Day 172: Driving to Franz Josef Glacier

Lähdimme aamuvarhaisella ajelemaan kohti Franz Josef Glacieria, matkaa oli reilu 300 kilometriä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli pilvistä, ja maisemat näyttivät aika synkeiltä sen vuoksi. Pysähtelimme taas muutaman kerran ottamaan valokuvia ja katsomaan tien varren nähtävyyksiä, mutta täytyy sanoa että maisemat eivät olleet niin hienoja kuin Wanakaan ajettaessa. Alkumatkasta oli vielä vuoria, ja pari isoa järveä, mutta kun pääsimme alas länsirannikolle maisemat muuttuivat aika tylsiksi. Meren näimme parista kohtaa, mutta muuten tie mutkitteli tiheän sademetsän tai peltojen poikki. Kasvusto muuttui rehevämmäksi mitä lähemmäs Franz Josefia pääsimme, mikä oli yllättävää, sillä olin kuvitellut että jäätiköt ovat karuissa alppimaisemissa. Sen sijaan ne ovatkin sademetsässä. Franz Josefin kylä oli todella pieni muutaman kadun kokonaisuus, joka elää ja hengittää ainoastaan jäätikköturismista. Suuntasimme omaan hostelliimme YHAhan, ja saimme huoneemme, joka paljastui homeen hajuiseksi kosteaksi lääväksi. Jippii. Kävimme kaupassa hakemassa evästä ja palasimme hostellille syömään. Ruokajärjestelyt olivat hieman hankalat, sillä täällä oli eilen ollut joku vesiongelma jonka seurauksena hanavesi ei ole käyttökelpoista. Homeen haju huoneessamme oli niin tyrmäävä, että pyysimme uutta huonetta ja saimme toisesta kerroksesta lähes samanlaisen huoneen, jossa ehkä haisee vähän vähemmän. Kuulemma koko hostelli (ja ilmeisesti kaikki muutkin) haisee, koska olemme niin lähellä jäätikköä ja sademetsää. Onneksi emme vietä täällä pitkiä aikoja. Kävimme parin korttelin päässä ilmoittautumassa huomista jäätikkökävelyä varten, ja saimme lyhyen briiffin. Teemme sinne kokopäiväkävelyn oppaan johdolla, ja kaikenlaisia varoituksia piti lukea ja antaa selvitys terveydentilastaan että pääsee mukaan. Ja jos ei jaksa kävellä, niin kuulemma lähetetään takaisin omalla kustannuksella. Toivottavasti kunto siis kestää! Lähdimme vielä huviajelulle katsomaan jäätikön alkua, ja palasimme sitten hostelliin tekemään ruokaa ja viettämään iltaa. Tänään on pakko päästä ajoissa nukkumaan.

Alkumatka meni tällaisissa maisemissa. The beginning of our journey was in lake and mountain scenes.

Vastaan juoksenteli karkuun päässyt lehmä vasikkansa kanssa. We also met a run away cow with a calf.

Vuorten jälkeen alkoi metsäinen osuus. Pysähdyimme katsomaan Blue Poolseja matkan varrella, ja sinne johti tie synkeän metsän läpi. After the mountains began the forests. We stopped to see Blue pools, and we walked a dark path in dark woods to get there.

Kauniin turkoosi ja upean kirkas vesi suoraan vuorilta! Beautiful turquoise and clear water straight from the mountains!

Pysähdyimme matkan varrella ihailemaan myös koskea, jonka yli meni kapea heppoinen silta. We also stopped to admire a rapid, that we crossed over on a rickety narrow bridge.

Haastin jälkeen näimme ensi kertaa länsirannikon meren. After Haast we saw for the first time the ocean on the west side.

Ei ihan 12 Apostolia. Sademetsäksi alkaa jo muuttua tien varsi. Not quite the 12 Apostles. Side of the road begins to look like a rain forest.

Ensi silmäyksemme Franz Josefin rinteisiin. Our first glimpse of the hills of Franz Josef.

Katu jolla hostellimme sijaitsee. Kosteaa joka puolella. The street our hostel is on. Very moist everywhere.

Kävimme illalla katsomassa jäätikön alkupäätä ja kohtasimme sumurintaman. We went to see the beginning of the glacier in the evening and were greeted by a fog.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 172

Ona seisoi edelleen paikoilleen jähmettyneenä Kalen Rillin vessassa. Hän oli yrittänyt kaikkensa ja oli onnistunut jopa suorittamaan pari pienempää loitsua mutta hän ei ollut pystynyt rikkomaan Kapteenin pysähtyneisyystaikaa. Hän oli juuri miettimässä uusia keinoja, kun vessaan tuli kaksi nuorta vaaleatukkaista naista. Naiset asettuivat Onan kummallekin puolelle ja ottivat käsilaukuistaan pienet meikkipussit, joista he poimivat hämmästyttävän arsenaalin meikkausvälineitä. Pian he korjailivat täyttä häkää meikkejään välittämättä Onasta mitään. "Siis tiedät sä mitä?", kysyi vasemmanpuoleinen blondi toiselta. "No, mitä?" "Siis musta tuntuu, että mä olen jo melkein liian hyvännäköinen. Mä olen huomannut, että se aiheuttaa ihmisissä kamalaa kateutta. Ne katsoo mua ja ihan näkee miten niiden naamat muuttuu vihreiksi!" "Joo, mä oon kyllä huomannut ihan ton saman. Siis nykyään ei saa olla enää missään rauhassa, kun kaikki kundit vaan parveilee ympärillä ja yrittää iskeä. Se on niin ras-it-tav-aa. Eilen, kun mä menin Stokkalle ostamaan maitoa, mähän en siis osta maitoa mistään Siwasta, niin heti oli ainaskin kolme kundia kimpussa. Yksi niistä oli vielä naimisissa ja sen vaimo oli siinä vieressä. Siis apua, miten noloa!" "Joo, tiedän ton niin hyvin. Ei oo helppoa olla kaunis ja älykäs yhtäaikaa. Sekin on niin ärsyttävää, kun kaikki gimmat tulee kysymään neuvoja multa, että miten sais samanlaisen ihon ja silmät ja silleen. Mä vaan sanon niille, että jospa teitä lykästäisi seuraavassa elämässä, hahaaahhaa". "Toihan on tosi hyvä! Mä olen yleensä sanonut, että olisitte valinneet paremmat vanhemmat!" "Kyllä toikin on tosi hyvä. Mutta jotainhan niille raukoille täytyy sanoa. Ei kaikki vain voi olla niin hyvännäköisiä kuin me!" "Näin on! Eiköhän lähdetä takaisin?" "Näin tehdään!" Blondit lähtivät jättäen Onan seisomaan paikalleen. 

Onko Stokkalla parempaa maitoa kuin Siwassa?

Miksi olisi?

Saako Ona hermoromahduksen, jos vessaan tulee vielä lisää blondeja?

Ja miksi blondit eivät olleet jähmettyneet paikalleen?

Vastaukset näihin hyvännäköisiin kysymyksiin ja paljon muuta kaunista seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.