Ihmeellistä kyllä viime aikoina on ollut erittäin vaikeaa nousta aamuisin ylös. Joten kuten saimme ravisteltua itsemme hereille ja teekupposen jälkeen hipsimme taas rannalle nauttimaan paahteesta ja lämpimästä tuulesta iholla. Taas kuuma ja aurinkoinen päivä, ei puhettakaan että jaksaisi tehdä mitään verkkaista kävelyä rasittavampaa. Olemme saaneet eläinystäviä, pieni musta kissa tulee juttelemaan terassillemme aamuisin ja iso musta koira seuraa toisinaan meitä veteen ja jää lähelle rantaa pyydystämään rapuja kieli keskeltä suuta pilkistäen. Hyttysetkin ovat kovin kiinnostuneita meistä, ja joka päivä löytyy puremia vaikka laitamme trooppisiin oloihin tarkoitettua vahvaa myrkkyä. Lounaalle kävelimme ison tien varteen Williesin ravintolaan, joka sattui vain olemaan lähellä ja osumaan silmiin sopivasti. Muuten hyvän makuista ruokaa, mutta kana oli vanhaa ja sitkeää. Palasimme siestalle huoneeseen ja lähdimme sitten uudestaan rannalle, kunnes tuli huono olo kuumuudesta ja piti palata taas sisälle ilmastoinnin pariin. En ymmärrä miten jotkut pystyvät olemaan koko päivän rannalla, aamusta iltaan maaten aurinkotuoleissaan. Me kestämme hädin tuskin pari tuntia kerrallaan, ja sitten on pakko päästä vähintään varjoon. Näimme kaksi naista, jotka olivat polttaneet koko selkänsä ihan tulipunaisiksi ja vielä vain ottivat lisää aurinkoa. Varmaan tämä valon määrä jotenkin hullaannuttaa jos tulee keskeltä pimeää talvea (vaikka ei kai siellä Pohjoismaissa enää niin pimeätä ole)? Kirjoja kuluu kovaa vauhtia, onneksi täälläkin on iso kirjahylly josta voi ottaa luettavaa rannalle. Löysin Uudesta Seelannista kiinnostavan kirjan hyvinvoinnista ja olen lueskellut suoliston terveydestä ja muista hauskoista jutuista, hyvää jutunjuurta kahvipöytäkeskusteluihin. Viikko on mennyt kuin siivillä, tuntuu että olen unessa jossa ensin eletään hidastettua elämää ja sitten joku panee päälle pikakelauksen.
Carlos Drake, seikkailija
Luku 244
Carlos otti hehkuvan esineen käteensä. Se oli nelikulmainen pronssinen kolikko, jonka toisella puolella luki Obdurlath. Toiselle puolelle oli kaiverrettu ilmeisesti kyseisen Obdurlathin profiili mutta vaikka Carlos kuinka käänteli kolikkoa hän ei onnistunut saamaan selvää minkä näköinen kyseinen henkilö oli. Oli aivan kuin kaiverrus olisi vältellyt hänen katsettaan, eikä Carlos millään saanut katsettaan kohdistumaan siihen. Carlos luovutti ja päätti yrittää uudelleen joku toinen kerta. Hän laittoi kolikon taskuunsa ja jatkoi kävelyään. Kaaren jälkeen katu päättyi aukioon. Sumu oli nyt erittäin sakea eikä Carlos erottanut aukion reunoja. Hän päätti kävellä suurinpiirtein keskeltä olettaen pääsevänsä toiselle puolelle melko pian. Käveltyään vähän aikaa hän näki sumun läpi edessään suihkulähteen, jonka keskellä seisoi patsas. Päästyään lähemmäksi hän tajusi, että patsas olikin suurikokoinen mies puettuna tweedtakkiin ja kilttiin (joiden värit eivät sointuneet yhtään toisiinsa). Carloksen nähtyään mies huusi: "Minun faijani onkin paljon kovempi kuin sinun faijasi! Niin kerta!"
Onko Carloksen faija nössö?
Riittäkö Carloksen löytämä kolikko irtokarkkeihin?
Vastaukset näihin kiltteihin kysymyksiin ja paljon muuta muodikasta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti