Day 177: Nothing much

Olipa rauhallinen päivä, melkein apaattinen. Kävimme kävelyllä hiljaisessa Nelsonin kaupungissa, ja kokkasimme sitten lounasta hostellissa, joka sekin oli hiljainen. Ei taaskaan ristin sielua missään. Ruoan päälle piti toki ottaa päiväunet, ja sitten suunnitella tulevia aktiviteetteja. Johonkin tämä päivä on kadonnut, vaikka tuskin mitään on tehty. On ollut aika vaikeaa rauhoittaa tahtia, kun ehti jo tottua siihen että joka päivä tapahtuu jotain uutta.

Kaupungilla ei saa ryypätä. No drinking in the town.

Naapurissa oleva kirkko. Church just next door.

Idylliset kukkulat ympäröivät Nelsonia. Idyllic hills surround Nelson.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 177

Carlos kellui rentona vedessä ja odotti, että hän saapuisi järvelle. Hidastumisen sijasta veden virtaus alkoi uudelleen kiihtyä ja pian Carlos kuuli kovaäänistä kohinaa edessäpäin. Carlos oli hidas mutta hänkin ymmärsi mitä kohina tarkoitti. Hän kääntyi ympäri ja lähti räpiköimään vastavirtaan taatulla "apua, minä hukun tyylillä". Räpiköiminen ei paljoa auttanut, koska veden virtaus senkun kiihtyi ja Carlos kellui veden mukana yhä nopeammin ja nopeammin kohti uhkaavan kuuloista kohinaa. Carlos kääntyi takaisin veden virtaussuuntaan huomattuaan ettei voinut tehdä mitään. Jonkin matkaa edessäpäin koski jakautui kahtia ja virtasi korkean kalliomuodostelman kummaltakin puolelta. Heti sen jälkeen koski putosi kuohuen alas tuntemattomaan. Tämän nähtyään Carlos yritti vielä kääntyä ja uida vastavirtaan, mutta tuloksetta. Hän saapui kalliomuodostelman kohdalle ja lopetti uimisen turhana. Sitten hän jo putosikin veden mukana alas. 

Mikä oli veden lämpötila?

Entä virtausnopeus?

Vastaukset näihin vetisiin kysymyksiin ja paljon muuta kosteaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.