keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Day 166: Milford Sound

Heräsimme jo ennen kuutta sillä tänään oli retkipäivä. Olimme varanneet Milford Explorerin retken, ja ajoimme bussilla Te Anaun kautta Milford Soundiin, joka on eteläsaaren suosituimpia nähtävyyksiä. Milford Sound on nimestään huolimatta vuono, ja sen luokse pääsee vain yhtä kapeaa mutkittelevaa tietä pitkin, joka on talvisin lumivyöryvaaran alla ja johon kuuluu myös 1.2 kilometriä pitkä kapea tunneli. Milford Soundiin menee Te Anausta myös yksi Uuden Seelannin kauneimpia kävelyreittejä, Milford Sound Walk, jonka voi kävellä noin neljässä päivässä. Pysähdyimme välillä kahvitauolle Te Anauhun, ja matkan varrella pysähdeltiin myös ottamaan valokuvia muutaman kerran. Ajomatkan varrelle mahtui hienoja maisemia, ihan tuli Norja mieleen. Näimme myös kea-linnun, röyhkeän papukaija-veitikan, joka rakastaa autojen renkaita, jotka se popsii suuhunsa. On kuulemma ihan tavallinen näky eteläalpeilla jossa kea viihtyy, että turistit huitovat lintuja kauemmas autonsa kimpusta. Täytyypä varoa moista ahmattia. 

Olimme perillä Milford Soundissa puoli kahdelta, ja menimme suoraan laivaan ja buffet-lounaalle, joka oli aika perusmättöä mutta täyttävää. Laiva lähti puolentoista tunnin risteilylle, jonka aikana ehdimme ajaa vuonon suulle asti. Vuonossa tuuli todella kovaa, joten lämpimät vaatteet tulivat tarpeeseen. Oli kiva yllätys nähdä pieni delfiiniparvi ja hylkeitä. Matkaan kuului puolen tunnin pysähdys observatoriolla, joka oli vuonon seinämän vieressä oleva tukialus, josta pääsi laskeutumaan kymmenen metrin syvyydessä olevaan pyöreään katselutilaan. Ikkunoista sai ihailla meren eläviä omassa elementissään, ja näimme mm. kaloja ja jättimäisen meritähden jolla oli ainakin 20 jalkaa. Sitten palasimme takaisin satamaan ja nousimme bussiin ja huristelimme takaisin Queenstowniin. Menomatkalla me ja kaikki muutkin nukahtelivat, meri-ilma näköjään väsyttää pienissäkin määrissä. Hyvä etten lähtenyt laivastouralle. Ajomatka kesti kauan, ja olimme perillä hostellissa vasta kahdeksan jälkeen illalla. Tänä yönä uni varmasti maittaa.


Eglinton Valley.

Mirror Lakes.

Röyhkeä kea-lintu rakastaa kumia ja syö vaikka autosta renkaat jos ei pidä varaansa. Cheeky kea bird loves rubber and will eat tires from your car if you don't watch out.



Jälleen yksi valokuvauspysähdys. Another photoshoot stop.


Alppien sankari. Hero of the Alps.

Valley of thousand waterfalls.

Milford Sound shore.

Milford Soundin alku. Beginning of Milford Sound.

Kolme delfiiniä. Three dolphines.


Avomeri. Open sea.



Hylkeitä lekottelemassa auringossa. Seals basking in the sun.

Ajoimme ihan vesiputouksen viereen. We drove right beside a waterfall.


Observatorion ikkunoista avautui mielenkiintoinen näkymä kymmenen metrin syvyyteen. From the Observatory windows opened an interesting view to a depth of ten meters.

Mitre Peak vasemmalla. Mitre Peak on the left.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 166

Mummo saapui pian pieneen taukotilaan, jossa istui kymmenisen opiskelijaa, kukin omassa nojatuolissaan ja jokaisella pieni tietokone (merkkiä Macrohard) sylissään. Kaikki olivat kumartuneet koneidensa ylle hivellen ja kosketellen näyttöjä keskittyneesti. Jokaisen opiskelijan vieressä oli purkki Blue Goat- energiajuomaa ja pussi ruiskutettavia Springles- sipsejä. Mummo pysähtyi lähimmän opiskelijan (silmälasipäinen poika, jolla oli päällään nuhruinen t-paita ja roikkuvat housut ja joka ei haissut kovinkaan hyvälle) eteen ja sanoi: "Anteeksi?" Poika ei vastannut mitään, eikä näyttänyt huomaavan Mummoa ollenkaan. "Anteeksi? Haloo! Kuuluuko?" Poika ei edelleenkään vastannut mitään. Mummo menetti kärsivällisyytensä. Hän nosti kulmakarvojaan aavistuksen verran ja poika katosi poksahtaen. Pojan sylissään pitämä tietokone tipahti nojatuolille nostattaen pienen pölypilven ilmaan. Tämä kohtaus toistui jokaisen oppilaan kohdalla vain sillä erotuksella, että Mummon kärsivällisyys väheni joka kerran jälkeen. Viimeisen kohdalla hän ei jaksanut enää edes kysyä mitään. Pian Mummo seisoi yksinään taukotilassa, jossa hänen lisäkseen oli kymmenen nojatuolia, joiden päällä lojui yhtä monta tietokonetta. "Paljon parempi! Hajukin lähtee ajan mittaan!", sanoi Mummo lähtien jatkamaan matkaansa. (Niille lukijoille joita asia kiinnostaa, voimme kertoa että Mummo siirsi oppilaat omaan käytöstapakouluunsa, jossa ei ollut tietokoneita, energiajuomia, sipsejä, televisiota eikä kännyköitä. Koulussa nukkumaanmenoaika oli seitsemältä illalla ja herätys kello kolmelta yöllä. Lounastauko oli kymmenen minuuttia, jonka aikana tarjottiin kaurapuuroa, sunnuntaisin kaurapuuro oli lämmitettyä. Kaikki muu aika käytettiin fyysiseen työntekoon. Tästä kaikesta voimme päätellä, että Mummo on epäinhimillisen julma.)

Jättikö Mummo edes hajurakoa?

Vastaus tähän hajuttomaan kysymykseen ja paljon muuta tuoksuvaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

3 kommenttia:

Margareta kirjoitti...

Voin melkein kuvitella Frodon ft. kaverit juoksemassa tuolla vuorilla. Eiku ai niin, ei Frodo juossut kun ryöminyt. :D No mutta kuitenkin (: Kaunista!

Tau kirjoitti...

Oli ihanan kaunista luontoa, ja olet oikeassa, tuli mieleen vähän väliä LOTR. Siellä olis semmonen kaunis 4 päivän hiking-reitti olemassa, lähdetäänkö joskus käveleen se? ;)

Margareta kirjoitti...

No varmasti lähdetään! (:

Lähetä kommentti