tiistai 17. tammikuuta 2012

Day 179: Grampians Walks

Jälleen aurinkoinen päivä Nelsonissa. Reippaina nousimme tavallista aikaisemmin ja olimme jo puoli kymmeneltä lähdössä pävän vaelluksille. Nelsonin takana on the Grampians nimine kukkulajono, joilla risteilee paljon polkuja ja kävelyreittejä vaihtelevassa maastossa. Päätimme yhdistää kaksi pitkää kävelyä, koska ne ristesivät sopivasti toisiaan, ja koska olimme voimamme tunnossa. Alkumatka oli kaupunkikävelyä, sillä kiersimme kukkulan sivuitse sen taakse ja lähdimme sieltä nousemaan jyrkkää sademetsämäistä polkua rinnettä ylös. Parissa kohden polku oli sortunut parin viikon takaisten rankkasateiden jäljiltä, mutta kyllä niistä läpi pääsi kun varovasti kiipesi. Ylhäällä kukkulan huipulla oli näköalapaikka ja tv-torni, ja ne katsottuamme lähdimme kukkulan lakea kiertävää polkua pitkin pikku hiljaa alaspäin. Yli kolmen tunnin kävely siitä kaikkiaan muodostui, oikein hyvä reippailu tälle päivälle. Kävimme nopeasti kaupassa hakemassa lounastarvikkeet ja tulimme hostellille kokkaamaan kanapastaa, joka onnistuikin yli odotusten, sillä sekaan heitetty paikallinen fetajuusto maistui ihanan kermaiselta ja sopi tosi hyvin pastan kaveriksi. Uusi lempiresepti! Uuden Seelannin juustoja on kehuttu useissa esitteissä, pitänee tutustua lisää tarjontaan jossain vaiheessa, harmi kyllä ne ovat vain todella kalliita. Yhden hauskan yksityiskohdan olen unohtanut mainita ruokakaupastamme; siellä on viininmaisteluautomaatti, sellainen tiski jossa on parisenkymmentä viinipulloa joista saa ottaa maistiaiset, ilmaiseksi jos kuuluu viiniklubiin ja dollarilla jos ei kuulu.

Ruoan jälkeen mietimme kaupungille lähtemistä, mutta menimme mokomat hetkeksi pötköttelemään ja se oli sitten siinä, heräsimme tunnin päästä ihan tokkuraisina. Lueskelimme ja katselimme telkkaria, ja kävimme alakerran pubissa maistamassa paikallista siideriä, joka oli ihan hyvää mutta hieman liian hapotonta makuuni. Aiemmin lounaalla huomasin, että hostellimme tarjoaa ilmaista panimokierroskarttaa. Nelsonissa on useita mikropanimoita, ja tuollainen kierros olisi varmaan mainio tapa tutustua niihin. Tämä siis vinkkinä kaikille oluen ystäville, jotka suunnittelevat Nelsoniin tulemista. Niille, jotka eivät pidä oluesta, mainostettiin siidereitä ja Thirst-Adea, alkoholillista limonaatia joka on paikallinen innovaatio. Sitä saattaisin maistaakin, harmi kyllä ei hostellin pubissa ollut tarjota sitä vaikka mainostivatkin juomaa.

Grampians-kukkulat, joille kiipeäisimme tänään. The Grampians hills that we would climb today.

Alkumatka meni sademetsämäisissä tunnelmissa. The beginning of the path reminded us of rain forest.

Huipulta avautui hienot näkymät. Polku jota kuljimme näkyy kuvassa. From the top there were awesome views. The path we followed can be seen in the photo.

Mukava polku tämäkin. This was a nice path, also.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 179

Käytävä, jota pitkin mummo käveli, loppui äkisti ja hän saapui valtavan kokoiseen avokonttoriin, joka jatkui silmänkantamattomiin. Konttori näytti tyhjältä ja hämärältä, mutta jostain kaukaa kuului vanhanaikaisen kirjoituskoneen ääntä. Mummo astui ensimmäisen sermin taakse ja näki tyhjän työpisteen. Tätä jatkui pitkän aikaa, jokainen työpiste oli tyhjä ja pöydät pölyisiä. Oli aivan kuin ne olisi hylätty jo kauan sitten. Kirjoituskoneen nakutus lähestyi mutta Mummo ei vieläkään nähnyt kirjoittajaa. Erään työpisteen pöydällä Mummo vihdoin näki jotain. Pöydällä oli valkoinen lappu, joka oli paksun pölyn peitossa. Lapussa luki: "Sermolle: En jaksanut enää. Ylityötunteja liikaa. Lähdin rannalle. Terveisin Kake!" Nyt Mummo oli jo kirjoituskoneen äänen vieressä; hän astui viimeisen sermin ympäri ja näki vihdoin kirjoittajan.

Onko Kake jo tarpeeksi ruskea?

Käyttääkö Kake aurinkorasvaa?

Vastaukset näihin aurinkoisiin kysymyksiin ja paljon muuta kirkasta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti