Day 178: NZ Centre Walk & Stanley Whitehead Park Walk

Aamupäivällä lähdimme hoitamaan asioita kaupungille. Juuri kun olimme päättäneet, että emme mene kahville tänään, kävelimme ruotsalaisen leipomokahvilan ohi. Kyltissä mainostettiin tuoreita aitoja korvapuusteja, joten emmehän me voineet jättää testaamatta niitä. Ensin kävimme kuitenkin linja-autoasemalla hoitamassa loput matkajärjestelyt, ja sieltä palasimme kipin kapin pullakahville. Herkulliselta maistui tuore pulla kahvin kera, ihania kotimaan makuja! Vaikka se olikin kai ruotsalaisittain leivottu eikä siis korvapuustin muodossa. Kävimme vielä kaupassa ja varaamassa uuden majoituksen, ja palasimme sitten hostellille kokkaamaan lounasta. Emme antaneet periksi kiusaukselle jäädä päiväunille, vaan lähdimme reippailemaan luonnon helmaan. Nelsonin ympärillä on paljon kukkuloita, joille voi kiivetä tramppailemaan valmiita reittejä. Aloitimme lyhyestä Uuden Seelannin keskipisteen luo kävelystä, ja jatkoimme sieltä Stanley Whitehead-reitille, joka vei kukkulajonon lakea pitkin toiselle puolelle kaupunkia. Keskipiste oli myös kukkulan huipulla, joten mukavat lämmittelyt saimme lihaksille kun piti kiivetä korkeuksiin jyrkähköä polkua. Ei se kyllä jäätikkökävelyn jälkeen tuntunut millekään, mutta olipahan nousua kuitenkin. Hienot näkymät kukkulan laella oli, alla levittäytyi Nelsonin kaupunki ja vaaleanvihreä meri, kaukaisuudessa Abel Tasmanin luonnonpuisto, ja takana ja sivuilla kukkuloita toinen toisensa perään. Ylhäältä keskipisteeltä pääsi jatkamaan suoraan S. Whitehead-reitille, ja sen alkuosa oli yksi kauneimmista mitä olen nähnyt kaupunkireiteillä; polku vei lammashakojen läpi korkean heinän peittämillä kukkuloilla avaran taivaan alla, ja alhaalla näkyi kaupunki ja meri. Lampaat nostivat hetkeksi päätään kun kävelimme ohi, ja jatkoivat sitten syömistään rauhallisina. Se oli rauhoittavaa. Reitti laskeutui lähelle japanilaista Miyazu-puutarhaa, ja näimme siellä suloisen näyn, kun sorsaemo yhdeksän poikasensa kanssa tuli meitä tervehtimään. Mutta voi, kun ne lähtivät pois huomasimme että yksi poikanen jäi jälkeen, kun sen toinen jalka ei kantanut ollenkaan! Yhdellä pikkujalalla se urheasti hyppien yritti pysyä muiden mukana, välillä siivillä maasta tukea ottaen, mutta jäi armottomasti aina kauemmas ja kauemmas jälkeen. Onneksi emo näytti välillä odottavan sitä, toivottavasti pikku reppana vahvistuu ja oppii liikkumaan yhdellä jalalla hypellen. Onnen kukkuloilta laskeuduimme siis nopeasti maan tasalle. Kiersimme puistojen läpi meren rantaa seuraten ja lopulta kaupungin poikki takaisin hostellille. Ilta meni rauhalliseen tapaan telkkaria katsellessa ja netissä surffatessa.

Kukkuloita Uuden Seelannin keskipisteen takana. Hills behind the Centre of New Zealand.

The Centre of New Zealand.

Alhaalla levittäytyy Nelson. Down lies Nelson.

Stanley Whitehead Walkin alkua. The beginning of the Stanley Whitehead Walk.

Maisemia SW-reitin varrelta. Sceneries along the SW-walk.

Maisemia SW-reitin varrelta. Sceneries along the SW-walk.

Japanilaisessa Miyazu-puutarhassa tapasimme sorsaemon poikasineen. Mutta voi, yksi poikasista oli rampa ja meinasi pudota lauman kyydistä, ressukka. In the japanese Miyazu garden we met a duck family. But oh noh, one of the ducklings was lame and couldn't keep up with the rest, poor fellow.

Miyazu Gardens.

Meren rantaa seuraten kävelimme takaisin hostellille. We followed the sea shore to walk back to our hostel.

Noilla kukkuloilla äsken kävelimme. On those hills we just tramped.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 178

Vitsitauko!

Hyväsydäminen mutta huonotapainen mies pieraisi elokuvateatterissa. Tähän hänen vaimonsa totesi: "Voi hyvä tavaton!"