Day 152: Driving to Mallacoota

Aamiainen oli jälleen runsas ja erinomainen (tuoreita hedelmiä, tilauksesta paistettuja pekonia ja munia ja itse leivottuja skonsseja), ja sujui leppoisasti kahden muun pariskunnan kanssa jutellessa. Sitten pakkasimme kamppeet autoon ja lähdimme ajamaan harmaassa säässä Mallacootaa kohti. Päätimme tehdä ylimääräisen lenkin Buchanin kautta, kun aikaakin oli ja sieltä kulki kivan näköinen kiemurteleva tie Mallacootan tielle, kaikkiaan matkaa kertyi ehkä noin kolme sataa kilsaa. Maisemat olivat kauniit, välillä olimme tiheässä metsässä ja välillä nousimme korkealle kukkuloille, mistä näki kauas alas laaksoon. Pelloilla oli mustia lehmiä ja kerittyjä lampaita. Näimme myös käärmeen, juuri kun ajoimme sen yli, liiskis. Se oli todennäköisesti Red Bellied Black Snake, erittäin myrkyllinen veijari, joka voi kasvaa puolitoista metriseksi. Kiihdyttelimme äkkiä pois, ennen kuin sen kaverit ehtisivät paikalle kostamaan.

Olimme syöneet niin tuhdisti aamupalalla, ettei nälkä tullut lounasaikaan ja saatoimme ajaa suoraan Mallacootaan ilman kummempia taukoja. Poikkesimme juuri ennen Mallacootaa tien varren kyltin houkuttelemana sivutielle katsomaan Gipsy's Point nimistä paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään nähtävää, tylsä järvi vain, ja tie joka oli vain paikallisille. Ajoimme sieltä majapaikkaamme Shady Gully Caravan Parkiin, eli aitoa mökkielämää leirintäalueella tiedossa! Olimme varanneet pikku mökin täältä yhdeksi yöksi halvan hinnan ja tietenkin sopivan sijainnin houkuttelemana. Mökki oli kuin suoraan 70-luvulta, hieman nuhjuinen mutta puhdas ja toi mieleen lapsuuden kesät Pudasjärvellä. Purimme kamat autosta, joimme vettä ja lähdimme saman tien kävelylle siinä kolmen aikaan iltapäivällä, sillä jäsenet kaipasivat liikuntaa autoilun jälkeen. Katsoimme turistikartasta sopivan lyhyen kävelyreitin, joka kulki ensin metsän läpi ja sieltä rannalle ja rantaa pitkin Mallacootan kaupunkiin. Kun olimme kävelleet jo lähemmäs tunnin, eikä rantaa vielä näkynyt, katsoimme karttaa uudestaan ja huomasimme, että alhaalla luki pienellä "ei mittakaavassa". Ei tosiaan ollutkaan, kun lopulta pääsimme ihan näännyksissä kaupunkiin olimme kävelleet kaksi tuntia reipasta vauhtia ja kahden kilometrin lenkki taisikin olla lopulta kymmenen kilometrin lenkki. Nyt oli jo tosi kova nälkä, aamupalan voimin kun vielä olimme liikkeellä, joten suunnistimme suoraan ruokakauppaan hakemaan evästä ja palasimme takaisin leirintäalueelle, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kaupungista. Tuntui hyvältä saada ruokaa ja päästä istumaan, ja virkosimme sen verran että jaksoin kaivaa koneen esiin ja lähettää eilen 90 Mile Beachilla kuvaamamme joulutervehdyksen ystäville ja sukulaisille. Kävelyllä ollessamme mietimme tulevia päiviä ja huomasimme tehneemme mokan varauksissa, yksi päivä oli vahingossa jäänyt laskematta eikä meillä ollut seuraavaksi yöksi varattuna majapaikkaa. Kari kävi kysymässä leirintäalueen toimistosta varaustilannetta, ja saimme naapurimökin seuraavaksi yöksi, sillä meidän mökkiimme oli jo tulossa uudet asukkaat ja täällä ihmiset kuulemma haluavat varata juuri sen tietyn mökin jossa ovat käyneet vuosikaudet. Onneksi asia järjestyi noin helposti, sillä näin joulun alla kaikkialla on täyttä ja olisi ollut stressaavaa lähteä etsimään uutta paikkaa. Suihkun jälkeen tein ruokaa ja katsoimme hetken telkkaria ja nukahdimme sammakon kurnutusta ja kookaburrien naureskelua kuunnellessa. Ne mokomat äänekkäät linnut mekastivat ihan vieressä ja heräsimme aamuyöstä monta kertaa niiden älämölöön.

Matkalla Buchaniin näimme kaunista maalaismaisemaa. On our way to Buchan we saw beautiful country landscapes.

Ajoimme myrkyllisen Red Bellied Black Snaken päälle Buchanin jälkeen. We drove over a poisonous Red Bellied Black Snake after Buchan.

"This is a local road for local people."

Hassu pikku mökkimme Shady Gullyn leirintäalueella. Our funny little cabin at Shady Gully Caravan Park.

Reippaana lähdimme metsä- ja rantamaisemiin lyhyelle kävelylle, joka olikin karttavirheen ansiosta piiitkä lenkki. We went for a short walk in the woods and the beach, and because of a map mistake it was actually very looong walk.

Hassu kohta metsää, aivan kuin joku olisi pessyt värit pois maailmasta. Funny part of the woods, it looked as if someone had washed away all the colours in the world.

Viimein pääsimme metsästä rannalle, mutta vielä oli monta kilomeriä käveltävänä ennenkuin pääsimme Mallacootaan. Finally we came out of the woods to the beach, but still had many kilometres to walk before we reached Mallacoota town.

Pari tällaista kaveria oli eksynyt rannalle. A couple of these fellows had landed on the beach.

Tämä se vasta kumma otus onkin! Now this is a weird looking fellow!

Välillä ranta muuttui kallioiseksi ja parissa kohtaa piti kiipeillä että pääsee jatkamaan matkaa. In places the beach was quite rocky and there were a couple of places where we had to climb the rocks to be able to continue our way.

Rantaa kehysti tällainen metsikkö, melko tiheää sanoisin. The beach was surrounded by these trees, quite a thicket I would say.

Mallacootan edusta. Mallacoota shorefront.

Jännittävän näköinen polku rannalta kaupunkiin, ihan kuin saduissa. Mysterious looking path leading from the beach to the town. Just like in fairy tales.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 152

Mummo pääsi vihdoin yliopistolle asti. Siellä hän ilmoittautui vahtimestarille ja sai valtavan kokoisen kartan, joka neuvoi hänet professorin huoneeseen. Yliopisto oli alunperin rakennettu useamman hehtaarin alueelle ja vuosisatojen saatossa sitä oli laajennettu niin, että nykyään se kattoi satoja hehtaareja ja rönsyili epämääräisesti joka suuntaan. Koko kompleksi (päärakennusta lukuunottamatta) lisärakennuksineen ja lisäsiipineen oli myöskin rakennettu ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Ilmeisesti uutta oli rakennettu vanhan viereen aina tarvittaessa, useimmiten eri tyylillä ja eri kokoisena. Tästä syystä yliopisto oli erittäin sokkeloinen ja edes koko elämänsä siellä töissä olleet professorit eivät osanneet suunnistaa rakennuksen eri osissa . Vahtimestarit olivat onnistuneet piirtämään muutamia karttoja, mutta iso osa yliopistosta oli edelleen tuntematonta aluetta. Vanhan tarinan mukaan yliopiston keskellä oli huone, jossa asui yliopiston päärakennuksen alunperin suunnitellut legendaarinen professori Arkki. Tarinan mukaan se, joka löytäisi huoneen ja onnistuisi pääsemään sisälle saisi palkinnokseen tietää kaikki yliopiston salaisuudet ja hänestä tulisi professori Arkin seuraaja. Mummo otti kartan ja lähti kävelemään ensimmäisen rakennuksen läpi.

Onko Mummolla myös kompassi?

Ehkä retkivarusteillekin olisi käyttöä?

Vastaukset näihin sokkeloisiin kysymyksiin ja paljon muuta eksyttävää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.