lauantai 24. syyskuuta 2011

Day 63: Park, cakes and old airport

Huolimatta hieman väsyneestä olosta päätimme pitää retkipäivän, koska sää oli siihen mitä mainioin. Kävimme tsekkaamassa pari paikkaa jotka oli merkitty kartalle, ja löysimme sieltä hienon vanhan rautatieaseman julkisivun raunion ja Tempodromen, joka on jonkinlainen konserttisali tai vastaava. Kuljimme myös tekniikkamuseon ohitse ja ihailimme katolle ripustettua vanhaa lentokonetta, jolla on kuljetettu elintarvikkeita ilmasiltaa pitkin Berliiniin kylmän sodan aikana. Kävimme virkistäytymässä Tiergartenin vihreydessä ja kuljimme pitkin tätä suurta puistoa eläintarhan ohitse (näimme aidan raosta sikoja, lehmiä, laamoja ja elefantin) ja lopulta päädyimme KaDeWeen lounaalle. Sieltä matkasimme Tempelhofin vanhaa lentokenttää ihailemaan, siellä oli joku messutapahtuma ja hirveästi ihmisiä eikä maksamatta päässyt kuin ensimmäiseen isoon aulaan, mutta onneksi siitä jo vähän välittyi vanhaa tunnelmaa ja jälleen kerran se skaala, mikä tuon ajan rakennuksissa tekee vaikutuksen. Entinen lentokenttäalue kiitoratoineen on muutettu ilmaiseksi puistoksi, ja siellä berliiniläiset ulkoiluttavat koiriaa, grillaavat, lennättävät lennokkeja ja rullaluistelevat. Kiersimme metrolla pari asemaa että pääsimme ilmaiselle puistoalueelle (muuten olisi pitänyt kävellä 1.5 kilometriä Tempelhofin rakennuksen kaartuvaa seinänvierustaa pitkin lähimmälle portille) ja kävimme ihmettelemässä sitä outoutta ja avaruuden tunnetta joka hylätyillä lentokentillä on. Harmittaa hieman, ettei päästy sisään tutkimaan niitä pitkiä käytäviä, mutta minkäs teet. Ja varmaan ne olisi oikeasti olleet paljon tylsemmät kuin mitä olen kuvitellut. Kotimatkalla meinasimme kuukahtaa janoon mutta selvisimme perille ja nyt edessä on rento perjantai-ilta dubatun television tai superhitaan nettisurffauksen parissa. Taidan sittenkin tarttua kirjaan.

Rautatieaseman rauniot. Ruins of a railwaystation.

Tempodrom.

Suuri vehreä Tiergarten, Berliinin keuhkot. Big green Tiergarten, the lungs of Berlin.

Lounas. Lunch.

Tempelhofin lentokenttä on nykyään puistona. Taustalla hieno, kaareva ja valtavan pitkä lentoasemarakennus. Tempelhof airport field is a park nowadays. On the background you can see the magnificent, curved and immensely long airport building.

Kiitoradalla. On the runway.

Urbaani auringonlasku. Urban sunset.

Iltapalaksi Havana-, Martinique- ja pistaasitorttua. As a late night snack some Havana, Martinique and Pistachio cake.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 63

Aluksen keula osoitti kohti silmänkantamattomiin ulottuvaa tasankoa. Tasangon katkaisi oikealla puolella vuori, jonka seinämä nousi kohtisuorana pilviin asti. Tasangon täytti melkein vuoren juurelle asti suurin sotajoukko, jonka Carlos oli koskaan nähnyt, edes elokuvissa. Aluksen tullessa lähemmäksi rantaa Carlos näki, että sotajoukko koostui lukemattomista jalkaväen sotilaista, joiden aseet tulittivat taukoamatta. Sotilaiden joukossa jyrisi tuhansia kerrostalon kokoisia panssarivaunuja. Panssarivaunujen katoilla seisoi velhoja jotka syöksivät tulta ja salamoita sormenpäistään ja sauvoistaan. Ilmatila oli täynnä hävittäjiä ja helikoptereita ja jopa lentäviä lautasia joiden putkista tuli tasainen virta ohjuksia ja lasersäteitä. Niiden välissä kierteli erivärisiä lohikäärmeitä sylkien tulta. Sotilaiden takana tuli pitkä rivi lasisilta näyttäviä koppeja. Koppeja veti lauma hevosen kokoisia torakoita. Lasikopit olivat täynnä kirkasta nestettä ja jokaisen sisällä kellui jättiläismäisen kokoiset aivot. Ne sykkivät ja liikkuivat vedessä kuin ameebat. Kaukana sotajoukon takana näkyi kolossaalisen kokoinen sotakone, joka peitti koko taivaanrannan ja jonka varjo pimensi edessä kulkevan sotajoukon. Sotakoneesta tuli lukemattomia mustia pilvilonkeroita, jotka kiinnittyivät jokaiseen sotajoukon osaseen.  Hyökkäys keskittyi pienelle alueelle, joka sijaitsi lyhyen matkaa vuoren seinämästä. Carloksen alus oli jo melkein rannassa ja hän näki, että sotajoukon edessä sen kulun estäen seisoi yksinäinen mies. Hän oli pukeutunut valkoiseen kaapuun ja seisoi kädet levällään ja silmät suljettuina. Mies piti molemmissa käsissään paksuja vaijereita, samanlaisia joilla valtamerialuksia kiinnitetään laituriin. Vaijerit hehkuivat punaisina ja aaltoilivat kuin käärmeet mutta mies piti niitä tiukassa otteessa. Sotilaiden ja panssarivaunujen tulitus kilpistyi näkymättömään esteeseen juuri ennen kuin luodit tai ohjukset osuivat mieheen. Carlos näki kuinka luodit tippuivat litteinä maahan ja ohjukset menivät romuksi. Miehen edessä oli useita monen metrin korkuisia kasoja metalliromua. Nyt Carlos näki myös mitä mies yritti suojella. Vuorenseinämässä oli avoinna oleva pieni ovi ja tästä ovesta kulki parhaillaan jono valkoisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä. Jono eteni hitaasti, koska ovesta saattoi kulkea vain yksi ihminen kerrallaan, mutta jäljellä ei ollut enää kuin kymmenkunta valkokaapuista. Alus saapui rantaan ja samalla hetkellä yksi valkokaapuisista henkilöistä huomasi hänet ja huusi Carlokselle: "Kiiruhda, ehdit vielä mukaan!" Carlos juoksi kohti ovea niin, että hippulat vinkuivat (mitä se sitten tarkoittaakaan).

Onko tämä nyt sitä aivotonta menoa?

Saako Carlos taas tilaisuuden olla sankari?

Vastaukset näihin kysymyksiin ja paljon muuta päätöntä seuraavassa jaksossa Carlos Drake, seikkailija.

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Siinä ne kakut nyt ovat :) Ei varmaan maistuneet hyviltä ;)

Tau kirjoitti...

Kauheita olivat, ei meinattu millään saada syötyä. ;)

Lähetä kommentti