lauantai 4. helmikuuta 2012

Day 197: Markets and boring music

Tänään Nelsonissa oli oikein tuplamarkkinat; ne tavalliset lauantaimarkkinat ja lisäksi koko Trafalgar Street oli suljettu autoilta ja täytetty erilaisin krääsäkojuin. Alueella esiintyi myös useita katutaiteilijoita, mutta ei mitään mainittavan hyviä. Kävimme päivällä katselemassa markkinahumua ja menimme sitten Zumoon perinteiselle päiväkahville. Lounaaksi haimme markkinoilta kanaburritot, nam. Palasimme sitten levähtelemään (=päikkärit) ja pesemään pyykkiä majatalolle. Illalla panostimme viihteeseen; kävimme alakerran pubissa ottamassa lasilliset, sitten kävimme toisessa pubissa ottamassa toiset lasilliset, toki sillä tekosyyllä että siellä oli ilmainen nettiyhteys tunniksi ja koitimme säästää omaa kaistaamme ottamalla kaikki isot ohjelmapäivitykset siellä, harmi kyllä se ei vaan onnistunut kun olivat säätäneet homman niin että lataaminen olisi kestänyt noin viisi tuntia. Palasimme iltapalalle kotimajataloon ja lähdimme sitten kuuntelemaan ilmaista world music -konserttia kolmanteen pubiin. Se paljastui melko tylsäksi yhden miehen laulu&kitara-esitykseksi, joten väliajalla hipsimme pois. Ilmeisesti me emme vaan osaa juhlia. Voisiko joku opettaa ensi kesänä tätä jaloa taitoa?


Carlos Drake, seikkailija

Luku 197


"No niin, tuota, ensimmäinen kysymys: Sitten kun äitee käskee tekemään sunnuntaina puuroa, mitä teet: A. Kaurapuuroa, B. Riisipuuroa vai C. Lähdet kaupunkiin brunssille ja haistatat äiteelle pitkät.


"Ja Neiti A aloittaa!"


"No aivan ehdottomasti vaihtoehto B, riisipuuroa sunnuntaisin sehän on aivan selvä!"


"Ja Neiti B!"


"Samoin riisipuroa, eli vaihtoehto B!"


"Ja Neiti C!"


"Vaihtoehto C! Brunssille tietenkin, ja vielä jonkun kivan miehen kanssa, joka sitten maksaa viulut!"


"No niin! Siinäpä olikin jo pohdittavaa Herra X:lle. Seuraava kysymys!"


"No sitten kysymys numero kaksi! Voitamme matkan Pudasjärven Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Mitä ehdotat minulle ajankuluksi, kun pääsemme sinne: A. Mennään katsomaan Popedaa ja yritetään saada Patelta nimmari, B. Juodaan taskulämmintä kossua ja syödään kärkkärit päälle vai C. Mene sinä naisiin ja ryyppäämään niin minä jään tänne haisevaan telttaan nukkumaan".


"Ja Neiti B aloittaa vastaamisen!"


"No tietenkin mennään katsomaan Popedaa, sehän on minun ikisuosikkini!"


"Ja seuraavaksi Neiti C!"


"Kyllä on huonoja vaihtoehtoja mutta, jos sitä se vaihtoehto B, ainahan se kossu maistuu!"


"Ja viimeiseksi Neiti A!"


"Juu, ihan olen samaa mieltä Neiti C:n kanssa, että kovin on kaikki huonoja vaihtoehtoja mutta eiköhän me mennnä katsomaan Popedaa, Costello on niin pitkätukkainen!"


"Jaaha, jaaha. Siinäpä sitä taas tuli Herra X:lle kiperää pohdittavaa. Kyllä nyt on jännät paikat! Ja sitten meillä on jo sen verran aika loppu, että se olisi viimeisen kysymyksen paikka!"


Jatkuu seuraavassa jaksossa...

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Järjestetään ite ens kesänä jotku kivat juhlat!!

Ronja Margareta kirjoitti...

Mukana ollaan ;)

Tau kirjoitti...

Ihanaa! Ehdottomasti järjestetään!

Lähetä kommentti