Day 162: Happy New Year 2012!

Ihanaa Uutta Vuotta 2012 kaikille! Teitä on ikävä! Happy New Year 2012 to everyone! Miss you all!

Lähdimme jo aamupäivästä kävelemään kohti Sydneyn Oopperataloa, jonka olimme kovan soutamisen ja huopaamisen jälkeen valinneet ilotulitusshown katselupaikaksemme. Mukaan siis vähän evästä ja vettä, sateenvarjo ja lukemista, ja menoksi! Netissä oli kätevä portaali, jossa esiteltiin kaikki katselupaikat ja kerrottiin tarpeellista infoa ilotulituksesta, ja sieltä olimme katsoneet reitit ja porttien avausajat ja muut faktat. Matkalla satamaan ropisi vähän vettä, ja taivas oli täynnä raskaita tumman harmaita pilviä. Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, sillä joka paikassa varoiteltiin että alueet täyttyvät nopeasti ja niihin ei enää sen jälkeen pääse. Oopperatalon alue avattiin kahdeltatoista, ja olimme paikalla jo yhdeltätoista ja hyvä että olimme, sillä no worries-tyyliin informaatio ei ihan pitänytkään paikkaansa ja alue oli jo avattu ja portille oli noin 200 metrin jono. Jonotimme lähinnä intialaisten ja aasialaisten keskuudessa, montaa sanaa emme englantia kuulleet koko päivänä (mutta suomea kuulimme muutaman sanan). Ihan selvästi paikalliset joko tiesivät paremman paikan tai eivät jaksaneet tulla jonottamaan koko päiväksi. Kyllä meitäkin hirvitti koko päivän tuhlaaminen varttitunnin ilon tähden, mutta kun täällä kerran oltiin uuden vuoden aikaan niin emmehän me voineet jättää ilotulitusta väliin. Suht ripeästi selvitimme kassien tarkastuksen ja pääsimme varaamaan paikkaamme. Olimme tyytyväisiä että ehdimme päästä sisään alueelle, sillä ennen yhtä alue laitettiin jo kiinni sen täytyttyä. Tälle alueelle otettiin sisään 6000 ihmistä, ja alue pilkottiin vielä karsinoihin, joihin ei päässyt enää sisälle ilman leimaa. Tämä takasi sen, että kaikilla oli hyvin tilaa, itse asiassa paljon paremmin mitä olimme odottaneet, kyllä Helsingin SM-tulituksissa saa taistella paljon pahemmin katselupaikasta. Menimme suoraan Ooperatalon kärkeen, ja saimme ihan paraatipaikalta varattua oman pienen kaistaleemme lämmintä betonia, kahden intialaisen perheen välistä. Karsinoinnista ei oltu tiedotettu mitään, joten olimme iloisia että istuimme kuin tatit haluamallamme alueella siihen asti että karsinat suljettiin, muuten ei takaisin olisi ollut menemistä. Kyllä olisi kiukuttanut kun vessareissun jälkeen ei olisikaan enää päässyt paikalleen. 

Ja sitten alkoi odotus. Me odotimme, ja odotimme, ja vielä kerran odotimme. Pilvet katosivat taivaalta kuin niitä ei olisi ollutkaan, ja aurinko porotti inhottavan kuumasti suoraan yllämme. Sateenvarjo tuli tarpeeseen, sillä suojauduimme polttavilta säteiltä ja pötköttelimme välillä torkkuen. Hiki virtasi silmiin ja vesipullo kuumeni niin että lopulta joimme teetä ilman teetä. Vessajonot olivat väkimäärän mukaiset, ja ruoka ja juoma törkeän kallista. Välillä luimme, ja kävimme jaloittelemassa, ja juttelimme kuluneesta vuodesta ja sen tapahtumista. Vihdoin aurinko alkoi laskea, ja väki liikehti levottomasti. Taivaalla porisi koneita ja koptereita, ja suihkari kirjoitti pitkää viestiä jota ihmiset kuvasivat kunnes kävi ilmi että se oli uskovaisten neuvo siitä, miten päästään taivaaseen. Siihen loppui kiinnostus. Yhdeksältä oli ensimmäinen ilotulitus, joka oli lapsiperheille suunnattu. Siinä ei toki vielä räiskitty täysillä, mutta hieno sekin oli. Ja sitten odoteltiin taas lisää. Kroppa joutui koville siinä kovalla betonilla, ja loppuajasta emme pystyneet enää istumaan kun joka paikkaan sattui. Lahdella risteili aluksia, jotka oli valaistu juhlallisesti eri värisin valoköynnöksin. Puolen yön hetken lähestyessä ihmiset alkoivat korjailla varusteitaan, kuten aurinkovarjoja, telttoja, tuoleja ja vilttejä, pois tieltä ja ihmismassa tiivistyi kaiteen äärelle. Mekin livahdimme sopivassa saumassa pienten lasten ja pienten aasialaisten kohdalle ja näin ovelasti saimme loistavan katselupaikan, kun kaikki olivat meitä päätä lyhyempiä. Ja vihdoin koitti se maaginen hetki. Countdown alkoi 90 sekunnista, ja viimeiset kymmenen sekuntia huusimme kaikki ääneen, niinkuin tilanteeseen sopi. Ja sitten pääsi valloilleen mielettömin ilotulitus mitä ikinä olemme nähneet. Sillalta ja sen ympäristöstä ja välillä myös joen varrelta ja kaupungin pilvenpiirtäjien katoilta ammuttiin tiukassa tahdissa upeita kuvioita. Seurasimme radiosta musiikkiraitaa, ja tahdistus oli tehty huolella. Mahtavana loppuhuipennuksena ammuttiin Sydneyn nimikkojuttu, kultainen vesiputous, ja hirveä määrä kaikenlaisia kuvioita ja värejä ja suihkuja, huh! Ja siinä se oli. Upea kokonaisuus ja mielettömät puitteet, ei voi muuta sanoa. Oli hienoa nähdä livenä paikan päällä tämä spektaakkeli. Mutta toista kertaa en enää odota kolmeatoista tuntia mitään tapahtumaa. Ja täytyy sanoa, että Suomen SM-kisojen taso on suhteutettuna ollut parhaimmillaan melkein yhtä taidokasta, jos nyt yksinkertaisempaa ja pienemmällä budjetilla toteutettua. 

Ilman mitään kummempaa häslinkiä kaikki kokosivat tavaransa ja lapsensa ja suunnistivat pois alueelta. Ruuhkaista oli, mutta hyvin kaduilla pääsi silti kulkemaan. Kuljimme hotelliin jäykästi klinkaten (hitsin betoni!) ja pakkasimme vielä viimeiset tavarat, ja laitoimme sitten nukkumaan. Ruhtinaalliset kolme tuntia unta edessä ennen herätystä ja aamulentoa. Olisi ehkä pitänyt miettiä lennon ajankohtaa vähän tarkemmin.

Tässä sitä odotellaan illan ilotulitusta Oopperatalon kupeessa. Kuten näkyy, osa oli varustautunut hyvinkin perusteellisesti päivän odotukseen, kateeksi kävi. Here we are all waiting for the night's fireworks by the Opera House. As you can see, some had very professional equipment for the day's waiting, we were quite envious.

Viihdyttävä ohjelmanumero paljastui uskovaisten juoneksi. Entertaining air show turned out to be christian's plot.

Iltaa kohti tunnelma tiivistyi. By night fall atmosphere was getting festive.

Lahdella risteilevät alukset oli koristeltu valoin. The ships cruising the bay were decorated with lights.

Hienona yllätyksenä myös talojen katoilta ammuttiin raketteja. It was a pleasant surprise that also from the roof's of the sky scrapers they shot some fireworks.

Kultainen vesiputous -efekti. Golden waterfall effect.

Carlos Drake, seikkailija

Luku 162

"Musta Tahto löysi minut ja teki minusta jotain parempaa kuin tavallisen majavan, jolla on supervoimia. Nyt olen Tervalogiksesta muodostunut yliluonnollinen olento, jolla on hyperduperultrajättiökyvoimia. Olen vain odottanut milloin sinä tulet tänne, niin että voin tehdä sinusta oppityttöni ja seuraajani. Nyt minulla on paljon uusia asioita mitä opettaa sinulle. Miltäs kuulostaa?", Kapteeni kysyi. "Itse asiassa olen jo lupautunut Onalle oppitytöksi ja kuten tiedät vahva taika suojelee sellaisia lupauksia", Elviira vastasi. "Kirottua, aina se vanha ketku ehtii ennen minua. Mutta tällä kertaa tilanne on erilainen, koska minä olen erilainen. Sidon tämän paikan pysähtyneisyystaian umpisolmuun niin, että Ona joutuu jäämään tänne ikuisiksi ajoiksi istumaan liikkumattomana pytylle. Muahaahahhaaaaaaa! Ja sinä tulet minun mukaani, puran Onan taian ja teen sinusta jälleen kerran minun oppityttöni. Muahaaahaaaa!", Kapteeni nauroi pahaenteisesti saaden kylmät väreet kulkemaan Elviiran selkää pitkin.


Pääseekö Ona koskaan vessasta pois?


Pääseekö Elviira Kapteenista eroon?


Pääseekö kirjailija koskaan loppuun asti tässä tarinassa?


Vastaukset näihin pahaenteisiin kysymyksiin ja paljon muuta seuraavassa jaksossa tarinassa Carlos Drake, seikkailija.