maanantai 30. huhtikuuta 2012

Day 283: Malls and markets

Auringonoton jälkeen päätimme skipata siestan jotta jäisi enemmän aikaa shoppailulle. Lähdimme lounaalle ja sitten kiertelemään ostoskeskuksia ja markkinoita. Kävimme Central Worldissa, Platinum Fashion Mallissa (aivan mieletön määrä vaatekauppoja, halvat hinnat ja tingittävissä, mutta laadun kanssa oli vähän niin ja näin), Pratunam Marketissa (sokkeloinen ja täynnä samaa kamaa kuin muutkin markkinat, hinnat ihan samat kuin Chatuchakissakin) ja MBK:ssa (täältä löysimme yllättäen halvimmalla etsimämme). Välillä piti tankata ostosvoimaa ShabuShissa japanilaisessa buffetissa, jossa sai vetää sushia ja keitellä omassa liemessään kaikkea mahdollista naposteltavaa niin paljon kuin napa veti. Vähän niinkuin japanilainen RAX. Kaikkea emme maistaneet tai edes tunnistaneet, mutta ainakin kasviksia, lootuksenkukkaa, levää, kanaa, kalaa, nuudeleita, pekonia, kukanmuotoisia rapukakkuja ja porsaspalloja keitimme. Ja tietysti sushia tuli syötyä ylenmäärin. Onneksi vieressämme istui nuori kaveri New Yorkista, joka antoi vinkkejä noviiseille jotta pääsimme paremmin homman kanssa sinuiksi. Onnistuin silti polttamaan nuudelit pohjaan, mutta vasta kun olin jo syönyt tarpeekseni. Ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää, mutta sitä oli paljon ja valikoima oli runsas. Päivän lopputulemana lähdimme kotiin matkalaukkua, mekkoa ja paitaa rikkaampina. Matkalaukku oli pakko ostaa, että saisimme kaikki tuliaiset tungettua johonkin (tämän maininnan tarkoitus on tietysti varmistaa että olemme odotettuja vieraita matkan päätyttyä...). ;)

ShabuShi: 2 x buffet; 638 bahtia (15.7 euroa)

Pratunam Marketin kuumat kujat. The hot alleys of Pratunam Market.

ShabuShin buffet. Jokaisella ruokailijalla oli oma keittoastia, johon liukuhihnalta sai napata mitä halusi. Everyone had their own boiling vat to cook all the things that were on offer on the conveyor belt. 


Carlos Drake, seikkailija

Luku 283


Carlos ja Pöm astelivat reippaasti pitkin suorana etenevää kivistä tunnelia. He olivat suorastaan kepeällä mielellä. Tunneli vietti loivasti alaspäin ja he etenivät nopeasti. Hetken kuluttua he näkivät vasemmalla puolellaan oven. Carlos aukaisi oven ja kurkisti varovasti sisään. Hän näki huoneen, jossa oli vain kaksi puista arkkua. Hän astui sisään Pöm kannoillaan ja oli hetken verran hämmästynyt, kun ei vaihteeksi joutunutkaan johonkin muualle. Carlos yritti aukaista toista arkkua mutta se oli lukossa. Kuului hassu melodianpätkä ja arkun yläpuolelle ilmestyi teksti: "Arkku on lukittu, tarvitset hopeisen avaimen aukaistaksesi sen!" Carlos ja Pöm tuijottivat hölmistyneinä (kumpikaan ei ollut koskaan pelannut tietokonepelejä) tekstiä niin kauan aikaa, että se haihtui pois. "Jaa!", totesi Carlos. "Ilmeisesti meidän pitää löytää jostain hopeinen avain. Eihän sitä tiedä vaikka kolmas kolikko olisi jommassa kummassa arkussa!" "Minulla on radikaali ehdotus, jatketaan tätä tunnelia eteenpäin!", sanoi aina yhtä välkky Pöm. "Hyvä idea! Tehdään niin!", vastasi aina yhtä myötämielinen Carlos. He kävelivät hetken verran käytävää eteenpäin ja tulivat pian uuden oven luo. Carlos aukaisi oven ja kurkkasi jälleen varovasti sisään. Hän sai oitis kaksi kermakakkua päin pläsiänsä (sanokaapa se kymmenen kertaa peräkkäin). 


Mansikka- vai vadelmakakkuja?


Onko aitoa kermaa kans?


Ja onko ihan oikealla voilla leivottu?


Vastaukset näihin kuohkeisiin kysymyksiin ja paljon muuta vispattavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake seikkailija.

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Matkalaukullinen tuliaisia! Hyvältä kuulostaa :D

Tau kirjoitti...

Saattaa siellä sullekin olla jotain pientä...;) Yllättävän vähän tavaraa yhteen matkalaukkuun muuten mahtuu, mulla on repussa varmaan enemmän rompetta.

Nina kirjoitti...

Kyllä teitä jo odotetaan, oli tuliaisia tai ei ;) Tosi nopeasti meni aika. Kuukauden päästä jo nähdään! Huisia!!!

Tau kirjoitti...

Sanopa muuta, eihän tätä oikein edes tajua, että nyt jo on paluun aika, vaikka vasta oli kaikki vielä edessä. Mekin odotamme kovasti jälleennäkemistä, pitääkin varmaan varata nenäliinoja mukaan...

Lähetä kommentti