Day 199: Farewell Nelson, Hello Kaikoura!

Aamuvarhaisella hyppäsimme bussin kyytiin ja lähdimme köröttelemään kohti Kaikouraa, itärannikolla olevaa pikkukaupunkia joka on tunnettu lähinnä valaiden ja muiden meriotusten katselumahdollisuuksista. Matka Havelockin vihersimpukkakeitaan ja viinialueena tunnetun Blenheimin kautta. Alkuvaiheessa matkaa kuski kertoi että juuri ohittamallamme seudulla oli pari viikkoa sitten kuvattu Hobitti-elokuvaa. Metsäiseltä näytti se seutu, liekö Synkmetsänä sitten elokuvassa? Vaihdoimme bussia Blenheimissa ja auto oli jo sen verran täynnä, ettemme päässeet vierekkäin istumaan ja sain matkakumppanikseni nuoren naisen, jonka kanssa jutellessa matka eteni rattoisasti. Kari pääsi istumaan jonkun vanhan tuppisuun rouvan viereen, olisi varmaan mielellään vaihtanut paikkaa kanssani.

Nelsonista oli haikea lähteä, vaikka olikin jo sellainen olo että nyt riitti. Se oli oikein idyllinen paikka, ja kokoisekseen vilkas ja eloisa. Erityisesti pidimme ympäröivistä kukkuloista ja helpoista kävelymahdollisuuksista sekä lauantaimarkkinoista ja hyvästä kahvista.

Matka kesti alle neljä tuntia, ja olimme perillä Kaikourassa puolelta päivin. Etsimme heti hostellimme, Dolphin Lodgen, ja veimme tavarat säilöön ja lähdimme hakemaan syötävää. Tänään oli Waitangi Day, kansallinen vapaapäivä, joten porukkaa oli ihan kivasti liikkeellä. Kaikourassa on yksi pääkatu, jonka varrelta löytyy ne pakolliset turistijutut ja muita liikkeitä. Vieressä on turkoosi meri ja kauempana sisämaassa näkyy vuoristo. Söimme oivalliset hampurilaiset lounaaksi, ja lähdimme sitten kävelylle rantaan ja kävimme samalla tarkistamassa huomisen valasretken lähtöpaikan. Ranta oli muodostunut mustasta sorasta ja harmaista meren pyöristämistä kivistä, ja aallot löivät sen verran hurjasti rantaan, ettei uiminen ole suotavaa. Turkoosi meri ja mustanharmaa ranta sopivat hyvin yhteen, kontrasti oli vahva ja vaikuttava. Tummat kivet olivat ihanasti lämmenneet auringossa, ja keksimme rentouttaa paljaita jalkojamme kivillä, aah. Oli yllättävän miellyttävää makoilla lämpimillä kivillä ja kuunnella tuulen ja meren suhinaa. Palasimme kaupan kautta hostellille ja torkuimme jonkin aikaa huoneessamme. Iltapuoleen lähdimme uudestaan rannalle kävelylle, ja sen jälkeen söimme iltapalan ja juttelimme muutaman sanan ruotsalaisten eläkeläisten kanssa, jotka ihmettelivät persuja.

Kaunis Kaikouran ranta. Beautiful beach in Kaikoura.

Rentoutushetki ja jalkakylpy kuumilla kivillä. Relaxing foot bath with hot stones.

Kaikoura on meren ja vuorten välissä. Kaikoura lies between the ocean and mountains.

Hostellin kisu ei välittänyt poseeraamisesta. The hostel cat was not into posing.

Iltakävelyllä rannalla. Evening stroll at the beach.

Kaunis helmiäispintainen simpukankuori. Pretty iridescent sea shell.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 199

Ona oli pitkän miettimisen jälkeen päättänyt lähteä hakemaan neuvoja Elviiran löytämiseen Hydrologica-planeetan Oraakkelilta. Hydrologica kuului Unohdettujen Planeettojen ryhmään ja oli näin ollen melko lyhyen matkan päässä (eli tuhat valovuotta, kaikki on suhteellista). Ona olisi voinut summittaisesti kiertää eri paikkoja, joissa hän tiesi Kapteenin joskus oleskelleen. Mutta sellainen etsiminen olisi melkoista hakuammuntaa. Ona olisi voinut myöskin yrittää löytää joko Elviiran tai Kapteenin taian avulla, mutta Kapteeni oli osoittanut jo liikkumattomuustaiallaan, että hän oli edistynyt taikurina erittäin pitkälle. Kapteeni oli varmasti suojannut hänen ja Elviiran sijainnin taialla, jonka murtamiseen Onalla ei ollut aikaa eikä välttämättä edes kykyjäkään. Hydrologica oli valtavan kokoinen vesiplaneetta. Se koostui läpikotaisin vedestä ja sen ympärillä leijui kaksikymmentä pienempää vesiplaneettaa. Pienemmillä planeetoilla ei ollut asutusta ollenkaan vaan kaikki väestö asui pääplaneetalla. Hydrologicalla asui tuhansia eri tyyppisiä  vedessä viihtyviä rotuja ja planeetta oli myöskin kuuluisa salaperäisestä Oraakkelistaan. Jotkut sanoivat, että Oraakkeli oli ensimmäinen ja vanhin tunnettu Oraakkeli koko maailmankaikkeudessa. Toiset taas väittivät, että Oraakkeli oli ikivanha pahuus, joka oli joskus galaksin alkuaikoina tullut jostain toisesta ulottuvuudesta. Ona tunsi kaikki tarinat mutta hän oli päättänyt ottaa tietoisen riskin kysyäkseen neuvoa Oraakkelilta. Jokaista vastausta vastaan Oraakkeli vaati jotain vastineeksi ja monessa tapauksessa se oli ollut jotain hirvittävää. 

Onko Onalla uimapuku mukana?

Osaako hän edes uida?

Pääseekö hän tapaamaan Oraakkelia?

Vastaukset näihin vetisiin kysymyksiin ja paljon muuta märkää seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.