Day 173: Franz Josef Glacier full day walk

Heräsimme aamuvarhain valmistautumaan päivän koitokseen, koko päivän vaellukseen Franz Josefin jäätikölle. Sinne ei ole mitään asiaa ilman oppaita, ja hyvä niin, sillä ihmisiä on kuollut kun ovat menneet toikkaroimaan jäätikölle ilman varusteita ja osaamista. Runsaan aamupalan jälkeen lähdimme Franz Josef Glacier Guidesien toimistolle, jossa saimme asianmukaiset varusteet eli sateenkestävät housut ja takit, ja kengät ja cramponit eli sellaiset jääpiikkijutut jotka laitetaan kenkiin. Jos oli soveltuvat kengät omasta takaa, niitä sai käyttää, joten pääsin testaamaan Meindlejani oikein kunnon olosuhteissa. Oli ihanaa kävellä omilla valmiiksi sisäänajetuilla kengillä, oli paljon varmempi olo liikkuessa jäällä. Karin varrettomia kenkiä ei hyväksytty, joten hän joutui ottamaan talon puolesta kengät. Hyvin niilläkin kuulemma pärjäsi. Sitten meidät kuljetettiin bussilla jäätikön alapuolelle, josta lähdimme sademetsän läpi kulkevan polun kautta lähestymään jäätikön alapuolella olevaa kivistä kenttää. Kentällä meidät jaettiin kuuteen ryhmään, joista ykkösryhmä etenisi muita pidemmälle ja vauhdikkaammin, joten me tietysti hakeuduimme siihen. Oppaiden kanssa lähdimme vaeltamaan kohti jäätikköä, ja saimme aika kauan taittaa matkaa osin vaikeassa maastossa ennen kuin pääsimme edes jäätikön reunalle. Nousimme kivistä rinnettä korkealle, ja siellä jäätikön vieressä laitoimme kenkiin jääpiikit ja ryhmä jaettiin vielä puoleksi. Kahden oppaan kanssa yksitoistahenkinen ryhmämme lähti jäälle.

Aluksi tuntui vaikealta kävellä jääpiikkien kanssa, ja luottaa siihen että ne pitävät eikä jalka lähde liukumaan jäällä, mutta nopeasti niihin tottui. Jäällä oli itse asiassa helppo kävellä, mutta rinteissä ja kivi-jää-maastossa, jossa pikkukivet lähtivät liukumaan jalan alta, se oli vaikeampaa. Kuljimme noin kuusi kilometriä jäätikköä ylöspäin, nousua siihen tuli noin 500 metriä. Välillä kuljimme helpohkossa tasajäällä, välillä kapeissa rotkoissa ja korkeiden rotkojen rinteitä ylös jäähän hakattujen portaiden ja tukiköysien avulla. Näimme syviä railoja ja pikku purosia jotka vilistivät jään pinnalla ja juoksivat jään alle kasvaen isoiksi joiksi. Paikoitellen jää oli likaisen harmaata, sillä ympäröivästä maastosta siihen sekoittui savea ja kiviä. Puhtaana jää oli kauniin turkoosiin vivahtavaa valkoista, todella kaunista. Jäätikössä oli selkeästi erilaisia alueita, yksi osa oli täynnä syviä railoja, toinen osa oli pehmeämpää ja pyöreämpiä alueita, välillä oli lähes tasamaata ja aivan ylhäällä isot pilarimaiset jäälohkareet muodostivat hurjan kentän, joka oli täysin kulkukelvoton. Ryhmämme kulki niin ylhäälle kuin mahdollista, aivan läpipääsemättömän jääkentän alapuolelle. Oppaamme kertoi, että jos haluaa kiivetä jäätikön huipulle jalan, se vie pari kolme päivää ja silloinkin joutuu kiertämään kulkukelvottoman kentän sivuitse. Ainoa tapa päästä päivän aikana vielä ylemmäs jäätikölle oli helikopterikyyti. Niitä pörräsikin koko ajan taivaalla. Jos se ei olisi ollut niin hemmetin kallista, niin olisi ollut houkuttelevaa tehdä vaelluksen lisäksi vielä helikopteriretki.

Söimme lounaan eli omat eväät ylhäällä jäätiköllä auringonpaisteessa. Onneksemme päivä oli aurinkoinen, vaikka säätiedotus lupasi eilen sadetta ja pilvistä päivää. Ruoan jälkeen kävimme katsomassa tasaista jääkenttää, ja lähdimme sitten laskeutumaan takaisin alas hieman eri reittiä. Harmiksemme emme nähneet jääluolia ollenkaan. Ne olivat ilmeisesti hävinneet jonnekin juuri tänään. Paluumatka sujui tietysti nopeammin, vaikka ihan riittävän vaikeakulkuista sekin oli. Jaloissa alkoi jo tuntua päivän rasitukset, ja nousuissa lihakset kitisivät armoa. Hyvin toimi edellisillan pastatankkaus, ja jaksoimme energisinä liikkua ryhmän kärjessä koko ajan. Varsinkin jäätikön alaosissa, missä maasto muuttui helppokulkuisemmaksi, meno oli välillä vauhdikasta ja jääpalat vaan roiskuivat kun piikit iskeytyivät huokoiseen jäähän. Jäätikön reunalla otimme jääpiikit pois ja kävelimme takaisin bussille, joka vei meidät toimistolle palauttamaan varusteet. Retki kesti sovituksineen ja kuljetuksineen yhdeksän tuntia. Tämän suorituksen tekee vielä hurjemmaksi se, että jäätiköllä ei ollut vessamahdollisuuksia... Sanoisin, että kokemuksena jäätikkökävely oli aivan huippuluokkaa, mutta en usko että näimme parhaita mahdollisia jäätikkömaisemia, varsinkin kun ne luolatkin jäivät näkemättä. Posket hehkuen reippailun jäljiltä palasimme hostellille syömään. Sitten kävimme pikaisesti kaupassa hakemassa lisää vettä, ja lähdimme rentoutumaan kuumiin altaisiin. Kokopäivän jäätikkökävelyyn kuului kaupan päälle liput viereiseen kylpylään, jossa jäätikön vettä on kuumennettu eri asteisiksi isoihin altaisiin. Oli ihanaa pulahtaa kuumaan veteen ja antaa kehon rauhoittua päivän rasituksien jälkeen. Istuimme parissa altaassa niin kauan, että hiki alkoi valua ja oli pakko lähteä pois. Rentoutuneina palasimme hostellille. Nyt on mahtavan hyvä olo kehossa ja mielessä. Voisipa aina halutessaan tehdä tällaisen päivän!

Tuonne kauas pitäisi kiivetä! There, faraway, we will climb!

Päästäkseen jäätikölle piti ylittää kivikenttä ja kivinen rinne. To get to the glacier we had to go over rocky terrain and rocky hill.

Ensimmäinen näkymä jäätikölle. Our first glimpse of the glacier.

Ryhmämme lähtee vaeltamaan jäätikölle opas etunenässä. Our group starts the glacier walk with the guide in front.

Välillä railot menivät niin kapeiksi että piti kulkea sivuttain. Occasionally the chasms were so narrow we had to move sideways.

Jyrkille rinteille nousua helpottivat jäähän hakatut portaat. It was easier to climb the steep hills using stairs carved in the ice.

Jää kiilteli kauniisti auringossa. The ice sparkled beautifully in the sun.

Tähän nousumme loppui: ylitsepääsemätön jääkenttä. Here our climb ended: unclimbable ice field.

Hauska tasainen jääkenttä tasaisen kallion päällä. Cool even ice field on top of even rock below.

Viimeinen silmäys jäätikön huipulle ennen laskeutumista, sumua alkoi jo vyöryä rinteiltä alas. The last look at the top of the clacier before decending. Fog started to roll down the hills.

Paluumatkaan kuului myös vaikeita nousuja. Also the descend included some hard up-going.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 173

Nyt palaamme taas supersuosittuun osioomme "Carlos Toivoo!"

Tänään Carlos toivoo, että Kelju K Kojootti saisi vihdoin maantiekiitäjän kiinni (sepä olisikin ikävä yllätys sille itsetyytyväiselle linnulle) ja tekisi siitä maittavaa lintupaistia.