Day 174: Driving to Punakaiki

Lähdimme aamusta taas tien päälle. Bensa-asemalla karttaa tutkiessani huomasin, että parikymmentä kilometria takaisin päin Fox Glacierin kohdalle oli merkitty must-see kohde Lake Matheson, johon Mount Cookin kuvajainen kauniisti heijastuu. Päätimme ajaa katsomaan järveä, vaikka sää olikin todella harmaa ja sateinen. Paikan päällä selvisi, että auto piti pistää parkkiin ja kävellä parikymmentä minuuttia metsäpolkua pitkin järvelle näköalojen luokse. Vettäkin alkoi sataa rankemmin, joten mietimme hetken lähdemmekö ollenkaan, mutta lähdimme sitten kuitenkin kun sinne asti oli tultu. Ei kyllä olisi pitänyt, matkalla vesisade yltyi todella kauheaksi ja kastuimme ihan läpimäriksi, vaikka meillä oli sateenvarjo. Eikä se järvi näyttänyt yhtään miltään, eikä mistään kuvajaisista ollut tietoakaan, ellei niitä paria sorsaa lasketa. Vaatteet märkinä palasimme autolle ja lähdimme vilkkaasti ajamaan eteenpäin. Ja ihan koko päivän satoi vettä, välillä niin paljon että piti hiljentää auton vauhti ryöminnäksi että pysyisimme tiellä. Olimme kiitollisia siitä, että jäätikkökävelymme ei osunut tälle päivälle, kaatosateessa se ei olisi ollut niin nautinnollista vaikka sadevarusteet olivatkin päällä. Pysähdyimme hieman ennen Greymouthia juoman kahvit hunajakahvilaan, ja kävimme vielä kyltin houkuttelemina katsomassa Shantytownia, mutta sinne olisi pitänyt maksaa 30 dollaria sisäänpääsymaksua, joten käännyimme parkkipaikalta pois. Ei se NIIN hieno ollut, tavallisia vanhahkon tyylisiä rakennuksia vain. Kävimme Greymouthissa kaupassa, ja ajoimme sitten Punakaikiin todella upeissa merimaisemissa, jotka vetivät vertoja Australian Great Ocean Roadille. Jylhä, rikkonainen ja synkkä rantaviiva, hurjana pauhaavan meren pieksemät kalliot sumun verhoamina, ai jai. Oli siis nautinto ajaa majapaikkaamme Te Nikau Retreatiin, joka oli nimestään huolimatta YHAn hostelli, tosin aika pieni sellainen. Hostellissa oli ihan mukava kämppämäinen tunnelma ja kivat yhteistilat, mutta outoa kyllä huoneiden ovissa ei ollut ollenkaan lukkoja. Kuulemma mitään ei ole koskaan kadonnut, mutta on se silti vähän hassua. Lämmitimme mikroruokaa ja juttelimme pitkän tovin sveitsiläisen journalistin kanssa kävelyreiteistä. Hän ei ollut ollut yhtään vaikuttunut Uuden Seelannin jäätiköistä, ja ymmärtäähän sen, kun Sveitsissä on Alpit omasta takaa. Syötyämme ajoimme katsomaan paikallista tärkeintä nähtävyyttä Pancake Rockseja, kalliomuodostelmia meren rannalla. Siellä olisi hienoja blowholesejakin, mutta niitä emme nähneet kun ei ollut nousuveden aika. Kallioiden nimi tulee litteistä kerrostumista, jotka ovat ikäänkuin pinottuja lättyjä. Hienon näköisiä ne olivat, ja komeasti meri kuohusi alhaalla antaen dramaattisen lisäyksen paikalle. Nopeasti ne oli nähty, ja palasimme hostellille keittämään teetä ja viettämään iltaa. Nettiyhteydet eivät toimineet, eikä kännykässäkään näkynyt olevan kenttää, sen verran syvällä sademetsän uumenissa olimme. Koko päivän oli satanut vettä enemmän tai vähemmän, ja yöllä se vasta yltyikin hurjaksi. Heräsin monta kertaa siihen kun vettä tuli vaan niin järjettömän paljon kerralla että katto jymisi kuin rumpua hakatessa.

Vuoret Franz Josefin ja Fox Glacierin välillä aamulla. Mountains between Franz Josef and Fox Glacier in the morning.

Lake Matheson rankkasateessa, maailman tylsin järvinäkymä mutta koska kastuimme läpimäriksi saadaksemme tämän kuvan laitan sen blogiin. Lake Matheson in heavy rain, the world's most boring lake view, but we got soaked wet to get this photo so I will post it in the blog.

Hurjaa länsirannikkoa. Wild west coast.

Hieno rannikkoreitti autoilijalle alkoi Greymouthin jälkeen. Awesome coastal route to drive began after Greymouth.

Lähellä Pancake Rocksia. Near the Pancake Rocks.

Pancake Rocks in Punakaiki.

Pancake Rocks.

Pancake Rocks.

Pancake Rocks.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 174

Elviira istui tylsistyneenä ilmavankilansa sisässä. Kapteeni oli siirtänyt Elviiran paikkaan, jota hän ei tunnistanut. Ilmavankila kellui avaruudessa, eikä sen ympärillä näkynyt tähtiä tai planeettoja. Ainoa näkyvissä oleva asia sijaitsi suoraan Elviiran edessä: pitkä jana sinisenä lepattavia liekkejä. Vaikka Elviira kuinka pinnisteli, hän ei pystynyt näkemään liekkien taakse. Liekit eivät tietenkään olleet mitään tavallisia liekkejä, ne olivat jotain aivan muuta mutta ihmisen silmä tulkitsi ne paremman puutteessa liekeiksi. Jos Elviira tietäisi oikean taian, hän pystyisi todennäköisesti näkemään, mitä liekit oikeasti olivat ja myöskin mitä niiden takana oli. Samassa Elviira muisti opiskeluajoiltaan eräästä vanhasta kääröstä lukemansa legendan. Tarinan mukaan oli olemassa paikka nimeltä Maailmankaikkeuden Raja. Se sijaitsi nimensä mukaisesti jossain syvällä avaruudessa, jossa tuntemamme maailmankaikkeus loppui. Kukaan ei ollut tiettävästi löytänyt rajaa mutta Elviira oli varma, että Kapteeni oli sen löytänyt ja että raja oli juuri nyt Elviiran edessä.

Mihin Kapteeni on mennyt?

Miksei hän jättänyt Elviiralle ajankuluksi edes korttipakkaa?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.