Day 248: Minivan & ferry to Koh Samui

Ankea aamu aikaisin heräämisineen. Heitimme kissaystävälle hyvästit ja hyppäsimme minivanin kyytiin ja aloitimme matkamme Koh Samuille. Guest Housemme emäntä Annie oli ystävällisesti varannut meille kuljetuksen edulliseen hintaan. Parin lyhyen lauttamatkan jälkeen olimme mantereella ja ajoimme sen poikki toiselle puolelle, Siamin lahdelle. Matka oli kyllä sellainen näyte thai-kuskien ajotavasta että välillä alkoi heikottaa. Onneksi katto oli korotettu, ettei pompuissa sattunut kupuun. Yksi lyhyt vessatauko pidettiin, hyvä ettei ollut hätä kun vessa oli mallia reikä lattiassa. Neljän tunnin ajomatkan ja erittäin puutuneiden peppujen jälkeen saavuimme Don Sakin satamaan, jossa kuski järkkäsi meille kaikille liput lauttaan. Nappasimme pikaisesti välipalaa kahviossa ja jouduin ottamaan jälkiruoaksi buranaa pitkästä aikaa päänsärkyyn. Marssimme sitten lautalle, joka oli aivan täynnä thaimaalaisia perheitä isoine eväskasseineen. Heti lautan lähdettyä liikkeelle alkoi eväiden syönti, parhaimmillaan yhdellä perheellä oli yli kymmentä sorttia ruokaa joita sitten hartaasti mutusteltiin. Kävi kateeksi. No, oli meilläkin pähkinöitä. Ja lisukkeeksi ostettiin kuppinuudelit.

Puoli kolmen aikaan saavuimme puolentoista tunnin lauttamatkan jälkeen (ei ollut kovin erikoisia maisemia matkan varrella) Koh Samuin laiturille. Tuleva guesthouse-emäntämme oli laittanut ohjeeksi, että hypätä purppuran värisen pikkubussin kyytiin, joten näin teimme. Kyseistä kulkuneuvoa sanotaan songthaewiksi, se muistuttaa katettua lava-autoa johon on laitettu kaksi pitkää penkkiä joissa matkustajat istuvat. Auto oli jo täynnä kun saavuimme paikalle, mutta kuski viittoili että kyytiin vaan joten huristelimme suurimman osan matkasta auton perälaudalla seisten. Meno oli aika hurjaa, pidin kiinni kaiteesta kuin henkeni hädässä etten vaan tipahtaisi kuoppien kohdalla kyydistä. Loppumatkasta pääsimme sisäpuolelle istumaan ja hengähtämään. Olimme sanoneet kuskille mihin olimme menossa, ja hän nyökytteli kovasti joten luotimme siihen että hän pysäyttäisi oikealla kohdalla. Sattumalta osui silmiini Penzy Guesthousen kyltti sivukadulta, ja tuli kiire painaa pysäytysnappulaa. En tiedä mihin olisimme joutuneet, jos emme olisi itse huomanneet kylttiä. Joskus on hyvä tuuri. Kävelimme guesthouseemme ja saimme huoneemme ja neuvoja isännältämme Davidilta. Kävimme heti ensi töiksemme lähikaupassa lataamassa vettä ja muuta tarpeellista jääkaappiin, ja sitten lähdimme tutustumaan Chawengiin, jossa majailemme tämän viikon. Chaweng sijaitsee Samuin pohjoispuolella ja on Samuin pisin ranta, seitsemän kilometriä, joten luulisi tilaa riittävän kaikille. Menimme ensimmäiseen kivalta näyttävään thai-ravintolaan ja tilasimme seafood-kookos-curryt. Ruoka oli ihan ok, ei mitään mieleenpainuvaa kuitenkaan, paitsi jälkiruoaksi ottamamme banaanikookoskeitto, joka oli aivan älyttömän hyvää. Sitä täytyy saada lisää! Sattumoisin guesthousemme vieressä on kehuttu japanilainen ravintola, mikä tietää houkutuksia ruokapaikan valinnan suhteen. Illan hämärryttyä päätimme jättää rantaan tutustumisen huomiselle ja palata huoneeseemme toipumaan matkapäivästä.

Lauttamatkalla Koh Samuille. On the ferry to Koh Samui.

Penzy Guesthouse, kotimme seuraavan viikon. Penzy Guesthouse, our home for the next week.

Chaweng.

Mereneläviä kookoscurryssa. Seafood in coconut curry.

Näyttää perunakeitolta, mutta onkin herkullista banaanikookoskeittoa. It looks like a potato soup, but is actually delicious banana coconut soup.

Ilta Chawengin pääkadulla. Kuvassa näkyy samanlainen bussi, jonka perälaudalla huristelimme tänne. Evening in the Chaweng main street. In the picture you can see a small bus just like the one we took to come here.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 248

Svalbard nousi ylös ja huomasi, että barbaarilauma oli kadonnut ja että hän oli säilynyt ehjin nahoin. Kylä oli myös kadonnut ja sen tilalla oli pieni lännenkaupunki jonka hiekkaisella pääkadulla Svalbard parhaillaan seisoi. Svalbardin edessä puolestaan seisoi cowboy kädet kahden revolverin kahvoilla. Cowboyn vieressä istui (kyllä, niin outoa kuin se onkin) valkoinen hevonen, joka näytti salaa tirskuvan cowboylle (vaikka tilanteessa ei ollut mitään hauskaa). Svalbardin niskaa kutitti ja hänelle tuli vahva tunne, että joku seisoi myös hänen takanaan. Hän kääntyi katsomaan ja näki olleensa oikeassa. Hänen takanaan (eli vastapäätä cowboyta) seisoi nuori vaaleatöyhtöpäinen mies myöskin kädet kahden revolverin kahvoilla. Nuoren miehen vieressä seisoi humalainen mustapartainen merikapteeni, pieni valkoinen terrieri ja kaksi melkein identtistä knallipäistä viiksivallua. Kaupungin uumenissa kuului kuinka kello alkoi lyödä tasatuntia. Svalbardille tuli äkillinen tarve heittäytyä maihin. Sen hän myös teki niin, että hiekka pöllysi. Sekunnin murto-osaa myöhemmin alkoivat luodit viheltää hänen ylitsensä.

Ampuuko cowboy varjoaan nopeammin?

Onko hänen hevosensa iloinen hyppijä?

Pitääkö merikapteeni kalasta?

Onko nuorella miehellä baari helsingissä?

Vastaukset näihin hergemäisiin kysymyksiin ja paljon muuta onnekasta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.