torstai 16. helmikuuta 2012

Day 209: Following hobbits' trails

Aamu valkeni kirkkaana ja kauniina, vaikkakin viileänä; syksyn tuntua alkaa olla ilmassa. Tämä päivä oli pyhitetty LOTRiin liittyviin aktiviteetteihin, ja aloitimme kulkemalla läheisellä Mount Victorialla, jolla oli kuvattu muutamia kohtauksia kyseiseen leffaan. Kukkula nousee ihan Wellingtonin kupeesta, ja siellä on ristiin rastiin kävely- ja pyöräilyreittejä. Aloitimme retken Ellice Streetin päästä, jossa oli kuvattu Rohirrimin leiriintyminen Dunharrowiin. Paikkaa ei tunnistanut, sen verran paljon oli efektejä lisätty, mutta olipahan kiva ruohikkoinen aukio. Löysimme aukion laidalta kapean polun ja lähdimme seuraamaan sitä, vaikkemme tienneet mihin se johtaa. Sattumalta tupsahdimme kaunista metsäpolkua pitkin suoraan siihen osaan, jossa hobitit piiloutuivat mustalta ratsastajalta puun juurien alle tien viereen. Siinä kohden oli parikin hyvin samantyyppistä polkua, joista mikä tahansa olisi voinut olla elokuvasta. Paikalle osui myös pari muuta leffaintoilijaa samoissa puuhissa, ja yhdessä pähkäilimme tarkkaa sijaintia. Luulen että saimme sen hyvinkin tarkkaan määritettyä. Harmi kyllä kohtauksessa oleva puu oli keinotekoinen, joten sitä ei tietenkään ollut enää jäljellä. Kävelimme polkuja yhä ylemmäs kukkulaa, aivan ylös asti, ja sieltä löysimme näköalapaikan ja ihailimme hetken alla lepäävää Wellingtonia ja merta eri suunnista. Sitten kuljimme polkuja takaisin alas ja käväisimme hostellissa hakemassa lisäohjeita seuraavaa etappia varten. Hyppäsimme bussin kyytiin ja pyysimme kuljettajaa jättämään meidät kyydistä Weta Cavesin kohdalla. Niille jotka eivät tiedä, Weta on tehnyt kaikki efektit LOTRiin. Weta Cave oli pienessä omakotitalossa oleva museo&kauppa, jossa oli esillä Wetan tekemien elokuvien rekvisiittaa ja keräilykamaa. Katsoimme ensin lyhyen videon Wetan historiasta, se oli mielenkiintoinen ja sen nähtyämme halusimme heti päästä Wetaan töihin. Kunpa olisi voinut olla mukana tekemässä LOTRia, edes kahvinkeittäjänä! Mutta oikeasti, lavasteiden ja efektien rakentaminen vaikuttaa todella mielenkiintoiselta työltä, harmi etten ole 15 vuotta nuorempi. Katselimme esillä olevat tavarat läpi, ja otimme pari kuvaa Klonkusta ja Lurtzista, ja lähdimme sitten bussilla takaisin kaupunkiin. Näimme myös yhden patsaan Smaugista, ja sen myötä saimme pientä esimakua tulevasta Hobitti-elokuvasta.

Kävimme pikaisesti kaupassa ja teimme hostellissa lounaan, ja lähdimme sitten kaupungille hyödyntämään ilmaista WiFi-verkkoa ja lataamaan infoa tulevaa ajomatkaa varten. Tuuli todella kylmästi, mutta siitä huolimatta ihmiset kulkivat vähissä vaatteissa, tunsin itseni ihan nössöksi kun en meinannut tareta edes takki päällä. Illalla lähdimme vielä lyhyelle kävelylle rantaan ihailemaan laskevaa aurinkoa. Kahlasin hetken aikaa mutta vesi oli jäätävän kylmää ja pian alkoi tunto kadota jaloista, joten katsoin paremmaksi laittaa kengät suosiolla jalkaan. Palasimme hostellille iltapalalle ja kuuntelimme puuroa syödessä kuinka viereisessä videohuoneessa katsottiin LOTRia stereot täysillä. Sopiva säestys päivän päätteeksi, sanoisin.

Wellingtonissa bongattuja Suomi-juttuja: Huhtamäen kannet kahvilassa, Koneen liukuportaat Te Papassa, muumikukkarot japanikaupassa ja suomalaista irtoxylitolia muovipusseissa luomukaupassa.

Tosi kivoja taloja näimme matkalla Mt. Victorialle. We saw pretty houses on our way to Mt. Victoria.

Mt Victoria ja LOTRin kuvauspaikka (Dunharrow). Mt. Victoria and filming location of LOTR (Dunharrow).

Sattumalta löysimme kauniin yllätyspolun, jonka varrella oli upeita puita. By chance we found ourselves walking on path and saw magnificent trees along the way.

Wellington.

Kaunista. Pretty.

Huu, alamme lähestyä hobittien piilopaikkaa! Wow, we are getting close to the Hobbits' Hideaway!

Näillä main hobitit piiloutuivat mustalta ratsastajalta. Somewhere here the Hobbits hid themselves from the Black Rider.

Mahtavia leikkipaikkoja metsä täynnä. Great playing grounds in these woods.

Jälleen kuvauksellinen kohta. Another picturesque spot.

Mahtavat puut tekivät vaikutuksen. Awesome trees made an impression.

Tämä paikka on kuin suoraan elokuvasta, vaikkei ollutkaan SE paikka. This spot is just like in the movie, though it wasn't the real place.

Hassu käpy. Weird cone.

Mt. Victorian näköalapaikan toteemi. The totem in Mt. Victoria lookout.

Wellingtonin satama. Wellington harbor.

Kaukana siintää meri. Faraway the ocean.

Iik, kuulitko tuota, varmasti Musta Ratsastaja! Eeck, did you hear that, it must be a Black Rider!

Weta Cave.

Klonkku. Gollum.

Lurtz.

Smaug tulevasta Hobitti-elokuvasta. Smaug from the upcoming movie The Hobbit.

Keräilykamaa hulluille keräilijöille. Collector's items for crazy collectors.

Wellingtonin keinotekoinen ranta. Man-made beach in Wellington.

Kivat betonipaadet rannassa. Nice slabs of concrete on the beach.



Carlos Drake, seikkailija

Luku 209

Ona laskeutui Hydrologican pinnalle ja saman tien sen pinnan alle. Hän loitsusi ympärilleen paineen- ja vedensuojataian ja hengitystaian ja sukelsi nopeasti syvemmälle. Tasan kymmenen sekuntia myöhemmin Ona joutui kilometrin pituisen Mastodonttivalaan kitaan ja tuli syödyksi.

Örp?

Tuliko valaan vatsa täyteen vai tarvitaanko jälkiruokaa?

Vastaukset näihin ruokahalua herättäviin kysymyksiin ja paljon muuta ilmavaivoja aiheuttavaa seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti