sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Day 156: Christmas in Vincentia

Vietimme hitaan aamupäivän rauhassa aamupalaan keskittyen, ja lähdimme liikkeelle puolen päivän aikaan. Saimme menovinkkejä B&B:n emännältä, ja päätimmekin lähteä tutustumaan Boodereen luonnonpuistoon ja samalla tarkistaa Hyamsin rannan, joka on kuuluisa valkoisesta hienosta hiekastaan. Luonnonpuisto oli todella laaja, ja siellä piti ajella autolla paikasta toiseen jos mieli nähdä saman päivän aikana tärkeimmät alueet. Oli siellä paljon kävelyreittejäkin, mutta niihin emme tällä kertaa tuhlanneet aikaa. Pysähdyimme katsastamaan tärkeimmät rannat Ilukan, Scottish Rocksin ja Hole in the Wallin, jotka olivat aika ruuhkaisia verrattuna muihin näkemiimme, ilmeisesti joulupäivänä on tapana hakeutua rannalle koko perheen voimin viihtymään ja grillaamaan. Näimme jopa uima-asuisen pariskunnan tonttuhatut päässä kantavan pientä koristeltua muovikuusta rannalle. Leirintäalueet olivat täynnä telttoja ja musiikki raikui, ihan tuli juhannus mieleen taas. Kävimme katsomassa Cape St Georgen majakkaa, jolla oli outo historia jonka seurauksena se oli räjäytetty pois käytöstä. Vilkaisimme vielä Cave Beachin näköalapaikan, ja lähdimme melkein heti ajelemaan takaisin Vincentiaan. Poikkesimme vielä tarkistamaan sen Hyamsin rannan, kivan näköinen rantahan se oli ja hiekka oli tosiaan valkeaa ja hienojakoista, mutta jotenkin rantoja oli tullut jo nähtyä niin paljon ettei se herättänyt meissä kummempaa haltioitumista. Tulimme B&B:hen nauttimaan herkullisen jouluruoan eli mikroateriat, ou jee. Lasagnea ja mussakaa. Sitten  päätimme lähteä yrittämään vielä delfiinibongausta, ja varmuuden vuoksi laitoin uimapuvun alle, jos vaikka haluaisi pulahtaa aaltoihin. Tuuli oli yltynyt todella kovaksi, ja se puhalsi hienoa hiekkaa kovalla paineella ympäriinsä, tuntui kuin paljaita sääriä olisi pistelty pikku neuloilla. Näin saimme ilmaisen luonnonkuorinnan joululahjaksi, kätevää. Delfiinejä ei näkynyt, liekö ollut liian kova aallokko. Melkein kävin uimassa, mutta vesi oli kyllä todella raikasta ja lopulta tyydyin kahlailemaan vain. Palasimme takaisin huoneeseemme ja avasimme Barossa Valleysta ostamamme kuoharin. Nyt juhlittiin joulua! Soittelimme skypellä koko illan Suomeen ja naukkailimme puhelujen lomassa kuohuvaista ja sipsejä, sellainen joulu tänä vuonna. Ihanaa joulua ja välipäiviä kaikille sinne kotosuomeen, nauttikaa lumesta te jotka voitte ja herkutelkaa lanttulaatikolla ja fazerin sinisellä!

Iluka Beach.

Scottish Rock Beach.

Hole in the Wall Beach. The wall has collapsed and instead of a hole there is a crack. Notice the standing up paddler.

Viewing platform beside Cape St George lighthouse.

Ruins of the Cape St George lighthouse.

Hyams Beach.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 156

Dimlin tarina jatkuu.

Eräänä kuumana kesäpäivänä Skandalf ei ollut saanut mitään aikaiseksi. Ihmiset olivat lomilla viettämässä aikaansa rannoilla ja mökeissä, eikä mitään uutisaiheita ollut tiedossa. Onnekseen Skandalf sai sillä hetkellä mielestään hyvän idean: hän kirjoittaisi paljastusjutun siitä, miten taikureiden liitossa tapahtui väärinkäytöksiä ja siitä miten jäsenmaksuja käytettiin liiton johtajien kestitsemiseen. Kuten tavallista hänellä ei tietenkään ollut asiasta mitään todisteita. Mutta pieni vierailu liiton toimistoon ja muutama valokuva, joita hän sitten manipuloisi Fotosutilla ja sen jälkeen hänellä olisi mitä parhain skandaalijuttu valmiina. Skandalf otti mukaansa uskollisen kameransa Conan Uos 666: en ja lähti viitta liehuen liikkeelle.

Paljastuuko jotain?

Vai paljastuuko Skandalfin ammattitaidottomuus?

Vastaukset näihin paljastuksiin ja paljon muuta manipulointia seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti