lauantai 21. tammikuuta 2012

Day 183: Enjoying small town life

Täydellinen lauantaipäivä aurinkoisessa pikkukaupungissa. Leppoisaa tunnelmaa, jutustelua, markkinoilla käymistä, kahvittelua, lukemista. Markkinoilla nautimme taas hare krishnojen erinomaisen lounaan, ja maistelimme myös paikallisen viskitislaamon tuotteita, heillä kun oli esittelypöytä siellä markkinahumun keskellä ja houkuttelivat kokeilemaan 600 vuotta vanhan reseptin mukaan tehtyä viskiä. Olivat pilanneet sen hunajalla, yöks. Mutta ihan hassulta tuntuu tällainen vapaa suhtautuminen alkoholiin Suomen tiukkojen säädösten jälkeen. Viinakaupoissakin on ollut maistiaisia tarjolla, ja ruokakaupoissa siiderimaistiaisia. Mutta sitten kuitenkin julkisilla paikoilla ei saa juoda alkoholia. Kaupasta ostimme iltateen seuraksi herkullisen näköiset toffeepähkinäkierrepullat, ja yllätyimme melkoisesti kun makunautinto muistutti lähinnä muikkukukkoa! Taikina oli melko kuiva, tiivis ja rukiinen, ja kalan maun lievä läsnäolo toi savolaisen kukkovivahteen pulliin. Leipominen ei taida olla ihan hanskassa nyt jollakulla.

Yksi asia josta on pitänyt mainita jo monta kertaa, on se että Ruotsi ja ruotsalaiset tuotteet ovat tunnettuja täällä, mutta Suomea ei kukaan tunnu tietävän. Jopa sauna on laitettu ruotsalaisten piikkiin, ja hostelleissa on mainostettu että "We got Swedish Sauna" ja yhdessä jopa oli venäläinen sauna. Minä kun luulin että sauna on suomalaisten keksintö! Ja hierontakin on täälläpäin maailmaa ruotsalaista hierontaa, mikä meissä herätti lähinnä huvittavia mielikuvia. Ainoat suomalaisbrändit, jotka olen Uudessa Seelannissa bongannut, ovat Finlandia-vodka, Pandan laku ja Polar-sykemittarit. Saksia ei löydy eikä ole käytössä missään, joten ainakin Fiskarsilla olisi hyvät markkinat täällä.

Paremman kuvan puutteessa laitan kuvan näkymästä joka aukeaa majatalon vessanpytyllä istuessa (kuva ei ole aidosta tilanteesta). In want of a better image I add one that shows the view from the lodge while sitting at the toilet seat (the image is not taken in a real situation). 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 183

Pöm kuorsasi niin, että ympärillä olevat palmut heiluivat ilmavirrassa. Leijonat hänen ympärillään säestivät Pömiä omilla kuorsauksillaan ja murinoillaan. Jostain kaukaa yläpuolelta alkoi kuulua viheltävää ääntä, joka muuttui koko ajan kovemmaksi ja läpitunkevammaksi. Pöm heräsi ja katseli sekapäisenä ympärilleen: "Huh! Mitä?". Leijonat sen sijaan jatkoivat uniaan. Vihellys muuttui ujellukseksi ja Pöm nousi seisomaan katsoen ylöspäin. Samassa hetkessä lukijoillemme jo tuttu haarniska tippui taivaalta Pömin taakse, aukaisi itsensä kahteen osaan ja sulkeutui heti perään Pöm sisällään. Sitten haarniska ampaisi takaisin taivaalle ja katosi hetkessä jonnekin kaukaisuuteen. Aukiolla Uolevi käänsi kylkeä ja mutisi unissaan: "Shhhh, täällä nukutaan!".

Aaatuutilullaa?

Vastaus tähän kysymykseen ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti