Aamusta lähdimme ajamaan Nelsoniin. Sade ei ollut lakannut hetkeksikään ja se yltyi matkan aikana aivan järjettömäksi, ja ajomatka kesti kauemmin kuin piti kun vauhtia sai hiljentää reippaasti. Ikinä en ole semmoista sademäärää nähnyt missään, enkä halua kyllä enää nähdäkään. Ajomatka kävi tylsäksi kun ei voinut pysähdellä luonnonihmeitä katsomaan ja käydä jaloittelemassa. Punakaikin jälkeen vielä pari-kolmekymmentä kilometriä oli aivan mahtavaa rannikkoa. Jos joku joskus ajelee siellä päin, niin kannattaa varata aikaa rannalla kävelyyn ja pingviinien bongaukseen. Hieman ennen Westportia poikkesimme tieviitan houkuttelemana sivutielle ja ajoimme Cape Foulwindiin. Myös siellä oli hienot kalliot ja hurja meri, ja olisi ollut kivoja kävelyreittejä ja hyljeyhdyskuntakin, jos olisi voinut astua ulos autosta. Ihailimme hetken maisemia auton ikkunasta, ja harkitsimme kävelylle lähtemistä, mutta silloin sopivasti tulikin taas ihan järkyttävä saderyöpsähdys ja päätimme jättää ulkoilut väliin, eilinen kastuminen oli vielä turhan hyvässä muistissa. Ajoimme putkeen Nelsoniin asti, ja kuin taikaiskusta sade lakkasi siinä kymmenisen kilometriä ennen Nelsonia, jee! Oli kuin olisimme ajaneet pimeydestä valoon, niin hyvältä se tuntui. Veimme laukut hostelliimme Accents on the Parkiin, ja lähdimme sitten palauttamaan vuokra-autoa lentokentälle. Sieltä jouduimme palaamaan taksilla kaupunkiin, kun julkinen liikenne ei sinne kulkenut. Lähdimme tutustumaan kaupunkiin parhaalla mahdollisella tavalla eli menemällä kahville. Olimme kuulemma paikan ensimmäiset suomalaiset asiakkaat (täälläkin kaikki kysyvät heti mistä olemme kotoisin). Kiertelimme hetken keskustassa, kävimme turisti-infossa hakemassa oppaita ja esitteitä (Uudessa Seelannissa on muuten ihan älyttömän hyvät turisti-infot täynnä ilmaisia tietopaketteja), poikkesimme ruokakauppaan ja palasimme sitten hostellille illan viettoon. Nelson vaikutti ihan kivalta pikku kaupungilta, kadut olivat yllättävän tyhjiä ja kauppoja ja baareja oli paljon. Hostellimme on mukavan näköisessä vanhassa sokkeloisessa talossa ja huoneemme on tosi kiva, harmi ettei tänne saanut varata etukäteen kuin viisi yötä, täällä olisi voinut viettää vaikka koko loppuajan Nelsonissa.
 |
| Punakaikin jälkeen hieno rannikkoreitti jatkui parisen kymmentä kilometriä. After Punakaiki the awesome coastal route continued about twenty kilometres. |
 |
| Samaa rannikkoreittiä. The same coastal drive. |
 |
| Mieletön sumu sai huikean vaikutelman aikaiseksi. Magnificent fog created a cool effect. |
Carlos Drake, seikkailija
Luku 175
Philomenonin syvin olemus, Royce, liiteli minkä aineettomasta habituksestaan pääsi kohti suurta tuntematonta. Tai ei oikeastaan niinkään tuntematonta, Royce oli matkalla kohti Mustan Tahdon kotia, joka sijaitsi Unohdettujen Planeettojen takana. Harva tiesi miten päästä sinne mutta Royce tiesi reitin, koska hän oli saanut ohjeet Mustalta Tahdolta itseltään. Royce oli joutunut odottamaan pitkän aikaa, että hän saisi tilaisuuden paeta Philomenonin sisältä. Nytkin hän oli joutunut syventämään Philomenonin unta vahvalla taialla, joka oli vienyt huomattavan paljon hänen voimiaan. Hän oli jo entisestäänkin ohentunut tehtyään taian, joka aiheutti Philomenonille hänen naamariongelmansa. Roycen harmiksi oli tapahtunut jotain outoa, mikä oli kumonnut hänen taikansa ja palauttanut Philomenonille hänen omat kasvonsa. Roycella oli kiire, hänen oli pakko löytää Musta Tahto ja saada heiltä apua ja neuvoja ennen kuin Philomenon heräisi.
Osaako Royce pelata shakkia?
Käyttääkö hän slipoveria?
Vastaukset näihin kaksinaamaisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti