tiistai 6. maaliskuuta 2012

Day 228: Basics of Hong Kong

Heräsimme yhdeksän aikaan, hieman levottomasti oli yö mennyt vaikka väsytti kauheasti, liekö tämä nyt sitä kuuluisaa jetlagia? Päätimme ottaa helpon alun ja syödä lounaan hotellissa, jotta voisimme ravittuina lähteä liikkeelle. Lounas koostui kiinalaisesta keitosta, pääruoasta ja terveys-milkshakesta. Keitto muistutti lähinnä lihalientä, jossa killui pari jättimäistä lihapalaa, mutta hyvältä se maistui. Pääruoka oli ihan tavallista, Kari otti nuudeleita ja minä paistettua lohta. Ja sitten lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Ulkona oli todella kuumaa ja kosteaa, auringon paistaessa tuntui että hikoilee itsensä läpimäräksi kun ilma ei liikkunut ollenkaan. Kävelimme joenrantaan turistitoimistoon hakemaan tiedonmurusia, ja jatkoimme sitten kävelyä joen rantaa pitkin. Rannalla kulki kohotettu kävelytie, ja näkymät joen yli Hong Kongin saarelle olivat komeat. Sieltä poikkesimme kulkemaan ensin pikku kaduille kunnes jatkoimme alueen pääostoskatua Nathan Roadia pitkin. Kävimme ostoskeskuksissa katselemassa liikkeitä ja aistimme tunnelmia, vaikka välillä viemärin haisussa toivoikin että se aistiminen voisi hetkeksi loppua. Hirveästi oli ihmisiä liikkeellä, kauppoja hurja määrä ja kaupoissa paljon henkilökuntaa, kaikki muotibrändit esillä ja ihmisten pukeutuminen oli pääosin tyylikästä tai ainakin trendikästä. Omat ryppyiset ja nuhjuiset matkavaatteet alkoivat hävettää, ja katselin kaiholla mekkoja kauppojen rekeissä. Hmm... mitähän laukusta voisi heittää pois että sinne saisi tilaa?

Palasimme hotellille kysymään neuvoa ruokakaupasta, ja lähdimme sitten saman tien käymään kaupassa. Olin jo pitkään odottanut mielenkiinnolla, että minkälaisia tavaroita täällä näkyy ruokakaupassa. Kauppa johon meidät neuvottiin oli kyllä aika länsimaalaisvaikutteinen tavaravalikoimassa ja muutenkin, mutta onneksi kaikenlaista hauskaa silti löytyi: inkiväärinmakuista maitoa, tuorepuristettuja herkkumehuja, japanilaisia ihastuttavia tuotepakkauksia, kuivattuja otuksia... Palasimme hotelliin pitämään levähdystaukoa ja parantelemaan eilisestä jatkunutta päänsärkyä. Illalla lähdimme katsomaan jokailtaista valoshowta, joka alkaa kahdeksalta ja kestää noin vartin. Ihan hotellimme vieressä oli hyvät näköalat vastarannalle ja hienosti valaistuihin pilvenpiirtäjiin. Valoshow oli ihan mukavaa katsottavaa, mutta jo värikkäät pilvenpiirtäjät itsessään olivat komea näky. Ilta oli kostea ja lämmin, ja välillä tuntui että liikenteen saasteet ja hajut kävivät päälle. Palasimme hotellille surffaamaan ja etsimään ruokapaikkoja loppuajaksi. Päivitämme blogia varmaan parin päivän välein, sillä joka päivä ei viitsi ottaa hotellin tarjoamaa nettipakettia. Lisään tämän päivän kuvat myöhemmin, sillä nettiaika loppuu ihan muutaman minuutin päästä.

Turistikuvia Hong Kongin Kowloonin alueelta. Tourist pics from Hong Kong's Kowloon area.


Konserttitalo. Consert Hall.

Kowloonin Tsim Sha Tsuin rannalla kulkee kävelysilta, jolta näkee vastarannalla Hong Kongin saarella olevat pilvenpiirtäjät hyvin. On the Kowloon's Tsim Sha Tui's shore there's a pedestrian bridge from which you can see the high rises of Hong Kong Island well.

Hong Kong Island.

Hong Kong Island and conference center.

Hong Kong Island.

Hong Kongin jokailtaisessa valoshowssa käytettävät valot toivat mieleen Star Warsin. The lights used in Hong Kong's everyday light show reminded us from Star Wars.

Kävelysillalla oli Avenue of Stars, jolla oli kuuluisien filmitähtien nimikyltit maassa Hollywoodin tapaan. On the pedestrian bridge there was the Avenue of Stars, which had signs for film stars just like in Hollywood.

Bruce Lee.

Apteekin hyllyltä. Pharmacy's window.

Kowloonin katuja. Kowloon streets.

Kowloon.

Kowloon.

Korkein rakennus on niin korkea että sen huippu oli sumun peitossa. The highest building was so high that the top was covered in fog.

Maitohyllyllä oli sellainenkin hauska tuote kuin inkiväärimaitojuoma. In the milk shelf we found an interesting product, ginger milk drink.

Täälläkin tykätään kaurapuurosta, tosin mausteet hieman poikkeavat meikäläisistä: pikakaurahiutaleissa mm. suosikkia anjoviskaurapuuroa, nam! They like oatmeal porridge here also, but the flavors are a bit different from ours: instant anchovy oatmeal porridge, yummy!

Joka ilta kahdeksalta Hong Kongissa pidetään valoshow. Every evening in Hong Kong there is a light show at eight.

Light show.




Carlos Drake, seikkailija

Luku 228

Puna-asuinen hahmo lenteli epävarman näköisenä pilvenpiirtäjien lomassa. Hetken sukkuloituaan Plungi (sillä hän se tietysti oli) törmäsi Corvette-rakennuksen kylkeen niin, että pelti meni lommoille ja hän syöksyi kohti alla olevaa katua. Plungi oikaisi syöksynsä viime hetkessä mutta rusensi mennessään kiinalaisen katumyyjän Dim Sum-kärryt. Plungin epäonneksi katumyyjä ei ollut kuka tahansa katumyyjä vaan päivätöissä oleva superkonna Chopstick. Hän sai itämaisen raivokohtauksen ja juoksi lähimpään vessaan, missä hän vaihtoi päälleen mustan superkonna-asun (Diane von Furstenbergin suunnittelema tyylikäs helposti päällepuettava kietaisuasu, runsaasti yksityiskohtia ja viimeisen päälle huoliteltu) ja lensi Plungin perään täyttä vauhtia. Plungi vaappui juuri Vankeudenpatsaan edessä, kun Chopstick saavutti hänet. Chopstick otti kiinni Plungin viitasta ja heilautti hänet päin Vankeudenpatsasta niin, että kuului kovaääninen PAFT! Patsas meni keskeltä poikki ja kaatui käsiraudat helisten alla olevaan mereen. Plungi ilmestyi pölyn keskeltä nyrkkiään heristäen ja huutaen Chopstickille: "Senkin ruoja, tämä on loppusi!" Sitten Plungi lensi kohti Chopstickiä (vaappuen). 

Kumpi voittaa?

Kumpi häviää?

Entä jos tuleekin tasapeli?

Vastaukset näihin vähemmän jännittäviin kysymyksiin ja paljon muuta tylsämielistä seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.

2 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Muistakaa ajaa ratikoilla linjojen päästä päähän (näkee paljon maisemia), käydä kukka- ja lintutoreilla, nousta kukkuloille ja ajaa salmen yli pikku paatilla!

Tau kirjoitti...

Kukkulalla käytiin muttei nähty mitään sumun takia. :( Lauttamatkat oli kivoja ja helppoja, niitä on tullut käytettyä, mutta ratikoita ei. Nähtävää kyllä riittää, mutta meillä tahtoo mennä aika kävellessä ja syödessä. ;)

Lähetä kommentti