lauantai 18. helmikuuta 2012

Day 211: Awesome scenery & Art Deco in Napier

Päivä alkoi mitä parhaissa merkeissä, kun saimme nauttia terassille katetun herkkuaamiaisen auringon valossa. Kyllä välillä on ihanaa hemmotella itseään luksusmajoituksella. Tänään ajoimme yli 300 kilometrin päähän itärannikolle Napieriin, Art Deco -kaupunkiin (siitä pian lisää). Ajoimme pikkuteitä alkumatkan, ja aivan mielettömät maisemat alkoivat heti kun pääsimme Martinboroughista ulos. Tuntui että pää kohta räjähtää, kun niin täydellisiä postikorttimaisemia tuli toinen toisen perään vastaan. Kukkulat olivat niin houkuttelevan näköisiä polveillessaan silmänkantamattomiin, että tuli kova hinku ottaa kengät jalasta ja juosta kauas kukkuloille ja yhä ylemmäs. Kuvat eivät anna oikeutta maisemille, mutta koitin vangita edes murusen siitä tunnelmasta mikä siellä ihanan tuoksuisessa maalaisidyllissä oli. Tuuli suhisi vienosti ja lampaat määkivät, ilmassa tuoksui kesä ja yrtit ja auringossa lämmenneet puut, eikä ihmisiä näkynyt missään. Aivan käsittämättömän hienoa. Ihmettelimme kun jonkin aikaa ajettuamme alkoi yhtäkkiä tulla vastaan Corvette-merkkisiä autoja vaikka minkä värisinä. Olimme päättäneet pysähtyä katsomaan kiwien rakentamaa versiota Stonehengestä, ja siellä selvisi myös Corvettejen arvoitus: oli Corveten omistajien kokoontumisajot ja paikalla 87 Corvettea (suurimman osan ratin takaa löytyi lupsakka eläkeläispariskunta). Stonehenge-kopio oli hassu. Betonista tehdyt paadet ja niiden päällä kulkeva kehä muodostivat astronomisen mittauslaitteen, mutta se ei käynyt oikein selväksi että miksi ja kuka tämän kopion oli päättänyt rakentaa. Kuulemma siellä käy druideja ja wiccoja tekemässä pakanallisia riittejä, hurjaa. Ajelimme sieltä Gladstoneen kehutulle Gladstone Vinyards -tilalle, sillä halusin vielä maistaa yhtä kehuttua paikallista Pinot Noiria, ettei jäisi huono maku suuhun niistä eilisistä epäonnistuneista maisteluista. Tämän paikan viini oli palkittu jossain, ja onneksi se maistuikin oikein mainiolta, joten saatoimme tyytyväisinä jatkaa matkaa.

Pysähdyimme lounaalle Mastertonin palkittuun Ten O'Clock Cookie Company -kahvilaan (pah, ihan tavalliset antimet), ja ajoimme sitten yhtä soittoa Napieriin. Ja taas oli matkan varrella katseltavaa, ihan mieletöntä miten täällä riittää joka mutkan taakse jotain kaunista. Napieriin saavuimme iltapäivällä neljän aikaan, ja koska sattumalta juuri tänä viikonloppuna siellä oli Art Deco -festarit, ei parkkipaikkaa tietenkään löytynyt millään, ja muutenkin oli hankala ajaa kun osa kaduista oli suljettu ja ihmisiä kulki joka paikassa. Onnistuimme sentään saamaan auton parkkiin, ja veimme laukut YHA-hostelliimme, ja lähdimme sitten kävelemään kaupungille ja ihmettelemään juhlintaa. Ikävä kyllä viideltä alkoivat monet tapahtumat jo loppua, joten enimmäkseen näimme juhlakansaa ajan mukaisissa asuissa ja PALJON vanhoja autoja. Kiertelimme ympäriinsä katselemassa arkkitehtuuria, sillä siitähän koko Art Deco -juttu on tänne keskittynyt. Vuonna 1931 paha maanjäristys tuhosi koko Napierin keskustan, ja se rakennettiin kerralla uudestaan Art Deco-tyylillä, ja tästä syystä täällä on vieläkin todella paljon sen tyylin rakennuksia. Nälkä ajoi meidät kauppaan ja hostelliin tekemään ruokaa, mutta lähdimme syötyämme takaisin kaupungille katselemaan. Löysimme juhlalavan jonka luona kansa kuunteli jazz-bändiä hienostuneesti viiniä siemaillen, ja pysähdyimme itsekin seuraamaan esitystä. Seuraavaksi lavalle tuli laivaston orkesteri. Odotimme varmaan puoli tuntia ja kuuntelimme vain ensimmäisen kappaleen, sillä juuri silloin muistin että enhän edes tykkää koko marssimusiikista. Kävimme vielä pimeällä rannalla ihastelemassa valaistua katua ja rakennuksia, ja lähdimme sitten hostellille. Olipa pitkä päivä!

Ihana herkkuaamiainen aamuauringossa. Lovely breakfast in the morning sun.

Mahtavat ruohokukkulat heti Martinboroughin ulkopuolella. Magnificent grassy hills just outside Martinborough.

Maalaisidylliä, ja ihana hyvän tuoksuista ilmaa. Idyllic countryside and so fresh and fragrant air.

Oi joi joi, tuolla jos saisi asua! Oh, if I could live there!

Corvette-kokoontuminen paikallisen Stonehengen vieressä. Corvette car congregration near local Stonehenge.

Uuden Seelannin Stonehenge-kopio. New Zealand's Stone henge copy.

Tästäkin voi päätellä vaikka mitä. From this you can deduct many things.

Lisää maalaisidylliä. More idyllic countryside.

Gladstone Vinyards, jota on kehuttu yhdeksi kauneimmista viinitiloista täällä. Gladstone vinyards has been said to be one of the most beautiful vinyards here.

Taideteos viinitilalle vievällä tiellä. Art on the road to the vinyard.

Lounaalla Mastertonissa. Having lunch in Masterton. 

Ja vielä lisää idylliä. And look, more idyllic countryside.

Napierin ranta. Napier beach.

Art Deco -tapahtuma näkyi katukuvassa selvästi. The Art Deco festival could be seen cuite clearly on the streets.

Höyryjyrä. Steam machine.

Napier streets, huomaa 2. kerroksen Art Deco -tyyli/ notice the Art Deco style on the 2nd floor.

Art Decoa.

Lisää Decoa. More Deco.

Välillä tyylit hieman törmäävät. Occasionally different styles clashed.

Chrysler Stealth II.

Juhlakansaa. People celebrating.

Iltatunnelmaa Marine Paradella. Evening atmosphere in the Marine Parade.

Lähdimme pois ensimmäisen biisin jälkeen, kun muistin etten edes pidä marssimusiikista. We left after the first song, when I remembered I didn't even like marching music.

Juhlavalaistus. Party lighting.

Marine Parade.


Carlos Drake, seikkailija

Luku 211

Traileritauko!

Ensiksi tuli Poliisiopisto!

Sitten yleisöä nauratti Palomiesopisto!

Viime kesänä kansa kuoli nauruun katsellessaan Virastovahtimestariopistoa!

Nyt tulee hauskin elokuva koskaan! Nauruvaroitus annettu! 

Ulosottomiesopisto! Vuoden kreisein komedia on nyt täällä! Yhtä naurua alusta loppuun! Botswanan suosituin elokuva kautta aikain!

Kreiseilyä! Hulvattomia tilanteita! Kermakakkuja naamaan! Epäonnistuneita ulosottoja! Banaaninkuoria! Köyhiltä tehtyjä ulosottoja! Matti Nykänen!

Kaikki tämä ja paljon muuta kaikkien aikojen riemukkaimmassa komediassa: Ulosottomiesopisto! Tule ja naura!

"Vuoden naurupommi!" - Aamusanomat

"Ulosottomiehet rulettaa! Täydet viisi tähteä!" - Iltalöpinät

"Nauroin alusta loppuun kuin vähämielinen!" - Roger Scherbert

"Turboahdettu Buster Keaton pumpattuna täyteen steroideja!" - Larry, Itainthotnews

"Kauheata tuubaa, rakastin sitä!" - Karri Punatulkku, Kitty-Lehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti