbardin alta jättäen hänet yksinään kahden varjon kanssa. Varjot yrittivät liikuttaa Svalbardia, joka ei hievahtanutkaan. Varjot kiskoivat ja repivät mutta Svalbard pysyi sitkeästi paikallaan. Svalbard itse oli asiasta riemuissaan, hänellä ei ollut aavistustakaan miksi varjot eivät saaneet häntä liikkeelle, mutta hauskaa se oli. Varjot päästivät otteensa ja raapivat päitään. Sitten ne katosivat äkisti palaten takaisin melkein samassa hetkessä. Mukanaan heillä oli kuorma-auton muotoinen varjo, jossa oli suurikokoinen nosturi.
Hiiappia?
Nouseeko Svalbard?
Nouseeko varjojen mieliala, jos Svalbard saadaan liikkumaan?
Nouseeko tarinan taso?
Vastaukset näihin hiuksianostattaviin kysymyksiin ja paljon muuta mieltäylentävää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti