perjantai 30. joulukuuta 2011

Day 161: Weird day of nothingness

Tänään on ollut outo päivä. Aamusta oli jo jotenkin nyrjähtänyt olo, eikä se siitä miksikään muuttunut päivän mittaan, vaikka yritimme rimpuilla vastaan käymällä kahvilla ja burritolla. Olemme jääneet koukkuun niihin ihaniin raikkaisiin maukkaisiin Mad Mexin burritoihin! Ehkä tämä outo olo johtuikin vieroitusoireista? Kävelimme kummallisessa päämäärättömyyden tilassa tuntikausia ympäri kaupunkia, etsien jotain kivaa ilmaista tekemistä. Iltapäivästä lähtien ihmismassaa alkoi kertyä kaduille ja ilmassa oli hälinää ja juhlahumua, poliisiautoja ajeli pillit ulvoen suuntaan jos toiseenkin, ja kaikenlaisia huutelijoita riekkui ihmisten seassa. Tuntui aivan kuin olisin katsojana jossain kokeellisessa elokuvassa, ja ulkopuolisuuden tunne alkoi liikehtiä mielen nurkissa. Iltaseitsemän jälkeen emme jaksaneet enää kulkea kaupungilla ja palasimme ruokakaupan kautta hotellille keräämään voimia huomiseen koetukseen. Kummia sattumuksia mahtui vielä iltaankin; Karin kortti lakkasi toimimasta, hotellihuoneen tallelokero meni rikki ja alkoi hälyttää ja jouduimme hakemaan respasta apua, lentokenttäkuljetus peruuntui... tällaisiakin päiviä joskus on, ja mitä nopeampaa ne menevät ohitse, sen parempi. Parasta olisi kai mennä aikaisin nukkumaan.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 161


Dimlin tarina jatkuu.


Skandalf saapui toiseen kerrokseen, otettuaan ensin tavallisesta betoniportaikosta kuvan, josta tulisi käsittelyn jälkeen kuva platinaportaista. Toisessa kerroksessa ei ollut myöskään ketään. Skandalf otti muutaman kuvan ja alkoi sitten kaivella toimistossa sijaitsevien työpöytien laatikoita. Hän oli juuri ottamassa muutamaa valikoitua kuvaa erään työpöydän laatikon sisällöstä (kuitteja Luutapizzasta ja Shazamburgerista, merkitty korttipakka ja pullo Simsalabimvodkaa), kun Taruman tuli sisään. Hän tuli juuri vessasta, ja kädessään hänellä oli uusin numero Playwizardista. "Mitä ihmettä!", hän sanoi. "Haa!", huusi Skandalf ja otti kuvan Tarumanista (Skandalf ei tunnistanut vanhaa ystäväänsä), jossa lehti näkyi selvästi. Tämän jälkeen Skandalf hyppäsi ikkunasta ulos ja katkaisi molemmat jalkansa. 


Onko tuo Playwizardin numero se, missä on keskiaukeamalla Milla Magia?


Vastaus tähän kysymykseen ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

testi vaan...

Tau kirjoitti...

Hyvin toimii! Jäämme odottamaan kommenttejasi... ;)

Lähetä kommentti