Day 142: The Great Ocean Road to Melbourne

Aamulla lähdimme ajelemaan Melbournea kohti. Heti Apollo Bayn ulkopuolella tie muuttui vihdoinkin sellaiseksi kuin olimme Great Ocean Roadin kuvitelleet, kiemurtelevaa kapeaa serpentiinitietä korkealla kallion kupeessa, alhaalla kohiseva meri kuohuineen. Tätä iloa jatkui muutama kymmenen kilometriä, kunnes tie taas kaartui sisämaahan päin Anglesean kohdalla. Olimme lukeneet, että Kennett Riverin kohdalla olisi tie, jonka varrella oli parhaat koalan bongausmahdollisuudet koko Australiassa. Ehdottomasti halusimme nähdä vielä aitoja koaloja luonnontilassa, joten tarkkailimme silmä kovana milloin tie tulisi vastaan. Sitä ei oltu merkitty ollenkaan, joten porhalsimme ohi ja jouduimme palaamaan takaisin, mutta lopulta arvaamalla osuimme oikeaan paikkaan ja löysimme korkealle rinteeseen kaartuvan soraisen metsätien, jota ajelimme kilsan pari koalajahdissa. Ensin emme nähneet yhtään koalaa, mutta kun nousimme autosta pois ja aloimme katsella tarkemmin, huomasimme useita koaloja puissa tien vierellä. Pari torkuskeli, pari kurkotteli lehtiä suuhunsa ja kiipeili muuten vaan puissa, ja yksi virtsasi puusta alas komeassa kaaressa niin että toinen koala hermostui ja alkoi murista sille. Harmi että oli niin pilvinen päivä, kuvat jäivät todella tummiksi. Olimme todella iloisia, että näimme monta koalaa ihan livenä, ja tyytyväisinä lähdimme takaisin päätielle. Matkalla näimme vielä punaisia papukaijoja, ja annoimme vinkin turistiporukalle että koaloja löytyi ylempää rinteeltä. Hieman ripotteli vettäkin, mutta maisemat olivat onneksi komeat säässä kuin säässä. Ajoimme tauolle Torquayyn, tuohon kuuluisaan surffimekkaan. Ihan viihtyisän oloinen pikkukaupunki se oli, mutta niitä komeita surffipoikia ei näkynyt missään. Olivat varmaan ratsastamassa aallon harjalla. Ostimme klassisen aussilounaan eli lämpimät lihapiirakat, ja jatkoimme sitten matkaamme. Loppuosa matkasta oli tylsää maisemien puolesta, huomasi että aloimme lähestyä suurkaupunkia kun tien laitaan nousi rumia peltihalleja ja muuta mukavaa. Kaistat sen kuin lisääntyivät, ja Melbourneen sisään ajaessamme taiteilimme viiden kaistan kanssa ilman kunnon karttaa, kun olimme niin pihejä että jätimme navigaattorin vuokraamatta. Onneksi joku suojelusenkeli ohjaili meitä oikeaan suuntaan, tai sitten se oli silkkaa taitoa meidän osaltamme, mutta pääsimme ilman suurempia kommelluksia palauttamaan auton keskustan toimistoon, ja sitten olimmekin taas jalkakyytiläisiä. Reput selkään ja menoksi! Kävelimme kaupungin läpi ja saimme positiivisen ensivaikutelman Melbournesta, viihtyisältä ja eläväiseltä tuntui ilmapiiri. Hotellimme Travelodge Southbank oli myös viihtyisä. Täällä huoneissa on pienet keittiön tapaiset, eli ruokaa voi tehdä kunhan tulee toimeen ilman hellaa. Pidimme palauttavan teehetken, ja lähdimme sitten kävelylle kaupungille. Kävimme turisti-infossa hakemassa esitteitä ensi viikon suunnittelun avuksi, ja sitten poikkesimme välipalalle ranskalaiseen crepes-paikkaan. Hintakaan ei päätä huimannut, 5 dollaria per jättilätty, nam. Kävimme vielä kaupassa, ja päätimme palata hotellille lepäämään ja hoitamaan välttämättömät kotihommat alta pois. Onneksi flunssa/allergia alkaa jo hellittää.

Vihdoinkin Great Ocean Road alkoi näyttää siltä miltä piti! Finally Great Ocean Road started to look like it should!

Lujaa ei voinut ajaa, kun tie kiemurteli kuin serpentiini ja mutkat olivat jyrkkiä. We couldn't drive fast, as the road snaked around and the curves were quite sharp.

The Great Ocean Road at its best.

Unelias koala. Sleepy koala.

Bongaa kaksi koalaa kuvasta. Can you see two koalas in the picture?

Välillä tie kävi todella kapeaksi. Occasionally the road was quite narrow.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 142

Tontut kävelivät peräkanaa pitkin kapeaa polkua. Viidakko heidän ympärillään kuhisi elämää. He näkivät kaikenlaisia oudon värisiä ja mallisia hyönteisiä, mm. nelisiipisiä violetteja lintuja ja suuria perhosia, joiden siivissä olevat kartanmuotoiset kuviot liikkuivat hitaasti aivan kuin veden alla. Kauempana metsässä vilahteli suurempia eläimiä: kuusijalkaisia tiikeriä muistuttavia kissaeläimiä, punavalkoraidallinen karhu, jolla oli hassu hattu päässään ja aivan polun vieressä laiha harmaa hyeena, joka virnuili tontuille tietäväisen näköisenä. Kaikilla eläimillä ja jopa hyönteisillä oli pienet punaiset sarvet päässä. Sarvet olivat alamaailman merkki. Ilma oli kostea ja kuuma ja tontut olivat pian hiestä märkiä ja heidän hiippalakkinsa roikkuivat surullisen näköisinä. Heillä oli kova jano mutta missään ei näkynyt vettä. Heidän töppöjalkansa alkoivat myös väsyä ja heidän vauhtinsa hidastui. Ilma muuttui koko ajan kuumemmaksi ja kosteammaksi ja tonttujen jano yltyi sietämättömäksi. Käveltyään loputtomalta tuntuneen ajan he näkivät edessään aukean, jonka keskellä oli pieni lähde. "Hurraa, vihdoin vettä!", Pim huusi ja lähti hoipertelevaan juoksuun kohti lähdettä muut tontut perässään.

Missä on Tarzan?

Kreegah, Bundolo?

Vastaukset näihin kuumiin ja kosteisiin kysymyksiin seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.