Haimme vuokra-automme hauskasta pikku verstaasta Tom Jones -kopiolta (sinisen haalarin kauluksesta tunkevine rintakarvoineen kaikkineen) heti aamusta. Lähdimme ajamaan todella mutkittelevaa tietä kohti länttä yli korkean Takaka Hillin (jossa ei tietenkään ollut mitään turvakaiteita, joten paikoitellen mahan pohjasta kouraisi kun katseli alas karmaisevaa pudotusta), ja edelleen länsirannikolle pikkukaupunkien läpi. Pysähdyimme parikin kertaa vuorta noustessamme ottamaan valokuvia allamme avautuvasta upeasta maisemasta. Poikkesimme ensimmäisenä katsomaan Harwood's Holea, joka on eteläisen pallonpuoliskon syvin kuilu, huimat 173 metriä. Takaka Hill on täynnä luolia ja kuiluja, siellä on uuden Seelannin syvimmät ja laajimmat luolaverkostot, joista suurin osa on edelleen tutkimatta. Päästäksemme kuilulle meidän piti ajaa 11 kilometriä kuoppaista soratietä pitkin, ja vielä kävellä noin 45 minuuttia jännittävässä peikkometsässä. Kuulemma juuri tällä alueella oli ihan vasta ollut Hobitti-elokuvan kuvaukset, enkä yhtään ihmettele, sillä metsät ja kukkulat olivat todella kauniita. Ikävä kyllä kuilun suu oli pensaiden peitossa, ja reunalle oli vaikeaa ja vaarallista mennä, sillä matka sinne oli isojen kaltevien kivenlohkareiden peittämä. Kiipeilimme melko lähelle reunaa, mutta ihan reunalle emme uskaltaneet mennä. Kävimme samalla katsomassa sivupolun päässä olevan näköalapaikan, joka poikkesi kaikista muista sillä sinne oli todella vaikea päästä, ensin piti kiivetä korkeaa kukkulaa ylös ja sitten vielä terävien ja epätasaisten kivimuodostelmien harjalle keikkuen piti kiivetä reunalle, josta aukesi suora pudotus alas laaksoon ja tietysi huikeat näkymät myös. Oli hieno hetki istua auringonpaisteessa kiven nokalla katsellen alas laaksoon ja seuraten pilvien leikkiä vastapäisten vuorten rinteillä tuulen tuivertaessa hiuksia. Palasimme autolle virkistyneinä ja otimme pari liftarityttöä (saksalainen ja jenkki) kyytiin ja veimme heidät päätien varrelle seuraavan määränpäämme kohdalle. He eivät olleet koskaan aikaisemmin tavanneet suomalaisia ja olivat siksi kiinnostuneita ja kyselivät paljon Suomesta. Edes saksalainen tyttö ei tiennyt missä Suomi sijaitsee, kääk.
Jätimme auton parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään Takaka Hill Walkia, joka kiertää vuoren rinteillä karst-kivien muodostamassa maastossa ja pusikossa. Polkua piti seurata tarkasti, sillä koko alue on tomojen eli kuilujen rei'ittämä. Usein tomot johtavat vuoren alla olevaan luolaverkostoon, joten ne saattavat olla hyvinkin syviä. Myös maankuoren ohuuden takia polulta ei saanut poiketa, sillä aikuisen paino saattaa rikkoa pinnan ja syöstä kulkijan alla oleviin luoliin. Pysyimme siis hyvin tarkasti polulla koko ajan. Näimme kolme tomoa ja kurkistelimme varovasti sisään, syviltä ne näyttivät, ja olivat mokomat hyvin piilossa joten ilman varoituskylttiä olisi saattanut vahingossa vaikka astuakin niihin. Toista tuntia kävelimme vuorella, ja sitten palasimme autolle syömään eväitä hyvällä ruokahalulla. Ja sitten matka jatkui. Ajoimme mahtavan kiemuraista tietä alas vuoren toista rinnettä Takakaan, jossa pysähdyimme hakemaan lisää vettä ja infoa turisti-pisteestä. Takaka vaikutti oikein mukavalta pikku kaupungilta, siellä oli kivoja kauppoja pääkadun varrella, kuten ihania 50-luvun mekkoja myyvä vaatekauppa. Harmi kyllä aika ei antanyt myöten shoppailuhetkelle. Seuraavaksi ajoimme The Grovelle muutaman kilometrin päähän. Se on hassu kivinen kukkula keskellä peltoja aivan meren rannan tuntumassa. Kukkulalla kasvoi viidakkokasveja ja puiden juuret olivat kietoutuneet isojen kivimuodostelmien ympärille luoden oudon ja mystisen tunnelman. Nousun jälkeen polku laskeutui kukkulan rinteessä olevaan kapeaan railoon, jonka päässä avautui näköalatasanne peltojen yllä. Kivien seassa oli piilopaikkoja ja aukeamia, täällä olisi ollut mahtavaa leikkiä lapsena. Mieleen tuli Indiana Jones- elokuvien lavasteet, ja teki mieli lähteä tutkimusretkelle aarteiden perässä. Huikea paikka.
Palasimme takaisin päätielle ja poikkesimme vielä sitä ennen Labyrinth Rocks Parkkiin, joka oli lähinnä tylsempi versio Grovesta joten emme tuhlanneet aikaamme siellä sen enempää. Ajoimme sieltä suoraan länsirannikolle, ylös Farewell Spitin eli pitkän hiekkasärkän tuntumaan. Siellä oli komea ja jylhä Wharariki Beach, jonka halusimme nähdä. Auto piti taas jättää parkkipaikalle, ja rannalle saattoi kävellä joko alhaalla kulkevaa reittiä tai kukkulareittiä pitkin. Me valitsimme tietysti kukkulareitin, ja olipa hyvä että menimme sitä kautta, siellä oli parhaat kukkulamaisemat mitä ikinä olen nähnyt missään. Todella idyllisiä näkymiä joka suuntaan, vihreitä kumpuilevia rinteitä joilla laidunsi satamäärin villaisia lampaita, valkoisia pilven hattaroita ja tuulessa huojuvia ruohonkorsia. Olimme jo tänne ajaessamme nähneet ihania hobittikukkuloita, mutta nämä veivät kyllä voiton kaikista. Polku tupsahti pian hiekkadyyneille, jollaisia en ollut ennen nähnyt: todella hienoa hiekkaa oli kasautunut aavikkomaisesti jyrkiksi rinteiksi, ja päästäkseen rannalle piti ylittää leveä kaistale tätä aavikkomaisemaa. Hiekka upotti ja kulku oli hidasta ja raskasta. Kova merituuli heitti hiekkaa silmiin ja hiuksiin (mutta toivottavasti ei kameraan!), ja aavemainen pilvien seasta säteinä siivilöityvä auringonvalo loi maailmanlopun tunnelmaa. Olimme yksin rannalla, muutama matkailija tuli juuri kun olimme lähdössä. Hyvällä tuurilla rannalla olisi ollut mahdollisuus nähdä hylkeen poikasia lammikoissa leikkimässä, mutta emme löytäneet yhtään lammikkoa ja poikaset jäivät näkemättä. Hienoja kivimuodostelmia sen sijaan näimme rannan tuntumassa. Palasimme takaisin autolle ihanien lammasrinteiden kautta, ja lähdimme ajamaan takaisin päin.
Kello kävi jo kuutta kun lähdimme rannalta, joten aikaa ei ollut liiemmälti muihin retkiin. Halusin kuitenkin nähdä paljon kehutun Mussel Innin, paikallisen tienvarsikrouvin joka panee myös omaa oluttaan. Emme ehtineet syödä mitään, mutta kävimme tsekkaamassa paikan ja oikein kotoisalta se vaikutti. Poikkesimme vielä hieman ennen Takakaa Pupu Springsiä katsomaan, niitäkin oli meille moni ihminen suositellut. Pupu Springsissä on erittäin puhdas vesi, joten syvässäkin kohdassa näkee pohjaan helposti. Se on maorien pyhä paikka, eikä siellä saa syödä tai juoda mitään. Alueella olisi myös ollut mukavalta vaikuttava kävelyreitti, mutta harmi kyllä emme ehtineet sitä kävellä. Räpsimme nopeasti pari kuvaa ja lähdimme sitten ajamaan kotia kohti kilpaa auringonvalon kanssa, sillä Kari halusi päästä vuorten toiselle puolelle ennen pimeää. Ajoimme tauotta takaisin Motuekaan, kävimme nopeasti kaupassa ja palautimme auton vuokraamolle. Hyvin saimme hyödynnettyä maksimaalisesti auton, kolmentoista tunnin päivä oli takana, ja siltä se kyllä tuntuikin. Nappasimme nopeasti wrapit KFC:stä ja tulimme hostellille tekemään iltahommat ja nukkumaan. Raitis ilma teki tepposet ja uni alkoi painaa silmiä, enkä jaksanut päivittää blogia.
 |
| Auringon nousu Motuekasta lähtiessämme. Sunrise when we left Motueka. |
 |
| Näkymä Takaka Hilliltä alas Motuekaan päin. View from the Takaka Hill down to the direction of Motueka. |
 |
| Kaukana siintää meri. Faraway glimmers the ocean. |
 |
| Jos metsään haluat mennä nyt... Harwood Holelle päästäkseen piti kävellä 45 minuuttia metsäpolkua. To get to the Harwood Hole you have to walk 45 minutes through a forest. |
 |
| Polku oli melkoinen esterata välillä. Occasionally the path was more like an obstacle course. |
 |
| Harwood Hole, 173 metriä syvä kuilu. Kuilun reunalle ei päässyt, sillä isot kivenlohkareet estivät kulun. Harwood Hole, 17 metres deep chasm. You couldn't get near the chasm, because big boulders blocked the way. |
 |
| Harwood Holen lähellä oli näköalapaikka, jonne pääsi kiipeämällä teräviä kiviä ja railoja täynnä olevan louhikon yli. Near the Harwood Hole there was a viewpoint, that you could reach by climbing over a boulder soil full of pointed rocks and shafts. |
 |
| Hienot maisemat ja karmea pudotus suoraan alas avautuivat heti tuon kiven takaa. Amazing views and terrible drop down were just behind that rock. |
 |
| Takaka Hill Walkin alku. The beginning of Takaka Hill Walk. |
 |
| Polku vie karst-kivimaastoon. The path leads us to karst rock area. |
 |
| Takaka Hillin päältä näkyi, kuinka tie kiemurteli alas laaksoon kohti Takakaa. On top of the Takaka Hill you could see how the road winded down to the valley and Takaka. |
 |
| Karst rocks. |
 |
| Takaka Hill on täynnä vaarallisia tomoja, syviä kuiluja jotka johtavat vuoren alla olevaan luolastoon. Polulta ei saanut poiketa yhtään. Takaka Hill is full of tomos, dangerous chasms that lead to the cave system below the hill. You shouldn't stray from the path at all. |
 |
| The Grove, hieno kivimuodostelma peltojen keskellä. The Grove, amazing rock formation in the middle of fields. |
 |
| Kävele valoon... Walk in to the light... |
 |
| Joku odottaa sinua valon päässä. Someone is waiting for you in the light. |
 |
| Kallion keskeltä avautui huikeat näkymät pelloille ja Golden Bayhin. In the middle of rocks there was awesome view to the fields and Golden Bay. |
 |
| Puunjuuret kietoutuivat kivin ympärille luoden mystistä tunnelmaa. Tree roots wrapped around the rocks created a mystique atmosphere. |
 |
| Hei, ollaanko me Indiana Jones -leffassa? Hey, are we in an Indiana Jones movie? |
 |
| Wharariki Beachille piti kulkea kukkuloiden yli. To get to the Wharariki Beach you had to cross over the hills. |
 |
| Maailman ihanin kukkulamaisema! The world's greatest hill view! |
 |
| Kohta meri jo näkyy... Soon the ocean is visible... |
 |
| Ohoh, hiekkadyynejäkin vielä! Oh, sand dunes also! |
 |
| Meri laskuveden aikaan. The ocean in low tide. |
 |
| Hauskat kivimuodostelmat nimeltä Archway Islands. Cool rock formations called Archway Islands. |
 |
| Hei hei Wharariki Beach, olit mahtava! Bye bye Wharariki Beach, you were the best! |
 |
| Avuksi unettomille: Montako lammasta näet kuvassa? Help for the insomniacs: how many sheep can you see in the picture? |
 |
| Pupu Springs & amazingly clear water. |
Carlos Drake, seikkailija
Luku 188
Kirjoituskoneen (ja kyllä, kyseessä oli kunnon vanhanajan mekaaninen kirjoituskone) kirjoittaja paljastui pieneksi kaljupäiseksi mieheksi, jolla oli suuret mustasankaiset silmälasit. Hänen pöytänsä oli täynnä papereita ja mappeja, niitä oli jopa lattialla korkeissa pinoissa. Mies kirjoitti hyvin keskittyneesti ja Mummo aikoi juuri yskäistä hienovaraisesti saadakseen miehen huomion, kun mies sanoi keskeyttämättä kirjoitteluaan: "Ollos tervehditty Musta Tahto. Olet perillä!" Mummo (A.K.A Musta Tahto) oli yllättynyt siitä, että mies tunnisti hänet, tähän asti hänen valepukunsa oli ollut pettämätön. "Kuka olet?", Mummo kysyi. Mies lopetti kirjoittamisensa ja kääntyi katsomaan Mummoa. "Minulla oli joskus nimi mutta se on hiipunut vuosien varrella pois. Jos haluat, voit kutsua minua vaikka Virtaseksi." "Hyvä on Virtanen. Miten tunnistit minut ja mitä tarkoitit sanomalla, että olen perillä?", Mummo kysyi. "Minulla on kyky nähdä kaikki asiat oikeassa muodossaan. Perillä olet siksi, että sinulla on kysymys ja minä olen se henkilö, joka voi vastata siihen!", Virtanen sanoi. "Tiedän, että olit menossa tapaamaan Professoria, mutta et tule löytämään häntä. Professori katosi eilen ollessaan kellarin arkistoissa etsimässä Aku Ankan vuosikertaa vuodelta 1974 (paras vuosikerta). Hän ei olisi muutenkaan tiennyt vastausta kysymykseesi", Virtanen jatkoi. "Kysy siis kysymyksesi, joka on sinua vaivannut niin kauan". Nyt, kun hetki oli viimein koittanut, Mummo tunsi olonsa oudon vastahakoiseksi. Hän halusi tietää mutta pitäisikö hän vastauksesta? Hän aukaisi suunsa ja esitti kysymyksen.
Virtanen? B.Virtanen?
Järvinen?
Jokinen?
Vastaukset näihin kosteisiin kysymyksiin ja paljon muuta vetistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti